Formula 1 -kausi 1982 oli sarjan 33. kausi ja samalla yksi historian erikoisimmista kausista. Kaudella ajettiin 16 osakilpailua, joissa nähtiin 11 eri voittajaa. Mestaruuden vei lopulta vain yhden osakilpailun voittanut Keke Rosberg. Valmistajissa mestariksi palkittiin Ferrari.[1]
Kauden aikana kuoli kaksi kuljettajaa, joista Ferrarin Gilles Villeneuve kuoli Belgian GP:n aika-ajoissa sattuneessa kolarissa ja nuori tulokaskuljettaja Riccardo Paletti Kanadan osakilpailussa.[2][1] Lisäksi Didier Pironi kolaroi itsensä hengenvaarallisesti ulos kauden viidenneksi viimeisen osakilpailun, Saksan GP:n, harjoituksissa. Ennen kolarointia Pironi oli MM-sarjan johdossa, mutta onnettomuudesta aiheutuneet jalkamurtumat päättivät hänen kilpauransa.[1]
Kausi alkoi Etelä-Afrikan osakilpailulla, missä kuljettajat menivät FISAn ehdottaman uuden superlisenssisäännön vuoksi lakkoon ja he lukittautuivat hotelliin. Osapuolet pääsivät väliaikaiseen sopuun ja kuljettajat osallistuivat kilpailuun.[3]
Prost voitti kauden alussa kaksi ensimmäistä kilpailua. Kauden toisen kilpailun, Brasilian GP:n, voittoon hän nousi, kun edellä ajaneiden Piquet'n ja Rosbergin suoritukset hylättiin autojen alipainon vuoksi.[1] Huomiota herätti myös Williams-kuljettaja Carlos Reutemannin lopettamispäätös.[4] Williamsin tallipäällikkö Frank Williams palkkasi Rosbergin tallikaveriksi Derek Dalyn, kun edellisellä kaudella ajanut Alan Jones ilmoitti ennen kauden alkua siirtyvänsä muihin sarjoihin.
Kauden kolmannessa osakilpailussa Long Beachissa paluun F1-sarjaan tehnyt Niki Lauda ajoi McLarenilla voittoon ensi kertaa sitten kauden 1978. Keskeytyksestään huolimatta Prost jatkoi pistejohdossa.[5]
Seuraavassa osakilpailussa San Marinon GP:ssäImolassa huomiota herättivät eniten FOCA-yhdistykseen kuuluvien tallien Brabhamin, Williamsin, Lotuksen, McLarenin, Ligierin, Arrowsin, Marchin, Fittipaldin, Ensignin ja Theodoren muodostama boikotti FIA:ta kohtaan. Boikotti koski Piquet'n ja Rosbergin hylkäystä Brasilian GP:ssä. Ferrari-kuljettajat Pironi ja Villeneuve ajoivat helppoon kaksoisvoittoon, mutta vastoin tallin tahtoa Pironi ajoi ruutulipulle ennen Villeneuvea. Villeneuve vannoi, ettei enää koskaan puhuisi tallitoverilleen.[6][1]
Belgian GP:ssä voittoon ajoi McLaren-kuljettaja Watson ohitettuaan viimeisillä kierroksilla pitkään johdossa ajaneen Rosbergin. Eniten huomiota sai kuitenkin Villeneuven kuolema aika-ajoissa tämän törmättyä Jochen MassinMarchiin. Auto lensi ilmaan ja osui keula edellä maahan. Villeneuve irtaantui repeytyneistä turvavöistään, lensi päin verkkoaitaa ja kuoli sairaalassa myöhemmin illalla niskanmurtumaan.[2][1]
Kauden kuudes osakilpailu Monacon GP sisälsi mielenkiintoiset viimeiset kierrokset. Kolme kierrosta ennen maalia kärjessä ajaneen Prostin auto pyörähti shikaanissa ja hajosi kaiteeseen. Johtoon noussut Patrese pyörähti toiseksi viimeisellä kierroksella Loewsin mutkassa, johon auto sammui. Kärkipaikan ottaneen Pironin autosta loppui polttoaine, samoin kuin hänen jälkeensä kilpailun kärkeen nousseen Andrea de CesariksenAlfa Romeosta. Patrese onnistui uudelleenkäynnistämään Brabhaminsa ja ajoi voittajana maaliin saaden palkintokorokkeelle rinnalleen kilpailun keskeyttäneet Pironin ja de Cesariksen.[1][7]
Kauden puolivälissä Watson johti sarjaa 30 pisteellä. Häntä seurasivat Pironi (20), Prost (18) ja Rosberg (16). Pironi onnistui kuitenkin keräämään seuraavista kolmesta kilpailusta peräti 19 pistettä Watsonin jäädessä pisteittä. Watson ja Prost alkoivat pudota mestaruustaistelusta Rosbergin sinnitellessä mukana. Pironin mestaruus näytti melko varmalta ja hänestä olisi voinut tulla ensimmäinen ranskalainen F1-maailmanmestari, kun ero Rosbergiin oli 11 kilpailun jälkeen peräti 16 pistettä.
