Rotu muistuttaa rakenteeltaan, kooltaan ja luonteeltaan erästä toista ranskalaista ajokoirarotua, basset artesien normandia. Sitä kuvaillaan hyvin tyypilliseksi bassetiksi, joka on perinyt kantarotunsa piirteitä. Vaikka sen tulee olla melko tanakka, se ei kuitenkaan saa olla rakenteeltaan liian raskas.[2]
Kallo on hieman kaareva, otsapenger vain hieman erottuva. Silmät ovat soikeat ja ruskeat ja ilmeeltään hieman surulliset. Korvat ovat riippuvat, teräväkärkiset, ohuet ja kiertyneet. Kuono on samanpituinen kuin kallo, kuononselkä hieman kyömy, kirsu leveä ja musta. Huulet ovat melko riippuvat, purenta aina leikkaava. Kaula on hieman kaareva ja melko pitkä, ja siinä on jonkin verran löysää kaulanahkaa. Rintakehä on pitkä ja tilava, selkä pitkä. Hännän asento on sapelimainen. Karvapeite on lyhyt ja tiheä. Väritys koostuu mustista ja valkoisista laikuista ja täplityksestä, antaen liuskeensinisen vaikutuksen. Silmien yläpuolella, poskissa, huulissa, korvien sisäpuolella, raajoissa ja hännän alla on tan-merkit. Säkäkorkeus vaihtelee 34–38 cm välillä.[2]
Luonne ja käyttäytyminen
Gascognenbassetti on iloinen, eloisa, ystävällinen, leikkisä, ketterä ja aktiivinen. Se soveltuu sekä yksinään että ajuemetsästykseen. Yleensä sillä ajetaan jäniksiä ja kaniineja.[2]
Alkuperä
Gascognenbassetti vuonna 1915
Rotu polveutuu isogascognenajokoirasta. Se jouduttiin elvyttämään 1800-luvun lopulla. Erityistä huomiota jalostuksessa on sen jälkeen kiinnitetty siihen, että ns. "eteläranskalaisen koiran" (du Midi) ominaisuudet saataisiin säilytettyä.[2]
