Elokuvan punaisena lankana on romaani Miehen kunnia, joka on ollut melkoinen menestys 1930-luvunSuomessa. Sen kirjoittajan henkilöllisyyteen kuitenkin liittyy epäselvyyksiä, joita nuori Virve Vainio ryhtyy selvittämään. Seuraa tilinteko Virven ja kustannusjohtaja Kaarlo Auerin välillä. Samalla paljastuu yllättäviä yhteyksiä elokuvan päähenkilöiden välillä. Lähestyvä suursota puolestaan langettaa varjonsa elokuvan romanttisiin kuvioihin. Televisiossa Miehen kunnia esitettiin ensi kerran 5. marraskuuta 1966. Elokuva on mustavalkoinen.
Kustannusyhtiö Kirja ja Kuvan johtaja Kaarlo Auer käy tapaamassa kirjankauppias Anna Vainiota, edesmenneen ystävänsä nimismies Martti Vainion leskeä. Auer tapaa myös Annan ja Martin tyttären, runoja harrastavan Virven ja kauppias Juho Kunnaalan, jonka poika Lauri on Virven poikaystävä. Virve innostuu Auerin vierailusta, sillä yleisen käsityksen mukaan Aueria pidetään nimimerkki Matti M. Suomalana eli menestysromaanin Miehen kunnia kirjoittajana. Juho sen sijaan on vähemmän suopea Aueria kohtaan. Hän muistuttaa Aueria eräästä Liisa Mäkelästä, jonka kanssa Auerilla oli kauan sitten lyhyt mutta kiihkeä suhde. Samaan aikaan Auerin vaimo Elvi Auer viettää aikaansa perheen huvilalla Pauli Barckin kanssa. Kaarlo tietää Elvin ja Barckin suhteesta mutta ei välitä, sillä avioliitto on jo romahtamassa. Huvilalla on myös Elvin isä johtaja Grahn, joka vaatii vävypojaltaan tiukempia otteita Elvin suhteen.
Virve löytää isänsä muistiinpanoista viitteitä, että Miehen kunnia saattaa olla tämän kirjoittama. Samaan aikaan Lauri on lähdössä Karjalaan linnoitustöihin ja haluaisi kihlata Virven, mutta tämä haluaa ensin selvittää kirjan oikean kirjoittajan. Syksyllä Virve tutkii isänsä lehtikirjoituksia Helsingin yliopistolla ja vertaa niiden tyyliä "Miehen kunniaan". Hän kirjoittaa romaaninraakileen "Isäni ystävä oli varas" ja vie sen Auerin luettavaksi. Auer tunnustaa Virvelle Martin olevan kirjan kirjoittaja. Auer tosin huomauttaa, että Virve on kertomuksessaan joutunut jättämään paljon mielikuvituksen varaan, ja kertoo, mitä todella tapahtui. Seuraa takauma vuoteen 1914. Martti ja Kaarlo viettävät huoletonta ylioppilaselämää. Martti on jo tavannut Annan, ja Kaarlolla on kesäromanssi Annan ystävän Liisan kanssa. Kaarlon varsinainen tavoite on rikkaan kustantajasuvun tytär Elvi Grahn. Nimismiehenä toimiva Martti antaa vuonna 1931 Miehen kunnian käsikirjoituksen Kaarlolle. Käsikirjoitus todetaan loistavaksi, mutta Kaarlon vaatimuksesta se julkaistaan salanimellä Matti M. Suomala. Juuri ennen romaanin ilmestymistä Martti saa surmansa, ja lupauksensa velvoittamana Kaarlo ei paljasta Marttia kirjoittajaksi. Syntyy käsitys, että Kaarlo Auer on romaanin tekijä. Ulkoista menestystä ihaileva Elvi kiinnostuu Kaarlosta, ja he kihlautuvat. Kaarlo vakuuttaa Elville ja muillekin, ettei ole kirjoittanut romaanin kirjoittaja. Turhaan. Toisaalta Kaarlo käyttää asetelmaa hyväkseen, sillä hän tietää, ettei olisi kelvannut Elvin puolisoksi ilman Miehen kunnian kaltaista ansiota.
