Stryper on yhdysvaltalainenkristillinen metalliyhtye, joka perustettiin Orangen piirikunnassaKaliforniassa vuonna 1983. Yhtyettä pidetään uranuurtajana kristillisen rockmusiikin suosion nousulle,[1] ja sen menestyksekkäintä albumia To Hell with the Devil kristillisen metallimusiikin merkittävimpänä albumina. Stryperia pidetään myös yhtenä merkittävimmistä glam metal -suuntauksen edustajista ja To Hell with the Devilia yhtenä glam metalin merkkiteoksena.[2]
Yhtye saavutti 1980-luvun lopulla valtaisan suosion ja levymyynti toi sille yhden platinalevyn sekä kaksi kultalevyä[3] mutta hajosi 1990-luvun alkupuolella. Stryper palasi kuitenkin yhteen 2000-luvun alkupuolella ja on ollut aktiivinen siitä lähtien. Lähteestä riippuen Stryper on myynyt maailmanlaajuisesti noin 11 miljoonaa levyä.[3]
Nimi Stryper tulee sanoista Salvation Through Redemption Yielding Peace, Encouragement and Righteousness[4] (suom.pelastus rauhan, rohkaisun ja vanhurskauden tuovan lunastuksen kautta).
Helluntailaissaarnaaja Jimmy Swaggart saattoi Sweetin veljekset henkilökohtaisen uskon tielle vuonna 1975.[3] Veljekset saivat musiikillista innostusta Van Halenilta mutta he eivät pitäneet yhtyeen sanomasta, joten Sweetit päättivät perustaa yhtyeen, joka toisi esille heidän aatteitaan.[5] Ennen vuotta 1983 yhtye käytti nimeä Roxx Regime, ja sen kokoonpano koostui laulaja-kitaristi Michael Sweetista, rumpali Robert Sweetista sekä soolokitaristi Oz Foxista.[3] Yhtyeen riveissä oli myös soolokitaristi Scott Lane.[3] Lane kuitenkin jätettiin osattomaksi levytyssopimuksesta. Yhtye nimesi itsensä "Stryperiksi" sen jälkeen, kun basisti Timothy Gaines liittyi mukaan. Stryper oli 1980-luvun kristillisistä metalliryhmistä suurin, ja ensimmäinen, joka julkisesti sanoi olevansa "kristillinen metalliyhtye".[6]White Lion ja Skid Row esiintyivät aikoinaan Stryperin kanssa, ja kuuluisana tapauksena vuonna 1982 Kaliforniassa Metallica lämmitteli Stryperia.[7]
The Yellow and Black Attack – alkukiito
Stryperin ensimmäinen julkaisu oli The Yellow and Black AttackEP, joka ilmestyi vuonna 1984. Levyä painettiin vain 20 000 kappaletta, koska levy-yhtiö Enigma Records oli skeptinen kristillisen metallin menestymismahdollisuuksista.[8] Julkaisua tukevalla kiertueella yhtye soitti muun muassa Bon Jovin ja Ratt:n kanssa, mikä sai osan kristityistä epäilemään yhtyeen vakaumusta.[9] Yhtyeen noustua parrasvaloihin Yellow and Black Attack -levy julkaistiin vuonna 1986 uudestaan kahta kappaletta pidempänä. Tosin toinen uusista kappaleista, "Reason for the Season", oli julkaistu jo aiemmin yhdessä joululaulusta "Winter Wonderland" tehdyn metalliversion kanssa. Uuden julkaisun yhteydessä levyltä julkaistiin myös single ja musiikkivideo "You Know What to Do".
Soldiers Under Command – läpimurto
Soldiers Under Command julkaistiin 15. toukokuuta 1985 ja oli Stryperin ensimmäinen täyspitkä levy, joka myös nosti yhtyeen ensimmäisen kerran julkiseen tietoisuuteen. Se oli ensimmäinen kristillinen metallilevy, joka myi kultaa, yhteensä levyä myytiin yli puolimiljoonaa kappaletta. Single ja musiikkivideo julkaistiin levyn nimikappaleesta, josta on muotoutunut yksi Stryper-ihailijoiden kestosuosikeista.
