Bernhard zur Lippe-Biesterfeld

Prinssi Bernhard vuonna 1942, valokuvaaja Yousuf Karsh.

Bernhard Leopold Frederik Everhard Julius Coert Karel Godfried Pieter zur Lippe-Biesterfeld (29. kesäkuuta 1911 Jena, Saksan keisarikunta1. joulukuuta 2004 Utrecht, Alankomaat[1]) oli saksalaissyntyinen Alankomaiden prinssi, kuningatar Julianan puoliso ja kuningatar Beatrixin isä. Hän palveli upseerina toisessa maailmansodassa ja oli Maailman luonnonsäätiön (WWF) sekä Bilderberg-kokousten ensimmäinen puheenjohtaja. Hänen maineensa ryvettyi 1970-luvulla Lockheed-lahjusskandaalissa.

Nuoruus ja avioliitto

Bernhardin isä oli Saksan keisarikuntaan kuuluneen Lippen ruhtinaskunnan prinssi Bernhard Casimir ja setä Lippen viimeinen ruhtinas Leopold IV.[1] Bernhard kävi kymnaasin Berliinissä[2] ja opiskeli oikeustiedettä Lausannen, Münchenin ja Berliinin yliopistoissa. Valmistuttuaan lakimieheksi hän työskenteli kemianteollisuusyhtiö IG Farbenin edustajana Pariisissa, minä aikana hän tutustui Alankomaiden kruununprinsessaan Julianaan.[1] Heidän kihlauksensa julkistettiin 8. syyskuuta 1936, ja Bernhardista tuli Alankomaiden kansalainen, Alankomaiden prinssi ja Alankomaiden armeijan ratsumestari. Häät vietettiin Haagissa 7. tammikuuta 1937.[2][1]

Bernhardille ja Julianalle syntyi neljä tytärtä: Beatrix (s. 1938), Irene (s. 1939), Margriet (s. 1943) ja Christina (s. 1947). Bernhardilla tiedetään olleen myös kaksi aviotonta tytärtä: Alicia Hala de Bielefeld (s. 1952) ja Alexia Grinda (s. 1967).[3] Bernhard ja Juliana ajautuivat tiettävästi lähes avioeroon 1950-luvulla, koska Bernhard ei hyväksynyt Julianaan suuren vaikutusvallan saanutta henkiparantaja Greet Hofmansia, joka väitti parantaneensa prinsessa Christinan sokeuden.[4][5]

Jäsenyys kansallissosialistisessa puolueessa

Bernhard liittyi vuonna 1933 Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen (NSDAP) jäseneksi. Hän kiisti elämänsä loppuun asti olleensa natsipuolueen jäsen, joskin myönsi vuonna 1971 antamassaan haastattelussa kuuluneensa opiskeluaikanaan jonkin aikaa puolisotilaallisiin SA- ja SS-järjestöihin, oman selityksensä mukaan painostettuna ja koska häntä ei olisi muuten päästetty läpi yliopiston tenteistä. Historiantutkija Gerard Aalders löysi vuonna 1996 kopion Bernhardin NSDAP-jäsenkortista erään yhdysvaltalaisen yliopiston arkistosta. Vuonna 2023 Alankomaiden hallitus vahvisti Bernhardin liittyneen natsipuolueeseen vapaaehtoisesti. Hän piti alkuperäistä jäsenkorttia hallussaan kuolemaansa asti ja kuninkaallinen arkistonhoitaja löysi sen hänen jäämistöstään.[6]

Sotilasura ja kansainvälinen toiminta

Toisen maailmansodan aikana Bernhard pysyi uskollisena uudelle kotimaalleen ja liittoutuneille. Saksan hyökättyä Alankomaihin hän pakeni aluksi 12. toukokuuta 1940 perheensä mukana Englantiin, palasi sitten Alankomaihin osallistuakseen maan puolustamiseen, mutta pakeni uudelleen Alankomaiden antauduttua 14. toukokuuta.[1] Hän jäi Englantiin muun perheen jatkaessa edelleen Pohjois-Amerikkaan.[2] Bernhard ylennettiin elokuussa 1940 maanpaossa Alankomaiden armeijan everstiksi ja laivaston kapteeniksi. Hän toimi Alankomaiden asevoimien yhteysupseerina Britannian asevoimissa sekä Britannian kuninkaallisten ilmavoimien (RAF) pommikonelentäjänä vuosina 1942–1944.[1] Sodan lopulla vuosina 1944–1945 hän oli vastarintaliikkeestä muodostetun Alankomaiden kotiarmeijan (Binnenlandse Strijdkrachten) komentaja.[1][7] Hän osallistui Alankomaita miehittäneiden saksalaisjoukkojen antautumisneuvotteluihin Wageningenissa 5. toukokuuta 1945.[1]

