Yrjö Kallisen vanhemmat olivat Henrik Kallinen ja Johanna Elisa Savilaakso.[5] Hän syntyi Puralan tilalla silloisen Oulujoen kunnan alueella. Isä oli aluksi maanviljelijä, mutta menetti pian tilansa konkurssissa ja siirtyi Ouluun nahkuriksi Åströmin tehtaalle.[7] Perheessä kannatettiin sosialismia. Kallisen opinnot rajoittuivat kansakouluun, jonka hän suoritti loppuun vuonna 1898. Hän kuitenkin perehtyi jo nuorena itseopiskelun kautta monenlaisiin tieteenaloihin, kuten psykologiaan ja uskontotieteeseen.[8] Lisäksi hän hakeutui myöhemmin työväenliikkeen opintopiireihin ja työväenopistoon.[9] Kouluvuosien jälkeen Kallinen toimi eri ammateissa, muun muassa kirjapainotyöntekijänä ja hinaajan lämmittäjänä, kunnes siirtyi vuonna 1905 Valtionrautateiden palvelukseen. Sen jälkeen hän työskenteli vaihdemiehenä ja jarrumiehenä Oulussa vuoteen 1918 asti.[5] Kallinen innostui pian ammattiyhdistystoiminnasta: hän oli perustamassa Rautatieläisten liiton Oulun osastoa vuonna 1906[7] ja toimi myöhemmin liiton Oulun piirin puheenjohtajana. Vuonna 1917 hänestä tuli Ouluun perustetun Työväen neuvoston sihteeri.[8] Neuvosto nimitti hänet myös edustajakseen kaupungin poliisilaitokselle.[10]
Sisällissota
Kallinen oli jo nuorena omaksunut pasifismin aatteen.[8] Hän vastusti työväenkaartin aseistamista[11] ja väkivaltaisen vallankumouksen aloittamista, mutta joutui työväenliikkeen luottamustoimiensa vuoksi silti mukaan Suomen sisällissodan tapahtumiin.[8] Valkoisten joukkojen lähestyessä tammi-helmikuun vaihteessa punaisten hallitsemaa Oulua Kallinen lähetettiin heitä vastaan toimimaan neuvottelijana punaisten ja valkoisten välillä.[11] Hän pyrki rauhanomaiseen ratkaisuun,[11] ja lupasi valkoisille jopa omalla hengellään vastata siitä, että punaisten aseet luovutettaisiin maan lailliselle hallitukselle.[8] Neuvottelut jäivät kuitenkin tuloksettomiksi. Kun valkoiset muutamaa päivää myöhemmin valtasivat Oulun, aseettomana ketjun eteen marssinut Kallinen pidätettiin.[11] Johtavan asemansa vuoksi hänet tuomittiin kuolemaan aluksi kenttätuomioistuimessa, mutta valkoisten komendantti jätti tuomion allekirjoittamatta. Kallinen muisteli haastattelussaan:
»Se oli silloin -18, kun tovereineni seisoin haudan reunalla. Olimme itse kaivaneet sen haudan. Teloitusryhmä oli aseineen valmiina ampumaan meidät. Silloin kysyin komentavalta upseerilta, että saisinko sanoa tovereilleni pari sanaa ennen teloitusta. Sain luvan ja rupesin puhumaan. Kun olin lopettanut, toverini itkivät, ja se teloitusryhmä itki. Ja se upseeri sanoi, että Kallinen astuu ulos rivistä.[12]»
Valtiorikosoikeus antoi hänelle heinäkuussa 1918 uuden kuolemantuomion, vaikka useat valkoisten tukijatkin vetosivat hänen puolestaan. Ainoana kuolemaantuomituista Oulun punaisten johtajista Kallinen kieltäytyi anomasta armoa valtiorikosylioikeudelta, mutta hänen tapauksensa lähetettiin silti sen käsiteltäväksi.[13] Kallinen sai kuolemantuomion yhteensä neljä kertaa, mutta sitä ei koskaan pantu täytäntöön. Tuomio lievennettiin syksyllä elinkautiseksi vankeusrangaistukseksi, jota hän kärsi eri vankiloissa. Kallinen kieltäytyi tekemästä armonanomusta tasavallan presidentille, mutta hän vapautui yleisellä armahduksella joulukuussa 1921.[7][8]
Vankila-aikoinaan Kallinen vannoi itselleen valan, jota hän kertoi noudattaneensa koko elämänsä ajan:
»...en enää ikinä tässä tai tulevissa maailmoissa tottele ketään enkä mitään arvovaltaa, käskijää, hallitusta, jumalia tai enkeleitä, missään muussa kuin siinä, minkä myönnän oikeaksi tai parhaaksi mahdolliseksi."[14]»
Osuuskauppaliikkeen puhemies
