Ensimmäinen täydellinen suomenkielinen laitos ilmestyi 1878–1882 kääntäjinä Robert Mellin (jaksot 1–4) ja Kaarlo Kramsu (jakso 5). Juhani Aho suomensi uudelleen koko teoksen, joka julkaistiin vuosina 1895–1898 (Werner Söderström). Ahon suomennokseen liitettiin Carl Larssonin ruotsinkielisiä laitoksia varten valmistama kuvitus sekä yksitoista Albert Edelfeltin ensimmäistä jaksoa varten tekemää piirrosta.[4]
Välskärin kertomuksia jakaantuu viiteen jaksoon (ruots. cykel), joista kukin sisältää kolme toisiinsa läheisesti liittyvää kertomusta:
Ensimmäinen jakso: kertomukset "Kuninkaan sormus", "Miekka ja aura", "Tuli ja vesi".
Toinen jakso: kertomukset "Kapinassa omaa onneaan vastaan", "Noita-akka", "Mainiemen linna".
Kolmas jakso: kertomukset "Siniset", "Pakolainen", "Erään nimen varjo".
Neljäs jakso: kertomukset "Erämaiden kevät", "Porvarikuningas", "Vaasan prinsessa".
Viides jakso: kertomukset "Vapaa-ajattelija", "Iltamyrskyjä", "Aamun valkeneminen".
Juhani Ahon suomennoksen eri painokset on julkaistu yleensä kolmena niteenä siten, että ensimmäinen nide sisältää jaksot 1 ja 2, toinen nide jakson 3 ja jakson 4 kaksi ensimmäistä kertomusta, kolmas nide jakson 4 viimeisen kertomuksen sekä jakson 5.
Juoni
Välskärin kertomuksia käsittelee suomalaisten Bertelsköldin ja Larssonin sukujen kohtaloita. Kehyskertomuksessa vanha välskäri Andreas Bäck aloittaa tarinansa pienelle kuulijakunnalleen kolmikymmenvuotisen sodan ajoista ja Ruotsin liittymisestä sotaan vuonna 1630 (1. kertomus ”Kuninkaan sormus”) ja päättää sen Kustaa III:n vallankaappaukseen liittyviin tapahtumiin vuonna 1772 (15. kertomus ”Aamun valkeneminen”).
Jokaisen kertomuksen alussa on lyhyt osio, jossa kehyskertomuksen henkilöt, kenttävälskäri Bäck ja hänen kuulijansa väittelevät innokkaasti historiallisista tapahtumista ja kommentoivat tarinan päähenkilöiden luonteenpiirteitä ja tekoja.
Ensimmäinen nide: Kertomukset 1–6
Kertomus alkaa vuoden 1631 Breitenfeldin taistelusta, jossa Kustaa Perttilä -niminen isokyröläinen talonpojan poika ja ratsumies kunnostautuu. Hänet ylennetään ratsuväen luutnantiksi. Hän muuttaa nimensä Berteliksi ja myöhemmin aateloinnin yhteydessä Bertelsköldiksi. Bertel rakastuu Saksassa nuoreen ja kauniiseen ruhtinatar Regina von Emmeritziin, josta tulee monien seikkailujen jälkeen hänen vaimonsa ja aatelissuvun kantaäiti. (1. kertomus ”Kuninkaan sormus")
Romaaniin tuo salaperäisyyttä ja taianomaisuutta kuparinen sormus, joka on aluksi kuningas Kustaa II Aadolfin hallussa. Ennen kaatumistaan Lützenin taistelussa kuningas on testamentannut sormuksen Kustaa Bertelille, joka todellisuudessa on hänen avioton poikansa. Näin sormus joutuu Bertelsköldin suvun haltuun ja kiertää sen jäseneltä toiselle usean sukupolven ajan välillä vieraisiin käsiinkin joutuen. Taikavoimaiseen esineeseen on kaiverrettu kirjaimet R. R. R. tarkoittaen latinan sanoja Rex Regi Rebellis – ”kuningas kapinassa kuningasta vastaan”. Sormuksen haltijaan ei pysty vesi, tuli, rauta eikä lyijy. Se tuo omistajalleen menestystä, mutta sen taikavoima lakkaa, jos sen kantaja vannoo väärän valan.