Bernhard oli vuodesta 1945 maavoimien, vuodesta 1946 samalla laivaston, vuodesta 1953 samalla ilmavoimien ja vuodesta 1970 koko asevoimien ylitarkastaja. Sotilasarvoltaan hän oli vuodesta 1954 maa- ja ilmavoimien kenraali ja laivaston amiraaliluutnantti. Britannian ilmavoimissa hän sai ilmamarsalkan (air marshal) arvon vuonna 1964.[7] Hän oli maailman ensimmäinen kuninkaallinen, joka ylitti äänen nopeuden yksipaikkaisella hävittäjäkoneella.[2]

Bernhardista tuli Alankomaiden prinssipuoliso, kun hänen vaimonsa Juliana astui valtaistuimelle vuonna 1948. Bernhard toimi sen jälkeen Alankomaiden hyväntahdon lähettiläänä ja kansainvälisen kaupan edistäjänä.[1] Hän oli perustamassa vaikutusvaltaisten henkilöiden Bilderberg-ryhmää vuonna 1954,[1] ja toimi Bilderberg-kokousten puheenjohtajana vuoteen 1976.[7] Bernhard osallistui luonnonsuojelulle omistautuneen Maailman luonnonsäätiön perustamiseen vuonna 1961 ja toimi sen ensimmäisenä puheenjohtajana vuoteen 1977 ja vielä sen jälkeen Alankomaiden-osaston puheenjohtajana.[7][1] Hän oli myös Euroopan kulttuurisäätiön puheenjohtaja vuosina 1956–1977 ja perusti vuonna 1958 Erasmus-palkintoa jakavan Praemium Erasmianum -säätiön.[7][2]

Lockheed-skandaali ja viimeiset vuodet

Juliana ja Bernhard vuonna 1980.

Bernhardin ja koko kuningasperheen maine tahriintui 1970-luvulla Lockheed-skandaalissa.[1] Yhdysvaltain senaatin suorittaman tutkinnan yhteydessä julkitulleiden tietojen mukaan hän oli vastaanottanut lentokonevalmistaja Lockheedilta yli miljoona dollaria lahjuksia vastineeksi F-104 Starfighter -hävittäjien hankintojen edistämisestä Alankomaissa ja vaatinut enemmänkin rahaa.[8][4][9][1] Alankomaiden hallituksen asettama tutkimuskomissio ei löytänyt todisteita, että Bernhard olisi todella vaikuttanut ilmavoimien lentokonehankintoihin, mutta pääministeri Joop den Uylin mukaan prinssin toiminta oli silti ”vahingoittanut valtion etuja”. Bernhard luopui skandaalin vuoksi 26. elokuuta 1976 kaikista viroistaan, kuten asevoimien ylitarkastajuudesta, ja häneltä kiellettiin univormun julkinen käyttö.[8][4] Syytteitä ei nostettu.[4] Vuosina 1995–2002 antamissaan salaisissa haastatteluissa, jotka sai julkistaa vasta hänen kuolemansa jälkeen, Bernhard tunnusti saaneensa miljoona dollaria Lockheedilta. Hän väitti antaneensa rahat WWF:lle.[8][9]

Julianan luovuttua vuonna 1980 vapaaehtoisesti kruunusta hallitsijaksi tuli hänen ja Bernhardin tytär Beatrix. Juliana ja Bernhard kuolivat molemmat vuoden 2004 aikana.[6] Bernhard kuoli 93-vuotiaana syöpään utrechtilaisessa sairaalassa.[10]

