Alus valmistui Newcastle upon Tynessä vuonna 1907[1] ja tuli Suomeen tammikuussa 1908. Tarmoa on kutsuttu maailman vanhimmaksi säilyneeksi jäänmurtajaksi,[2] mutta sitä seitsemän vuotta vanhempi säilynyt jäänmurtaja on saman telakan valmistama ja vuonna 1900 käyttöönotettu Angara, joka on toiminut vuodesta 1990 museo- ja kokousaluksena BaikaljärvelläSiperiassa.[3]
Huomattavasti aikaisempia murtajia suuremman konetehonsa vuoksi Tarmo oli huomattava parannus, vaikka sen ominaisuudet jäissä eivät olleetkaan odotusten mukaiset, sillä alus poltti hiiltä neljä tonnia tunnissa täydellä jääteholla, mikä oli kaksi ja puoli kertaa niin paljon kuin vanhempi Sampo kulutti. Aluksen pääkoneiden tyyppi oli kolmipaisuntakone eli trippeli. Kokonaiskoneteho oli 3 850 hv, josta keulakoneen teho 1 450 ja peräkoneen 2 400 hv. Höyrykattikoiden lukumäärä on 5.
Naamioitu Tarmo Ahvenanmaan saaristossa vuonna 1939.
TalvisodassaTarmo palveli merivoimissa. Se joutui Neuvostoliiton ilmavoimien lentokoneen hyökkäyksen kohteeksi Kotkan satamassa 18. tammikuuta 1940. Hyökkäyksessä kuoli 39 ja haavoittui 13 miestä.[1] Heidät on haudattu Kotkan kirkon hautausmaalle. Tarmon oli tarkoitus vielä sodan lopulla murtaa jää hyökkäävien neuvostojoukkojen edestä, mutta se ei ehtinyt suorittaa tehtäväänsä ennen rauhan tuloa.
Alus muutettiin vuonna 1950 hiililämmitykseltä öljypoltolle, mikä paransi sen ominaisuuksia olennaisesti. Myös laivan peruskorjaus ajoittui vuosille 1950–1951.
Apualusvuodet ja museointi
Alus sai vuonna 1963 uuden nimen Apu, koska uusi dieselsähköinen Tarmo II valmistui samana vuonna. Alus palveli laivastoa emälaivana ja apualuksena vuoteen 1969, jolloin se sai vanhan nimensä ja se piti museoida. Poikkeuksellisen kovan talven vuoksi se kuitenkin lähetettiin vuonna 1970 vielä kerran jäätöihin Apu-nimisenä merikapteeni Into Lehtisalon komennossa. Talvi jäi vanhan höyrymurtajan viimeiseksi työtalveksi: uusi, nyt ensi kerran kokonaan kotimaisesta teräksestä rakennettu dieselsähköinen jäänmurtaja Apu valmistui seuraavana kesänä.
Tarmon poistuttua käytöstä se kunnostettiin vuosina 1990–1992, minkä jälkeen se on ollut museojäänmurtajana Kotkan Kantasatamassa lukuun ottamatta lyhyttä vierailua Tallinnassa ja Helsingissä keväällä 1998. Alus vihittiin museojäänmurtajaksi 1.5.1992.
Hinaajat Janet ja Vega siirsivät vuonna 2008 Tarmon 400 metriä pohjoisemmaksi vastavalmistuneen Merikeskus Vellamon museoaluslaituriin.
Aluksella perämiehenä koulutuksensa aikana palvellut, myöhempi Merenkulkulaitoksen toimistopäällikkö merikapteeni Seppo Laurell sanoi eräässä esitelmässäänlähde?, että juuri Tarmo sopi erään sattuman johdosta mitä parhaiten museolaivaksi, sillä alus poistui palveluksesta 63-vuotiaana kuin kuka tahansa valtion virkamies. Lisäksi alus on lajissaan ainoa, jonka miehistöä kaatui sotatoimissa; se on siis myös sankarivainajien muistomerkki.
Muuta
Näyttelijä Tarmo Manni on saanut nimensä laivan mukaan.[4]
Lähteet
Suomen Merimuseo: Höyryjäänmurtaja Tarmo -moniste 31.7.2010