Eräs ensimmäisen niteen dramaattisimmista hetkistä tapahtuu suvun kantaisän Aaron Perttilän talossa Isossakyrössä vuonna 1635. Kustaa Bertelsköld on vaimonsa Reginan kanssa saapunut paikalle pyytämään siunausta luulotellulta isältään Aaronilta. Aatelissäätyä vihaava Perttilä ei kuitenkaan hyväksy aatelisarvon vastaanottanutta jälkeläistään ja kiroaa Kustaa Bertelsköldin karkein sanoin. Silloin hänen tyttärensä Meri (Emerentia) paljastaa olevansa Kustaan äiti. Samalla selviää myös, että juuri Meri oli lahjoittanut Tukholmassa nuoruuden rakastetulleen, tulevalle kuninkaalle Kustaa II Aadolfille, onnea tuovan kuparisormuksen. Meri siunaa Kustaan ja Reginan, mutta varoittaa heitä myös sormukseen liittyvistä vaaroista, kunnianhimosta ja väkivallasta. Tästä kohtauksesta lähtien Bertelsköldien kohtaloista tulevat taistelemaan Aaron Perttilän aatelisvaltaa vastaan sinkoama kirous ja Meri Perttilän pojalleen Kustaalle ja tämän jälkeläisille lausuma siunaus. Aaron Perttilä puolestaan tekee pehtorinsa Larssonin pojasta perillisensä, lahjoittaa hänelle kirveensä merkiksi rehellisen työn kunniasta ja manaa ikuista vihaa talonpoikien ja aateliston välille. Meri Perttilä kuolee poikansa Kustaan syliin. (3. kertomus ”Tuli ja vesi”)
Seuraavassa kertomuksessa kenraalimajuriksi ylennyt kreivi Kustaa Bertelsköld taistelee Liettuassa ja Puolassa vuonna 1656 ja selviää taisteluista vahingoittumattomana. Liettualaisten kanssa käydyissä neuvotteluissa hän kuitenkin vannoo väärän valan, ja menettää näin onnensa. Hänen mukanaan on hänen herkkäsydäminen poikansa Bernhard, joka muistuttaa luonteeltaan selvästi enemmän jo vuonna 1653 kuollutta äitiään kuin isäänsä. Pohjan sodassa vuonna 1657 molemmat Bertelsköldit hyökkäävät Ruotsi-Suomen armeijan mukana Tanskaan, ja tammikuussa 1658 he valmistautuvat Vähän-Beltin ylitykseen. Poikkeuksellisen ankara pakkanen on jäädyttänyt salmen. Juuri ennen salmen ylitystä eräs nuori sotilas pilkkaa Kustaata, joka suuttuu ja haastaa hänet kaksintaisteluun. Väärään valaan syyllistynyt Kustaa häviää taistelun ja menettää kaksi sormeaan. Niistä toisessa on kuninkaan sormus, jonka saa haltuunsa Niilo Janssen, hieman aikaisemmin Bertelsköldin mukaansa kaappaama tanskalaispoika. Kustaa Bertelsköld hukkuu Vähän-Beltin ylityksessä ja näin Bernhardista tulee Bertelsköldin suvun päämies. (4. kertomus ”Kapinassa omaa onneaan vastaan”)
Seuraavissa kertomuksessa seurataan Bernhard Bertelsköldiä Kaarle XI:n metsästysseurueessa Ahvenanmaalla 1670-luvun alussa sekä pelastamassa noitavainoissa tuomittua vanhaa naista (5. kertomus ”Noita-akka”). 1690-luvulla hän menettää suuren osan läänityksiäänreduktiossa eli läänitysten palautuksessa kuningas Kaarle XI:lle. Hänen hovimestarinaan toimiva Janssen juonittelee hänen selkänsä takana ja osittain saa aikaan Bertelsköldin suvun vararikon. He menettävät Varsinais-Suomessa olevan Mainiemen linnan suurten nälkävuosien aikaan 1695–1697 ja Bernhard Bertelsköld joutuu vangiksi Turun linnaan, jossa hän vaipuu syvään masennukseen ja sairastuu (6. kertomus ”Mainiemen linna”). Kertomuksen lopussa hänen nuoruudenrakastettunsa Kerttu tulee vierailulle ja kertoo, että Janssen on hukkunut. Hän myös paljastaa, että hänellä on kuninkaan sormus mukanaan. Bernhardin pyynnöstä hän antaa sormuksen tälle. Linnan päällikkö tulee ilmoittamaan Kaarle XI:n kuolemasta ja Bertelsköldin poikien, Torstenin ja Kustaan menestyksestä virkamiehistössä ja armeijassa. Bernhard kuolee pian näiden uutisten jälkeen ehdittyään testamentata sormuksen esikoiselleen Torstenille.
