PROFILBARU.COM

Sosialistinen kansanpuolue
Socialistisk Folkeparti
Perustettu	15. helmikuuta 1959
Puheenjohtaja	Pia Olsen Dyhr
Ideologia	vihreä liike; ; demokraattinen sosialismi;
Poliittinen kirjo	vasemmisto
Kansankäräjät	15 / 179 (2022)
Euroopan parlamentti	2 / 14 (2019)
Alueet	14 / 205 (2021)
Kunnat	168 / 2 436 (2021)
Kansainväliset jäsenyydet	– EGP ; – NGLA; – Global Greens
Nuorisojärjestö	Socialistisk Folkepartis Ungdom
Kotisivu	www.sf.dk
	Infobox OKNimi-testi OK

Tämä artikkeli kertoo tanskalaisesta puolueesta. Norjalaisesta entisestä puolueesta ks. Sosialistinen kansanpuolue (Norja).

Sosialistinen kansanpuolue (tansk. Socialistisk Folkeparti, lyh. SF) on tanskalainen punavihreä puolue, joka kuuluu europarlamentissa Vihreät / Euroopan vapaa allianssi -ryhmään ja se on täysjäsen Euroopan vihreässä puolueessa. Sosialistinen kansanpuolue on Suomen Vasemmistoliiton sisarpuolue.

Sosialistisen kansanpuolueen perusti 15. helmikuuta 1959 Aksel Larsen, joka oli aiemmin toiminut Tanskan kommunistisen puolueen puheenjohtajana vuosina 1932–1958. Larsen oli erotettu hänen arvosteltuaan Neuvostoliiton interventiota Unkariin 1956. Häntä seurasi suuri joukko puolueen jäsenistöä. Vuoden 1960 vaaleissa 11 SF:n edustajaa pääsi kansankäräjille ja kommunistinen puolue menetti kaikki paikkansa.

1960-luvulla Sosialistinen kansanpuolue toimi ydinaseita ja ydinvoimaa vastaan rauhanliikkeessä ja vastusti 1972 Tanskan EEC-jäsenyyttä. Puolue on myös vastustanut kansanäänestyksissä Euroopan yhtenäisasiakirjaa, Amsterdamin sopimusta ja euron käyttöönottoa. Villy Søvndalin toimiessa puheenjohtajana vuosina 2005–2012 puolue on alkoi suhtautua myönteisemmin Eurooppa-integraatioon^[2].

Vuoden 2007 vaaleissa SF sai 13,0 % äänistä ja 23 paikkaa, yli kaksi kertaa edellisten vaalien verran, mikä teki siitä suurimman voittajan. Se on puolueen toiseksi paras vaalitulos kautta aikain ja puolueesta tuli Tanskan neljänneksi suurin. Vuoden 2011 vaaleissa SF:n kannatus laski alle kymmeneen prosenttiin ja paikkamäärä laski seitsemällä.^[5]

Ideologia

Puolueen sääntöjen (2018) toisen kappaleen mukaan SF:n tavoitteena on "työskennellä sosialismin puolesta demokratiaa laajentamalla". Puolue toimii marxilaisen ideologian pohjalta". SF:n ideologinen perusta on punainenvihreys: demokraattinen sosialismi ja ympäristöstä huolehtiminen. Puoluetta perustettaessa, DKP:n kanssa tapahtuneen eron vuoksi, painopiste oli sosialismin demokraattisessa käyttöönotossa, armeijan lakkauttamisessa ja aseistariisunnassa.^[6]

Politiikka

Tulonjakopolitiikka on tärkeä kysymys SF:lle. Puolueella on esimerkiksi lakisääteinen valtakunnallinen ammattiyhdistystoimikunta, jonka tehtävänä on vahvistaa puolueen työmarkkinapoliittisia toimia muun muassa yhteistyössä puolueen ammattiyhdistysjäsenten kanssa.^[6]

Monia muita keskeisiä asioita ja teemoja on ajan myötä tullut lisää. SF erottuu ympäristöpolitiikassa vihreällä agendalla, "inhimillisellä pakolaispolitiikalla" ja tasa-arvolla sekä sukupuolen että seksuaalisuuden suhteen. SF on siis vasemmistolainen sekä tulonjakopolitiikan että uuden tai arvopoliittisen ulottuvuuden osalta. Järjestäytymisessään SF on myös korostanut yhteistyötä yhteiskunnallisten kansanliikkeiden, kuten rauhan-, nais- ja ympäristöliikkeiden kanssa.^[6]