Kallinen aloitti vuonna 1924 uuden uran edistysmieliseen osuuskauppaliikkeeseen kuuluneen Kulutusosuuskuntien Keskusliiton (KK) palveluksessa. Ensimmäiset kolme vuotta hän toimi kiertävänä valistuspuhujana levittämässä tietoutta osuuskauppatoiminnasta. Vuonna 1927 hänet nimitettiin KK:n valistusosaston hoitajaksi ja päälliköksi, ja hän hoiti tätä tehtävää aina vuoteen 1955 asti. Hän tuli tunnetuksi mestarillisena puhujana, jonka puheissa runsas tiedollinen sisältö yhdistyi elävään puhujantaitoon. Hänen paatokselliset puheensa saattoivat käsitellä laveita ihmiselämään liittyviä aiheita ja niissä korostui hänen humanistinen sanomansa. Kallinen ryhtyi myöhemmin hyödyntämään valistustyössä myös modernia tekniikkaa, kuten radiota ja elokuvaa.[8] Painettua sanaa hänen tuotannossaan edustavat neljä osuustoiminnallista ja neljä elämänfilosofista teosta. Hän kirjoitti satamäärin artikkeleita eri alojen lehtiin. Puheita hän ehti pitkän elämänsä aikana pitää tuhansittain.
Poliitikko
Jatkosodan aikana Kallinen kuului rauhanopposition kannattajiin ja oli yksi niin sanotun kolmenkymmenenkolmen kirjelmän allekirjoittajista.[8] Hän toimi myös juutalaispakolaisten asioita hoitaneen komitean puheenjohtajana.[7] Sodan jälkeen hän oli mukana Suomen Kansan Demokraattisen Liiton (SKDL) perustamisessa,[7] mutta jäi kuitenkin lopulta itse sosiaalidemokraattiseen puolueeseen (SDP)[9]. Kallinen asetettiin häneltä itseltään lupaa kysymättä SDP:n ehdokkaaksi vuoden 1945 eduskuntavaaleissa ja hänet valittiin eduskuntaan Turun läänin pohjoisesta vaalipiiristä.[7] Seuraavana vuonna hänet kutsuttiin Pekkalan hallituksen puolustusministeriksi. Tunnetun sodanvastustajan nimittämisellä puolustusministeriksi pyrittiin vakuuttamaan Neuvostoliitto Suomen rauhantahtoisuudesta.[8] Kallinen oli suostunut tehtävään sillä ehdolla, että puolustusvoimien sotilaalliset tehtävät, kuten koulutus, kokoonpano ja täydennykset, siirrettiin pääministeri Mauno Pekkalan alaisiksi.[15][7] Kallinen oli 1946–1948 puolustusministeriyden ohella myös ministeri valtioneuvoston kansliassa. Lisäksi hän toimi SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajana.[5] Hän ei tosin viihtynyt puoluepolitiikassa.[9] Kallinen tuli sotien jälkeen huonosti toimeen SDP:n oikeistosiiven nuorien johtajien kanssa. Kun hänet puolueen hajaannuksen aikana otettiin täyte-ehdokkaaksi vuoden 1958 eduskuntavaaleihin, puoluejohto ei päästänyt häntä puhumaan näkyviin tilaisuuksiin.[16] Kallisen poliittista aatetta hänen vanhoilla päivillään on luonnehdittu bernsteinilaiseksi sosialismiksi.[9]
Sotien jälkeisinä vuosikymmeninä Kallisen sodanvastaisella ja ihmisyyden sanomaa korostaneella ajattelulla on sanottu olleen laajempaakin vaikutusta Suomessa, esimerkiksi 1960-luvulla levinneeseen aseidenriisunta-ajatteluun. Häntä sanottiin myös Suomen työväenliikkeen omaksitunnoksi.[8] Hän esiintyi vielä vanhoilla päivillään vireänä. Monet muistavat pitkänäperjantaina 1971 televisiossa lähetetyn Hilkka Pietilän toteuttaman Kallisen haastattelun Elämmekö unessa merkittävänä kokemuksena.[9]
Ajattelu
Filosofia ja uskonto
Kallinen kiinnostui jo nuorena uskonnonfilosofisista kysymyksistä ja varsinkin itämaisista uskonnoista ja filosofiasta.[8] Hänestä tuli idän uskontojen ja ajattelutapojen syvällinen ymmärtäjä ja tulkki. Hän muun muassa kokosi ensimmäisen suomenkielisen esityksen zen-buddhalaisuudesta. Se ilmestyi vuonna 1944 nimellä Zen, idän sanoma valaistuksesta. Suuresti ihailemassaan Intiassa Kallinen kävi kerran, osallistuessaan vuonna 1949 kveekarien kutsumana kansainväliseen rauhankongressiin[15].
