Ellen (Ella) Irene, Vilhelm Alarik, Karin Helena, Väinö Rafael, Aimo Gustaf, Yrjö Veikko, Saima Rakel, Arvi Einar, Vennu Bertel, Onni Jonathan, Aili Edith, Saimi Hilma Helena ja Maiju Sulamit
Kirjailija
Aikakausi
1900–1922
Aiheet
puheita, saarnoja
Esikoisteos
Kaita tie Joonaan kirjan valossa (1900) Lasten kaswatus (1902)
Lapuan pitäjänapulainenNiilo Kustaa Malmberg oli naimisissa Sofia Amanda Karolina Bergrothin kanssa. Heille syntyi kuusi lasta: Eliel, Ida Sofia, Gustaf, Frans, Lydia ja Julia. Lasten äiti kuoli 1851. Vuonna 1853 Niilo Kustaa avioitui uudelleen Helena Jaakontytär Huhtalan kanssa. Tästä avioliitosta syntyi Niilo Kustaan seitsemäs lapsi Wilhelm. Elämänsä viimeisenä iltana isä kutsui vuoteensa ääreen nelivuotiaan Wilhelmin, nuorimman lapsensa, ja sanoi tälle: "Tule, poikani, siunaamaan isää." Nämä isän sanat jäivät velvoittavaksi kehotukseksi pojan sydämeen koko hänen elämänsä ajaksi.
Wilhelmi Malmivaara avioitui vuonna 1875 Karin Rajanderin kanssa. Avioliitosta syntyi yksitoista lasta: Ellen (Ella) Irene, Vilhelm Alarik, Karin Helena, Väinö Rafael, Aimo Gustaf, Yrjö Veikko, Saima Rakel, Arvi Einar, Vennu Bertel, Onni Jonathan ja Aili Edith. Surua Malmivaaran perhe koki paljon, sillä neljä lapsista kuoli yhden tai kahden vuoden iässä Kiuruvedellä ja lavantaudin raivotessa Lapualla kaksi tytärtä menehtyi kymmenen vuoden iässä sekä myös lasten äiti Karin. Kyynelten koulussa syntyi elävä virsi:
Oi Herra jos mä matkamies maan
lopulla matkaa nähdä sun saan!
Oi, jos mä kerran
näkisin Herran kunniassaan.
(Vk 631, Sv 251.)
Vuonna 1902 Malmivaara avioitui uudelleen Hilma Hautalan kanssa. Tästä avioliitosta syntyivät Saimi Hilma Helena ja Maiju Sulamit.
Koulutus
Wilhelmi Malmivaaran isän kuoltua pojan ollessa nelivuotias perhe eli köyhyydessä. Pojan kasvatuksesta vastasivat äiti Helena ja holhoojaksi määrätty herännyt Sven Toppari. Ystäviensä kieltojen uhallakin äiti lähetti poikansa Orismalan tehtaan ruotsinkieliseen kansakouluun, jotta tämä voisi päästä Vaasan ruotsinkieliseen oppikouluun. Syksyllä 1864 Wilhelmi suoritti sisäänpääsytutkintonsa Vaasan yläalkeiskouluun. Voidakseen ylläpitää poikaansa koulukaupungissa päätti äitikin muuttaa sinne. Suurten nälkävuosien aika oli alkanut. Ilman ystäviltä saamaansa apua ei Helena Malmberg olisi voinut kouluttaa poikaansa Vaasassa. Ahtaalla olivat näinä aikoina heränneet talonpojatkin, mutta heiltä kuitenkin riitti ruoka- ja silloin tällöin raha-apuakin Niilo Kustaa Malmbergin leskelle ja pienelle pojalle. Ylioppilaaksi Wilhelmi pääsi Vaasasta 1874.
Malmivaara huomasi hurskaan äitinsä hartaan toiveen, että pojasta tulisi pappi. Niinpä hän heti ylioppilaaksi päästyään aloitti Helsingin yliopistossateologian opinnot ja suoritti jumaluusopillisen päästötutkinnon jo kahden vuoden perästä 1876 ja sai samana vuonna pappisvihkimyksen.
Ura pappina
Ensimmäinen työpaikka Wilhelmi Malmivaaralle avautui Pohjois-Savossa Nilsiän kirkkoherran Karl Kiljanderin apulaisena 1876. Nilsiän vt. kirkkoherraksi hän siirtyi 1877 ja Kiuruveden pitäjänapulaiseksi 1879. Pohjanmaalle Paavolan kirkkoherraksi hän tuli 1892 ja Lapuan kirkkoherraksi 1900, jossa virassa palveli vuoteen 1921. Kirkolliskokouksen jäsenenä Malmivaara oli vuosina 1898, 1908, 1913 ja 1918.
Kiuruveden pitäjänapulainen 1879–1892
Malmivaara siirtyi Kiuruveden pitäjänapulaiseksi 1879. Kiuruvedellä ollessaan Malmivaara alkoi toimittamaan Hengellistä kuukauslehteä vuoden 1888 alusta. Herännäisyyden elpymiselle julkaisulla oli huomattava vaikutus. Ensimmäisenä vuonna tilaajia oli 900 ja kymmenen vuoden päästä yli 3 000. 130 vuotta myöhemmin 2018 lehden levikki oli noin 3 800 kappaletta.
