Yūji Takahashi (jap. 高橋悠治, Takahashi Yūji, 21. syyskuuta 1938 Tokio, Japani) on japanilainen säveltäjä, pianisti ja syntetisaattoritaiteilija.[1]
Koulutus
Takahashi opiskeli sävellystä Minao Shibatan ja Roh Oguran sekä pianonsoittoa Hiroshi Iton johdolla Tohon musiikkikorkeakoulussa 1954–58.[1]
Ura
Takahashin sensaatiomaiseksi kuvailtu debyytti oli vuonna 1961 Nippon Broadcasting Companyn sponsoroimilla uuden musiikin juhlilla, joille hän tuli korvaamaan viime hetkillä peruuttanutta toista esiintyjää. Hänen konserttiaan pidetään uuden pianomusiikin merkkitapauksena. Takahashin säveltäjä ura sai alkunsa vuonna 1962 jolloin hän julkaisi teoksen sähkösoittimelle ja kahdelletoista instrumentille. Samoihin aikoihin hän oli perustamassa kokoonpanoa uudelle musiikille nimeltä The New Directions group yhdessä Toshi Ichiyanagin ja Kenji Kobayashin kanssa.[1]
Takahashi vaikutti vuodet 1963–65 Berliinissä Ford Foundationin sponsoroimana, jossa hän opiskeli Iannis Xenakisin johdolla. J. D. Rockefeller III Fund tuki hänen siirtymistään New Yorkiin opiskelemaan tietokonemusiikkia 1966. New Yorkin aikoinaan hän alkoi säveltää tietokonemusiikkia ja hänestä tuli näkyvä hahmo Yhdysvaltojen uuden musiikin piireissä, erityisesti Berkshire Music Centerissä, Ravinia Music Festivalissa, Stratford Festivalissa sekä State University of New York at Buffalossa pidettyjen esiintymistensä ansiosta. Hän oli London Symphony Orchestran, New York Philharmonic Orchestran, Boston Symphony Orchestran, Chicago Symphony Orchestran, San Francisco Symphonyn, Philadelphia Orchestran, Toronto Symphony Orchestran sekä Buffalo Philharmonic -orkesterin solistina ja esiintyi useilla eri festivaaleilla ympäri maailman.[1]
Vuosina 1966–68 hän esiintyi ja puhui UNESCOn kansainvälisen musiikkineuvoston kongresseissa Manilassa ja New Yorkissa sekä kirjoitti teoksen Osakan maailmannäyttelyyn 1970.[1]
Takahashi oleskeli Yhdysvalloissa vuoteen 1972 saakka ja opetti pianonsoittoa Indianan yliopistossa sekä San Franciscon konservatoriossa. Hän esitti kolme teostaan, Time, Yeguen ja Bridges, San Franciscossa vuonna 1971 eräänä ensimmäisistä vapaamuotoisista konserteista, joista myöhemmin syntyi San Francisco Contemporary Music Players -konserttisarja.[1]
Takahashia pidettiin vuosien ajan eräänä maailman harvoista pianisteista, jotka kykenivät kirjoittamaan ja esittämään vaikeimpia uuden musiikin pianoteoksia. Xenakis omisti teoksensa Herma ja Eonta Takahashille, joista ensimmäisen hän kantaesitti helmikuussa 1962 Tokiossa ja jälkimmäisen 1964 Pariisissa. Takahashi tunnetaan myös monien Toru Takemitsun teosten kantaesityksistä, kuten Piano Distance (1961), Corona (1962), Arc (1963) ja Asterism (1969). Hän on levyttänyt yli sata pitkäsoittoa Japanissa, muun muassa kaikki Arnold Schönbergin, Anton Webernin ja Alban Bergin teokset.[1]
Palattuaan Japaniin 1972, Takahashi organisoi kokoonpanoja ja esiintyi samanhenkisten nykymuusikoiden kanssa. Hän kuului säveltäjäryhmä tranSoniciin Takemitsu ja Joji Yuasan kanssa. 1980-luvulla hän oli mukana the Suigyu Bandissa (Vesipuhveli-yhtye). Hän kirjoitti ja esitti aasialaisia protestilauluja. Vuodesta 1999 hän on ollut mukana Ito-ryhmässä. Hän jatkoi tietokonemusiikin tekemistä ja esiintyi ahkerasti lukuisilla nykymusiikin festivaaleilla ympäri maailman.[1]
Sävellyksissään Takahashi käyttää usein stokastisia proseduureja Xenakisin tapaan. Hänen musiikkinsa ja poliittinen aktiivisuutensa on tuonut hänet läheiseen yhteistyöhön eritoten Frederic Rzewskin, Cornelius Cardewin ja Christian Wolffin kanssa.[1] Hän on julkaissut monia sävellyksistään vapaaseen levitykseen www-sivustollaan.
Lähteet
Aiheesta muualla
|
|---|
| Kansainväliset | |
|---|
| Kansalliset | |
|---|
| Tieteilijät | |
|---|
| Taiteenala | |
|---|
| Henkilöt | |
|---|
| Muut | |
|---|