Tarinassa palataan kesään 1939. Kaarlo painottaa Virvelle, ettei ole koskaan väittänyt olevansa kirjan kirjoittaja, ei tosin kieltänytkään. Hän antaa Virvelle pankkikirjan, jolle on talletettu romaanin palkkiot. Virve sopii Grahnin kanssa, ettei kirjoittajaa paljasteta. Romaanista otetaan uusin painos. Elvi syyttää Kaarloa petturiksi, ja Grahnin avioliitto on sitä myöten lopussa. Virve ja Kaarlo palaavat Annan luo. Ymmärtäväinen Anna antaa Kaarlolle sekaannuksen anteeksi. Samaan aikaan ylimääräisiin kertausharjoituksiin lähtöä tekevä Lauri arvelee Virven tunteiden viilenneen. Juho kuvittelee, että Virvellä ja Kaarlolla on romanssi ja haluaa tilit selviksi Kaarlon kanssa. Hän paljastaa Kaarlolle, että tämä on Laurin biologinen isä. Laurin äiti Liisa oli ennen kuolemaansa myöntänyt, että kirjailija Suomala on Laurin isä, ja Kaarlo tajuaa tämän tarkoittaneen häntä itseään. Juho selittää Kaarlolle, ettei iäkkäiden miesten ole soveliasta vikitellä nuoria naisia näiden sulhasten ollessa rintamalla. Lopussa Kaarlo ja Juho kohtaavat Virven ja Laurin, jotka astelevat heitä vastaan käsi kädessä.
Kuvausaika ja -paikat
Miehen kunnian studiokuvat otettiin 23. maaliskuuta 1943 – 9. kesäkuuta 1943 ja ulkokuvat 17. huhtikuuta 1943 – 20. heinäkuuta 1943. Ulkokuvauksia tehtiin Uudessakaupungissa (Vanhan kirkon hautausmaa, Ylinenkatu, Alinenkatu, rautatieasema) ja Helsingissä. Sisäkuvat otettiin Munkkisaaren studioilla sekä Helsingin yliopiston kirjaston lukusalissa ja Suomen Kansallisteatterin tiloissa.[3]
Arviot
Miehen kunnian käsikirjoitus arvioitiin hyväksi, mutta loppuselvittelyjä pidettiin hieman ontuvina. Aikalaiskriitikko Olavi Vesterdahl (Aamulehti) sijoitti elokuvan taide- ja viihde-elokuvien välimaastoon. Unhon ohjauksen intensiivisyyttä ja filmaattisuutta kiiteltiin, mutta dramaattisuuden puutetta moitittiin. Paula Talaskivi (Helsingin Sanomat) piti Peronkosken kuvausta tasokkaana ja elokuvan teknistä asua eheänä. Näyttelijöistä eritoten Rinnettä kehuttiin, mutta myös Seikkula sai kiitosta. Nuoren näyttelijättären liikehtimistä pidettiin plastisen kauniina; hänen tyylivaistonsa, ilmeikkyytensä ja viehkeytensä keräsi huomioita.[4]
Sakari Toiviainen (Ilta-Sanomat) arvioi 1980-luvulla Miehen kunniaa: " - - paikoin hän [Unho] on saanut kohtauksiin todella tehokasta latausta ja tunnelmaa, lähinnä silloin kun henkilöiden sijasta puhuvat kuvat."[4] Eräs toinen kriitikko kiittää vuonna 2014 elokuvaa hienoksi, vanvaan kuvakerrontaa luottavaksi draamaksi elämän valheesta ja vääristä valinnoista sekä nostaa sen ohjaajan toisen elokuvan Härmästä poikia kymmenen rinnalle Unhon merkittävimmäksi teokseksi.[5]
Tuotanto
Miehen kunniaan kuvattiin Helsingin yliopiston kirjaston edustalla kohtaus, jossa olivat mukana Maj-Lis Häyrynen, Mailis Laaksonen ja Rauha Rentola, mutta se leikattiin pois lopullisesta versiosta. Leikattuun osuuteen sisältyi repliikki, jossa viitattiin Laurin ja erään Marjatan suhteeseen. Esitysversiossa on Virven Marjatasta Laurille esittämä huomautus, joka näin ollen jäi hieman irralliseksi. Virveä lapsena näytellyt 12-vuotias Suvi Orko oli Suomi-Filmin tuotantopäällikön, sittemmin pääjohtajan, tytär. Miehen kunnian katsojaluvut olivat kutakuinkin vuoden 1943 keskitasoa.[6]
