S-Kiekko

S-Kiekko
Perustettu 1979
Entiset nimet Seinäjoen Hockey Team
1997-2008
S-Kiekko
1979-1997, 2008-
Kaupunki Suomi Seinäjoki
Kotiareena Jouppilanvuoren jäähalli (ent. Atria-halli)
– kapasiteetti 1200
Sarjataso Suomi-sarja
Värit               
Puheenjohtaja Vesa Hiirikoski
Päävalmentaja Suomi Jukka Hakala
Kapteeni Suomi Petri Viitamäki
Omistaja SeiHockey Oy

S-Kiekko on seinäjokinen jääkiekkoseura. S-Kiekko pelaa Suomen kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla Suomi-Sarjassa. S-Kiekko pelaa kotiottelunsa Seinäjoen Energia-Areenalla.

S-Kiekko on perustettu vuonna 1979. Seura on pelannut lähinnä kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla entisessä II-divisioonassa, sekä nykyisessä Suomi-sarjassa.

Junioritoiminnasta vastaa S-Kiekko juniorit ry. S-Kiekko juniorit ry vastaa junioreiden toiminnasta luistelukoulusta U20-ikäluokkaan. Edustusjoukkueen toiminnasta vastaa SeiHockey Oy

Historia

Perustaminen

S-Kiekko perustettiin 31 tammikuuta vuonna 1979. Ennen sitä Seinäjoella ei ollut ollut kahdeksaan vuoteen jääkiekkoseuraa Seinäjoen Salpan ja Kiekko-Veljien lopetettua toimintansa. Perustamiskokouksessa oli 42 henkilöä. Seuran nimestä pidettiin äänestys, jonka S-Kiekko voitti. Muita varteenotettavia nimiehdotuksia olivat SeiKi-79, Lakeuden Kiekko ja Kiekkotulva. Tärkeimpänä henkilönä S-Kiekon perustamisen kannalta voidaan pitää Ossi Raskua, josta tuli myös uuden seuran ensimmäinen puheenjohtaja. Hän oli ehtinyt jo perustaa Nurmon Jymyyn jääkiekkojaoston, mutta tajusi nousevan jääkiekkoseuran tarvitsevan tekojään. Sellainen tulisi Nurmoa helpommin Seinäjoelle, joten hän yritti saada jääkiekko Seinäjoen Maila-Jussien ohjelmistoon. SMJ:llä oli kuitenkin talvilajina jo lentopallo, joten päädyttiin perustamaan oma jääkiekon erikoisseura.

S-Kiekon perustamisen jälkeen seuraan hankittiin Seinäjoen Kiekko-Veljien vanhoja varusteita. Ensimmäisen virallisen sarjaottelunsa S-Kiekko pelasi Närpes Kraftia vastaan 9. joulukuuta vuonna 1979. III-divisioonan ottelua oli tullut seuraamaan Lyseon koulun kaukalolle noin 300 katsojaa. Ottelu päättyi S-Kiekon 9–4 voittoon.[1]

1990-luku

SHT:n logo

Kaudella 1990–1991 seura sijoittuinimellä SHT kymmenen joukkueen Etelälohkossa kuudenneksi kerättyään 30 pistettä. Pudotuspeleihin sillä lukemalla ei kuitenkaan ollut asiaa. Tuolla kaudella Seinäjoen Hockey Teamin paras pistemies oli Mika Rajamäki, joka keräsi yhteensä 72 pistettä ja sijoittui koko lohkon pistepörssissä kolmanneksi. SHT oli kaudella Fair Play tilaston kolmas ja sen kotiotteluiden yleisömäärä oli yhteensä 10 061 ja keskiarvo 559.

Uusia tuulia toi kausi 1997–1998, jolloin eniten tehoja teki Mikko Nevala, joka naputti 44 tehopistettä. SHT:n sijoitus kaudella II divisioonan lohkossa numero kolme oli seitsemäs eli viimeistä edellinen. Kauden aikana tuli vain neljä voittoa ja yhdeksän pistettä. Taakse jäi ainoastaan YPa. SHT:n saavutukset riittivät kauden 1997–1998 jälkeen II divisioonan maratontaulukossa sijalle viisi. Takana oli 15 kautta II divisioonassa ja näistä seura oli napannut 407 pistettä.