Toinen nide: Kertomukset 7–11
Toisen niteen alussa siirrytään Kaarle XII:n aikaan ja kerrotaan Bertelsköldin ja Larssonin sukujen vaiheista Suuren Pohjan sodan ja isonvihan aikana eli vuosina 1700–1721. Torsten jää kuninkaan virkamieheksi Tukholmaan, mutta hänen veljensä Kustaa lähtee Ruotsi-Suomen armeijan mukana taisteluihin Tanskaan, Baltiaan, Puolaan ja Ukrainaan ja ylenee majuriksi. Käy ilmi, että Kustaan pikkusisko Ebba, prinsessa Ulriika Eleonooran kamarineiti, on pihistänyt sormuksen Torstenilta emäntänsä toimeksiannosta. Tämä on piilottanut sen medaljonkiin, jota kuningas Kaarle XII kantaa tietämättä kuitenkaan kuninkaan sormuksesta. (7. kertomus: "Siniset")
Lopulta Kustaa pääsee takaisin Suomeen ja osallistuu Isonkyrön eli Napuen taisteluun vuonna 1714. Juuri ennen Napuen taistelua Larssonin suvun päämies eli vanhan Perttilän talon isäntä menettää kuusi poikaansa, jotka venäläiset yllättävät heidän tiedusteluretkellään. (8. kertomus "Pakolainen") Kustaa Bertelsköld pääsee pakoon venäläisjoukkojen keskeltä ja päätyy Kajaanin linnaan vuonna 1715. Sen kukistumisen jälkeen hän pakenee Ruotsiin. Hän avioituu lapsuudenystävänsä Eeva Falkbergin kanssa, ja avioliitosta syntyy yksi lapsi, Kaarle Viktor Bertelsköld. Kustaa Bertelsköld lähtee vielä Carl Gustaf Armfeltin johtamalle surullisenkuuluisalle sotaretkelle Norjaan ja saa surmansa lumimyrskyssä Keski-Norjan tuntureilla tammikuussa 1719 yrittäessään pelastaa tovereitaan. (9. kertomus "Erään nimen varjo")
Virkaurallaan menestynyt Torsten saa takaisin haltuunsa kuninkaan sormuksen, ja se näyttää varmistavan hänen menestyksensä jatkossakin. Hänen sisarensa syyttää häntä ylpeydestä ja ateismista ja kehottaa häntä tekemään parannuksen ajoissa, mutta Torsten ei syytöksistä eikä parannuskehotuksista välitä. Hän tulee vannoneeksi sotamies Flintan leskelle, että hän huolehtii tämän toimeentulosta.
Toisen niteen jälkipuoliskolla siirrytään Uudenkaupungin rauhan jälkeiseen aikaan. Kuninkaaksi on noussut heikko hallitsija Fredrik I. Kuvauksessa painottuu nyt myös Larssonin suku, joka on jakaantunut kahteen haaraan: isossavihassa kovia kokeneisiin Perttilän tilan talonpoikiin ja varakkaisiin vaasalaisen kauppahuoneen omistaviin porvareihin. Kauppahuoneen päämies Lars Larsson on osannut taitavasti hyödyntää ulkomaisten luottojen ja tervakaupan tarjoamia mahdollisuuksia. (10. kertomus: "Erämaiden kevät") Hänet valitaan edustamaan Vaasan porvareita vuoden 1738 valtiopäiville Tukholmaan, jossa hän myssypuolueen kannattajana sotkeutuu puoluekiistoihin ajaessaan tapulioikeuksiaPohjanmaan kaupungeille. Tässä hän joutuu vastakkain myös Torsten Bertelsköldin kanssa ja tämän juonittelujen kohteeksi. (11. kertomus: "Porvarikuningas")
Samana vuonna Ruotsin kuningaskunnan kansliapresidentti (pääministeri) Arvid Horn eroaa, koska hattupuolue voittaa Ruotsin valtiopäivävaalit. Torsten valmistautuu ottamaan kansliapresidentin viran vastaan. Hän ylpeilee menestyksellään ja kieltää Jumalan. Lisäksi hän rikkoo valansa Flintan leskelle. Sitten hän ottaa sormuksen sormestaan ja kysyy siltä, onko hänen tavoiteltava Ruotsin kruunua. Hän pudottaa sormuksen ja sokeutuu äkkiä. Kansliapresidentin virka annetaan toiselle poliitikolle, ja sormus hukkuu joksikin aikaa. Torstenin vaimo pyytää häntä tekemään parannuksen.