Lähteet

  1. a b c d e f g h i j k l m Bernhard, prince of the Netherlands, prince of Lippe-Biesterfeld Encyclopaedia Britannica. Viitattu 27.10.2023.
  2. a b c d e Alankomaiden prinssi Bernhard 50-vuotias (vain tilaajille) Helsingin Sanomat 29.6.1961, s. 6, HS Aikakone. Viitattu 28.10.2023.
  3. Bernhard Leopold Frederik Everhard Julius Coert Karel Godfried Pieter van Lippe-Biesterfeld (hollanniksi) Biography portal of the Netherlands. Viitattu 28.10.2023.
  4. a b c d Lahjustutkimusta ei julkistettu – Bernhard vältti syytetoimet (vain tilaajille) Helsingin Sanomat 27.8.1976, s. 20, HS Aikakone. Viitattu 28.10.2023.
  5. Prinz Bernhard (saksaksi) NiederlandeNet 2007 (Internet Archive). Viitattu 28.10.2023.
  6. a b Jäsenkortti paljasti: Prinssi Bernhard kuului Saksan natsipuolueeseen Helsingin Sanomat. 5.10.2023. Viitattu 15.10.2023.
  7. a b c d e Prince Bernhard (1911-2004): Public appointments (englanniksi) Royal House of the Netherlands (alkuperäinen hollanninkielinen teksti). Viitattu 28.10.2023.
  8. a b c HRH Prince Bernhard of the Netherlands (englanniksi) The Telegraph 4.12.2004. Viitattu 28.10.2023.
  9. a b Dead prince admits Dutch bribery scandal (englanniksi) The Times 3.12.2004 (Internet Archive). Viitattu 28.10.2023.
  10. Hollannin prinssi Bernhard kuoli (tilaajille) Helsingin Sanomat 2.12.2004. Viitattu 28.10.2023.

Aiheesta muualla

Read other articles:

You can help expand this article with text translated from the corresponding article in French. (December 2020) Click [show] for important translation instructions. View a machine-translated version of the French article. Machine translation, like DeepL or Google Translate, is a useful starting point for translations, but translators must revise errors as necessary and confirm that the translation is accurate, rather than simply copy-pasting machine-translated text into the English Wikip...

 

Heteroannulation reaction Larock indole synthesis Named after Richard C. Larock Reaction type Ring forming reaction Identifiers RSC ontology ID RXNO:0000396 The Larock indole synthesis is a heteroannulation reaction that uses palladium as a catalyst to synthesize indoles from an ortho-iodoaniline and a disubstituted alkyne.[1] It is also known as Larock heteroannulation. The reaction is extremely versatile and can be used to produce varying types of indoles. Larock indole synthesis wa...

 

SMA Negeri 9 SemarangInformasiAkreditasiA[1]Jumlah kelas32 kelas • Kelas X=11 kelas (7 IPA dan 4 IPS)  • Kelas XI=11 kelas (7 IPA dan 4 IPS) • Kelas XII=10 kelas (7 IPA dan 3 IPS)Jurusan atau peminatanIPA dan IPSRentang kelasX IPA, X IPS, XI IPA, XI IPS, XII IPA, XII IPSKurikulumKurikulum Tingkat Satuan Pendidikan‎NEM terendah33,35 (2012)NEM tertinggi39,30 (2012)AlamatLokasiJl. Cemara Raya, Semarang, Jawa Tengah,  IndonesiaMoto SMA Negeri (SMAN) 9 Sema...

Alberto Zaccheroni Tanggal lahir 1 April 1953 (umur 70)Tempat lahir Meldola, ItaliaInformasi klubKlub saat ini lbs Skuad Persib Bandung 1 Natshir 2 Kuipers 3 Ardi Idrus 4 Bayu Fiqri 6 Indra 7 Beckham 8 Abdul Aziz 9 Wander Luiz 10 Vizcarra 11 Dedi. K 12 Henhen 13 Febri 14 T. Paku Alam 15 Dimas 16 Jufriyanto 17 Ferdiansyah 19 Puja 20 Castillion 21 Frets Butuan 22 Supardi 23 Klok 24 ...

 

Bílé Poličany Bílé Poličany (Tschechien) Basisdaten Staat: Tschechien Tschechien Region: Královéhradecký kraj Bezirk: Trutnov Fläche: 549 ha Geographische Lage: 50° 24′ N, 15° 44′ O50.39515.733333333333301Koordinaten: 50° 23′ 42″ N, 15° 44′ 0″ O Höhe: 301 m n.m. Einwohner: 164 (1. Jan. 2023)[1] Postleitzahl: 544 52 Kfz-Kennzeichen: H Verkehr Straße: Jaroměř – Lázně Bělohrad Struktur Sta...

