Wernher von Braun syntyi Wirsitzissä (nyk. Wyrzysk, Puola) Posenin provinssissa, joka oli tuolloin osa Saksan keisarikuntaa. Hän oli keskimmäinen perheen kolmesta pojasta. Braun kuului vähäiseen vapaaherralliseen aatelissukuun, jonka paronin arvon (saks.Freiherr) hän myös peri. Braunin isä oli konservatiivinen virkamies Magnus Freiherr von Braun (1878–1972), joka toimi maatalousministerinä liittohallituksessa Weimarin tasavallan aikana. Hänen äitinsä Emmy von Quistorp (1886–1959) oli keskiajan Euroopan kuningashuoneiden jälkeläinen. Braunin nuorempi veli oli nimetty isänsä mukaan Magnus Freiherr von Brauniksi.[1] Wernher von Braun sai äidiltään luterilaisen konfirmaationsa jälkeen lahjaksi teleskoopin, jonka myötä hänessä heräsi kiinnostus tähtitieteeseen. Saksan menetettyä Wirsitzin Puolalle ensimmäisen maailmansodan jälkeen von Braunin perhe siirtyi monien muiden perheiden tavoin valtakunnanrajan mukana. He asettautuivat Berliiniin, jossa rakettikäyttöisten autojen nopeusennätysten haltijoiden Max Valierin ja Fritz von Opelin innoittama 12-vuotias von Braun[2] aiheutti suurta häiriötä väkijoukossa räjäytettyään lelurattaat, joihin hän oli kiinnittänyt useita ilotulitusraketteja. Paikallinen poliisi otti hänet huostaansa aina siihen asti, kunnes hänen isänsä tuli vapauttamaan hänet.
Braun oli myös taitava amatöörimuusikko, joka osasi soittaa ulkomuistista Beethovenia ja Bachia. Hän soitti selloa ja pianoa ja oli säveltäjä Paul Hindemithin opissa.[3]
Braun oli pitkään rakettitekniikan harrastaja. Toiminta oli rakettitekniikan kehittämistä Weimarin tasavallan maavoimien rahoituksella. Valvojana oli jo tuolloin kapteeni (myöhemmin kenraali) Walter Dornberger. Tällä tavalla Saksa onnistui kehittämään asetta kiertäen rauhansopimuksen ehdot.
Braun valmistui vuonna 1932 diplomi-insinööriksiBerliinin teknillisestä korkeakoulusta pääaineenaan mekaniikka. Vuonna 1934 hän väitteli fysiikan tohtoriksi Friedrich-Wilhelms-Universitätistä (nykyinen Humboldt-Universität). Braunin salaiseksi julistetun väitöskirjan aihe oli Konstruktive, theoretische und experimentelle Beiträge zu dem Problem der Flüssigkeitsrakete. Braun tunsi Robert Goddardin työn nestemäisten polttoaineiden käytöstä raketeissa.[4]
Adolf Hitlerin tultua valtaan rakettiase sai paljon suuremmat kehitysvoimavarat. Braun nousi V2-ohjuksen kehittelyn johtoon. Sen rakettimoottorin pääsuunnittelija oli Walter Thiel. V2-ohjelma oli Saksalle yhtä suuri ponnistus kuin Manhattan-projekti Yhdysvalloille. Lisäksi rakettihanke ei rasittanut tuolloin muuten sotateollisuuden ulkopuolelle sijoittuneita fyysikoita vaan insinöörejä, jotka muutoin olisivat työskennelleet käytännön merkityksen omaavien aseiden suunnittelussa. Hanke kuitenkin antoi von Braunille merkittävän kokemuksen, jota hän saattoi hyödyntää myöhemmin Apollo-ohjelmassa.
