Piktorialismi oli laajalle levinnyt valokuvauksen suuntaus noin vuodesta 1885 1900-luvun alkuun. Piktorialistisissa valokuvissa jäljiteltiin kuvataiteellista vaikutelmaa ja sen muotokielelle oli ominaista pehmeäsävyisyys, hämyisyys ja epätarkkuus. [1]
Piktorialismi jäljitteli maalaustaidetta ja etsausta. Piktorialismi korosti valokuvauksen esteettisiä ominaisuuksia yrittäessään perustaa taiteenalan, eikä vain mekaanista prosessia. Valokuvaa käsiteltiin tavallisesti kehitysprosessin aikana, jotta voitaisiin laajentaa sen ilmapiiriä ja tunteellista vaikutusta. Piktorialismi jäljitteli vallitsevia tyylejä maalaustaiteessa, pehmeä terävyys tuli impressionismista ja pyrkimys vahvaan muotoiluun ja abstrakteihin kuvioihin art nouveausta ja symbolismista.
Muotokuvauksessa huomio kiinnitettiin kuvattavan kasvoihin ja silmiin muun osan jäädessä pehmeästi epäteräväksi. [2]
Historia
Englantilainen Henry Peach Robinson oli suuntauksen varhainen edustaja. [3] 1800–1900-luvun vaihteessa edustajia olivat muun muassa yhdysvaltalaiset valokuvaajat Robert Demachy, Edward Steichen, Alfred Stieglitz ja Alvin Coburn. [4]
Alfred Stieglitzin kirja Camera Work (1903–1917), toi esille piktorialismia.
Toinen valokuvauksen tyyli 1800-luvulla oli naturalismi, joka pyrki kuvaamaan todellisuutta suoraan ja ”oikein”.
Modernismin eri suuntausten tullessa ajankohtaiseksi 1900-luvun alkussa piktorialistinen kuvaus koettiin vanhanaikaiseksi.
Amerikkalainen valokuvaaja Sally Mann kertasi uudestaan piktorialistista tyyliä kirjassaan What Remains (2003).
