Triaskausi

Triaskauden jako
kausi	epookki	vaihe	ikä (mvs)
Jura	varhais	Hettange	nuorempi
Trias	myöhäis	Rhaetia	201,3–208,5
		Noricum	208,5–~227
		Carnia	~227–~237
	keski	Ladini	~237–~242
		Anisus	~242–247,2
	varhais	Olenjok	247,2–251,2
		Indus	251,2–252,17
Permi	Loping	Changxing	vanhempi
Triaskauden jako ICS:n mukaan tammikuussa 2013.[1]

Triaskausi oli geologinen ajanjakso noin 252–201 miljoonaa vuotta sitten mesotsooisella maailmankaudella.^[1] Kautta edelsi elämän historian suurin joukkotuho, josta selvinneet lajit kehittyivät ja levittäytyivät.^[2] Maapallolla oli triaskaudella yksi jättiläismanner Pangea, jossa oli kuiva ilmasto laajoilla alueilla. Kauden eläimistöä luonnehti matelijoiden nopea kehitys varsinkin maalla. Myös sammakkoeläimet olivat yleisiä. Uusista ja vanhoista matelijaryhmistä vanhoja edusti arkosaurit. Ensimmäiset pienet maanisäkkäät kehittyivät synapsideista triaskauden lopussa. Ensimmäiset dinosaurukset ilmestyivät 240–230 miljoonaa vuotta sitten triaskaudella. Merissä eli kalaliskoja sekä notosaureja. Myös ensimmäiset lentoliskot ilmestyivät.

Triaskauden kasvillisuus koostui muun muassa siemensaniaisista, havupuista, käpypalmuista ja neidonhiuspuista. Ensimmäisten koppisiemenisten eli kukkivien kasvien uskotaan kehittyneen triaskaudella, mutta ne yleistyivät vasta noin 120 miljoonaa vuotta sitten liitukaudella. Kauden alku- ja loppupuolella tapahtui suuria joukkosukupuuttoja sekä ainakin kaksi pienempää kauden keskivaiheilla. Kauden keskivaiheen lämmin, kostea jakso mahdollisti dinosaurusten levittäytymisen.

Triaskauden nimi viittaa kolmijakoon (Tria), joka näkyy Saksassa esiintyvissä laajoissa aikakauden kerrostumissa. Alatriaksen punertavan hiekkakiven päällä on keskitriaksen vaaleaa kalkkikiveä ja sen päällä ylätriaksen tummaa liuskekiveä. Kerrostumat tunnetaan Saksassa nimillä Buntsandstein (alatrias), Muschelkalk (keskitrias) ja Keuper (ylätrias). Kauden nimesi Friedrich von Alberti vuonna 1834.

Maantiede

Maapallo 230 miljoonaa vuotta sitten triaskaudella.

Suurin osa maasta oli triaskaudella C-kirjaimen muotoisessa jättiläismantereessa Pangea, joka tarkoittaa suomeksi ”kaikkea maata”. Mantereen keskellä oli Tethysmeri, suuri Panthalassa-valtameren lahti, joka muodostui kutistamalla aikaisemman Paleotethysmeren olemattomiin. Triaskauden meristä tunnetaan erittäin vähän, sillä niiden pohjat ovat tuhoutuneet aikojen saatossa painumalla mannerlaattojen alle. Vain harvoja mannerlaattojen puolella olevia merikerrostumia on säilynyt.

Atlantti avautui mereksi triaskauden lopussa. Pangea halkeili, muttei hajonnut vielä triaskaudella. Ensimmäinen mantereen halkeamista enteillyt hautavajoama erotti New Jerseyn Marokosta. Koska Maa oli jakautunut suureen mantereeseen ja suureen mereen, monet maa- ja vesialueet olivat joko suolajärviä tai laguuneja.

Ilmasto

Maapallo oli pitkään triaskauden alkupuolella käytännössä elinkelvottoman kuuma ainakin tropiikissa. Lämpötila oli maalla 50–60 celsiusastetta ja meressä jopa 40 astetta. Kuuma kausi päättyi 247 miljoonaa vuotta sitten^[3] paahteen oltua huipussaan 249 miljoonaa vuotta sitten^[4]

Ilmasto oli useimmiten kuuma ja kuiva laajoilla alueilla Pangean sisäosissa. Siihen liittyivät runsaat vuodenajanvaihtelut, kuumat kesät ja kylmät talvet. Mannerilmastoon kuuluivat myös voimakkaat vuorokausivaihtelut ja aavikkomaisuus. Pangean rannikoilla oli monsuuni-ilmasto. Sateet vaihtelivat siinä voimakkaasti vuodenaikojen mukaan. Monsuuni-ilmasto vallitsi päiväntasaajalla.