To Hell with the Devil on Stryperin ja koko kristillisen metallin menestynein levy. 24. lokakuuta 1986 julkaistu albumi meni ilmestyessään Billboardin albumilistalle kolmeksi kuukaudeksi[10] ja myi yli kaksi miljoonaa kappaletta. Albumi nousi suursuosioon niin kristillisissä kuin maallisissakin piireissä, ja siitä osoituksena levy nimettiin Grammy-ehdokkaaksi. To Hell with the Devil on ensimmäinen kristillinen rock- tai pop-albumi, joka on saanut platina-arvon.[11] Levyltä julkaistiin neljä musiikkivideota, joista 1980-luvun suosittuihin voimaballadeihin lukeutunut "Honestly" sekä rokkaavampi "Calling on you" nousivat molemmat ajallaan MTV:n toivotuimmiksi videoiksi. "Honestly" on Stryperin tunnetuin kappale, ja se meni sijalle 32 Top 40 -listalla.[12] Levyn kolmas single-julkaisu "Free" oli kahta edellistä raskaampi kappale, mutta pyöri silti aktiivisesti Music Televisionilla. Stryper oli ensimmäinen kristillinen yhtye joka sai soittoaikaa MTV:llä.[13] Levyn julkaisua seurasi laaja maailmankiertue, joka ulottui viiteen maanosaan.
Basisti Tim Gaines ei soittanut tämän levyn äänityksissä, ja lyhyen aikaa ennen albumin äänityksiä hänen tilalleen tuli toinen basisti Matt Hurich. Hurich ei kuitenkaan ollut yhtyeessä kuukautta pitempään, vaikka hänet varustettiin keltamustaraidallisella bassokitaralla ja kilpa-ajoasulla. Se kuitenkin annettiin myöhemmin Tim Gainesille, joka ei kuitenkaan pitänyt asua koska se oli liian pieni. Brad Cobb soitti bassoa tällä albumilla.[13] Kuitenkin kun albumia varten otettiin edustusvalokuvat Gaines päätti palata yhtyeeseen osallistuakseen menestyksekkäälle maailmankiertueelle. Vuonna 1987 Stryper oli pääesiintyjä Alankomaitten Dynamo Open Air Festival -tapahtumassa.[1] Yhtyeestä ehdittiin kuitenkin ottaa yksi edustuskuva Matt Hurichin kanssa.
Ennen Stryperiä Hurich oli yhtyeessä Leatherwolf. Vuonna 1989 hän soitti yhtyeessä Divine Right, jossa soitti myös Petra-yhtyeen Kevin Brandow laulaja-kitaristina.
In God We Trust – menestyksen jälkimainingit
Stryperin neljäs julkaisu In God We Trust (1988) ei ollut yhtä menestyksekäs kuin edeltäjänsä, mutta myi silti itselleen kultalevyn statuksen. Monien ihailijoiden mielestä levy oli liian pitkälle tuotettu ja kaupallinen pop-levy,[3] eikä siinä enää ollut To Hell with the Devilin tai Soldiers Under Commandin kaltaista heavya otetta. Lisäksi yhtyeen mainekuva läheni entisestään aikakauden glam metal -tyyliä. Nämä tekijät toivat albumille alhaisempia myyntilukuja, ja albumi oli vain 5 viikkoa billboardin albumilistalla.[10] Edellisen albumin tapaan Tim Gaines ei soittanut In God We Trustin äänityksissä, ja Brad Cobb soitti jälleen bassokitarat. Kuitenkin Tim Gaines liittyi yhtyeeseen uudelleen albumia seurannutta toista laajaa maailmankiertuetta varten. Levyn ensimmäinen sinkkujulkaisu "Always There for You" sai kohtuullisesti huomiota MTV:llä ja radiossa. Levyltä on tehty myös toinen video kappaleelle "I Believe In You", joka oli menestyneen "Honestly"-kappaleen tapaan balladi. In God We Trust sai kaksi Gospel Music Associationin Dove-palkintoa luokissa "Hard Music Album" ja "Hard Music Song" nimikappaleestaan.[14]
Suosion lasku
Against the Law – muutosten tuulet
Against the Law (1990) -levyä varten Stryper teki monia radikaaleja muutoksia sekä musiikillisesti että visuaalisesti.[3] Yhtye hylkäsi mustakeltaiset mehiläisasut ja vaihtoi ne normaaleihin nahka-asuihin. Liian popahtavaksi syytetyn In God We Trust -levyn jälkeen yhtye teki rockaavamman levyn, joka keskittyi sanoituksissaan enemmän ihmissuhteisiin kuin Jumala-suhteeseen. Sanoituksissa ei enää mainittu sanoja "Jumala".[1] Stryperin musiikillinen tyyli oli raskaampi ja lähempänä perinteistä heavy metalia.[3] Rumpali Robert Sweetin mukaan mainekuvan ja tyylin muutoksella vastattiin kritiikkiin, jota edellinen albumi oli saanut: yhtye yritti jättää glam metal -mainekuvansa. Vaikka sekä monet kriitikot että yhtyeen jäsenet itse pitivät levyä musiikillisesti erinomaisena, levy myi selvästi huonommin kuin yhtyeen aikaisemmat julkaisut. Syynä tähän saattoi olla yhtyeen tyylissä tapahtuneet muutokset, erityisesti vähemmän julistavien sanoitusten osalta. Monia ihmisiä häiritsi myös se, että yhtye oli jättänyt logostaan pois Jesaja 53:5 -tekstin, joka oli ollut yhtyeen kaikkien aikaisempien levyjen kansissa. Alettiin huhuta, ettei Stryper enää seisonut vanhan kristillisen sanomansa takana, vaikka yhtyeen jäsenet pyrkivät vakuuttamaan, että muutoksissa oli kyse ainoastaan rock and rollista.[3][15]Against the Law -levyltä julkaistiin musiikkivideot kappaleisiin "Lady", "Two Time Woman" ja "Shining Star", joka oli metallicoverEarth, Wind & Fire’n kappaleesta.