EU-politiikka

SF:n EU-politiikka on kokenut suuren muutoksen. Vuoden 1992 iskulauseessa otettiin selvän kielteinen kanta Euroopan unionille. Toukokuussa 2020 puolue kertoi olevansa EU:hun sitoutunut puolue, jolla on vahva vihreä, solidaarinen ja kansainvälinen profiili. SF:n EU-politiikkaa on leimannut skeptisyys ja sisäinen erimielisyys, mutta yleinen suuntaus on, että SF on siirtynyt EU-myönteisempään suuntaan.^[6]

Sisäiset jakolinjat

Muiden parlamentin laitoja edustavien puolueiden tapaan myös SF:ssä on ollut sisäisiä jakolinjoja ideologisesti puhtaiden ja pragmaattisesti vaikutusvaltaa haluavien välillä, vaikka ne olisivat ideologisesti pieniä voittoja. Esimerkiksi SF:n lähdetty vuoden 1966 jälkeen koalitiohallitukseen, osa jäsenistä jätti SF:n perusti uuden puolueen, Vasemmmistososialistit, vuonna 1967.^[6]

Historia

Puolueen perustaminen

Marraskuussa 1958 Aksel Larsen erotettiin Tanskan kommunistisesta puolueesta (DKP) ja hän perusti sen jälkeen sosialistisen kansanpuolueen yhdessä muiden entisten DKP:n jäsenten kanssa. DKP:n erimielisyydet olivat keskittyneet ideologisen riippumattomuuden asteeseen suhteessa Neuvostoliiton kommunistiseen puolueeseen, ja erimielisyydet olivat kärjistyneet Neuvostoliiton hyökättyä Unkariin vuonna 1956. Aksel Larsen rekisteröi sosialistisen kansanpuolueen Tanskan parlamentissa 24. marraskuuta 1958, ja perustava puoluekokous pidettiin 15. helmikuuta 1959.^[6]

Osallistuminen parlamenttiin

Vuoden 1966 parlamenttivaalien jälkeen muodostui punainen enemmistö, ja sosialidemokraattinen puolue muodosti hallituksen SF:n tuella, niin sanotun "punaisen hallituksen". Vuonna 1967 neljä tyytymätöntä kansanedustajaa ja tavallista jäsentä irtautui SF:stä ja perusti vasemmistososialistit, minkä seurauksena punainen hallitus menetti parlamentaarisen enemmistönsä.^[6]

Vuoden 1979 vaalien jälkeen naiset olivat enemmistönä SF:n parlamenttiryhmässä. Ryhmässä toimivat muun muassa Lilli Gyldenkilde, Ebba Strange ja uusina edustajina Marianne Bentsen-Pedersen, Ingerlise Koefod, Birthe Nielsen, Margrete Auken ja Hanne Engberg. SF:n vastustus Radikaali Venstren tulopolitiikkaa kohtaan esti SR-hallituksen muodostamisen vaalien jälkeen, ja sosiaalidemokraatit muodostivat hallituksen yksin.^[6]

Hallituksen tukipuolue

SF oli Poul Nyrup Rasmussenin hallitusten tukipuolue vuosina 1994-2001, mutta VKO-hallituksen aikana 2001-2011 puolueella ei ollut todellista vaikutusvaltaa. Siitä lähtien, kun Villy Søvndal valittiin puheenjohtajaksi vuonna 2005, SF on pyrkinyt parantamaan mahdollisuuksiaan osallistua hallitukseen. Tämä saavutettiin, kun vuoden 2011 parlamenttivaalien jälkeen muodostettiin Helle Thorning-Schmidtin vähemmistöhallitus, johon kuuluivat Sosiaalidemokraatit, Radikaali Venstre ja SF.^[6]

