Saint-germaininseisoja kansainvälisessä näyttelyssä.
Kallo on hieman kaareva, otsapenger vain hieman korostunut. Silmät ovat melko suuret, avoimet ja kullankeltaiset. Korvat ovat riippuvat, eivät järin pitkät ja kärjistään pyöristyneet. Kuono on kallon kanssa samanpituinen ja joko suora tai hieman kyömy, kirsu tumman ruusunpunainen. Purenta on aina leikkaava. Kaula on hieman kaareutunut ja melko pitkä. Rintakehä on leveä, syvä ja pitkä, selkä vaakasuora. Vatsaviiva on hieman ylösvetäytynyt. Häntä on teräväkärkinen ja koiran työskennellessä asennoltaan vaakasuora. Karvapeite on lyhyt ja sileä. Väritys on valkoinen oranssein merkein, jossa korvat ovat mieluiten oranssit. Urosten säkäkorkeus vaihtelee 56–62 cm ja narttujen 54–59 cm välillä; erityisen laadukkailla yksilöillä sallitaan 2 cm:n poikkeama suuntaan tai toiseen.[1]
Luonne ja käyttätyminen
Rotu on sosiaalinen, omistajaansa kiintyvä, tasapainoinen ja helposti koulutettavissa, mikä tekee siitä myös hyvän perhekoiran. Sitä käytetään ennen kaikkea peltopyyn, fasaanin ja lehtokurpan metsästykseen. Se myös noutaa ammutun saaliin.[1]
Alkuperä
Saint-germaininseisoja vuodelta 1915.
Saint-germaininseisoja jalostettiin alun perin PicardiessaCompiègnen kuninkaallisissa kenneleissä 1830-luvulla, minkä jäljeen sitä kasvatettiin Saint-Germain-en-LayessäPariisin esikaupunkialueella. Sen kantarodut olivat mannermaisia kanakoiria ja pointtereita. 1900-luvulla rotu oli hyvin suosittu, ja vuonna 1913 perustettiin ranskalainen rotujärjestö.[1]
