Arnold Franz Walter Schönberg (13. syyskuuta 1874 Wien, Itävalta – 13. heinäkuuta 1951 Los Angeles, Yhdysvallat) oli itävaltalainen taidemusiikin säveltäjä. Hänen varhaisimmissa teoksissaan oli vaikutteita romantiikan musiikista, mutta hänestä tuli pian atonaalisuuden pioneeri.[1] Schönberg kehitti 1910–1920-luvuilla 12-säveljärjestelmän, josta sittemmin kehittyi sarjallisuus. Schönberg muutti 1933 Yhdysvaltoihin Los Angelesiin, missä hän kuoli 1951.
Elämä
Schönberg syntyi Wienissä juutalaiseen perheeseen. Hän oli kolmilapsisen perheen esikoinen, ja jo kahdeksanvuotiaana hän sävelsi ja soitti viulua. Hän oli säveltäjänä pitkälti itseoppinut. Schönbergin isä kuoli 1890, jolloin Schönberg joutui lopettamaan koulunkäynnin, ja hän ryhtyi pankkivirkailijaksi. Musiikki sai kuitenkin tärkeämmän aseman nuoren Schönbergin elämässä. Hän liittyi vuonna 1893 Polyhymnia-amatööriorkesterin sellistiksi ja tutustui sen johtajaan Alexander von Zemlinskyyn, josta tuli hänen läheinen ystävänsä ja opettajansa.[2]
Pankki, jossa Schönberg työskenteli, meni konkurssiin 1895 ja Schönbergin kiinnostus musiikkiin vahvistui. Hän orkestroi ja teki pianosovituksia muiden säveltäjien teoksista. Schönbergin ensimmäinen julkinen teos, jousikvartetto D-duuri, valmistui kesällä 1897, ja se sai huomiota Wienin musiikkipiireissä. Vuoden 1899 jousisekstetto Verklärte Nacht ('Kirkastunut yö') antoi jo viitteitä Schönbergin sävelkielen modernisoitumisesta: Wiener Tonkünstlerverein ei suostunut aluksi esittämään teosta, ja yhdistys kantaesitti sävellyksen vasta vuonna 1902, jolloin se sai ristiriitaisen vastaanoton.
Schönberg avioitui Zemlinskyn sisaren Mathilden kanssa 1901, ja pariskunta muutti Berliiniin. Siellä Schönberg aloitti sävellyksenopettajana Stern-konservatoriossa. Esikoistytär Gertrude syntyi 8. tammikuuta 1902. Kesällä 1903 perhe palasi Wieniin, missä säveltäjä jatkoi opetustyötään: muun muassa Alban Bergistä ja Anton Webernistä tuli hänen oppilaitaan vuonna 1904. Schönberg ystävystyi näihin aikoihin Gustav Mahlerin kanssa, josta tuli hänen musiikillinen ja toisinaan myös taloudellinen tukijansa.[2]
1900-luvun alku oli Schönbergille tuotteliasta aikaa. Tuolloin valmistui monia merkittäviä teoksia, kuten Gurrelieder ('Gurre-lauluja'), Pelleas und Melisande ('Pelleas ja Melisande'), Jousikvartetto d-molli ja Kamarisinfonia E-duuri. Perheen toinen lapsi Georg syntyi 22. kesäkuuta 1906. Musiikissaan Schönberg vei myöhäisromanttista sävelkieltään yhä pidemmälle. Jousikvartettoa nro 2 fis-molli (jousikvartetille ja sopraanoäänelle) vuodelta 1908 on pidetty tonaalisuuden ja atonaalisuuden rajapyykkinä, koska sen finaali on atonaalisesti sävelletty. Teoksen kantaesitys saman vuoden joulukuussa oli skandaali. Samana vuonna Schönbergin elämä oli ajautunut kriisiin: hän oli vaimonsa Mathilden kanssa alkanut ottaa maalaustunteja taidemaalari Richard Gerstliltä. Mathilde rakastui opettajaansa ja muutti asumaan Gerstlin luo. Schönberg anoi Mathildea tulemaan takaisin käyttäen Weberniä puhemiehenään. Mathilde palasikin Schönbergin luo, ja yksin jäänyt Gerstl teki itsemurhan marraskuussa 1908.[3]
Henkilökohtaisista kriiseistä huolimatta Schönberg sävelsi ahkerasti. Seuraavana vuonna syntyivät Das Buch der Hängenden Gärten ('Riippuvien puutarhojen kirja'), Erwartung ('Odotus') sekä hänen ensimmäinen atonaalinen pianoteoksensa, Drei Klavierstücke ('Kolme pianokappaletta'). 1910-luvulla hänen taloudellinen tilanteensa kävi tukalaksi. Samoihin aikoihin hän joutui luopumaan opetustoimestaan juutalaisen taustansa vuoksi; hän oli tosin kääntynyt luterilaiseksi vuonna 1898). Syksyllä 1911 perhe muutti Berliiniin. Seuraavana vuonna syntyi puhelaulu-tekniikkaa (Sprachstimme) hyödyntänyt Albert Giraudin runoihin perustunut sävellys Pierrot Lunaire, ja siitä tuli yksi Schönbergin esitetyimmistä teoksista. Ensimmäinen merkittävä atonaalinen orkesteriteos, Viisi orkesterikappaletta, kantaesitettiin syksyllä Lontoossa.