Kaikki SF:n sisäpiirissä eivät olleet innostuneita puolueen johdon ja hallituksen ministerien tekemistä poliittisista päätöksistä, jotka huipentuivat päätökseen myydä DONGin osakkeet Goldman Sachsille. SF:n puheenjohtaja Annette Vilhelmsen tuki hallituksessa jatkamista ja sai asialle puoluejohdon niukan tuen. Puolueen varapuheenjohtaja ja useat keskeiset toimijat kuitenkin erosivat puolueen jäsenyydestä. SF:n ministerit erosivat tämän jälkeen hallituksesta ja Vilhelmesen erosi puolueen puheenjohtajuudesta.^[6]

Historia vuoden 2014 jälkeen

Vuodesta 2014 lähtien SF:n puheenjohtajana toiminut Pia Olsen Dyhr ei ole sulkenut pois mahdollisuutta, että puolue osallistui hallitukseen. Vuoden 2019 vaalien jälkeen SF:stä tuli Yhtenäisyyslistan ja Radikale Venstren ohella yksi kolmesta Mette Frederiksenin sosiaalidemokraattisen yksipuoluehallituksen tukipuolueesta. Tänä aikana SF on ollut lähempänä hallitusta kuin kaksi muuta tukipuoluetta. Puolue on keskittynyt edistämään keskeisiä asioitaan, jotka on viimeksi muotoiltu vuonna 2022 16 vaatimuksen listassa uudelle hallitukselle. Puolueen korostamiin teemoihin kuuluvat uusi laki biologisesta monimuotoisuudesta, erillinen ministeriö, joka vastaa lasten ja nuorten ongelmien ratkaisemisesta, sekä päivähoitolaitosten vähimmäisvaatimusten säilyttäminen ja laajentaminen, mikä oli puolueen näkyvin keskeinen asia vuoden 2019 vaaleissa.^[6]

Vaalimenestys

Tulokset ^[1]^[7]
Kansankäräjävaalit
Vuosi	Edustajat	Äänet
1994	13 / 179	242 398	7,3 %
1998	13 / 179	257 406	7,6 %
2001	12 / 179	219 842	6,4 %
2005	11 / 179	277 152	9,93 %
2007	23 / 179	450 975	13,0 %
2011	16 / 179	326 118	9,2 %
2015	7 / 179	148 027	4,2 %
2019	14 / 179	272 304	7,7 %

Merkittäviä poliitikkoja

Puheenjohtajat

Aksel Larsen, 1959–1968
Sigurd Ømann, 1968–1974
Gert Petersen, 1974–1991
Holger K. Nielsen, 1991–2005
Villy Søvndal, 2005–2012
Annette Vilhelmsen, 2012–2014
Pia Olsen Dyhr, 2014–

Nykyiset kansanedustajat (2022–2026)

Europarlamentaarikot

Bodil Boserup (1979–1989)
John Iversen (1989–1994, 1996–1999)
Lilli Gyldenkilde (1994–1996)
Pernille Frahm (1999–2004)
Margrete Auken (2004–)
Emilie Turunen (2009–2014)
Karsten Hønge (2019–)

Lähteet

↑ ^a ^b ^c Elections in Denmark Parties and elections in Europe. 2011. Viitattu 4.9.2012. (englanniksi)
↑ ^a ^b Åsa Bengtsson; Kasper Hansen; Ólafur Þ Harõarson; Hanne Marthe Narud, Henrik Oscarsson: The Nordic Voter: Myths of Exceptionalism, s. 204. ECPR Press. ISBN 978-1-907301-50-6 Teoksen verkkoversio.
↑ Valgresultater 2022 Danmarks Radio. Viitattu 2.11.2022. (tanskaksi)
↑ MEPs: Denmark europarl.europa.eu. Euroopan parlamentti. Viitattu 2.8.2020. (englanniksi)
↑ Vasemmisto voitti Tanskan vaalit hs.fi. 15.9.2011. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 6.1.2014. Viitattu 4.9.2012.
↑ ^a ^b ^c ^d ^e ^f ^g ^h ⁱ ^j ^k Karina Kosiara-Pedersen: Socialistisk Folkeparti Den Store Danske. 10.7.2023. Viitattu 18.1.2024. (tanskaksi)
↑ Elections in Denmark 1990-2007 parties-and-elections.eu. 2007. Parties and elections in Europe. Arkistoitu 28.1.2013. Viitattu 2.9.2012. (englanniksi)