Kiuruveden herätys
Keväällä 1881, kun Helena Malmberg oli tullut Lapualta poikaansa tervehtimään Kiuruvedelle ja kun Wilhelmi Malmivaara piti tuolloin pappilansa tuvassa rippikoulua, valtasi voimallinen herätys hänen oppilaidensa sydämet. Kerrotaan, että nähtyään näin omin silmin Jumalan ihmeen poikansa rippikoulussa Helena-äiti ei viipynyt kauempaa Kiuruvedellä. Hän "oli saanut mitä oli pyytänyt", ja Herran armoa ylistäen hän lähti jo seuraavana päivänä kotimatkalle. Tätä tapahtumaa on pidetty uudistuvan herännäisyyden alkuna ja liikkeen paimenen vihkimisenä vastaiseen tehtäväänsä. Rippikoulunuorisossa syntynyt herätys levisi kylästä kylään, talosta taloon. Noin 150 taloa ja torppaa avasi ovensa Herralle. Lapinsalon kylän liki kaikki 30 taloa olivat herätyksen piirissä.
Kustannusosakeyhtiö Herättäjä
Vuonna 1892 perustettiin kirjakustannusosakeyhtiö Herättäjä Malmivaaran ja muutaman hänen ystävänsä aloitteesta. Herättäjän vuosikokoukset vuodesta 1893 lähtien ovat olleet suuria juhlatilaisuuksia. Nämä muodostuivat hartaustilaisuuksiksi, jotka ovat olleet hengellistä elämää herättäviä, virkistäviä sekä rakentavia. Juhlien nimeksi muotoutui Herättäjäjuhlat, jotka kokoavat kymmeniä tuhansia kaksi viikkoa juhannuksen jälkeen pidettäviin seuroihin ja tapahtumiin. Wilhelmi Malmivaara perusti vuonna 1912 Sisälähetysseura Herättäjän, joka rekisteröitiin 1924. Kustannusosakeyhtiö Herättäjä ja Sisälähetysseura Herättäjä yhdistyivät vuonna 1950 nykyiseksi Herättäjä-Yhdistys ry:ksi.
Maallikkojohtoisesta herännäisyydestä muodostui Wilhelmi Malmivaaran aikana pappisjohtoinen, vahvasti kirkollinen herätysliike, johon Malmivaara kotiutti omaksumansa ehdottoman raittiusnäkökannan. Malmivaara toimi heränneiden johtohahmona. Yhteistyössä hänellä oli vahvasti mukana Mauno Rosendal ja Juho Malkamäki. Vuonna 1914 aloitti Lapuan Karhunmäellä toimintansa ensimmäinen heränneiden kansanopisto, jota on pidetty mainitun kolmikon työyhteyden muistomerkkinä. Malmivaaran ja Malkamäen työn tuloksena syntyi herätyksiä monille Etelä-Pohjanmaan paikkakunnille ja herätysliike lähti uuteen nousukauteen.
Malmivaara jätti keväällä 1919 esityksen uuteen hallitusmuotoon, jossa pohdittavana oli tasavallan presidentin suhde kirkkoon. Yhdessä Paavo Virkkusen kanssa Malmivaara esitti, että presidentin tulisi ”tunnustaa evankelista uskoa”. Malmivaara ja Virkkunen perustelivat esitystä, että ”suurissa pääasioissa presidentin aseman tulee olla sama kuin kansan enemmistön”. Esitystä ei kuitenkaan hyväksytty.[2]
Malmivaara oli isänsä veroinen saarnaaja, isällinen ja koskettava seurapuhuja. Hänen saarnojaan julkaistiin postuumisti kokoelmassa Viestejä vaivatuille I–II (1927–1933), jota on pidetty yhtenä parhaistakenen mukaan? suomalaisessa saarnakirjallisuudessa.
Teokset
Kirjat
Kaita tie Joonaan kirjan valossa. Herättäjä, 1900.
Lasten kaswatus. Herättäjä, 1902.
Jumalan kieltäjä. Herättäjä, 1910.
Huutavia kiviä: Juhlasaarna Isonkyrön kirkon 600-vuotisjuhlassa 10/8 1904. Herättäjä, 1912.
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.
Haavio, Jaakko (toim.): Mikael Agricolasta E. W. Pakkalaan. WSOY, 1947.
↑Huhta, Ilkka: ”Malmivaara, Wilhelmi (1854–1922)”, Suomen kansallisbiografia, osa 6, s. 473–474. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-447-9Teoksen verkkoversio.
↑Jalovaara, Ville: Myrskyä ja mystiikkaa, s. 24. (Suomen tasavallan presidentit ja kirkko) Kirjapaja, 2018. ISBN 978-952-288-855-6
Aukusti Oravala: Wilhelmi Malmivaara: Elämä ja elämäntyö Lapua : Herättäjä, 1929.
Osmo Tiililä: Suomalainen kristillisyys Wilhelmi Malmivaaran edustamana WSOY 1944.
Vehkaoja, Liisa: Wilhelmi Malmivaara – herännyt ja pappi: Herännäisjohtaja Wilhelmi Malmivaaran kirkollisen identiteetin kehittyminen 1875–1898 Lisensiaatintyö. Helsingin yliopisto 1997.
J. Sinnemäen ja V. Kuoppalan artikkelit julkaisuissa: Kytösavut I ja II, Etelä-Pohjanmaan maakuntaliitto, 1945 ja 1946
