Volkswagen AG, kansainvälisesti tunnettu nimellä Volkswagen Group on saksalainen, liikevaihdolla mitattuna maailman suurin autoteollisuusyritys, suurin autonvalmistaja Euroopassa ja Saksan suurin yritys. Vuonna 2007 konserni valmisti asiakkailleen 6,2 miljoonaa autoa, mikä vastaa noin 10 prosentin osuutta koko maailman autotuotannosta. Emoyhtiö Volkswagen AG käytti konsernin toiminnoissaan (rahoitus, leasing, varaosajakelu yms.) kirjainyhdistelmää V.A.G. vuosina 1970–1992. Konsernin nimenä tai virallisena lyhenteenä V.A.G. ei kuitenkaan koskaan ollut.[1]
Konsernin pääkonttori sijaitsee WolfsburgissaAla-Saksin osavaltiossa Saksassa. Pääkonttorin yhteydessä toimii myös autotehdas ja konsernin merkkien ympärille rakennettu Autostadt-teemapuisto. Saksan kielen sana Volkswagen tarkoittaa kansanautoa. Autojen lukumäärällä mitaten Volkswagen nousi vuonna 2014 maailman suurimmaksi autovalmistajaksi[2], ja on liikevaihdolla mitattuna Saksan suurin yritys. Fortune-lehden mukaan vuonna 2017 työllistämällä 626 715 henkilöä Volkswagen oli maailman 8. suurin yksityinen työnantaja ja samalla Euroopan suurin yksityinen työnantaja[3].
Ensimmäisen Volkswagenin, ”kansanauton”, suunnitteli Ferdinand Porsche 1930-luvulla, tavoitteena rakentaa auto, jonka ostamiseen ja ylläpitoon jokaisella saksalaisella työläisellä olisi mahdollisuus. Ensimmäisen autotehtaan rakentaminen alkoi vuoden 1938 alussa saksalaiseen Fallerslebenin kylään. Kylä on nykyään osa alueella sijaitsevan linnan mukaan toisen maailmansodan jälkeen uudelleen nimettyä Wolfsburgin kaupunkia. Liittoutuneet pommittivat tehdasta etenkin sodan loppuvaiheessa niin, että se koki suuria vahinkoja. Sodan jälkeen uudelleen rakennetussa tehdashallissa valmistetaan autoja yhä.
Vuonna 2011 Volkswagen Group teki ostotarjouksen MAN-yhtiön osakkeista, jolloin se sai haltuunsa 55,9 prosenttia yhtiön osakkeista.[4] Volkswagen-konserniin kuuluu myös muita kuin autoja valmistavia yhtiöitä, esimerkiksi kaksi rahoituslaitosta. Konsernin liikevaihto vuonna 2007 oli 108,9 miljardia euroa ja henkilökunnan lukumäärä noin 329 000.
Vuonna 2012 Volkswagen osti 50,1 prosenttia Porschesta, josta se osti 49,9 prosenttia vuonna 2009.[5]
Vuonna 2015 konsernin toimitusjohtaja Martin Winterkorn joutui eroamaan tehtävästä, kun paljastui että Volkswagen-konsernin dieselautoihin oli lisätty ohjelma, joka estää yhdysvaltalaista päästömittaustapaa havaitsemasta aitoja päästöarvoja. Eurooppalaiseen päästömittaustapaan ohjelmisto ei vaikuta. Volkswagenin pörssikurssi romahti sen jälkeen kun tieto väärennöksestä julkistettiin.[6][7] Toimitusjohtajaksi valittiin Matthias Müller.[2]
Porsche yritti pitkään vallata itseään huomattavasti suurempaa Volkswagen-konsernia, mutta lopulta yrityksessä pahasti velkaantunut Porsche päätyi itse sulautettavaksi Volkswagen Groupiin kesällä 2009.[11]
Päästöhuijaus
Yhdysvalloissa paljastuneessa Volkswagen-dieselautojen päästöhuijauksessa oli kyse autoon asennetusta tietokoneohjelmasta, joka mittaustilanteessa alentaa moottorin päästöjä ja myrkyllisiä kaasuja. Autojen päästöt olivat todellisuudessa 35-40 kertaa ilmoitettuja suuremmat.[12] Väärennoksessä on kyseessä dieselmallit Jetta, Beetle ja Golf vuosilta 2009–2015 ja Passat vuosimallia 2014–2015 sekä myös Audi A3 -malli vuosilta 2009–2015.[6] Volkswagen on Saksan liikenneministerin mukaan manipuloinut myös paketti- ja avolava-autojensa päästötestien tuloksia.