Aavikot lisääntyivät ja ilmakehän happipitoisuus laski triaskauden edetessä. Ilman happipitoisuus vaihteli eri arvioiden mukaan 12 prosentista 16 prosenttiin, joten happea oli hyvin vähän^[5]. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus oli noin viisi kertaa nykyistä korkeampi, mutta arvio vaihtelee 2–12 välillä. Noin 235 miljoonaa vuotta sitten hiilidioksidia oli ilmassa viisi kertaa nykyistä enemmän ja happea alle 15 prosenttia.^[6].

Merenpinta oli erittäin alhaalla triaskauden alussa. Ilmasto oli kuiva etenkin kauden alku- ja keskivaiheilla. Aavikkoa oli päiväntasaajankin seudulla ja se ulottui osapuilleen 45. leveysasteelle saakka.^[7] Lämmin ja kuiva ilmasto suosi matelijoita. Nykyistä lämpimämpi ilmasto lämpeni entisestään sekä kuivui huomattavasti triaskauden alkupuolella, mutta viileni hieman kauden loppupuolella kosteuden lisääntyessä. Ilmasto pysyi kuitenkin nykyistä kuivempana ja lämpimämpänä. Napa-alueet olivat lämpimiä ja kosteita, eikä niissä esiintynyt tiettävästi jäätä.

Maan keskilämpötila oli 19 celsiusastetta noin 230 miljoonaa vuotta sitten triaskauden keskivaiheilla. Ilmakehän hiilidioksidipitoituus oli samaan aikaan laskussa ja happea ilmassa noin 19 prosenttia.

Carnia-vaiheen kostea jakso

Kun Pangea alkoi hajota, syntyi tulivuorenpurkauksia. Näitä oli Pohjois-Amerikan länsiosissa.^[8] Lämpötila nousi hiilidioksidin takia.^[9] Tämä haihdutti merta, ja sademäärä nousi Pohjois-Amerikan-Euroopan leveyksillä.^[10] Ilmaston kostuminen tapahtui Carnia-kaudella noin 234-232 miljoonaa vuotta sitten.^[11][12] Se oli Carnian Julia- ja Tuvalia-kausien rajalla.^[13] Ympäristö muuttui maalla ja merissä. Eliölajeja katosi molemmista. Se mahdollisti muun muassa kalkkipitoisen nanoplanktonin ja dinosaurusten levittäytymisen.^[14][15][16] Uusia kasvilajeja ilmestyi. Tämä näkyy muun muassa meripihkan esiintymisenä kauden löydöissä.^[17]

Kasvillisuus

Triaskauden kasvillisuutta hallitsivat paljassiemeniset siemenkasvit ja sanikkaiset. Yleisiä triaskauden siemenkasviryhmiä olivat havupuut, käpypalmut, siemensaniaiset, Bennettitales, Ginkgoales ja Czekanowskiales. Monet myöhemmin monimuotoistuneet kasviryhmät, kuten Bennettitales ja Gnetales sekä havupuiden mäntykasvit, araukariakasvit ja Cheirolepidiaceae, esiintyvät fossiiliaineistossa ensimmäisen kerran triaskaudella. Myöhäistriaskaudelta tunnetaan myös joitakin toisinaan varhaisina koppisiemenisinä pidettyjä kasveja, kuten Marcouia ja Sanmiguelia^[18]

Triaskauden alulla kasvillisuus oli permikauden joukkotuhon jäljiltä suhteellisen yhtenäistä ja vähälajista kaikkialla maailmassa, mutta kauden lopulla Pangean jättiläismantereen eri alueille oli kehittynyt hyvinkin monimuotoisia ja omaleimaisia kasvistoja. Myöhäistriaskauden aikana Pangealla oli kaksi selkeästi erottuvaa suurta kasvimaantieteellistä aluetta: pohjoinen Euramerikka ja eteläinen Gondwana, joita erotti toisistaan Tethysmeri ja Gondwanan pohjoisosat käsittänyt kuiva trooppinen vyöhyke. Lisäksi Euramerikan alueelta on erotettavissa yhdeksän ja Gondwanan alueelta kaksi pienempää kasvimaantieteellistä aluetta.^[18]

Kuivalta trooppiselta vyöhykkeeltä on löydetty vain vähän kasvien fossiilisia jäänteitä.^[18] Toisaalta kauden jäättömillä napa-alueilla tiedetään kasvaneen puita, kuten Etelämantereelta löydetyt Telemachus-havupuut ja Dicroidium-siemensaniaiset.^[19][20]

Eläimistö

Varhaistriaskauden kynodontti Lystrosaurus.