Kallinen kiinnostui varhain myös teosofiasta. Ollessaan alle kahdenkymmenen Kallinen oman kertomansa mukaan koki mystisen "valaistuksen" ollessaan kävelemässä Oulun Kangaspolulla ja katsoessaan erästä vastaantulijaa silmiin.[15] Vuonna 1969 hän muisteli tapausta näin: ”...ja yhtäkkiä salamana näin edessäni mysteerin, sanomattoman pohjattoman ihmeen”.[12] Kallinen liittyi vuonna 1909 pari vuotta aiemmin perustettuun Suomen Teosofiseen Seuraan, kiersi sen luennoitsijana sekä lähettinä ja perusti jo nuorena Ouluun teosofisen Aatto-loošin. Hän osallistui Helsingissä 1933 Uranus- ja 1941 Septima-loošin perustamiseen ja toimi jälkimmäisen puheenjohtajana vuoteen 1953. Hän toimi lisäksi vuodesta 1922 alkaen vuosikymmenten ajan Suomen Teosofisen Seuran varapuheenjohtajana ja myöhemmin hänet kutsuttiin sen kunniajäseneksi. Kallinen erosi kirkosta ja liittyi takaisin siihen kahdesti.[15]
Kallinen ei kuitenkaan sitoutunut mihinkään oppiin tai uskontokuntaan, vaan paremminkin etsi niitä yhdistäviä piirteitä. Uskontojen oppeja tärkeämpää hänelle oli se, mitä ne saavat maailmassa aikaan. Tämän on arvioitu olleen myös eräs leimallinen piirre Kallisen poliittiselle toiminnalle: yhteiskunnallisissa kysymyksissä hän pyrki löytämään yhteisiä nimittäjiä eri poliittisten ryhmittymien välille[17].
Keskeisiä ajatuksia
Kallinen käsitteli puheissaan usein ihmisenä olemisen peruskysymyksiä kuten onnellisuutta ja henkistä kasvua. Yksi Kallisen ydinajatuksista on yksilöstä lähtevän muutoksen mahdollisuus, joka mahdollistaisi myös yhteiskunnan parantamisen.
Puheissaan Kallinen hahmottelee kuulijalle kuvan ihmisestä, joka kulkee arkipäivänsä läpi unenomaisessa tilassa; toistelee oppimiaan valmiita lauseita, on kiinnostunut vain omasta menestyksestään, kokoaa omaisuutta, kilpailee ja samalla ohittaa muut ihmiset. Kallisen kuvaus ei kuitenkaan ole täysin lohduton: Vastapainoksi hän piirtää kuvan todelliseen olemukseensa heränneestä ihmisestä, joka tarkastelee elämää ja itseään totuudellisesti, jolla on kyky myötäelää kanssaihmisensä, pyrkiä tekemään hyvää ja välttämään pahaa.