Can’t Stop the Rock – viimeinen pyristys
Stryperin ensimmäinen kokoelmalevy Can't Stop the Rock julkaistiin vuonna 1991 uudella levy-yhtiöllä, Hollywood Recordsilla. Levyllä oli vanhojen kappaleiden lisäksi kaksi uutta kappaletta, joista "Believe" kertoi käynnissä olevasta Persianlahden sodasta ja "Can’t Stop the Rock" siitä, että rokkaaminen jatkuisi, vaikka todellisuudessa yhtye oli jo hajoamispisteessä.
Yhtye jatkoi kiertuetta helmikuuhun 1992 saakka, kunnes laulaja Michael Sweet jätti yhtyeen ja ilmoitti siirtyvänsä soolouralle.[3] Tällöin Vixenin ja White Lionin kanssa kaavailtu kiertue peruuntui. Kitaristi Oz Fox siirtyi laulajaksi ja yhtyeen kolme muuta jäsentä jatkoivat yhtyeen taivalta vielä yhden kiertueen verran. Tänä aikana yhtye kiersi kristillisen metalliyhtye Briden kanssa, ja sen laulaja Dalo Thompson lauloi myös Stryperissä. Eräässä konsertissa Robert Sweet ilmoitti yllättäen, että Briden keulahahmo Dale Thompsonista tulisi Stryperin uusi laulaja. Thompson kuitenkin kiisti tämän myöhemmin. Palattuaan Yhdysvaltoihin jäljellä olevat jäsenet päättivät jatkaa omillaan. Lopullisesti Stryper hajosi vuonna 1993.
Oz Fox ja Tim Gaines perustivat oman yhtyeensä Sindizzyn ja julkaisivat albumin He's Not Dead vuonna 1998. 1990-luvulla Michael Sweet julkaisi 4 sooloalbumia, jotka menestyivät hyvin kristillisillä markkinoilla. Rumpali Robert Sweet soitti useissa yhtyeissä, mukaan lukien Blissedissa, joka julkaisi albumin vuonna 2002. Muita yhtyeitä oli King James, dbeality, Final Axe ja The Seventh Power.
Paluu
Stryperin entiset jäsenet palasivat yhteen ensimmäisen kerran vuonna 1999, jolloin Michael Sweet ja Sindizzy pyydettiin soittamaan kesän rockfestivaaleilla Puerto Ricossa. Viimeisenä suosionosoituskappaleena Sweet liittyi Oz Foxin ja Tim Gainesin kanssa lavalle ja soittivat useita Stryperin kappaleita. Myöhemmin vuonna 2000 pidettiin ensimmäinen "Stryper Expo" New Jerseyssä. Ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen Stryperin täysi kokoonpano esiintyi lavalla. Samana vuonna järjestettiin konsertti Costa Ricassa, jossa kaikki neljä jäsentä soittivat yhdessä. Toinen "Stryper Expo" järjestettiin Los Angelesissa vuonna 2001.[11]
Seven – paluukiertue
Vuonna 2003 Hollywood Records pyysi Stryperiä levyttämään kaksi uutta kappaletta kokoelmalevylle, joka julkaistaisiin Stryperin 20-vuotisjuhlan kunniaksi. Michael Sweet kirjoitti kappaleet "For You" ja "Something", ja yhtye meni yhdessä studioon ensimmäisen kerran 13 vuoteen. 7: the Best of Stryper albumin julkaisun innoittamana yhtye päätti järjestää kiertueen Yhdysvalloissa. Kiertueelta julkaistiin vuonna 2004 myös livetaltiointi 7 Weeks: Live in America, 2003. 36 konsertin kiertue päättyi San Juaniin, Puerto Ricoon, jossa kuvattiin Stryperin ensimmäinen DVD tuhansien villiintyneiden ihailijoiden edessä. Kyseinen konsertti jäi basisti Timothy Gainesin viimeiseksi, kun hän päätti yhteisymmärryksessä muiden jäsenten kanssa erota yhtyeestä ja siirtyä kevyemmän musiikin pariin.