Krokotiilinsukuinen arkosauri Prestosuchus.

Triaskauden matelijat olivat enimmäkseen aikaisempaa kehittyneempiä arkosaureja, joiden yksi hallitseva alaryhmä oli krokotiilinsukuiset crurotarsit. Yleisiä olivat ajoittain myös matelijoiden toiseen kehityslinjaan kuuluneet nisäkäsmäiset synapsidit sekä niihin kuuluneet kynodontit.^[21] Myös dinosaurusten edeltäjät, tekodontit, kehittyivät triaskaudella.^[22]

Ilmassa liitäneet lentoliskot ja merissä eläneet kalaliskot ilmestyivät triaskaudella. Arkosaurit valtasivat maalla elintilaa permikauden matalilta synapsideilta. Sekä lihan- että kasvinsyöjiä käsittäneet nisäkäsmäiset kynodontit ja krokotiilimaiset rynkosaurit olivat yleisiä ennen kauden ensimmäistä joukkotuhoa, jossa ne hävisivät pois. Myös ensimmäisen joukkotuhon jälkeen ilmestyneet tekodontit tuhoutuivat suuressa sukupuutossa.^[23] Tunnettu varhaistriaskauden matelija on kahdella jalalla liikkunut Euparkeria, jota on arveltu arkosaurien kantamuodoksi.

Ensimmäiset dinosaurukset ilmestyivät triaskauden loppupuolella noin 230–210 miljoonaa vuotta sitten, osapuilleen 15 miljoonaa vuotta ennen kauden päättymistä.^[24] Varhaisimpia hirmuliskoja olivat kasvinsyöjät Plateosaurus ja Riojasaurus sekä lihansyöjät Herrerasaurus ja Eoraptor, joista Herrerasaurus eli noin 235–225 miljoonaa vuotta sitten. Triaskauden lihansyöjädinosaurukset, teropodit olivat melko pieniä ja enimmillään noin neljä metriä pitkiä, siinä missä kasvinsyöjät saattoivat saavuttaa kymmenen metrin pituuden. Muita triaskautisia petodinosauruksia olivat muun muassa Coelophysis ja Saltopus.

Kynodontteihin kuulunut Cynognathus oli hieman varaaneja muistuttanut, neljällä jalalla kävellyt sudenkokoinen matelija. Desmatosuchuksen selässä oli luupiikkejä. Koiramainen Massetognathus eli noin 205 miljoonaa vuotta sitten triaskauden lopussa, Diictodon puolestaan 230 miljoonaa vuotta sitten kauden keskivaiheilla. Nisäkäsmäiset matelijat kuolivat sukupuuttoon hirmulistojen ilmestyessä.

Ensimmäiset pienet, munia hautoneet nisäkkäät ilmestyivät myöhäistriaskaudella. Ne olivat nykyisiä nisäkkäitä alkeellisempia, muistuttivat päästäisiä ja olivat mahdollisesti yöeläimiä. Varhaisia nisäkkäitä on löydetty Euroopasta, Kiinasta ja Etelä-Afrikasta. Tunnetuin varhainen nisäkäs on luultavasti rottamainen, hieman matelijamaiset jalat omannut Megazostrodon.^[25] Muita varhaisia nisäkkäitä olivat Haramyoa ja Kuehneotherium^[26] sekä mahdollisesti nisäkäsmäisistä matelijoista kehittynyt Eozostrodon.

Myöhäistriaskaudella eli pieniä, liitäviä matelijoita. Vedessä oli kalaliskoja sekä notosaureja.^[27] Triaskaudella ilmestyi myös lintujen edeltäjä Pseudosychis, mahdollinen liskolintu Archaeopteryxin esimuoto sekä ensimmäiset tunnetut varsinaiset sammakot, kuten Protobatrachus.

Triaskaudella eli lukuisia permikauden eläimiä kauden lopun joukkotuhosta huolimatta. Esimerkiksi nisäkäsmäisten matelijoiden ja nisäkkäiden edeltäjät terapsidit ilmestyivät permikauden aikana. Selkärangattomat otukset alkoivat muuttua nykyisten kaltaisiksi triaskaudella. Merissä eli ammoniitteja, simpukoita sekä muita nilviäisiä. Varhaiset kilpikonnat, kuten esimerkiksi Proganychelys, ilmestyivät noin 210 miljoonaa vuotta sitten myöhäistriaskaudella. Nykyisenkaltaiset korallit ilmestyivät varhaistriaskaudella. Hyönteiset kävivät läpi suuren muodonvaihdoksen triaskauden aikana.

