Share to: share facebook share twitter share wa share telegram print page

Anne Kalmari

Anne Kalmari
Kalmari Eduskuntatalon ulkopuolella
Kalmari Eduskuntatalon ulkopuolella
Henkilötiedot
Syntynyt20. huhtikuuta 1968 (ikä 56)
Kivijärvi
Poliitikko
Puolue Keskusta
Asema kansanedustaja
Vaalipiiri Keski-Suomi
Kotipaikka Kivijärvi
Aiheesta muualla
annekalmari.fi

Anne Inkeri Kalmari (o.s. Leinonkoski, s. 20. huhtikuuta 1968 Kivijärvi) on suomalainen poliitikko ja keskustan kansanedustaja vuodesta 2007 alkaen.[1]

Koulutus ja työura

Kalmari valmistui ylioppilaaksi Saarijärven lukiosta vuonna 1987 ja maatalous- ja metsätieteiden maisteriksi (agronomiksi) Helsingin yliopistosta vuonna 1991.[1] Hän suoritti harjoittelujaksonsa Ranskassa ja teki päättötyönsä Englannissa.[2] Kalmari on ollut maatalousyrittäjä vuodesta 1991 alkaen.[1] Maatila on maidontuotanto- ja metsätila, joka vaihtoi 2010-luvulla lypsylehmistä ylämaankarjaan. [3]

Kalmari on tehnyt opettajan töitä Jyväskylän ammattikorkeakoulussa, Pohjoisen Keski-Suomen oppimiskeskuksessa, Kivijärven kunnassa ja Saarijärven kaupungissa. Hän on ollut myös maaseutuelinkeinoviranomaisen sijaisena Kivijärvellä.[2]

Poliittinen toiminta

Kalmarilla on ollut useita luottamustoimia Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliittossa (MTK). Hän on toiminut muun muassa Maaseutunuorten puheenjohtajana 1995 ja MTK:n valtuuskunnan jäsenenä 1999.[1] Kalmari on ollut Kivijärven kunnanvaltuutettu vuodesta 1996, valtuuston puheenjohtaja 2005–2007 ja 2009–2010 sekä varapuheenjohtaja vuodesta 2011.[1] Kalmari on ollut Karstulan Evankelisen Opiston johtokunnassa 2010–2015 ja 4H-liiton valtuuskunnan jäsen vuodesta 2010. Vuosina 2008–2015 hän oli Kalatalouden Keskusliiton varapuheenjohtaja.[2]

Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa Kalmari valittiin keskustan kansanedustajaksi Keski-Suomen vaalipiiristä 8 266 äänellä.[4] Hän on toiminut maa-ja metsätalousvaliokunnan jäsenenä vuodesta 2007 ja puheenjohtajana toukokuusta 2017. Ensimmäisellä kaudellaan hän oli myös talousvaliokunnan jäsen (2007–2009).[1] Kalmari äänesti ydinvoimalupien myöntämistä vastaan vuonna 2010.[5] Kalmari valittiin eduskuntavaaleissa 2011 toiselle kaudelle 9 288 äänellä.[6] Hän toimi keskustan eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtajana 2011–2015. Hän oli kaudella myös Kansaneläkelaitoksen valtuutettu.[1] Hän veti harvaan asutun maaseudun parlamentaarista työryhmää vuosina 2017–2019 Ryhmä esitti viisi eri toimenpidekokonaisuutta harvaan asuttujen alueiden mahdollisuuksien parantamiseksi ja ne kirjautuivat suurelta osin Rinteen hallituksen ohjelmaan.[7] 2015–2019 hän toimi Euroopan neuvoston jäsenenä. Vuodesta 2019 hän on jatkanut maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtajana, toimii suuren valiokunnan jäsenenä ja valtiovarainvaliokunnan liikennejaoston ja kunta- ja terveysjaoston jäsenenä. Samoin hän on kaudella Eduskunnan puhemiesneuvoston jäsen ja Parlamenttienvälisen liiton IPU:n Suomen ryhmän johtokunnan (jäsen).[1]

Kalmari valittiin myös vuoden 2023 eduskuntavaaleissa.[8]

Yksityiselämä

Kalmari on naimisissa maanviljelijä, metsänhoitaja Riku Kalmarin kanssa ja heillä on kaksi aikuista lasta. [1]

Lähteet

  1. a b c d e f g h i Anne Kalmari Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  2. a b c Curriculum Vitae Anne Kalmarin kotisivut. Arkistoitu 21.1.2018. Viitattu 21.1.2018.
  3. Lihaa tuottava Anne Kalmari kokee olevansa ympäristön asialla – lypsylehmistä luovuttiin miehen allergian takia Maaseudun tulevaisuus. Viitattu 16.10.2019.
  4. Valitut ehdokkaat Keski-Suomen vaalipiiri Tulokset: Eduskuntavaalit 18.3.2007. 21.3.2007. Oikeusministeriö. Viitattu 21.1.2018.
  5. Keski-Suomen kansanedustajat eri mieltä ydinvoimasta Yle Uutiset. 1.7.2010. Viitattu 21.1.2018.
  6. Valitut ehdokkaat Keski-Suomen vaalipiiri Tulokset: Eduskuntavaalit 17.4.2011. 13.5.2011. Oikeusministeriö. Viitattu 21.1.2018.
  7. Harvaan asuttujen alueiden parlamentaarinen ryhmä on tyytyväinen hallitusohjelman kirjauksiin Valtioneuvosto. Viitattu 31.1.2021.
  8. https://vaalit.yle.fi/ev2023/tulospalvelu/fi/electoral-districts/11/candidates/136/

Aiheesta muualla

Kembali kehalaman sebelumnya