Joukkue pelasi 1990-luvun alussa kuitenkin nimellä Seinäjoen Hockey Team eli SHT, mutta nimi vaihdettiin kuitenkin myöhemmin takaisin. Nimi vaihdettiin kuitenkin uudelleen kauden 1997–1998 jälkeen SHT:ksi ja tällä nimellä joukkue pelasi aina vuoteen 2008 asti

2000-luku

Joukkue pelasi kaudet 2002–2006 Suomi-sarjassa. Suomi-sarjassa SHT:n menestys on ollut vaihtelevaa. Ensimmäisellä kaudellaan siellä seura oli vasta oman lohkonsa kahdeksas eli viimeistä edellinen SHT:n. Seuraavalla kaudella sijoitus parani yhdellä. Seuraavalla kaudella SHT voitti kuitenkin Suomi-sarjan mestaruuden ja Mestiskarsintojen jälkeen sille tarjottiin jopa paikkaa Mestikseen, mitä SHT ei kuitenkaan ottanut. Kaudella 2005–2006 seuran eteni Suomi-sarjassa puolivälieriin asti. SHT:n valmentajaksi Amerikasta on palannut vuoden tauon jälkeen kaudeksi 2007–2008 Jussi Salo. Kaudella 2006–2007 joukkue pelasi 2. divisioonassa luovuttuaan vapaaehtoisesti sarjapaikastaan. Seura kuitenkin nousi LeKi-75:n luovuttua sarjapaikastaan takaisin Suomi-sarjaan kaudeksi 2007–2008. Itse Suomi-sarjan karsintasarjasta tullut kolmas sija ei olisi Suomi-sarjaan riittänyt.

Kaudesta 2008–2009 S-Kiekko palasi edustusjoukkueen nimeksi, kun SeiHockey Oy otti toiminnasta vetovastuun. Seuraavan kahden kauden aikana päävalmentajana toimi Teemu Kettunen tuoden uudenlaisen harjoittelu ja pelitavan Seinäjokiseen kiekkoiluun, Kausi 2010–2011 toi tulessaan S-Kiekon edustukseen uuden ryhtiliikkeen kaikille osa-alueille. Samalla lähdettiin rakentamaan koko S-Kiekko-rintamalla "parempaa huomista" eli S-Kiekko -tietä. Ensimmäinen tavoite edustusjoukkueelle tässä uudessa mallissa oli säilyttää sarjapaikka. Tavoite saavutettiin jo alkulohkon jälkeen, kun pelit jatkuivat Suomi-sarjassa. Tällä tasolla Seinäjoella on kerran pelattu 2000-luvulla.

2010-luku

Joukkue on pelannut koko 2010-luvun Suomi-sarjassa. Kaudeksi 2018–2019 S-Kiekko siirtyi Seinäjoen jäähallista takaisin Jouppilanvuoren jäähalliin (ent. Atria-halli)

2020-luku

Kaudella 2023-2024 S-kiekko sijoittui runkosarjassa viimeistä edelliseksi ja joutui putoamiskarsintaan runkosarjan viimeiseksi sijoittunutta Porvoon Huntersia vastaan. S-kiekko hävisi otteluvoitoin 1-3 ja joutui Suomi-sarja karsintaan 2.divisioonasta tulleiden karsijoiden Laser HT:n (Oulu), PEPO HC:n (Lappeenranta) ja VG-62:n (Naantali) kanssa. S-kiekko oli karsintasarjan ensimmäinen ja säilytti näin ollen sarjapaikkansa ja pelaa kaudella 2024-2025 Suomi-sarjassa.

Tunnettuja pelaajia

S-Kiekon kasvatti Petri Kontiola valittiin vuoden 2013 MM-kilpailujen parhaaksi hyökkääjäksi sekä tähdistökentälliseen.

