Euroopan yhdentyminen, myös Euroopan integraatio, tarkoittaa yhdentymisprosessia, jossa kansallisvaltiot yhdistävät voimansa ja luovuttavat osan toimivallastaanEuroopan unionin toimielimille.[1] Historiallisesti yhdentymisen lasketaan saaneen alkunsa Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamisesta 18. huhtikuuta1951. Integraation syvenemisellä tarkoitetaan Euroopan unionin toimivallan laajentumista ja päätöksenteon ylikansallistumista, sen siirtymistä unionin toimielimille.[2]
Euroopan yhdentyminen on syventynyt sitä mukaa kuin jäsenmailta perussopimusten nojalla alkuperäisille yhteisöille ja myöhemmälle Euroopan unionille siirretty toimivalta on kasvanut. Toimielinjärjestelmän kehittyminen ja unionin politiikka-alojen laajentuminen ovat osaltaan tiivistäneet Euroopan unionia. Historiallisina prosesseina integraation syveneminen ja Euroopan unionin laajentuminen on usein nähty rinnakkaisiksi.[2]
Integraation syvenemisestä on keskusteltu esimerkiksi vuoden 2004 laajentumisen yhteydessä. Myös Euroopan talouskriisin yhteydessä on puhuttu integraation syventämisestä keinona ehkäistä tulevia kriisejä.[2]
Euroopan yhdentyminen on valtioiden kokonainen tai osittainen teollinen, asiainhoidollinen, laillinen, taloudellinen, sosiaalinen ja kulttuurillinen yhdentymisprosessi. Euroopan yhdentymistä on pääasiassa tapahtunut Euroopan unionin ja sen politiikan kautta. Yksi ensimmäisiä tämän ajatuksen esittäjistä oli Richard von Coudenhove-Kalergi.