Kohtalo puuttui kuitenkin jälleen kerran tapahtumien kulkuun. Saksan GP:n vapaissa harjoituksissa satoi kaatamalla, mutta sarjaa johtanut Pironi päätti yrittää vielä yhtä nopeata kierrosta. Hän ei kuitenkaan nähnyt mitään sateen läpi, vaan törmäsi Alain Prostin Renault'hon ja katkaisi jalkansa.[1][8] Monista leikkauksista ja toimenpiteistä huolimatta Pironi vannoi palaavansa Formula 1:iin, mikä jäi kuitenkin toteutumatta.[8] Ilman tätä onnettomuutta Pironi olisi hyvinkin saattanut voittaa F1-mestaruuden.
Itse kilpailussa Saksan GP:n voittoon ajoi Villeneuvea tuurannut Patrick Tambay. Kilpailun johdossa ollut Nelson Piquet yritti ohittaa kierroksella Eliseo Salazaria, jolloin molempien kisa päättyi kolariin. Piquet'n ja Salazarin välille syntyi tappelu, jonka ratavirkailijat lopulta keskeyttivät.[9]
Pironin onnettomuus antoi neljälle muulle kuljettajalle mahdollisuudet mestaruuteen (Rosberg, Watson, Prost, Lauda). Saksan GP:tä seuranneessa Itävallan GP:ssä Prostin mestaruusmahdollisuudet kariutuivat tekniseen vikaan ja keskeytykseen johtoasemasta viisi kierrosta ennen maaliviivaa. Kilpailun voitolla Prost olisi ollut vahvasti kiinni mestaruudessa. Voittoon ajoi Lotus-kuljettaja de Angelis vain 0,05 sekuntia ennen toiseksi tullutta Rosbergia.[10][1]
Rosberg näytti lähes ratkaisseen mestaruuden hyväkseen kauden kolmanneksi viimeisessä kilpailussa Sveitsin GP:ssä (joka ajettiin todellisuudessa Ranskan Dijonissa) ajettuaan ensimmäisenä suomalaisena F1-kilpailun voittoon. Hän siirtyi MM-sarjan johtoon kolmen pisteen erolla, kun enää kaksi osakilpailua oli jäljellä. Ainoat uhkaajat olivat Prost, Watson ja Lauda.[11] Pironi puolestaan oli edelleen sairaalassa.
Viimeistä edellisessä kilpailussa Italian GP:ssä Rosbergilla oli mahdollisuus varmistaa mestaruus. Yritys epäonnistui hänen jouduttua käymään varikolla etusiiven hajoamisen vuoksi. Pysähdys vei aikaa lähes kaksi minuuttia, mikä pudotti Rosbergin lopulta kahdeksanneksi. Kilpailussa neljänneksi ajanut Watson piti itsellään vielä mahdollisuuden mestaruuteen.[1][12]
Watson epäonnistui mestaruudentavoittelussaan Las Vegasin osakilpailussa jäädessään Michele Alboreton taakse toiseksi, Rosbergin sijoituttua viidenneksi. Mestaruus alkoi kallistua Rosbergille jo aika-ajoissa kun Watson ajoi yhdeksänneksi ja Rosberg nousi hänen eteensä kuudenneksi. Paalupaikalta lähtenyt Alboreto ajoi rauhassa maaliin lähes puoli minuuttia ennen Watsonia. Rosberg varmisti maailmanmestaruutensa, ollen näin ensimmäinen suomalainen F1-maailmanmestari.[1][13]
.svg){kind=small}
.svg){kind=small}