Kasvatit pääsarjatasolla

[2]

Valmentajat

  • Juha Ilkka 2000–2002
  • Sami Kaipio 2002–2003
  • Kari Makkonen 2003-2004
  • Nicklas Hudd 2004-2005
  • Jussi Salo 2005-2006
  • Teemu Lampinen 2006-2007
  • Jussi Salo 2007-2008
  • Teemu Kettunen 2008-2010
  • Juha Ilkka 2010-2011
  • Juha Laakso 2010-
  • Marko Savolainen 2011-2012
  • Nicklas Hudd 2012-2015

Organisaatio

S-Kiekon edustusjoukkueen toiminnasta vastaa SeiHockey Oy. SeiHockey Oy:n liiketoiminnan omistaa Seinäjoen Jääkiekon Tuki ry. Yhtiö on perustettu vuonna 2008. SeiHockey Oy vastaa urheiluliiketoiminnasta.

Junioritoiminnasta vastaa S-Kiekko juniorit ry.

S-Kiekko Juniorit ry:n organisaatio

  • Valmennuspäällikkö: Tuomas Takala
  • Taitovalmentaja: Tomi Poikonen
  • Seuratyöntekijä: Jukka Hakala
  • Seuratyöntekijä: Antti Uitto
  • Tyttöjen ja naisten taitovalmentaja: Mari Saarinen
  • Maalivahtikoordinaattori: Mikko Markkila
  • Fysiikkavalmennuksen koordinaattori: Arttu Sissala


Hallitus:

  • Puheenjohtaja: Teemu Vanharanta
  • Mika Ala-Fossi
  • Tuomo Ranto
  • Jani Hermans
  • Teemu Pukkila
  • Henna Huhta-Niemi
  • Anu Kivelä

Jouppilanvuoren jäähalli (Energia Areena)

Seinäjoen Energia Areena

S-Kiekko pelaa kotiottelunsa vuonna 2018 valmistuneessa Jouppilanvuoren jäähallissa. Jouppilanvuoren jäähalli (ent. Atria-halli) peruskorjattiin vuonna 2018 ja jäähalli täyttää Mestis-kriteerit. Alkuperäinen Atria-halli valmistui1985.

Jouppilanvuoren jäähallin katsomokapasiteetti on 1200 katsojaa

Seinäjoen harjoitusjäähalli

Vanhemman hallin katsojakapasiteetti on noin 1000 katsojaa. Molemmissa halleissa on pelattu myös nuorten maaotteluja. Viimeksi 9. marraskuuta 2007, kun Suomen alle 19-vuotiaiden maajoukkue voitti Tanskan 4-1.

S-Kiekon lisäksi hallia käyttävät muun muassa Seinäjoen Taitoluistelijat.

Peliasu

S-Kiekko pelaa kotiottelunsa sinisissä paidoissa, sinisissä housuissa,sinisissä sukissa ja valkoisissa kypärissä. Vierasottelut S-Kiekko pelaa valkoisissa paidoissa ja sinisissä sukissa.

SHT:n aikana kotipaita oli keltainen. Keltainen paita otettiin käyttöön kauden 2006-2007 aikana. Samaan aikaan vanhat punaiset pelipaidat vaihdettiin vieraspaidoiksi. Sitä ennen vieraspaidat olivat olleet valkoiset. Nämä paidat pantiin myyntiin. SHT pelaa sinisissä housuissa ja sinisessä kypärässä.

Saavutukset

SHT voitti Suomi-sarjan mestaruuden kaudella 2004–2005, kun se löi finaaleissa Heinolan Kiekon. SHT voitti kaksiosaisen finaalin ensimmäisen osan Heinolassa numeroin 3–5, mutta HeKi voitti Seinäjoen ottelun numeroin 1–3. Voittojen ollessa tasan pelattiin jatkoerä, joka kuitenkin päättyi maalittomana. Tämän jälkeen mestaruus ratkaistiin rangaistuslaukauskisassa. Kun ainoat onnistujat olivat SHT:n Tero Järvelä ja Ari Tikkala, voitti SHT mestaruuden. SHT:ssä pelasi mestaruuskaudella useita huippupelaajia, kuten Antti Uitto ja Jussi Pernaa. Mestarijoukkueessa oli myös SM-liiga-kokemusta, kun joukkueen kapteenina toimi Tero Järvelä.