Norjan tuntureilla kaatuneen majuri Bertelsköldin poika Kaarle Viktor tutustuu sattumalta Tukholmassa kauppias Larssonin tyttäreen Esteriin. Nuoret rakastuvat toisiinsa intohimoisesti eivätkä välitä sukujensa keskinäisestä vihanpidosta. Mutta Esterin isä, joka on sukuperinnettään noudattaen jyrkästi aatelinvastainen, ei suvaitse avioliittoa ja pakottaa heidät eroamaan. (11. kertomus: "Porvarikuningas") Kertomuksen lopussa syksyllä 1740 kauppias Larsson, jota on ruvettu kutsumaan 'porvariskuninkaaksi' ennustaa, että sota Ruotsin ja Venäjän välillä puhkeaa vuoden sisällä ja tulee tarjoamaan uusia liiketoiminnan mahdollisuuksia.
Kolmas nide: Kertomukset 12–15
Kolmennen niteen aloittavassa kertomuksessa "Vaasan prinsessa" ollaan siirrytty uuden kuninkaan Adolf Fredrikin aikaan ja tutustutaan nuoreen lukiolaiseen Eerikki Ljungiin, joka toimii Carl von Linnén avustajana. Hän kuuluu Larssonien suvun talonpoikaishaaraan. Linnén oppilaana hän tutustuu tulevaan puolisoonsa Eerikaan. Eerikki Ljung kutsutaan vanhentuneen 'porvarikuningas' Larssonin syntymäpäiväjuhliin Vaasaan, ja matkallaan hän ystävystyy Kaarle Viktor Bertelsköldin kanssa. Bertelsköld on avioitunut, mutta jäänyt leskeksi. Hänelle on jäänyt avioliitosta kaksi lasta, Bernhard ja Louise.
Vaasassa Ester Larsson hoitaa vanhaa isäänsä 'porvarikuningas' Larssonia. Tämä on rikastunut edelleen onnekkaan kapteeni Neptunus Gastin avulla. Larsson saa selville, että kuninkaan sormus on päätynyt Gastille, joka oli tappanut erään Torsten Bertelsköldin kamaripalvelijan saadakseen sen. Hän riistää sormuksen Gastilta, ja heittää sen meren pohjaan, sillä hän uskoo sen olevan epäjumalallinen taikakalu.
Vaasaan saapuu myös Kaarle Viktor Bertelsköld, osana kaupungissa vierailulla olevan kuningas Aadolf Fredrikin juhlasaattuetta. Hän tapaa vuosien jälkeen nuoruuden ihastuksensa Esterin. Kaksikko löytää taas rakkautensa, mutta vanha 'porvarikuningas' ei edelleenkään anna siihen suostumustaan vaan yrittää naittaa tytärtään tämän talonpoikaiselle serkulle. Ihmeen kaupalla mereen heitetty kuninkaansormus putkahtaa jälleen esiin, kun Eerikki Ljung löytää sen pyydystetyn hauen vatsasta. Kuningas Aadolf Fredrik vierailee Larssonin kodissa ja puhuu Esterin ja Kaarle Viktor Bertelsköldin avioliiton puolesta. Lopulta Larsson murtuu ja antaa suostumuksensa tyttärensä avioliittolle. Nuori luonnontieteilijä Eerikki Ljung valmistuu ylioppilaaksi, mutta hänen löytämänsä sormus katoaa jälleen. (12. kertomus "Vaasan prinsessa")
Romaanin viimeisen jakson kolmessa kertomuksessa eletään kuningas Kustaa III:n aikaa 1770-luvulla. Bertelsköldien kiintopisteeksi on tullut Itä-Götanmaalla sijaitseva Falkby uusine linnoineen ja puistoineen. Kaarle Viktorin lapset Bernhard ja Louise ovat aikuisia, ja hänen uuteen avioliittoon Esterin (nyk. kreivitär Bertelsköld) kanssa on syntynyt kaksi uutta lasta, Paul ja Vera. Paul on ylioppilas ja Turun Kuninkaallisen Akatemian opiskelija, joka on saanut kortteerin tieteellistä kasvitarhaa hoitavan Eerikki Ljungin ja hänen puolisonsa Eerikan luona. Paul edustaa aikansa valistushenkeä ja vapaa-ajattelua. Mutta hänen mielessään vallitsee maailmankatsomuksellinen kaaos, kun valistuksen uskontokriittiset näkemykset, perinteinen jumalusko, okkultismi ja uudet tieteelliset menetelmät törmäävät toisiinsa. Turussa hän on tutustunut myös tohtori Martti Weisiin, alkemistiin, jonka uskotaan osaavan valmistaa kultaa.