 

Mauro Bellugi Mauro Bellugi bersama Inter Milan pada 1973Informasi pribadiNama lengkap Mauro BellugiTanggal lahir (1950-02-07)7 Februari 1950Tempat lahir Buonconvento, ItaliaTanggal meninggal 20 Februari 2021(2021-02-20) (umur 71)Tempat meninggal Milan, ItaliaTinggi 183 cm (6 ft 0 in)Posisi bermain BekKarier senior*Tahun Tim Tampil (Gol)1969–1974 Inter Milan 90 (1)1974–1979 Bologna 93 (0)1979–1980 Napoli 30 (0)1980–1981 Pistoiese 20 (0)Total 233 (1)Tim nasional1972...

American football coach Lewis YeagerYeager pictured in The Monticola, West Virginia yearbookBiographical detailsBorn(1878-09-10)September 10, 1878West VirginiaDiedDecember 10, 1906(1906-12-10) (aged 28)Morgantown, West VirginiaAlma materWest VirginiaCoaching career (HC unless noted)1899West Virginia1901West Virginia Head coaching recordOverall5–5 Lewis Armstrong Yeager,[1] first name sometimes spelled Louis (September 10, 1878 – December 10, 1906) was an American footbal...

 

Bids for the 2022 (2022) Winter Olympics and ParalympicsOverviewXXIV Olympic Winter Games XIII Paralympic Winter GamesWinner: Beijing Runner-up: AlmatyDetailsCommitteeIOCElection venueKuala Lumpur127th IOC SessionMap Location of the bidding citiesImportant datesBid14 November 2013Shortlist7 July 2014DecisionJuly 31, 2015 DecisionWinnerBeijing (44 votes)Runner-upAlmaty (40 votes) A total of six bids were initially submitted for the 2022 Winter Olympics. Four of the bid...

 

2. Armee/Armee Ostpreußen Wappen Aktiv 20. Oktober 1939 bis 8. Mai 1945 (Kapitulation) Staat Deutsches Reich Streitkräfte Wehrmacht Teilstreitkraft Heer Typ Armee Aufstellungsort Preußen Zweiter Weltkrieg FrankreichfeldzugInvasion des BalkansDeutsch-Sowjetischer Krieg Schlacht um Kiew (1941) Doppelschlacht bei Wjasma und Brjansk Schlacht um Moskau Unternehmen Blau Woronesch-Charkiwer Operation Schlacht am Dnepr Operation Bagration Schlacht um Ostpommern Die 2. Armee/Armeeoberkomm...

Indian politician Mankala Subba VaidyaCabinet Minister, Government of KarnatakaIncumbentAssumed office 27 May 2023[1]GovernorThawarchand GehlotCabinetSecond Siddaramaiah ministryChief MinisterSiddaramaiahMinistry and Departments Fisheries & Ports Inland Transport Member of Karnataka Legislative AssemblyIncumbentAssumed office 2023Preceded bySunil Biliya NaikConstituencyBhatkalIn office2013–2018Preceded byJ. D. NaikSucceeded bySunil Biliya NaikConstituencyBhatkal Personal...

 

Zecharias FrankelPenjelasan pribadiLahir(1801-09-30)30 September 1801Praha, BohemiaWafat13 Februari 1875(1875-02-13) (umur 73)Breslau, Silesia, Kerajaan Prusia, Jerman(kini Wrocław, Polandia)PasanganRachel Maier Zecharias Frankel, juga dikenal sebagai Zacharias Frankel (30 September 1801 – 13 Februari 1875) adalah seorang rabi dan sejarawan Bohemia-Jerman yang belajar sejarah perkembangan agama Yahudi. Ia lahir di Praha dan meninggal di Breslau. Referensi Artikel ini mem...

 

Charity which promotes the study of basic computer science in schools, producer of the Raspberry Pi Raspberry Pi FoundationFormationMay 2009; 14 years ago (2009-05)FoundersDavid Braben, Jack Lang, Alan Mycroft, Robert Mullins, Eben Upton[1][2]Founded atCaldecote, South CambridgeshireRegistration no.1129409Legal statusCharityHeadquartersHills Road. Cambridge, England, UK[3]ProductsRaspberry PiFieldsEducationCEOPhilip ColliganMain organBoard o...