[13] Volkswagen joutui myöntämään, että 11 miljoonassa sen valmistamassa diesel-autossa oli päästöjä väärentävä laite. Viranomaiset eri puolilla maailmaa ilmoittivat aloittaneensa tutkimukset päästöhuijauslaitteista ja uhkasivat yhtiötä oikeustoimilla. Yhtiötä vastaan on käynnistetty rikostutkimukset sekä Yhdysvalloissa että Saksassa.[14] Pelkästään Yhdysvalloissa Volkswagen joutuu maksamaan sakkoa huijauksesta jopa 16 miljardia euroa ja maksamaan autojen korjauskulut. Volkswagenin maine luotettavana autovalmistajana on mennyttä, ja sen taloudellinen tilanne heikkenee.[12] Volkswagenin pörssikurssi romahti sen jälkeen kun tieto väärennöksestä paljastui.[7][14] Myös Volkswagenin dieselautojen myynti romahti Saksassa päästöskandaalin vuoksi.[15] Volkswagenin toimitusjohtaja Martin Winterkorn ilmoitti eroavansa päästöskandaalin vuoksi.[16] Volkswagen joutui myöntämään päästöhuijauksen tapahtuneen myös eurooppalaisissa päästötesteissä. Euroopassa päästöhuijaus koskee ainakin 1,2-, 1,6- ja 2,0-litraisia dieselmoottoreita.[17]
Volkswagen-konserniin kuuluva Audi on ilmoittanut päästöhuijauksen koskevan myös Audin A1-, A3-, A4-, A5-, A6-, TT-, Q3- ja Q5- malleja.[18] Päästömittausten vääristelyohjelma on asennettu 2,1 miljoonaan Audiin ympäri maailmaa.[19][20] Noin 1,42 miljoonaa näistä Audin ajoneuvoista on myyty Länsi-Eurooppaan.[18] Volkswagen-konserniin kuuluva Škoda tunnusti, että myös Škodan valmistamissa autoissa on päästömittauksia vääristelevä ohjelma. Kaikkiaan ohjelma on asennettu 1,2 miljoonaan Škodaan.[21] Päästöhuijaus koskee Škodan Fabia-, Octavia-, Superb-, Roomster-, Rapid- ja Yeti- malleja.[22] Volkswagen-konserni on asentanut päästötuloksia vääristelevää ohjelmistoa myös SEAT-merkin autoihin. Ohjelmisto on asennettu 700 000 SEAT:iin.[23] Suomessa päästöhuijaus koskee 64 266 autoa.[24] Näistä 26 215 on Volkswagen henkilöautoja, 4 612 Volkswagen hyötyajoneuvoja, 17 142 Skoda henkilöautoja, 13 896 Audi henkilöautoja ja 2 401 SEAT henkilöautoja.[25][26] Päästöhuijaus koskee myös Volkswagen-konserniin kuuluvaa Porschea. Yhtiö on vetänyt Porsche Cayenne-katumaasturinsa pois myynnistä Pohjois-Amerikassa. Päätös koskee dieselmoottorilla varustettuja vuosien 2014–2016 Cayenne-malleja.[27]
Konsernin toimitusjohtajaksi tuli Winterkornin jouduttua eroamaan Matthias Müller. Jo aiemmin oli Ferdinand Piech menettänyt konsernin hallituksen puheenjohtajan paikan valtataistelun seurauksena, mutta hän on yhä vaikutusvaltainen Porsche-Pier-suvun edustajana.[2]
Päästöhuijaus koskee myös Volkswagen-konsernin bensiiniautoja. Huijaus koskee Volkswagen Poloa, Golfia ja Passatia sekä Audin A1 ja A3 -malleja, Skoda Octaviaa, SEAT Ibizaa ja SEAT Leonia. Volkswagenin mukaan autojen hiilidioksidipäästöt ja kulutus on ilmoitettu liian mataliksi. Yhtiön mukaan ne koskevat aiemmin ilmoitettujen 11 miljoonan ajoneuvon lisäksi 800 000 autoa.[28][29][30] Päästöhuijaus koskee ainakin 1,4-, 1,6- ja 2,0-litraisia bensiinimoottoreita.[31] Konserni kertoi myös vuosimallin 2016 autoistaan, joiden bensiinimoottoreita huijaus koskee. Kyseisiä autoja on yli 430 000. Näitä ovat muun muassa 1,0-, 1,2-, 1,4-, 1,8- ja 2,0 litran moottorit.[32]
Tytäryhtiöt
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty päivitettäväksi, koska sen sisältö on osin vanhentunut. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Henkilöstömäärät ovat vuodelta 2004.