Ensimmäisen maailmansodan aikana monet Schönbergin oppilaista kutsuttiin palvelukseen, ja perhe palasi jälleen kesällä 1915 Wieniin. Schönberg joutui saman vuoden joulukuussa palvelukseen Itävallan armeijaan, mutta heikon terveyden vuoksi hänet vapautettiin palveluksesta lokakuussa 1916. Sodan loputtua Schönberg perusti Verein für Musikalische Privataufführungen (Yksityisten musiikkiesityksen yhdistys), joka otti esittääkseen muun muassa Webernin ja Bergin teoksia.[4]
Sävellystyön suhteen Schönberg eli suvantovaihetta. Anekdootin mukaan hän heinäkuussa 1921 totesi oppilaalleen Joser Ruferille: "Olen tänään tehnyt keksinnön, joka takaa saksalaiselle musiikille ylivallan seuraavaksi sadaksi vuodeksi". Kyse oli dodekafoniasta, jota Schönberg käytti ensi kerran silloin vielä sävellysvaiheessa olleessa Viidessä pianokappaleessa. Schönbergin vaimo Mathilde kuoli lokakuussa 1923, mutta jo seuraavana vuonna hän meni naimisiin Gertrud Kolischin kanssa. Perhe muutti Berliiniin 1926, ja Schönberg otti vastaan hänelle tarjotun Berliinin musiikkikorkeakoulun sävellyksen professorin toimen. Berliissä syntyivät muun muassa Variationen für Orchester ('Orkesterimuunnelmat') ja ooppera Moses und Aron ('Mooses ja Aaron').
Antisemitismi oli vähitellen saanut ideologiana jalansijaa Saksassa, ja kansallissosialistien noustua valtaan vuonna 1933 Schönbergit muuttivat heti samana vuonna ensin Ranskaan ja sieltä myöhemmin Yhdysvaltoihin, minne he saapuivat lokakuussa 1933.
Schönbergin Yhdysvalloissa vietettyjen vuosien aikana valmistuivat muun muassa neljäs jousikvartetto, viulukonsertto sekä toinen kamarisinfonia. Schönberg sävelsi dodekafonisen musiikin rinnalla tyylillisesti myös tonaalisempia teoksia. Hän asettui asumaan Los Angelesiin, jonne monet natsismia paenneet taiteilijat olivat muuttaneet. Hän sai Yhdysvaltain kansalaisuuden 1941. Schönbergin terveys järkkyi toisen maailmansodan loppuvuosina, ja elokuussa 1946 hän sai vakavan sydänkohtauksen. Schönberg kuoli 13. heinäkuuta 1951 Los Angelesissa.
Keskeisiä teoksia
- Verklärte Nacht (Kirkastunut yö), jousisekstetille, op. 4 (1899)
- Pelleas und Melisande, sinfoninen runo, op. 5 (valmistunut 1903)
- Erwartung, yksinäytöksinen monodraama, op. 17 (1909)
- Gurrelieder (Gurre-laulut) viidelle solistille, kertojalle, kolmelle mieskuorolle, kahdeksanääniselle sekakuorolle ja suurelle orkesterille Jens Peter Jacobsenin teksteihin (1900–1901, kantaesitys 1913)
- Kamarisinfonia nro 1, op. 9 (1906)
- Jousikvartetto nro 2 fis-molli (jousikvartetille ja sopraanoäänelle), op. 10 (1907)
- Fünf Orchesterstücke (Viisi orkesterikappaletta), op. 16 (1909)
- Sechs kleine Klavierstücke (Kuusi pientä pianokappaletta), soolopianolle, op. 19 (1911)
- Pierrot Lunaire, Albert Giraud'n teksteihin, op. 21 (1912)
- Onnellinen käsi, yksinäytöksinen musiikkidraama, op. 18 (1919)
- Moses und Aron (Mooses ja Aaron) (1930/32, keskeneräinen ooppera)
- Suite (Sarja pianolle), op. 25 (1921/23)
- Variaatiot orkesterille, op. 31 (1926/28)
- Konsertto jousikvartetille ja orkesterille B-duuri, (Händelin Concerto Grossosta op. 6, nro 7) (1933)
- Viulukonsertto, op. 36 (1935–1936; kantaesitetty 1940)
- Kamarisinfonia nro 2, op. 38 (1909/39)
- Pianokonsertto, op. 42 (1942)
- Jousitrio, op. 45 (1946)
- Ein Überlebender aus Warschau (Varsovan eloonjäänyt), kertojalle, mieskuorolle ja orkesterille, op. 46 (1947)
Lähteet
Kirjallisuutta
- Boss, Jack: Schoenberg’s Twelve-Tone Music: Symmentry and the Musical Idea. Cambridge: Cambridge University Press, 2014. ISBN 978-1-107-04686-3
Aiheesta muualla
|
|---|
| Kansainväliset | |
|---|
| Kansalliset | |
|---|
| Tieteilijät | |
|---|
| Taiteenala | |
|---|
| Henkilöt | |
|---|
| Muut | |
|---|