Parhaimmillaan ihmiselämä voi Kallisen mukaan olla alituista nykyhetkessä elämistä, ykseydentunnon toteuttamista – ykseyden, joka purkaa kaikki ihmisen rakentamat keinotekoiset rajat. Ihminen voi elää täydellisyyselämää jo tässä elämässä.
Kallinen itse luonnehti puhuttua sanaa lyhytkestoiseksi ja pysymättömäksi: "Verrattuna painomusteeseen puhujan sanat ovat todellakin kuin veteen kirjoitettua tekstiä: vesi peittää ne, ja ne katoavat." Kuitenkin hänen pitämänsä puheet sytyttivät laajoja kuulijakuntia ja jäivät elämään ihmisten mielissä ja myös heidän toiminnassaan. Joillekin Kallisen puheen kuuleminen saattoi muodostua koko elämän käännekohdaksi.
Kallinen puhui väsymättä ihmisenä olemisen peruskysymyksistä: henkisestä kasvusta ja ihmisen hyvinvoinnista, kansojen välisestä yhteisymmärryksestä ja rauhantilasta. Tämän päivän ihmistä hän koskettaa edelleen puheissaan elintasokilpailun vaaroista, sisäisen rauhan tarpeellisuudesta ja aidon onnen yksinkertaisuudesta.
Kallisen kuvaus ihmisen tilasta vie hänet erillisyyden tilasta oivalluksen kautta ykseyden kokemiseen. Äärimmilleen vietynä tämän kehittelyn toteutuminen merkitsee rauhantilan toteutumista. Kallisen itsensä mukaan sanat eivät tavoita todellisuutta. Silti ne luovat uskoa parempaan tulevaisuuteen – tai paremminkin: parempaan nykyhetkeen, joka on tulevaisuuden toteuttamista tässä ja nyt.
Yksinkertaisimmillaan Kallisen sanoma on ihmisen todellisen olemuksen toteuttamista päivittäisessä elämässä – laajimmillaan se ulottuu koskettamaan koko ihmiskuntaa ja sen tulevaisuutta. Kalliselle ihminen oli aina lopulta mysteeri, jota ei voida kokonaisuutena sanoin tai käsittein tavoittaa.[18]
Sitaatteja
Kallisen sanomaa
»Vapautuminen aikakausien ajatusvirroista ja ympäristön ajatustottumuksista on vaikein ponnistus, mikä ihmisen osalle voi tulla. Sekä pelottavassa että meitä nöyryyttävässä määrin pitää paikkansa sana: Ihminen ei ajattele, vaan hänen ympäristönsä ajattelee hänessä.[19]»
»Elämys alkaa siellä, missä sanat loppuvat. Ja kuitenkin sanat saattavat johdatella ihmistä sanomattoman tuntumaan.» ((muistikirjamerkintä ilman vuosilukua) (Esipuhe teokseen Sanat kuin valo – Yrjö Kallisen ajatuksia, toim. Harri Markkula, WSOY, 1995))
»Syvin meissä on kaikkien ilmaisujen tuolla puolen.»
Kallisesta sanottua
Matti Salminen YLE TV1:ssä (Voimala - Perjantai 8.4.2011)
»"No ensin kahella sanalla: Suuri humanisti. Sen jälkeen tulee aikamoinen litania; merkittävä osuustoimintamies, kansanvalistaja, hän sai vuonna -57 Urho Kekkoselta opetusneuvoksen arvonimen, oli ensimmäinen ja ehkä viimeinen pasifistinen puolustusministeri Suomessa.. heti sotien jälkeen ja tunsi myös idän uskonnot hyvin tarkkaan ja tällaiset kolme oikeestaan perusluonnehdintaa, ihmiset pitävät määrittelyistä vaikka aina niitä ei kannattaisi käyttää, niin kyllä Kallinen oli sosialisti, teosofi ja pasifisti."»
Matti Salminen kuvaa Kallista kirjassaan "Yrjö Kallisen elämä ja totuus" (2011) seuraavasti:
»Kallisen elämä ja ajatukset luovat Suomesta ja maailmasta aivan toisenlaisen kuvan kuin se historiankirjoitus, mihin suurin osa suomalaisista on tottunut. Hänen elämänsä tarjosi toisen vaihtoehdon elää ja ajatella. Yrjö Kallinen oli todellinen toisinajattelija.»
