Viiala on entinen Suomen kunta, joka yhdistettiin vuonna 2007 Toijalan kaupungin kanssa Akaan kaupungiksi. Kunnassa asui 5 554 ihmistä (31.12.2006), ja sen pinta-ala oli 56,18 km², josta 5,06 km² oli vesistöjä[1]. Väestötiheys oli 107 asukasta/km². Viialan kirkonkylän muodostamassa taajamassa on 5 460 asukasta (31.12.2011).[3] Vaikka Viiala ei käyttänytkään kaupunki-nimitystä, se oli kuitenkin tilastolliselta kuntaryhmitykseltään kaupunkimainen kunta korkean, yli 90 prosentin taajama-asteen ansiosta.
Viiala sijaitsee Vanajaveteen kuuluvien Konhonselän ja Jumusen lounaispuolella. Keskustan halki virtaa Urjalasta alkunsa saava ja Vanajaveteen laskeva Tarpianjoki. Entisen kunnan lounaisosassa Vesilahden rajalla sijaitsee Vähä-Arajärvi, jonka pohjoisrannalla on seudun korkein maastonkohta, 151 metrin korkeuteen merenpinnasta ulottuva Sissinvuori.[5]
Entinen Viialan kunta sijaitsee vanhalla Satakunnan ja Hämeen maakuntien rajaseudulla. Alueelle syntyi asutusta jo 400-luvulla ajanlaskun alun jälkeen. Näiltä seuduilta käsin harjoitettiin keskiajalla eränkäyntiä Näsijärven latvavesien alueelle.[5] Akaan pitäjän pohjoislaidalla sijainnut Viialan kylä koki suuren muutoksen, kun rautatie Hämeenlinnasta Viialan kautta Tampereelle ja rautatieasema valmistuivat vuonna 1876. Viialasta kaavailtiin alun perin Turun radan risteysasemaa, mutta suunnitelmien muututtua ratojen risteys sijoitettiin Akaan suurimpaan kylään Toijalaan.[6] Jo edellisellä vuosikymmenellä oli alkanut höyrylaivaliikenne Vanajavedellä.[5]
Viiala on vanha teollisuuspaikkakunta: siellä aloitti toimintansa Viiala Oy:n (nimi vuoteen 1937 Akkas Ångsågs Ab) omistama saha vuonna 1873. Laitoksesta tuli myöhemmin Oy Wilh. Schauman Ab:n tytäryhtiö. Yritys harjoitti sahateollisuutta vuoteen 1957 saakka, lasiteollisuutta vuosina 1890–1937 ja puutaloteollisuutta toisen maailmansodan jälkeen vuosina 1947–1956. Tehtaalla aloitettiin vanerin valmistus vuonna 1942.[7] Viialan Viila Oy:n viilatehdas perustettiin vuonna 1901 ja Viialan nahkatehdas vuonna 1921. Tehtaiden ansiosta Viialan työpaikkaomavaraisuus oli hyvä; 1970-luvulla vain noin kymmenen prosenttia kuntalaisista työskenteli muualla, lähinnä Tampereella. Vuoden 1970 väestönlaskennan mukaan 68 prosenttia Viialan asukkaista sai toimeentulonsa teollisuudesta ja rakennustoiminnasta, 23 prosenttia palveluammateista sekä yhdeksän prosenttia maa- ja metsätaloudesta.[5]
Viialan kunta muodostettiin vuonna 1932 osista Lempäälän, Vesilahden ja Akaan pitäjiä. Lopulliseen muotoonsa Viialan alue laajeni vanhan Akaan kunnan lakkauttamisen yhteydessä vuonna 1946. Aiemmin, vuonna 1926 oli jo perustettu Viialaan oma seurakunta. Ensimmäisen oman kirkkoherran seurakunta sai vuonna 1938. Kirkkona toimi aluksi vuonna 1906 valmistunut rukoushuone, kunnes vuonna 1950 valmistui arkkitehti Jaakko Tähtisen suunnittelema Viialan kirkko. Kirkon alttaritaulun on maalannut Lennart Segerstråle.[5]
Viiala Osakeyhtiö perusti vuonna 1956 Suomen ensimmäisen lastulevytehtaan. Lastulevytehtaan tuotanto päättyi 1978, jolloin sen omistajana oli Oy Wilh. Schauman Ab. Viialassa toimi aina 90-luvun lamaan asti kolme suurta tehdastyönantajaa: viilatehdas, vaneritehdas sekä nahkatehdas. Näistä Viialan viilatehdas siirsi toimintonsa 1996 yrityskauppojen myötä ulkomaille. Nahkatehdas kaatui konkurssin myötä 1995 ja vuonna 2004 vuoden lopussa UPM-Kymmene sulki Viialan vaneritehtaan.
Teolliset työpaikat näkyivät kunnanvaltuuston kokoonpanossa. Valtuustopaikat olivat vuoden 2005 alusta seuraavat:
Merkittävä matkailukohde Viialassa on kunnostettu Haihunkoski Tarpianjoen alajuoksulla. Haihunkoskeen istutetaan lohikalaa, mutta siinä on myös luontainen taimenkanta. Kosken alapuolelta saa keväisin myös isoja kuhia.
↑Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1980, s. 173
↑ abcdefHannu Tarmio, Marketta Heinonen ja Kalevi Korpela (toim.): Suomenmaa 7: maantieteellis-yhteiskunnallinen tieto- ja hakuteos, s. 426–428. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1978. ISBN 951-0-06467-X.
↑Jussi Iltanen: Radan varrella: Suomen rautatieliikennepaikat (2. painos), s. 76. Helsinki: Karttakeskus, 2010. ISBN 978-952-593-214-3.
↑Otavan iso tietosanakirja, osa 9, palsta 1467. Helsinki: Otava, 1965.