1944–1945 Japanese suicidal aircraft attacks For other uses, see Kamikaze (disambiguation). USS Bunker Hill, an aircraft carrier, was hit by two kamikazes on 11 May 1945, resulting in 389 personnel dead or missing and 264 wounded.[1] Kiyoshi Ogawa (left), 22, and Seizō Yasunori, 21, the pilots who flew their aircraft into Bunker Hill Kamikaze (神風, pronounced [kamiꜜkaze]; divine wind[2] or spirit wind), officially Shinpū Tokubetsu Kōgekitai (神風特別...

 

Species of plant Aganisia cyanea Scientific classification Kingdom: Plantae Clade: Tracheophytes Clade: Angiosperms Clade: Monocots Order: Asparagales Family: Orchidaceae Subfamily: Epidendroideae Genus: Aganisia Species: A. cyanea Binomial name Aganisia cyanea(Lindl.) Rchb.f. (1876) Synonyms[1] Acacallis cyanea Lindl. (1853) (Basionym) Warrea cinerea Benth. (1881) Aganisia tricolor N.E. Br. (1885) Kochiophyton negrense Schltr. ex Cogn. (1906) Kochiophyton caeruleum Hoehne (1910)...

 

Historical heartland of the Serbian Empire (1346-71) Ethnological map issued in Belgrade in 1853 under the title „Serbia and areas where Serbian is spoken. On it Old Serbia encompasses only the territory into the triangle: Novi Pazar-Sofia-Nis. However most of its area (east of the line Nis-Pristina) lies outside the Serbian-speakers region. Old Serbia (Serbian: Стара Србија, romanized: Stara Srbija) is a Serbian historiographical term[1] that is used to describe the...

La Voz de la Mujer, 1896. Virginia Bolten (1870-1960). La Voz de la Mujer, La Voix de la femme en français, est le premier journal anarcha-féministe au monde. Publié en Argentine par un collectif de femmes dont la communiste libertaire Virginia Bolten, il compte neuf numéros, parus du 8 janvier 1896 au 10 mars 1897. En plus de proposer un féminisme libertaire loin du féminisme réformisme de l'époque, le journal défendait les idéaux du communisme libertaire ; sa devise était d'...

 

Future monorail station in Sao Paulo, Brazil Vereador José Dinizpaused construction works in 2022General informationLocationAv. Jornalista Roberto Marinho × Av. Ver. José DinizCampo BeloBrazilCoordinates23°37′20″S 46°40′43″W / 23.622222°S 46.678611°W / -23.622222; -46.678611Owned by Government of the State of São PauloOperated by ViaMobilidade (2024-2044)PlatformsIsland platformsConstructionStructure typeElevatedAccessibleYesOther informationStation cod...

 

American legislative district Colorado's 35thState Senate district From 2022 onward From 2012 to 2022Senator  Rod PeltonR–Cheyenne Wells Registration35.1% Republican31.7% Democratic31.8% No party preferenceDemographics59% White1% Black37% Hispanic1% Asian1% Native American1% OtherPopulation (2018)138,041[1]Registered voters95,853[2] Colorado's 35th Senate district is one of 35 districts in the Colorado Senate. It has...

National park in Yamalo-Nenets Autonomous Okrug, Russia Gyda National ParkRussian: Национальный парк «Гыданский»IUCN category II (national park)Shokalsky IslandLocationYamalo-Nenets Autonomous OkrugNearest cityVillage of TazCoordinates71°50′35″N 78°12′23″E / 71.84306°N 78.20639°E / 71.84306; 78.20639Area878,174 hectares (2,170,015 acres; 3,391 sq mi)Established1996 (1996)Governing bodyMinistry of Natural R...

 

Ли Канкор. 의친왕 이강 Рождение 30 марта 1877(1877-03-30)Кэйдзё, Чосон Смерть 15 августа 1955(1955-08-15) (78 лет)Сеул, Корейская республика Род Корейская Императорская семья Имя при рождении кор. 이평길 Отец Коджон Мать Imperial Consort Gwi-in of the Deoksu Jang clan[d] Супруга Kim Sudeok[d] Дети Кэнъити Момояма[d], Ли У,&...

 

Strategi Solo vs Squad di Free Fire: Cara Menang Mudah!