Neuvostoliittolaisen taiteilijan Aleksei Radakovin (1879–1942) uskonnonvastainen propagandajuliste arviolta vuodelta 1929.”Jotta meillä olisi enemmän, meidän täytyy tuottaa enemmän. Tuottaaksemme enemmän, meidän täytyy tietää enemmän.”
Neuvostoliiton propaganda perustui marxilais-leniniläiseen ideologiaan, tuki kommunistista puoluetta, ulottui kaikkialle ja oli hyvin tehokasta. Se ulottui sosiaali- ja luonnontieteisiin tuottaen monia pseudotieteellisiä teorioita kuten lysenkolaisuuden, kun taas varsinaiseen tieteeseen perustuvia tieteenaloja kuten genetiikka, kybernetiikka ja vertaileva kielitiede tuomittiin ja kiellettiin ”porvarillisena pseudotieteenä”. On sanottu, että ”totuuksia sorrettiin, kaikkien alojen valheita jauhettiin taukoamatta painotuotteissa, loputtomissa kokouksissa, kouluissa, joukkomielenosoituksissa ja radiossa”kenen mukaan?[1].
Neuvostoliiton pääsensuurielin Glavlit työllisti 70 000 täysiaikaista työntekijää paitsi poistamaan ei-toivottavaa tekstiä, myös ”varmistamaan, että oikeanlainen ideologinen väri lisättiin jokaiseen julkaistuun seikkaan”kenen mukaan?. Minkä tahansa ”puolueen linjan” vastaisen seikan kertomisesta rangaistiin vankeudella. ”Nykyään mies puhuu vapaasti ainoastaan vaimolleen – yöllä, lakanat pään yli vedettynä”, kirjailija Isaak Babel sanoi yksityisesti luotetulle ystävälleen.[1]
Robert Conquestin mukaan ”ennennäkemätön terrori näyttää välttämättömältä ideologisesti motivoiduille yrityksille muuttaa yhteiskuntaa massiivisesti ja nopeasti, kaikkien luonnollisten mahdollisuuksien vastaisesti”. Tähän liittyvät väärennökset tapahtuivat kaikilla tasoilla, mittakaavassa, joka tuskin oli uskottavaa. Tosiasiat, todelliset tilastotiedot, katosivat fantasiamaailmaan. Historia – mukaan lukien kommunistipuolueen historia – kirjoitettiin uusiksi. Epähenkilöt katosivat virallisista tiedoista. Uusi menneisyys – ja uusi nykyhetki – pakotettiin neuvostokansan vangittuihin mieliin, mikä myönnettiin totuuden tullessa esiin 1980-luvun lopulla.[1]
Erään koulutusteoreetikon mukaan lapset olivat kuin pehmeää vahaa, heistä pitäisi muotoilla kommunisteja ja heidät piti kansallistaa. ”Velvoittaa äiti antamaan lapsensa neuvostovaltiolle – se on tehtävämme.”[2]
Lenin-setä-propaganda alkoi jo lastentarhoista. Vladimir Leninistä tehtiin lapsille jumalan kaltainen hahmo Neuvostoliiton perustajana. Lapsiin tartutettiin ajatus, että he olivat mukana maailmanvallankumouksessa, joka on tärkeämpää kuin perhesiteet. Pavlik Morozov, joka petti isänsä salaiselle poliisille (NKVD), nostettiin suureksi esikuvaksi.[2]
Tuhoamispropaganda
Joidenkin historioitsijoiden mukaan neuvostopropagandan tärkeä tehtävä oli ”oikeuttaa kokonaisten sosiaaliryhmien poliittinen sorto, ryhmien, joita marxismi piti proletariaatin vihollisina”,[3] kuten kasakoiden ja kulakkien vastaiset kampanjat[1][2]. Richard Pipes kirjoitti: ”Kommunistipropagandan keskeinen tavoite oli nostattaa väkivaltaisia poliittisia tunteita hallinnon vastustajia vastaan.”[4]
Tehokkain keino tähän oli ”uhrin ihmisyyden kieltäminen, epäinhimillistäminen (dehumanisaatio)”[5]. Vladimir Lenin vaati vihollisten tuhoamista ”haitallisina hyönteisinä", ”täinä”, ”verenimijöinä”.[3]
Kirjailija, propagandisti Maksim Gorkin mukaan: ”Luokkavihaa tuli kasvattaa orgaanisen inhon kautta. Vihollinen piti nähdä alempana olentona.”[3]
Hän myös vaati käyttämään kansanvihollisia ”koe-eläiminä” ihmiskokeissa Neuvostoliiton kokeellisen lääketieteen instituutissa vuonna 1933, mikä olisi ”todellinen palvelus ihmiskunnalle”[3]. Esimerkki demonisoivasta eläinretoriikasta olivat valtionsyyttäjä Andrei Vyšinskin puheet Stalinin näytösoikeudenkäynneissä. Hän sanoi epäillyistä[6]:
”Ampukaa nämä raivotautiset koirat. Kuolema tälle sakille, joka kätkee hurjat hampaansa ja kotkankyntensä kansalta! Alas tuo korppikotka Trotski, jonka suusta verinen myrkky valuu, mädättäen marxismin suuret ihanteet! Alas nämä alhaiset eläimet! Lopettakaamme iäksi nämä kurjat kettujen ja sikojen sekasikiöt, nämä haisevat ruumiit! Tuhotaan kapitalismin hullut koirat, jotka haluavat repiä kappaleiksi uuden neuvostovaltiomme kukat! Työntäkäämme se eläimellinen viha, jota he kantavat johtajiamme kohtaan, takaisin heidän kurkkuihinsa!”