Triaskauden lopun joukkotuho

Pääartikkeli: Triaskauden joukkotuho

Triaskausi päättyi monien eläinten jopa katastrofaaliseen häviämiseen. Suuria tulivuorenpurkauksia esiintyi 213–208 miljoonaa vuotta sitten Pangean alettua hajota. Nykyisen Quebecin alueella sijaitseva Manicouaganin törmäyskraatteri syntyi noin 214 miljoonaa vuotta sitten. On väitetty että toinen joukkotuho olisi tapahtunut jo 220 miljoonaa vuotta sitten, mikä kumoaisi Manicouaganin törmäyksen osallisuuden triaskauden joukkotuhon aiheuttajana. Etelämantereelta vuonna 2006 löydetty Wilkesinmaan kraatteri saattaakin olla joukkotuhon aiheuttaja. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuudessa tapahtui oletettavasti melko nopeita nousuja noin 230 ja 200 miljoonaa vuotta sitten, sekä hieman hitaampia nousuja 220 miljoonaa vuotta sitten. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus saattoi nousta triaskauden lopussa 1 500–2 000 ppm:ään, kun nykyinen taso on noin 400 ppm:ää.

Lähteet

• Lambert, David: Dinosaurusten maailma. Suomentanut Rekiaro, Ilkka. Helsinki: WSOY, 1999. ISBN 951-0-19430-1
• Luhr, J. F.: Maapallo. Karttakeskus, 2007. ISBN 978-951-593-040-8
• Savage, R. J. G.: Mammal Evolution: An Illustrated Guide. Random House Value Publishing, 1988. ISBN 978-051-768-011-7

