Gascogne-saintongenajokoira[1] (ransk.gascon saintongeois) on ranskalainenkoirarotu. Kotimaansa ulkopuolella se on yksi harvinaisimmista FCI:n tunnustamista roduista, mutta vuonna 2018 se oli kuitenkin Ranskassa 8. suosituin paikallinen rotu[2] - listauksessa se on 9. suosituin, mutta tämä johtuu ainoastaan siitä, että virallinen listaus laskee myös madagaskarilaisencoton de tuléarin ranskalaiseksi roduksi. Aiemmin pieni (petit) ja iso (grand) muunnos luokiteltiin kahdeksi eri roduksi, mutta nykyisin niillä on yhteinen rotumääritelmä ja FCI-numero (nro 21). Tästä huolimatta iso ja pieni muunnos kuuluvat keskenään eri alaryhmiin, sillä FCI-ryhmä 6.1 luokittelee rodut koon perusteella.
Kuono ja kallo-osa ovat yhtä pitkät. Kallo on kapea ja kaareutuva, otsapenger vähäinen. Silmät ovat soikeat ja väriltään ruskeat. Korvat ovat riippuvat, kiertyneet ja melko taakse asettuneet. Kuono on hieman kupera ja kirsu väriltään musta. Ainoastaan leikkaava purenta sallitaan. Rintakehä on pitkä ja leveä. Häntä kannetaan elegantisti sapelin muodossa. Karvapeite on lyhyt ja tiivis. Pohjaväri on valkoinen, joka kattaa suurosan karvapeitteestä. Tämän lisäksi varsinkin pään alueella esiintyy mustia laikkuja ja sekä poskissa, silmien yläpuolella, korvien sisäpuolella että raajoissa (pilkutuksen muodossa) on tan-merkit. Silmien yläpuolella olevat merkit tunnetaan nimellä quatroeillé ("nelisilmä"). Reisien yläosassa saattaa joskus olla "kuolleiden lehtien" eli "metsäkauriin" väriset merkit, mutta niiden puuttuminen ei ole rotumääritelmän mukaan virhe.[3]
Muunnosten väliset eroavaisuudet
Iso muunnos on yhtä aikaa sekä elegantti että vahva. Sitä luonnehditaan olemukseltaan, päältään ja karvapeitteeltään erittäin "ranskalaistyyppiseksi". Pieni on nimestään huolimatta kooltaan keskikokoinen. Isolla muunnoksella urosten säkäkorkeus vaihtelee 65–72 cm välillä ja narttujen 62–68 cm välillä; pienellä vastaavat mitat ovat uroksilla 56–62 cm ja nartuilla 54–59 cm. Molemmilla muunnoksilla sallitaan 1 cm vaihtelu suuntaan tai toiseen.[3]
Grand
Petit
Luonne ja käyttäytyminen
Rotu on rauhallinen, tottelevainen ja omistajaansa kiintyvä. Sekä isoa että pientä muunnosta on käytetty niin jäniksen kuin myös suurriistan metsästykseen. Ison muunnoksen sanotaan soveltuvan työskentelemään niin yksin jäljestävänä koirana kuin ajueenakin, mutta se on kuitenkin ennen kaikkea ajuekoira. Haukkua kuvaillaan soinnikkaaksi.[3]
Alkuperä
Joseph de Carayon-Latour virelade-tyyppisen koiran kanssa vuonna 1865.
Rodun nimi viittaa sen kahteen kantarotuun. 1840-luvulla Girondessa sijaitsevan Vireladen linnan isäntä Joseph de Carayon-Latour yritti pelastaa sukupuuton partaalla olleen saintongenajokoira-rodun risteyttämällä sen paroni Rublen omistaman isogascognenajokoiran kanssa.[3][4] Hän epäonnistui saintongenajokoiran elvyttämisessä, mutta loi sen sijaan kokonaan uuden rodun[3], johon lisättiin myöhemmin myös hieman ariègenajokoiraa[4]. David Hancockin mukaan rotuun olisi vaikuttanut myös montemboeufin perimä.[5]
Rotu kuuluu ns. chien d'ordre -ryhmään eli koiriin, jotka ajavat itseään suurempaa riistaa.[4]
Pieni muunnos
Alkuperäiset gascogne-saintongenajokoirat olivat isoja, mutta 1900-luvun puolivälissä Lounais-Ranskassa paikalliset metsästäjät jalostivat siitä pienemmän version jäniksen metsästystä varten.[3]
.jpg)