Saul Nieminen kuvasi Kallista kirjassaan "Yrjö Kallinen: mies äänen takana" (1978) seuraavasti:
»Mies saa neljä kuolemantuomiota – ja elää puolta vuotta vaille 90-vuotiaaksi. Kouluja käymätön – oppinut ja viisas kuin huippuetevä professori. Mies mahtava ja itsevarma – sisimmässään vaatimaton ja nöyrä. Kaukaisten ja läheisten piirittämä – yksinäinen ja muista riippumaton. Zen-buddhisti – joka kuuluu luterilaiseen kirkkoon. Sosialisti – jota monet kapitalistit pitävät ystävänään.»
Harri Markkula hahmottelee Kallisen elämäntyötä toimittamassaan ajatuskokoelmassa "Sanat kuin valo – Yrjö Kallisen ajatuksia" (1995) seuraavasti:
»Kallinen piirsi lähtemättömän jäljen maamme henkiseen ilmapiiriin ja yhteiskuntaelämään. Varsinaisen elämäntyönsä hän teki osuustoimintaliikkeen parissa, mutta sen ohessa hänen järeä hahmonsa näkyi monilla eri elämänaloilla: hän oli mm. vapaan kansansivistystyön monitoimimies, rauhantyöntekijä, kansanedustaja ja puolustusministeri.»
Eero Siren kuvaa väitöskirjassaan kun hän oli vuonna 1955 kahdeksanvuotiaana kuuntelemassa Kallisen esitelmää Malmintyöväenopistossa. Kallinen huomasi pienen pojan ja tuli tervehtimään häntä ja ihmetteli jaksaako tämä kuunnella. Kallinen teki Sireniin suuren vaikutuksen esiintymistavallaan.[20]}}
Yrjö Kallisen elämä oli monissa suhteissa täynnä paradokseja. Hän sai nuorena neljä kuolemantuomiota ja kuitenkin eli lähes 90-vuotiaaksi. Kansalaisluottamuksensa menettänyt pasifisti kohosi puolustusministeriksi. Vain kansakoulun käynyt itseoppinut kokosi poikkeuksellisen laajan tietomäärän ja kielitaidon ja sai opetusneuvoksen arvonimen.
Oulun Raksilan Pikkukankaalle pystytettiin vuonna 1986 Kalliselle omistettu muistomerkki, Laila Pullisen veistämä abstrakti ympäristötaideteosValaistuksen tie. Teos sijaitsee lähellä paikkaa, jossa Kallinen kertoo kokeneensa nuorena valaistumisen.[21][9] Muistomerkki rahoitettiin Kallisen rahaston toteuttamalla kansalaiskeräyksellä.[9]
Vuonna 1995 sai ensi-iltansa paljon huomiota herättänyt Esa Kirkkopellon kirjoittama näytelmä Yrjö Kallisen valaistuminen.[15] Näytelmä kuvaa Kallisen elämänvaiheita.[22] Tanssia ja teatteria yhdistänyttä esitystä on sanottu yhdeksi vuosikymmenensä tärkeimmistä teatteriesityksistä.[23]
Yleisradion vuonna 2004 järjestämässä Suuret suomalaiset -äänestyksessä Yrjö Kallinen äänestettiin 63. suurimmaksi suomalaiseksi.
Teokset
Veljeys miten se käsitetään ja mitä se on?. Suomen teosofinen seura, 1923.
Suomalaisia puheita. Toimittanut Tauno Karilas, 1966
Parempaa etsimässä. Yrjö Kallisen täyttäessä 80 vuotta 15.6.1966. Työväen Sivistysliitto, 1966
Nieminen, Saul: Yrjö Kallinen: mies äänen takana, 1978
Rasku, Teuvo: Yrjö Kallinen: Legenda jo eläessään. (Legenda jo eläessään -sarja) Helsinki: WSOY, 1979. ISBN 951-0-08860-9
Turunen, Jorma & Vuorenrinne, Antti & Siitonen, Satu (toim.): Ihmisyyttä etsimässä: Yrjö Kallisen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Helsinki: Työväen sivistysliitto, 1986. ISBN 951-701-235-7
