Jäänmurtajaksi ja Suomen valtion edustuslaivaksi rakennettu Urho aloitti kauppalaivojen avustamisen maaliskuussa 1975. Nimensä tämä valmistuessaan Suomen suurin ja vahvin murtaja on saanut kastajansa, presidentti Urho Kekkosen mukaan.[1]
Se kuuluu 1970-luvulla rakennettujen vahvojen jäänmurtajien sarjaan, jonka avulla on taattu myös Perämeren satamien ympärivuotinen liikenne. Sarjan ensimmäisenä edustajana valmistui Ruotsin merenkulkuhallituksen Atle syksyllä 1974.
Telakan laatima Urhon suunnitelma lähetettiin kaikille vanhoille murtajille tutkittavaksi. Palautteen vuoksi mm. hyttijärjestelyt ja komentosilta piirrettiin uudelleen moneen kertaan. "Aika onnistunut" on murtajan rakentamista yhdeksän kuukauden ajan valvoneen merikapteeniTom Artelan mielipide Urhosta.lähde? Artela toimi sittemmin Urhon päällikkönä vuodet 1975–1995.[2]
Miehistön ja valtiovieraiden mukavuuden takaamiseksi kaikki asuintilat sijaitsevat konekuilusta erillään olevassa kansirakennuksessa, eivätkä enää vanhojen murtajien tapaan kannen alla. Tämä vaimentaa osaltaan koneiden ja jäiden tuottamaa melua.lähde? Aluksella on myös kirjasto, kuntosali, kaksi saunaa ja uima-allas.[3] Aluksen salongissa on kuvanveistäjä Ben Renvallin tekemä presidentti Kekkosen muotokuva muistuttamassa kastajasta[4] ja salongin seinällä kuvanveistäjä Eila Hiltusen laivateräksestä hitsaama korkokuva "Ahtojäät".[5]
Tekniikka
Uutena suunnitteluratkaisuna Urhossa on kaksi peräsintä, jotka sijaitsevat peräpotkurien vesivirrassa parantamassa aluksen kääntymiskykyä. Urhon akseliteho on 16 200 kilowattia, jolla pyöritetään kahta peräpotkuria ja kahta keulapotkuria. Murtajan pääteho saadaan viidestä 485 kierrosta minuutissa pyörivästä Wärtsilän Turun telakan lisenssillä valmistamasta dieselmoottorista. Jokainen 3 700 kilowatin moottori käyttää Strömbergintasavirtageneraattoria. Yhden kaksoisankkurigeneraattorin teho on 2×1 735 kW, jännite 2×534 V ja päävirta 3 250 A.
Kummallekin peräpotkurimoottorille (2 kpl 2×2 455 kW) voidaan kytkeä korkeintaan kolme generaattoripuolikasta ja kummallekin keulapotkurimoottorille (2 kpl 2×1 605 kW) korkeintaan kaksi generaattoripuolikasta. Näin tehojakautuma täydellä teholla on 60 prosenttia peräpotkureille ja 40 prosenttia keulapotkureille. Strömbergin valmistamien potkurimoottorien tehoa ja pyörimisnopeutta säädetään muuttamalla päägeneraattorien magnetointia. Keulapotkurit pyörivät sisäänpäin, jolloin ne työntävät eteenpäin ajettaessa vettä rungon alle. Tämän vesihuuhtelun tehtävänä on pienentää jään ja rungon välistä kitkaa. Peräpotkurit sen sijaan pyörivät ulospäin, jotta vesivirta työntäisi jääpalat ehjän jään alle ja murrettu uoma näin puhdistuisi.
Apukoneina on neljä 750 kierrosta minuutissa pyörivää Wärtsilä Vasa 624TS -dieselmoottoria yhdistettynä Strömbergin apugeneraattoreihin, joiden kunkin teho on 785 kVA. Urhon polttoaineenkulutus on suurimmillaan 105 kuutiometriä vuorokaudessa, ja polttoainetankkien tilavuus on 2 000 m³. Urhon tankit eivät rajoitu suoraan ulkolaidoitukseen, jotta mahdollinen pohjakosketus ei aiheuttaisi öljyvuotoa mereen.
Vaikeissa jääolosuhteissa kulkua varten Urhossa on kallistusjärjestelmä, jonka kolmesta pumpusta kukin voi siirtää 230 kuutiometriä vettä minuutissa. Näin 610 kuutiometriä painolastivettä siirtyy toisen laidan säiliöistä toisen laidan säiliöihin 50 sekunnissa ja Urho saadaan kallistumaan 13 astetta.
Aluksen vaiheita
Urhon työura alkoi maanantaina 10. maaliskuuta vuonna 1975, kun se suuntasi kohti Kemiä päällikkönään merikapteeni Tom Artela ja konepäällikkönään ylikonemestari Markku Vehanen.lähde? Ensimmäinen korkean tason edustustehtävä oli seuraavana kesänä: Yhdysvaltain presidentti Gerald Ford saapui 29. heinäkuuta Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssiin (Etyk) ja tutustui myös Urhoon ja sen saunaan.[6]
Kuningatar Elisabet II:n Suomen-vierailulla 26. toukokuuta 1976 prinssi Philip tutustui Wärtsilän Helsingin-telakkaan. Paikalla oli myös Urho, jonka tekniikkaan kokeneena merenkävijänä tunnettu prinssi perehtyi. Telakalla rakenteilla olevaan Finnjetiin prinssi ei ehtinyt tutustua muuten kuin katselemalla sitä Urhon komentosillalta.