Neuvostopropaganda ulkomailla
CIA:n arvion mukaan ulkomaisen neuvostopropagandan budjetti oli 3,5–4 miljardia dollaria.[7]
Pelkästään GRU käytti yli miljardi dollaria propagandaan ja rauhanliikkeisiinVietnamin sotaa vastaan. Kampanja oli ”valtavan menestyksellinen ja reippaasti hintansa väärti” GRU-loikkari Stanislav Lunevin mukaan[8]. Hän väitti, että ”GRU ja KGB auttoivat rahoittamaan melkein kaikkia sodanvastaisia liikkeitä ja järjestöjä Yhdysvalloissa ja muualla”.[8]
Oleg Kaluginin mukaan ”Neuvostoliiton tiedustelupalvelu oli vertaansa vailla. - - KGB:n ohjelmat – jotka toteutettiin kaikenlaisissa kongresseissa, rauhankokouksissa, festivaaleilla, naisliikkeessä, ammattiyhdistysliikkeessä, Yhdysvaltain Euroopan-ohjusten vastaisissa kampanjoissa, neutronipommien vastaisissa kampanjoissa, syytteissä, että AIDS - - oli CIA:n keksimä - - kaikenlaiset väärennökset ja tekaistu materiaali – [olivat] kohdistetut poliitikkoihin, tieteelliseen yhteisöön ja laajaan yleisöön.”[9]
Neuvostojohtoiset liikkeet teeskentelivät, että niillä olisi vähän tai ei lainkaan siteitä Neuvostoliittoon. Niitä usein luultiin ei-kommunistisiksi (tai ei-kommunististen kanssa liittoutuneiksi), mutta oikeasti ne olivat Neuvostoliiton kontrolloimia[10]. Useimmat jäsenet ja kannattajat olivat ”hyödyllisiä idiootteja”, eivät ymmärtäneet, että olivat tahtomattaan neuvostopropagandan välineitä[10][11]. Järjestöt pyrkivät vakuuttamaan hyväntahtoiset mutta naiivit länsimaalaiset kannattamaan Neuvostoliiton avoimia tai peiteltyjä tavoitteita[12]. Yhdysvaltain kongressin Neuvostoliiton peitetoimista kuulema todistaja kuvasi tällaisten järjestöjen tavoitteena olevan ”levittää Neuvostopropagandan teemoja ja luoda valheellinen vaikutelma yleisön tuesta Neuvostoliiton ulkopolitiikalle.”[11]
Yritykset mustata Martin Luther Kingin mainetta levittämällä julkaisuja, joissa häntä kuvattiin ”Tom-setänä”, joka salaa otti vastaan hallituksen tukia.
Yhdysvaltain rotujännitteiden kiristäminen postittamalla väärennettyjä kirjeitä ”Ku Klux Klanilta”, räjähteiden sijoittaminen ”New Yorkin neekerialueille” (operaatio PANDORA), salaliittoteorioiden levittäminen siitä, että Yhdysvaltain hallitus olisi suunnitellut Martin Luther Kingin murhan.
Sen tarinan levittäminen, että AIDS-virus olisi Yhdysvaltain tieteilijöiden Fort Detrickissä valmistama; tarua levitti venäläissyntyinen biologi Jakob Segal.