Topelius kuvaa perusteellisesti Turun akatemian miljöötä ja keskeisiä tutkijoita. Myös Aurora-seura saa oman lukunsa. Paul Bertelsköld on saavuttanut yliopistolla mainetta sanavalmiina ja uhmakkaana esiintyjänä. Hänet pyydetään puolustamaan teologista väitöskirjaa, jonka aiheena ovat todistukset jumalan olemassaolosta. Tässä respondentin tehtävässä hän saattaa vastaväittäjän ja useat muutkin professorit naurunalaisiksi. Paul erotetaan akatemiasta vuodeksi, syynä kunnioituksen puute ja pyhän sanan pilkkaaminen. Hän on masentunut, eikä löydä elämälleen tarkoitusta. Eerikki ja Eerika Ljungin samoin kuin lempeän serkkutyttö Cecilia Larssonin yritykset saada hänet turvautumaan Jumalaan eivät onnistu. Paul päättää nyt matkustaa takaisin perheensä luo Falkbyhyn. Saattajien joukossa Turun satamassa on myös Henrik Gabriel Porthan.(13. kertomus ”Vapaa-ajattelija”)
Samaan aikaan Falkbyssä valmistaudutaan suuriin syntymäpäiväjuhliin, jotka kreivitär Ester Bertelsköld järjestää miehensä Kaarle Viktorin kunniaksi. Juhlat päätyvät kuitenkin ikävään välikohtaukseen, jonka aiheuttaa Kaarle Viktorin poika ensimmäisestä avioliitosta, menestynyt diplomaatti Bernhard Bertelsköld, isosetänsä Torstenin kaltainen pöyhkeilevä juonittelija. Bernhard kadehtii ja halveksii äitipuoltaan Esteriä ja sisarpuoliaan Paulia ja Veraa, sillä he eivät ole puhdasverisiä aatelisia. Kun Bernhard yrittää häätää mökistään kartanon mailla asuvan vanhan lesken, on Esterin mitta täynnä ja hän päättää paeta Falkbystä. Hän toivoo, että eripuraisuus ja rauhattomuus silloin katoaisivat perheestä. Kun Paul saapuu paikalle ja saa kuulla äitinsä katoamisesta, myös veljesten välit rikkoontuvat. (Kertomus 14. ”Iltamyrskyjä”)
Kertomuksen painopiste siirtyy sitten Tukholmaan, jossa vuoden 1771 valtiopäivät on avattu, aateliston ja muiden säätyjen keskinäinen taistelu vallasta on kärjistymässä ja kuningas Kustaa III valmistelee uutta hallitusmuotoa ja säätyvallan alasajoa. Kiihkeä poliittinen ilmapiiri tempaa myös Bertelsköldin veljekset mukaansa. Paul pyydetään kuninkaan palvelukseen ja Bernhard juonittelee parantaakseen asemiaan virkakoneistossa. Myös Larsson-suvun edustajat häärivät valtiopäivämiehinä alempien säätyjen edustajina.