Viitteet

1. K.M. Cohen, S. Finney, P.L. Gibbard: International Chronostratigraphic Chart 2020. International Commission on Stratigraphy.
2. http://www.ucmp.berkeley.edu/mesozoic/triassic/triassic.html
3. Kaaro, Jani: Tutkimus: Triaskauden hellejakso käristi lähes kaiken elämän maapallolta hs.fi. 25.10.2012. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 26.10.2012. Viitattu 25.10.2012.
4. Marshall, Michael: Roasting Triassic heat exterminated tropical life New Scientist. 18.10.2012. (englanniksi)
5. Atmospheric Changes Through Time (Arkistoitu – Internet Archive)
6. Karttakeskus, Maapallo, James F. Luhr, sivu 33
7. Early Triassic Climate
8. Jacopo Dal Corso, Paolo Mietto, Robert J. Newton, Richard D. Pancost, Nereo Preto, Guido Roghi: Discovery of a major negative δ13C spike in the Carnian (Late Triassic) linked to the eruption of Wrangellia flood basalts. Geology, 1.1.2012, nro 40, s. 79–82. doi:10.1130/G32473.1 ISSN 0091-7613 Artikkelin verkkoversio.
9. Michael J. Simms, Alastair H. Ruffell: Synchroneity of climatic change and extinctions in the Late Triassic. Geology, 1.3.1989, nro 17, s. 265–268. doi:10.1130/0091-7613(1989)017<0265:SOCCAE>2.3.CO;2 ISSN 0091-7613 Artikkelin verkkoversio.
10. A. Ruffell, M. J. Simms, P. B. Wignall: The Carnian Humid Episode of the late Triassic: a review. Geological Magazine, 2016-03, nro 153, s. 271–284. doi:10.1017/S0016756815000424 ISSN 0016-7568 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
11. Jacopo Dal Corso, Massimo Bernardi, Yadong Sun, Haijun Song, Leyla J. Seyfullah, Nereo Preto: Extinction and dawn of the modern world in the Carnian (Late Triassic). Science Advances, Määritä ajankohta! PubMed:32938682 doi:10.1126/sciadv.aba0099 Artikkelin verkkoversio.
12. Jing Lu, Peixin Zhang, Jacopo Dal Corso, Minfang Yang, Paul B. Wignall, Sarah E. Greene: Volcanically driven lacustrine ecosystem changes during the Carnian Pluvial Episode (Late Triassic). Proceedings of the National Academy of Sciences, 5.10.2021, nro 118. PubMed:34580231 doi:10.1073/pnas.2109895118 ISSN 0027-8424 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
13. Mina Mazaheri-Johari, Piero Gianolla, Tamsin A. Mather, Joost Frieling, Daoliang Chu, Jacopo Dal Corso: Mercury deposition in Western Tethys during the Carnian Pluvial Episode (Late Triassic). Scientific Reports, 30.8.2021, nro 11, s. 17339. doi:10.1038/s41598-021-96890-8 ISSN 2045-2322 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
14. Massimo Bernardi, Piero Gianolla, Fabio Massimo Petti, Paolo Mietto, Michael J. Benton: Dinosaur diversification linked with the Carnian Pluvial Episode. Nature Communications, 16.4.2018, nro 9, s. 1499. doi:10.1038/s41467-018-03996-1 ISSN 2041-1723 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
15. Dinosaurs ended -- and originated -- with a bang! EurekAlert!. Viitattu 2.1.2022. (englanniksi)
16. The Geological Society of London - Triassic extinctions and explosions www.geolsoc.org.uk. Viitattu 2.1.2022.
17. Leyla J. Seyfullah, Guido Roghi, Jacopo Dal Corso, Alexander R. Schmidt: The Carnian Pluvial Episode and the first global appearance of amber. Journal of the Geological Society, 1.11.2018, nro 175, s. 1012–1018. doi:10.1144/jgs2017-143 ISSN 0016-7649 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
18. Kustatscher, Evelyn; Ash, Sidney R.; Karasev, Eugeny; Pott, Christian; Vajda, Vivi; Yu, Jianxin ja McLoughlin, Stephen: Flora of the Late Triassic. The Late Triassic World, 2018, s. 545–622. Springer. doi:10.1007/978-3-319-68009-5_13 (englanniksi)
19. Escapa, Ignacio H.; Decombeix, Anne‐Laure; Taylor, Edith L. ja Taylor, Thomas N.: Evolution and Relationships of the Conifer Seed Cone Telemachus: Evidence from the Triassic of Antarctica. International Journal of Plant Sciences, kesäkuu 2010, 171. vsk, nro 5, s. 560–573. The University of Chicago Press. doi:10.1086/651948 (englanniksi)
20. Decombeix, Anne-Laure; Bomfleur, Benjamin; Taylor, Edith L. ja Taylor, Thomas N.: New insights into the anatomy, development, and affinities of corystosperm trees from the Triassic of Antarctica. Review of Palaeobotany and Palynology, huhtikuu 2014, 203. vsk, s. 22–34. Elsevier. doi:10.1016/j.revpalbo.2014.01.002 (englanniksi)
21. Cox, Barry; Gardiner, Brian; Savage, R. J. G.; Dixon, Dougal: ”Mammal-like reptiles”, Illustrated Encyclopedia of Dinosaurs and Prehistoric Animals, s. 186-193. Lontoo: Macmillan, 1988. ISBN 0-333-48699-4 (englanniksi)
22. Turunen, Mikko: Geologia ja aika Geologia.fi. Suomen Kansallinen Geologian Komitea. Viitattu 6.8.2014.
23. David Lambert, Dinosaurusten maailma, sivu 14
24. Burnie, David: The concise dinosaur Encyclopedia. Kingfisher, 2004. ISBN 0-7534-0930-5 (englanniksi)
25. Mammal evolution, R. J. G. Savage, sivu 41
26. Mammal evolution, R. J. G. Savage, sivu 37
27. David Lambert, Dinosaurusten maailma

Aiheesta muualla

• Best overall introduction.
• 'The Triassic world'. (Arkistoitu – Internet Archive)
• Douglas Henderson's illustrations of Triassic animals.^{[vanhentunut linkki]}
• Paleofiles page on the Triassic extinctions. (Arkistoitu – Internet Archive)

Maapallon geologinen historia

Prekambri (4 567–541 miljoonaa vuotta sitten)
Hadeeinen aioni (4 567–4 000 mvs)
Arkeeinen aioni (4 000–2 500 mvs)	eoarkeeinen (4 000–3 600 mvs) • paleoarkeeinen (3 600–3 200 mvs) • mesoarkeeinen (3 200–2 800 mvs) • neoarkeeinen (2 800–2 500 mvs)
Proterotsooinen aioni (2 500–541 mvs)	paleoproterotsooinen (2 500–1 600 mvs) • mesoproterotsooinen (1 600–1 000 mvs) • neoproterotsooinen (1 000–541 mvs)
541 miljoonaa vuotta sitten – nykyaika
Fanerotsooinen aioni (541 mvs – nykyaika)	paleotsooinen (541–252,17 mvs): kambrikausi • ordovikikausi • siluurikausi • devonikausi • kivihiilikausi • permikausi mesotsooinen (252,17–66,0 mvs): triaskausi • jurakausi • liitukausi kenotsooinen (66,0 mvs – nykyään): paleogeenikausi • neogeenikausi • kvartäärikausi