Intian ensimmäinen pääministeri Jawaharlal Nehru myös uskoi Neuvostoliiton aatteeseen. Hänen tiedettiin puolustavan itsepäisesti kaikkea, mikä liittyi kommunismiin. Kun Kiina hyökkäsi Intiaan, hän pidättyi puolustautumasta viime hetkeen asti, koska uskoi neuvostopropagandaan siitä, että ”sosialistinen valtio ei koskaan aloittaisi sotaa”. (Nehru myös tunnusti talvisodan Terijoen hallituksen[16][17].)
Neuvostoliiton kuva ulkomailla
Keskeinen propagandan päämäärä oli edistyksellinen kuva Neuvostoliitosta ulkomailla. Tarek Heggy, liberaali egyptiläinen ajattelija, kuvaa kirjassaan Culture, Civilization, and Humanity neuvostopropagandan menestystä kahdella André Gide -sitaatilla ennen:[18]
”Uskoni kommunismiin on kuin uskoni uskontoon: se on lupaus ihmiskunnan pelastuksesta. Jos minun pitäisi uhrata elämäni, jotta se onnistuisi, tekisin niin epäröimättä.”
…ja jälkeen hänen Neuvostoliiton-matkansa:
”On anteeksiantamatonta sallia missään oloissa moraalin laskevan niin alhaiselle tasolle kuin kommunismi on tehnyt. Kukaan ei voi kuvitella sitä ihmisyyden, moraalisuuden, uskonnon ja vapauksien tragediaa, joka on tapahtunut kommunismin maassa, missä ihminen on vajonnut uskomattoman alas.”
Muita päämääriä olivat muun muassa Neuvostoliiton politiikan vihamielisyyden peittely ja itä-länsi-jaon hämärtäminen.[7]
Länsimaiden mustamaalaus
Tehokkaan propagandan mahdollisti muun muassa maan tiedonvälityksen keskittyneisyys. Valtion suoraan hallinnoimien tai tarkasti valvomien tiedotusvälineiden lisäksi ei ollut luvallisia vaihtoehtoisia tiedotuskanavia. Neuvostoliiton propagandassa länsimaat ja demokratiat leimattiin usein fasistisiksi, sotaa lietsoviksi ja ei-demokraattisiksi.
Länsimaiden ihmisten valtaosan kerrottiin elävän köyhyydessä ja kurjuudessa. Toisen maailmansodan aikaansaamaa maailmanlaajuista kansallissosialismin ja fasismin pelkoa hyödynnettiin sekä väittämällä länsimaiden muistuttavan fasistisia järjestelmiä, että väittämällä Neuvostoliittoa kaiken sen vastakohdaksi, mitä natsit ja fasistit olivat edustaneet – eri kansojen tasa-arvoiseksi ja rauhanomaiseksi kodiksi.
Länsivastainen propaganda suuntautui lähinnä Itä-Euroopan maihin ja omaan kansaan. Länteen tuotettiin propagandaa, jossa Neuvostoliitto esiteltiin onnelaksi ja kehityksen huipuksi, jossa ihmisoikeudet, tasa-arvo ja elintaso olivat maailman parhaat.
Staar, Richard Felix: Foreign policies of the Soviet Union. Hoover Press, 1991. ISBN 0-8179-9102-6(englanniksi)
Viitteet
↑ abcdConquest, Robert: Reflections on a Ravaged Century, s. 101–111. W.W. Norton, 2001. ISBN 0-393-04818-7(englanniksi)
↑ abcFiges, Orlando: The Whisperers: Private Life in Stalin’s Russia, s. 20–31. Metropolitan Books, 2007. ISBN 0805074619(englanniksi)
↑ abcdWerth, Nicolas; Bartošek, Karel; Panné, Jean-Louis; Margolin, Jean-Louis; Paczkowski, Andrzej & Courtois, Stéphane: The Black Book of Communism: Crimes, Terror, Repression. Harvard University Press, 1999. ISBN 0-674-07608-7(englanniksi)
↑Pipes, Richard: Russia Under the Bolshevik Regime, s. 309. Vintage Books, 1993. ISBN 9780679761846(englanniksi)
↑ abLunev, Stanislav: Through the Eyes of the Enemy: The Autobiography of Stanislav Lunev. Regnery Publishing, Inc, 1998. ISBN 0-89526-390-4(englanniksi)