Tästä vaiheesta kaikki, pääosin hänen ystäviensä kirjoittamat, elämäkerrat antavat hyvin silotellun kuvan.kenen mukaan? Von Braun oli
kansallissosialistisen puolueen jäsen vuodesta 1933 alkaen ja SS-majuri. Itse hän väitti liittyneensä puolueeseen voidakseen jatkaa työtään rakettien parissa ja että hän pysyi erossa poliittisesta toiminnasta. Siirryttyään Yhdysvaltojen palvelukseen hänet vapautettiin kaikista syytteistä.[4]
ABMA ja NASA – Redstone, Apollo
Von Braun Saturn V -raketin ensimmäisen vaiheen moottorien luona
Von Braun ja useimmat hänen tärkeimmistä alaisistaan siirrettiin noin 200 V-2-ohjuksen mukana operaatio Paperclipin avulla Yhdysvaltoihin. Yhdysvalloissa hän toteutti Yhdysvaltain maavoimien Army Ballistic Missile Agencyn rakettihankkeita Huntsvillen varikolla Alabamassa. ABMA toteutti Yhdysvaltain ensimmäisen satelliitin (Explorer 1) radalleen 31. tammikuuta 1958. Se perustui V-2:n pohjalta kehitettyyn keskimatkan ohjukseen, Redstoneen.
NASA aloitti toimintansa 1. lokakuuta 1958. ABMA:n Huntsvillen Redstone-keskus liitettiin NASAan Marshall Space Flight Centeriksi 1. heinäkuuta 1960 ja von Braunista tuli keskuksen ensimmäinen johtaja (heinäkuusta 1960 helmikuuhun 1970). Braun johti Saturn-kuuraketin kehittelyä Apollo-avaruusohjelman yhteydessä. Nixon päätti Apollo-lennot muutamaa laukaisua aiemmin kuin ohjelma oli rakentanut raketteja. Hänen aikanaan von Braun siirrettiin NASA:n päämajaan Washingtoniin. Samaan aikaan Huntsvillen saksalaiset raketti-insinöörit siirrettiin eläkkeelle. He olivat tuolloin likimain eläkeikäisiä. Rakettien kehitystyö oli merkittävästi vähentynyt NASA:ssa. Kyseessä on kuitenkin voinut olla ilmailualalle tyypillinen ”puhdistus”. Braun vaikutti vielä ATS-tietoliikennesatelliittien ja avaruussukkulan kehittelyyn.
Von Braunin visioita
Walt Disney ja von Braun vuonna 1954. Taustalla V2-raketin pienoismalli. Von Braun teki 1950-luvulla Disneylle kolme avaruustutkimusta käsittelevää televisioelokuvaa.[5][6][7]Von Braunin perhe vuonna 1970 Huntsvillessa
Apollo 11:n laskeuduttua Kuuhun von Braun teki listan avaruuden valloituksen aikatauluun liittyvistä visioista. Luettelossa on suluissa suunnitelman toteutumisvuosi tai suunniteltu toteuttamisvuosi.
1986: Sata ihmistä jatkuvasti Maan kiertoradalla (?)
1988: Pysyvä Mars-asema (?)
Perhe ja viimeiset vuodet
Vuonna 1947 von Braun avioitui serkkunsa Maria Luise von Quistorpin kanssa. He saivat kolme lasta ja liitto jatkui aina Wernher von Braunin kuolemaan asti. Vuonna 1973 von Braunilla todettiin rutiinitutkimuksessa maksasyöpä, jota ei voitu tulevina vuosina kirurgisesti hoitaa. Braun kuoli haimasyöpään vuonna 1977.
History of Rocketry and Space Travel (1966). von Braunin oma teos.
Mikko Suominen: V-2:n isä Wernher von Braun. Tähdet ja avaruus, 2007, nro 3, s. 28–33.
Chaline, Eric: 50 konetta, jotka muuttivat maailmaa (50 Machines that Changed the Course of History). (Suom. Veli-Pekka Ketola) Quid Publishing, (suom. versio Moreeni 2013), 2012. ISBN 978-952-254-160-4 Suomi
Viitteet
↑Spires, Shelby G.: Von Braun's brother dies; aided surrender. The Huntsville Times, 27.6.2003. ”Magnus von Braun, the brother of rocket pioneer Wernher von Braun who worked in Huntsville from 1950-1955, died Saturday in Phoenix, Arizona. He was 84. Though not as famous as his older brother, who died in 1977, Magnus von Braun made the first contact with U.S. Army troops to arrange the German rocket team's surrender at the end of World War II.”
