Väinö Heikkinen

Väinö Alfred Heikkinen (23. joulukuuta 1896 Hyrynsalmi – 2. huhtikuuta 1941) oli suomalainen jääkäriluutnantti. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Johan Alfred Heikkinen (Hallan Ukko) ja Lici Sund. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1923 Helmi Saima Irene Hirvelän kanssa. Pari erosi vuonna 1935. Saksassa Heikkinen käytti peitenimeä Sund.^[1][2]

Opinnot ja jääkäriaika

Heikkinen kävi kansakoulun ja Seppälän maanviljelyskoulun vuonna 1913.^[1][2]

Värväreitä ja etappimiehiä: vasemmalta ylhäältä: jääkärimajuri Kurt Wallenius (käytti nimeä Aarne Pursiainen), kapteeni Urho Sihvonen (Oravapoika), majuri Lennart Oesch (Johansson), vänrikki Väinö Sutinen (Blomberg), kapteeni Erkki Viitasalo (Torniaisen Ville), kapteeni Tauno Ilmoniemi (Möttönen) ja vänrikki Eino Koivisto (Aho); keskirivissä: kapteeni Friedel Jacobsson (metsänhoitaja Borg), maisteri H. Stenberg, vääpeli Väinö Heikkinen (Hallan Väinö) ja tohtori Valter Sivén, alarivissä: kapteeni Aarne Salminen (Virén), vääpeli Savolainen ja Vääpeli Vilkman. Kuva: Tukholma tammikuu 1917

Heikkinen toimi jääkäriliikkeen etappitehtävissä Suomen itäisellä etapilla kunnes liittyi varsin myöhäisessä vaiheessa vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 28. helmikuuta 1917, josta hänet siirrettiin 12. kesäkuuta 1917 alkaen pataljoonan 1. komppaniaan, josta käsin hän osallistui Polangenissa vuonna 1917 järjestetyille erikoiskursseille (pommarikurssi).^[1][2]

Suomen sisällissota

Katso myös: Suomen sisällissota

Heikkinen saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajaksi 4. Jääkärirykmentin 8. jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin Raudussa ja rajaseudulla.^[1][2]

Heimosodat

Sisällissodan jälkeen hänet komennettiin 23. kesäkuuta 1918 eversti Malmin (myöhemmin jääkärikapteeni Toivo Kuisman) retkikuntaan. Retkikunnassa hän toimi 1. komppanian päällikkönä ja samalla esikuntapäällikkönä ja otti osaa taisteluihin Uhtualla ja Jyvälahdella sekä Vuokkiniemessä. Sotaretkeltä palattuaan hän toimi retkikunnan jäännösten komentajana (Lapin ryhmän 1. pataljoonan alaisena) 1. tammikuuta 1919 saakka. Sekä edellä mainituista joukoista muodostetun niin sanotun Karjalan retkikunnan harjoitusjoukon johtajana ja näiden toimien ohella hän toimi myös Kuopion maalaiskunnan suojeluskunnan paikallispäällikkönä. Sotaisaa luontoaan hän pääsi toteuttamaan kun hän liittyi 1. huhtikuuta 1919 Karjalaan hyökänneeseen Aunuksen retkikuntaan) ja toimi aluksi retkikunnassa 4. pataljoonan 2. komppanian päällikkönä ja myöhemmin 2. rykmentin 1. pataljoonan komentajana. Hän otti osaa retkikunnalla taisteluihin Veskelyksessä, Matrossassa, Polovinassa, Suollusmäellä, Salmenniskassa ja Säämäjärvellä. Hän toimi vähän aikaa täydennyspataljoonan komentajana Sortavalassa, josta hän siirtyi 15. syyskuuta 1919 Pohjois-Inkerin rykmenttiin ja toimi siellä muun muassa esikuntapäällikkönä ja osallistui taisteluihin Kirjasalossa, Lempaalassa, missä hän haavoittui ja Miikkulaisissa. Seuraava sotaretki jolle hän osallistui oli Vienan-Karjalan sotaretki vuosina 1921–1922, missä hän toimi Vienan rykmentin komentajana ja otti osaa taisteluihin Kokkosalmella, Sohjanansuulla, Käpälissä, Akkasessa, Ohtassa, Pistojärvellä ja Tiirossa. Sotaretkeltä palattuaan hän toimi retken jälkeen muodostetun Karjalan taistelukoulun johtajana Hyrynsalmella 30. huhtikuuta 1922 saakka.^[1][2]

Myöhemmät vaiheet

Virtain suojeluskunnan paikallispäällikkönä hän toimi 20. tammikuuta 1920 – 30. kesäkuuta 1921 välisen ajan ja Jyväskylän suojeluskuntapiirin 1. alueen päällikkönä 1. heinäkuuta – 15. syyskuuta 1921 välisen ajan. Kajaanin suojeluskuntapiirin aseupseeriksi hänet määrättiin 1. toukokuuta 1922 alkaen, josta hänet siirrettiin 1. sotilasohjaajaksi 15. maaliskuuta 1924, missä tehtävässä oli 15. kesäkuuta 1924 saakka. Suojeluskuntatoimiensa jälkeen hän siirtyi puutavara-alalla Kiehimäelle ja Kajaaniin vuosiksi 1924–1932, jonka jälkeen hän toimi tilapäistöissä. Talvisotaan Heikkinen osallistui Hyrynsalmen suojeluskunnan tehtävissä sotilaiden huollon ohjaajana. Hänet on haudattu Hyrynsalmelle.^[1][2]

Lähteet

• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.

Viitteet

1. Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
2. Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975

    Ylennykset ja kunniamerkit    

Ylennykset		Kunniamerkit
Aliupseeri 11. helmikuuta 1918 Varavääpeli 26. maaliskuuta 1918 Vääpeli 7. toukokuuta 1918 Vänrikki ja Luutnantti heimosodissa		Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera Vapaussodan muistomitali soljen kera Aunuksen muistomitali Jääkärimerkki