Aina Urho ei ole pystynyt hoitamaan saamiaan edustustehtäviä. Huhtikuun lopulla 1980 Urhon piti lähteä Hampuriin mainostamaan suomalaista laivanrakennustaitoa, mutta miehistö ja radiosähköttäjät olivat lakossa.[7] Lakon sovittelu kyllä käynnistettiin, mutta lakko jatkui, eikä Urho päässyt Saksaan vaan kellui Kemin satamassa.
Vuonna 1981 Urhon kestävyyttä koeteltiin useampaan kertaan. Ensin vaurioituivat kansi ja irtaimisto myrskyssä Bengtskärin luona 15. tammikuuta. Seuraavaksi Urho raapiutui kiveen 23. toukokuuta, kun se oli kuljettamassa Kanadan kenraalikuvernööriäEdward Schreyeriä Helsingistä Sköldvikiin. Urho pystyi kuitenkin jatkamaan matkaansa omin voimin. Kiveen raapaisu 50 metrin päässä väylältä rikkoi vasemman keulapotkurin ja teki 30 metriä pitkän, puoli metriä syvän painauman. Urho vesitiivistettiin väliaikaisesti, ja kolmeviikkoinen korjaus tehtiin syksyllä. Korjaus maksoi valtiolle 5,1 miljoonaa markkaa.[8]
Merenkulkulaitoksen alusrekisteriin Urho merkittiin 14. toukokuuta 1985, sillä se oli lähdössä etelään.lähde? Seuraavana päivänä murtaja lähti Katajanokalta määränpäänään Lontoo. Urho oli ensimmäinen jäänmurtaja Thamesjoella ja rannoilla riitti katsojia. Urhokin oli ensimmäistä kertaa näin etelässä. Vierailun syynä oli kansallisessa merimuseossa (National Maritime Museum) 22. toukokuuta avattu Sea Finland -näyttely. Tavalliset englantilaiset eivät murtajalle päässeet. He saivat katsella alusta rannalta. Kutsuvieraat sen sijaan kuljetettiin veneellä Urhon vierellä olevalle ponttonille, josta noustiin murtajaan. Korkea-arvoisin vieras oli ulkoministeri sir Geoffrey Howe.[6][9]
Tammikuussa 1984 alus telakoitiin Wärtsilän Turun kuivatelakassa. Murtajan komentosilta uudistettiin Wärtsilän Kotkan telakalla 17. elokuuta 1989 – 13. helmikuuta 1990. Telakka vaihtoi tänä aikana sekä nimeä että omistajaa. Vuonna 2002 murtajaan asennettiin Eutelsatin VSAT online satelliittiviestintäjärjestelmä.
Urho oli lähistöllä, kun M/S Sally Albatross ajoi karille Porkkalan sisääntuloväylällä 1994. Uppoavassa aluksessa olleet 1 101 matkustajaa ja 159 henkilökuntaan kuuluvaa evakuoitiin ensin Urhoon ja muihin aluksiin. Myöhemmin heidät siirrettiin Saint Patrick II:een ja tuotiin Helsinkiin.[10]
Länsi-Saksan liittopresidentti Richard von Weizsäcker vieraili Urholla 7. maaliskuuta 1985.[6][11] ”Tämä on ollut ainutlaatuinen elämys”, lausui löylyn punoittama presidentti tyytyväisenä. ”Urho tuntuu pystyvän muuhunkin kuin pelkkään jäänmurtoon.”lähde?
Urho on kuvattuna vuonna 2005 julkaistussa suomalaisessa postimerkkivihkossa, jossa kuvataan neljä jäänmurtajaa,[12] sekä pohjoiskorealaisessa postimerkissä vuodelta 1988.[13]
Lähteet
Helsingin Sanomat 5.3.1975 s. 11 / 6.3.1975 s. 9 / 18.3.1977 / 29.4.1980 s. 7 / 25.5.1981 s. 11 / 5.10.1982 s. 10 / 9.10.1982 / 12.4.1984 s. 8 / 8.3.1985 s. 13 / 19.5.1985 s. 32–33 / 20.5.1985 s. 3 / 23.5.1985 s. 14 / 24.5.1985 s. 10
Merenkulkulaitoksen alusrekisteri
Merenkulkulaitoksen toimintakertomukset
Navigator 1971:1 s. 23–24 / 1975:4 s. 71 ja 74 / 1979:4 s. 36–39 / 1985:7–8 s. 10–11 / 2005:5 s. 28–29
Suomen merenkulku 1971:2 s. 74 / 1975:4 s. 62–63 / 1977:11 s. 8
Uusi Suomi 6.3.1975 s. 18 / 27.5.1976
Urho hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
↑Olli Kivinen: Suomalaisen merenkulun näyttely avattiin Britannian merimuseossa. Helsingin Sanomat, 23.5.1985, s. 14. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 5.10.2024.