Joukkue, joka oli voittamassa SHT:lle Suomi-sarjan mestaruutta kaudella 2004-2005:

Maalivahdit

  • Matti Höylä
  • Rami Renko
  • Henri Kaila
  • Henri Hänninen

Puolustajat

  • Jani Viitanen
  • Antti Uitto
  • Jussi Ketonen
  • Jussi Sievi-Korte
  • Antti Pohjalainen
  • Nikke Roine
  • Jesper Söderholm
  • Pasi Säilä
  • Jussi Pernaa
  • Mikko Rantanen

Hyokkääjät

  • Tomi Jaakkola
  • Miikka Kuusela
  • Joni Heikkilä
  • Ari Tikkala
  • Mikko Nevala
  • Jaakko Kolari
  • Timo Rantala
  • Sampsa Tukia
  • Pyry Salmela
  • Andrei Logussov
  • Pasi Pieninkeroinen
  • Tero Järvelä (kapteeni)
  • Tomi Haapala
  • Antti Hattula
  • Taneli Tuokkola
  • Lasse Yli-Soini

Päävalmentaja

  • Nicklas Hudd

Tilastot

Kaudet Suomen kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla

Kausi Sijoitus alkulohkossa Alkulohkon joukkueiden lkm
1990-1991 6 10
1997-1998 7 8
2002-2003 8 9
2003-2004 7 9
2004-2005 3 8
2005-2006 4 8
2007-2008 5 6
2008-2009 3 4
2009-2010 2 5
2010-2011 10 12
2011-2012 11 12
2012-2013 10 12
2013-2014 2 14
2014-2015 13 15
2015-2016 10 15
2016-2017 12 16
2017-2018 8 16
2018-2019 12 17
2019-2020 9 16
2020-2021 8 13
2021-2022 12 14
2022-2023 9 12
2023-2024 11 12
2024-2025 14

Tilastot vuodesta 2005

Runkosarja
Jatko-ottelut
Kausi Sarja O V T JAV. JAH. H TM PM P Sijoitus Paras pistemies Tulokset Sijoitus
2005-2006 Suomi-sarja pohjoislohko 34 15 5 14 126 115 37 4. Mikko Nevala Välierät: HeKi 0–1 (11–2, 0–10) 8.
2006-2007 Suomi-sarjan karsintasarja, Pohjoinen 5 3 0 2 22 16 6 3. Tomi Jaakkola
2007-2008 Suomi-sarja alkulohko 2 20 5 4 11 66 82 21 5. Mikko Nevala Karsintasarja: 1.
2008-2009 Suomi-sarja alkulohko 2 12 4 1 7 47 55 14 3. Mikko Smura Karsintasarja: 4.
2009-2010 Suomi-sarja alkulohko 2 20 13 1 6 96 73 40 2. Mikael Potila
2010-2011 Suomi-sarja alkulohko 1 14 7 2 5 24 4. Mikko Smura Suomi-sarja (22 ottelua) 10.
2011-2012 Suomi-sarja alkulohko 1 14 7 1 6 22 4. Pyry Salmela Suomi-sarja (22 ottelua) 11.
2012-2013 Suomi-sarja alkulohko 1 20 11 2 7 37 2. Tuomas Takala Suomi-sarja (22 ottelua) 10.
2013-2014 Suomi-sarja 38 24 5 9 2. Tuomas Takala
2014-2015 Suomi-sarja 36 12 3 21 13. Olli Aalto
2015-2016 Suomi-sarja 36 11 8 17 10. Tomi Poikonen
2016-2017 Suomi-sarja 36 10 7 19 12. Jaska Ojanperä
2017-2018 Suomi-sarja 30 13 3 14 8. Jere Marjamäki
2018-2019 Suomi-sarja 32 10 3 19 103 137 32 12. Jaakko Svensk
2019-2020 Suomi-sarja 30 13 - 2 1 14 97 115 44 9. Eppu Oksanen
2020-2021 Suomi-sarja 19 8 - 0 1 10 63 75 25 8. Jesper Peltola
2021-2022 Suomi-sarja 26 6 - 1 3 16 79 112 23 12. Eemeli Alanen
2022-2023 Suomi-sarja 34 10 - 6 0 18 114 138 42 9. Jesper Peltola
2023-2024 Suomi-sarja 33 9 - 4 2 18 111 143 37 11. Akseli Kyttälä
2024-2025 Suomi-sarja

Lähteet

Aiheesta muualla

Strategi Solo vs Squad di Free Fire: Cara Menang Mudah!