Ranskasta Tukholmaan saapunut salaperäinen kaunotar markiisitar Herminie Egmont, kuninkaan ystävä, hurmaa sekä Bernhardin että Paulin, mutta antaa rukkaset Bernhardille. Kun Bernhard joutuu markiisittaren kutsuilla sanaharkkaan paroni J.M. Sprengtportenin kanssa ja tulee samalla loukanneeksi markiisittaren kunniaa, ratkaistaan riita kaksintaistelulla. Kun Paul haluaa uhrautua veljensä puolesta, Sprengtporten suostuu mutta yrittää ampua nuorukaista niin, ettei tämä haavoittuisi vakavasti. Paul kuitenkin lysähtää maahan tajuttomana.
Katkerana saamistaan rukkasista Bernhard on toimittanut herjaavan häväistyskirjoituksen tukholmalaiseen sanomalehteen ja yllyttää näin väkijoukon Markiisitar Egmontin kimppuun hänen asunnolleen. Vahingoniloinen Bernhard katselee riehumista kadulla, mutta saa ohimoonsa kiven, jonka viskaa markiisittaren kostoa hautova palvelija. (Kertomus 14. ”Iltamyrskyjä”)
Välskärin viimeisessä kertomuksessa Tukholmaan paennut valepukuinen Ester saa tietää loukkaantuneiden veljesten tilanteesta ja hoivailee ensin Paulin ja sitten Bernhardin kuntoon. Esterin vaikutuksesta molemmissa tapahtuu myös henkinen muutos ja nöyrtyminen. Paul luopuu vapaamielisistä ajatuksistaan ja Bernhardista tulee kristinuskon puolestapuhuja ja ihmisten tasa-arvoisuuden kannattaja.
Samaan aikaan törmätään Tukholmassa jälleen Martti Weisiin, joka on saapunut sinne ’porvarikuninkaan’ pojan, Lauri Larssonin kanssa. Käy ilmi että Lauri on aikoinaan varastanut sormuksen Eerikki Ljungilta, mutta tullut hulluksi sen voimasta. Hän vannoo väärän valan ja menettää sormuksen, joka päätyy Esterille. Martti Weis on jahdannut koko elämänsä tätä sormusta, ja pyrkii ryöväämään sen Esteriltä. Ester heittää sormuksen pois, ja nyt sen löytää markiisitar Egmont, joka luovuttaa sen Kustaa III:lle. Myös Weis menettää järkensä ja kuolee lopulta hullujenhuoneessa.
Kuningas Kustaa III:n kannattajiensa kanssa suunnittelema vallankumous säätyjen ja valtaneuvoston epävakaata hallintoa vastaan onnistuu, ja säädyt tunnustavat uuden hallitusmuodon. Paul avustaa kuningasta toimimalla hänen yksityissihteerinään. Kun Paul rientää rakastamansa markiisitar Egmontin asunnolle, hän löytää tämän itsemurhan tehneenä. Markiisitar oli järjestänyt ratkaisevalla tavalla Ranskasta taloudellista apua Kustaa III:lle, mutta oli vastapalvelukseksi joutunut sitoutumaan avioliittoon miehen kanssa, jota inhosi. Murtuneena Paul lukee jäähyväiskirjeen ja palaa perheensä luo Falkbyhyn, jonne myös Ester-äiti ilmaantuu. Koko Bertelsköldin perhe on taas onnellisesti yhdessä. Romaani päättyy perheen sovintojuhlaan. Kartanon puistoon kokoontuneita alustalaisia kehotetaan vannomaan vala uudelle hallitusmuodolle ja ”uskollisesti kaikissa vaiheissa elämään ja kuolemaan lain ja vapauden, kuninkaan ja isänmaan puolesta”. (Kertomus 15. ”Aamun valkeneminen”)
↑Bertel Hintze, Albert Edelfelt, Del III (Oljemålningar, pasteller, akvareller, grafiska arbeten m.m. Beskrivande förteckning). Söderström & C:o, 1942, s. 247.
↑Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1988, s. 106. Helsinki: Otava, 1987.
Aiheesta muualla
Juhani Ahon käännös Kansalliskirjaston Doria-julkaisuarkistossa:
[1] 1. jakso: Kuninkaan sormus. Miekka ja aura. Tuli ja vesi.
[2] 2. jakso: Kapinassa omaa onneaan vastaan. Noita-akka. Mainiemen linna.
[3] 3. jakso: Siniset. Pakolainen. Erään nimen varjo.
[4] 4. jakso 1. osa: Erämaiden kevät. Porvariskuningas.
