Jansson valmistui ylioppilaaksi vuonna 1939, filosofian kandidaatiksi vuonna 1946 ja väitteli valtiotieteen tohtoriksi vuonna 1951. Väitöskirjan aiheena oli saksalaisen oikeustieteilijän Hans Kelsenin valtioteoria. Jansson toimi Helsingin yliopistossa yleisen valtio-opin dosenttina vuosina 1952–1954 ja uudelleen vuodesta 1974 sekä professorina vuosina 1954–1974. Hän toimi Åbo Akademin kanslerina vuosina 1985–1991. Nya Argus -lehden päätoimittajana hän oli vuodet 1959–1966 ja Hufvudstadsbladetin päätoimittajana vuodet 1974–1987.
Vuonna 1958 Jansson oli keskeisenä henkilönä perustamassa Paasikivi-seuraa. Seuran puheenjohtajana hän oli kahteen otteeseen vuosina 1965–1966 ja 1976–1985.
Jansson puuttui presidenttipeliin eli Urho Kekkosen seuraajasta käytyyn keskusteluun Hufvudstadsbladetiin laatimassaan pääkirjoituksessa 12. lokakuuta 1980. Janssonin mielestä sukupolvenvaihdoksen tasavallan presidentin paikalla olisi tapahduttava vuonna 1984, jolloin Kekkosen sääntömääräinen virkakausi päättyisi, ja hän patisteli puolueita avoimeen keskusteluun seuraavan presidentin nimestä. Muun muassa sosialidemokraatit katsoivat Janssonin olevan huolestunut silloisen pääministerin Mauno Koiviston suosiosta ja siitä, että porvaripuolueilla ei ollut esittää tälle kyllin vahvaa haastajaa.[2] Urho Kekkonen erosi kuitenkin tasavallan presidentin virasta sairauden vuoksi jo lokakuussa 1981, ja Jansson valittiin yksimielisesti Ruotsalaisen kansanpuolueen presidenttiehdokkaaksi. RKP:n puheenjohtaja Pär Stenbäck perusteli Janssonin ehdokkuutta ennen kaikkea sillä, että tämä oli eniten länsimaiden käsityksiin Suomesta vaikuttanut kirjoittaja. Jansson kirjoitti ruotsiksi, suurimpien läntisten lehtien kirjeenvaihtajien asemapaikka oli Tukholma, ja nämä osasivat ruotsia. Tavallista olikin, että Helsinkiin reportaasimatkalle tullut kirjeenvaihtaja keskusteli Suomen tilanteesta juuri Janssonin kanssa. Ennen Janssonia RKP:lla oli vain kerran ollut presidentinvaalissa oma ehdokas, Ralf Törngrenvuonna 1956.[3]
Jansson tunnetaan myös politiikan tutkijana. Hänen teoksensa Politikens teori (ruots. 1969, suom. Politiikan teoria 1969) on ollut Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin perusoppikirjoja.[4] Hän julkaisi myös kaksi runokokoelmaa sekä vuonna 1996 muistelmateoksen Tidiga möten.
Jansson vastusti 1990-luvulla Suomen EU-jäsenyyttä, koska hän katsoi sen kaventavan Suomen ulkopolitiikan liittoutumattomuutta ja puolueettomuutta.[5]
Teoksia
Jansson, Jan-Magnus: Hans Kelsens statsteori mot bakgrunden av hans rättsfilosofiska åskådning. (Väitöskirja) Määritä julkaisija!
Jansson, Jan-Magnus: Politiikan teoria. (Politikens teori, 1969.) Suomennos: Esa Adrian, Aira Kalela ja Ilkka Ryömä. 5. uudistettu painos. Lisäykset suomentanut Kari Happonen. Forum-kirjasto (1. painos 1970) Helsinki: Tammi, 1985 (6. painos 1993). ISBN 951-30-6329-1
Jansson, Jan-Magnus – Zilliacus, Benedict: Ledare: Ett urval ledande artiklar i Hufvudstadsbladet 1974−1981. Helsingfors: Hufvudstadsbladet, 1981. ISBN 951-95174-5-6
Jansson, Jan-Magnus – Tuomioja, Erkki: Tulevaisuuden varjossa. Helsinki: Tammi, 1981. ISBN 951-30-5205-2
Jansson, Jan-Magnus: Hajaannuksesta yhteistoimintaan. ((Från splittring till samverkan.) Suomennos: Asko Puumalainen) Helsinki: Gaudeamus, 1993. ISBN 951-662-573-8
Jansson, Jan-Magnus: Tidiga möten: Litteratur och politik från 30-tal till 60-tal. Esbo: Schildts, 1996. ISBN 951-50-0776-3
Jansson, Jan-Magnus: Från regeringsformen till grundlagen. Helsingfors: Söderström, 2000. ISBN 951-52-1822-5
Jansson, Jan-Magnus: Lyriskt mellanspel 1944–1952. (Sisältää runokokoelmat Morgon och uppbrott (1944) ja Enskild (1952)) Esbo: Schildts, 2002. ISBN 951-50-1268-6
↑Blåfield, Antti – Vuoristo, Pekka: Kun valta vaihtui: Mitä todella tapahtui presidentinvaalissa 1982, s. 119. Helsinki: Kirjayhtymä, 1982. ISBN 951-26-2316-1.
↑Blåfield–Vuoristo: Kun valta vaihtui, s. 201–202.
Allardt, Erik ym.: Jan-Magnus Jansson: Ett multiporträtt. Helsingfors: Schildts, 1989. ISBN 951-50-0447-0
Apunen, Osmo: Linjamiehet: Paasikivi-seuran historia. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-31-3161-0
Bergman, Bengt: Ordet står ännu kvar: En bok om Jan-Magnus Jansson. Helsingfors: Söderström, 2004. ISBN 951-52-2225-7
Landgrén, Lars-Folke: ”Jansson, Jan-Magnus (1922–2003)”, Suomen kansallisbiografia, osa 4, s. 402–403. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-445-2Teoksen verkkoversio.
