Aluksen uppouma oli 2 050 tonnia, pituus 61,6 metriä, leveys 13,1 metriä ja syväys 5,6 metriä. Propulsiojärjestelmänä oli hiilipolttoinen höyrykoneisto, jonka teho oli 3 000 hevosvoimaa. Alus oli Euroopan ensimmäinen keulapotkurilla varustettu jäänmurtaja. Se helpotti jäissä kulkua olennaisesti. Miehistöä aluksella oli 43 henkeä.
Vuonna 1890 valmistunut ensimmäinen jäänmurtajamme, Murtaja, särki ensimmäisinä talvinaan monet kerrat potkurinsa jäissä, ja koska se oli tuolloin ainoa lajissaan, potkurinvaihto oli tehtävä vahinkopaikalla merellä, keskellä jääkenttää, mikä saattoi viedä kolmekin vuorokautta.
Alukseen asennettiin tuolloin vielä Hietalahdessa toimineen Polyteknillisen instituutin, myöhemmän Teknillisen Korkeakoulun, kehittämä uudentyyppinen teräspotkuri, jonka lavat saattoi vaihtaa veden alla. Vaihtotyötä varten alus sai miehistöönsä kaksi kypäräsukeltajaa, jotka toimivat sukellustehtävien väliaikoina aluksen kirvesmiehinä.
Potkurivaurion sattuessa sukeltaja laskeutui veteen nostopuomin nokassa roikkuvalla työlavalla, irrotti rikkinäisen potkurinlavan kiinnityspultit ja asensi uuden lavan tilalle. Rikki menneet lavat korjattiin talteen ja lähetettiin Polyteknillisen Instituutin tutkittaviksi.
Menetelmä oli radikaalin uusi, mutta se toimi: vaihtotyö vei vain kuutisen tuntia, mikä oli erittäin vähän, kun muistaa, että vanha potkurinvaihto trimmiä muuttamalla saattoi viedä kolmekin vuorokautta. Lisäksi vanha menetelmä oli riskialtis ja kallis, joten uudentyyppinen vaihdettavalapainen teräspotkuri, kalliimmasta hankintahinnastaan huolimatta, säästi itsensä jo muutamalla vaihtokerralla - ja noita lavanvaihtoja sattui talvien mittaan varsin monta, erityisesti ennen kuin Polyteknillinen Instituutti onnistui optimoimaan vaihtolapojen materaalin ja mallin sellaiseksi, että ne kestivät riittävän hyvin jäiden ruhjonnassa.
Sampo osoittautui niin hyväksi alukseksi että sen tyypistä tulikin hallitseva vuosikymmenien ajaksi.
Isännän vaihto
Kun Suomi 6. joulukuuta 1917 julistautui itsenäiseksi, vallankumouksellinen venäläinen matruusikomitea takavarikoi Sammon. Suomen viranomaisten onnistui puhua se vuokralle, mutta ensi tilaisuuden tullen alukselle valvojaksi jätetty venäläinen komissaari nakattiin jäälle Gävlen edustalla ja Sampo siirtyi leijonalipun alle. Sampo avusti jääkärien pääjoukon Vaasan Vaskiluodon satamaan 25. helmikuuta 1918 ja saksalaisen apujoukon Suomeen saapumista huhtikuussa 1918.
Haaksirikko Kaijakarin luona
Talvisodan alkaessa 30. marraskuuta 1939 Sampo aseistettiin ja liitettiin laivastoon. Palvelu jäi lyhyeksi, sillä alus ajoi Porin ulkopuolella Kaijakarin luona karille, johon se osittain uponneena jäi koko talveksi. Pelastustyö onnistui vasta keväällä. Jatkosotaan alus otti osaa vain ensimmäisenä kesänä. Vuonna 1942 ei jäänmurtajia aseistettu, paitsi vakituisesti sukellusveneiden emälaivana toiminut Sisu.
Uutta tekniikkaa
Vuonna 1950 alukseen asennettiin tuhkanpoistolaitteisto. Alusta ei katsottu aiheelliseksi muuttaa öljypoltolle, koska hiiltä kului enimmillään alle 1,5 tonnia tunnissa. Alus jatkoi palveluaan 1950-luvun loppuun.
Käytöstä poistuminen
Alus poistettiin käytöstä vuonna 1961. Viimeisenä työnään se hinasi merimiesammattikouluksi määrätyn fregattiSuomen JoutsenenUpinniemestäTurkuun tammikuussa 1961. Tämän jälkeen Sampo myytiin romutettavaksi. Sen keulapotkurin akseli on Utön lähelle sijoitetun merimerkin vartena. Ruoriratas on Merenkulkuhallituksen toimitalossa neuvotteluhuoneen seinällä. Suomalainen Pursiseura ry. osti salonkien kalustuksen ja paneloinnit, jotka se sijoitti kerhoravintolaansa Helsingin Sirpalesaaressa.
Lähteet
Visa Auvinen: Leijonalippu merellä, luku Jäänmurtajat, osio Jäänmurtaja Sampo
Seppo Laurell: Höyrymurtajien aika : historiikki höyrykäyttöisten valtionjäänmurtajien aikakaudesta; Helsinki, Merenkulkuhallitus, 1992
.jpg)