Reborn – uusi aikakausi
Basisti Tim Gainesin tilalle Stryperiin tuli Tracy Ferrie, joka oli aikaisemmin soittanut muun muassa kristillisten artistien Whitecrossin ja Rebecca st. Jamesin sekä Michael Sweetin sooloyhtyeen mukana. Ferrie teki ensiesiintymisensä yhtyeessä Disneylandin Night of Joyssa, Orlandossa 2004.
Paluun aikana yhtyeelle sattui eripurainen tapaus: joulukuussa 2004 Stryperin piti esiintyä Mexico Cityn Palacio de los Deportesissa. Yhtye kuitenkin peruutti esityksen. Tämä aiheutti suuren kiistan yhtyeen ja järjestäjän välillä. Stryper johtoportaineen väitti, että järjestäjä oli liian kokematon järjestämään tämän kokoluokan tapahtumaa. Kuitenkin tapahtumaan kiinnitetyt tunnetut kristilliset metalliyhtyeet kuten Saviour Machine, Narnia ja Mortification asettuivat järjestäjän puolelle. Järjestäjä vaati Stryperia palauttamaan yhtyeelle annetut rahat tekemättömästä esityksestä, mutta Stryper kieltäytyi. Myöhemmin Stryper alkoi kotisivuillaan myydä tuotteitaan korvatakseen järjestäjän kulut.
Yhtye koki uuden kokoonpanon myötä uuden alun ja päätti levyttää Michael Sweetin soololevyksi tarkoitetun Reborn levyn Stryperin nimellä.[16] Jo valmiina ollut levy soitettiin uudestaan ja julkaistiin kesällä 2005. Levy oli yhdistelmä vanhaa Stryperia ja uudempaa, nykyaikaisempaa tyyliä, jossa on vaikutteita vaihtoehtorockista ja grungesta. Levyllä oli vähemmän kitarasooloja ja Sweetin laulutyylille tuttuja korkeita nuotteja ja kirkaisuja. Sanoituksissa oli palattu Stryperin alkuperäiseen aiheeseen, Kristukseen ja uskonelämään. Levy ei sytyttänyt kaikkia vanhan Stryperin ystäviä, mutta jotkut tahot kutsuivat sitä yhdeksi vuoden parhaista levyistä.[17] Levyltä julkaistiin kaksi singleä: "Reborn" ja "Make You Mine".
Levyä seurasi kiertue, jonka aikana yhtye teki myös muutamia konsertteja Euroopassa ja Etelä-Amerikassa. Suurin konsertti oli osallistuminen Lorca Rock -festivaaleille Espanjassa, jossa Stryper soitti Dream Theaterin ja Iron Maidenin jälkeen illan viimeisenä esiintyjänä.
Stryperin oli tarkoitus esiintyä vuonna 2006 myös ensimmäistä kertaa Suomessa, Sauna Open Air -festivaaleilla, mutta yhtye perui konsertin sekä edelliselle päivälle suunnitellun konsertin Ruotsissa Sweden Rockissa paikallisten ihailijoiden suureksi pettymykseksi.
Stryperin lisäksi Oz Fox on myös toinen kitaristi kristillisessä metalliyhtyeessä Bloodgoodissa, joka oli suuntauksen edelläkävijöitä 1980-luvulla.
Marraskuussa 2006 Stryper julkisti uuden hallintokoneistonsa. Lisäksi yhtye ilmoitti julkaisevansa Rebornia seuraavan albumin alustavasti kesällä 2007. Kuitenkin helmikuussa laulaja Michael Sweet ilmoitti siirtävänsä julkaisuajankohtaa 2 päivää ennen kuin albumin äänitysten piti alkaa. Yhtye ilmoitti palaavansa lähemmäs 1980-luvun kaksoiskitaravetoista tyyliänsä.
Sweetin vaimolla Kyle Sweetillä todettiin 4. asteen syöpä, ja albumin äänitykset jätettiin sivuun, jotta Michael pystyisi huolehtimaan vaimostaan ja perheestään. Kyle Sweetille tehtiin leikkaus ja jälkihoito 14. helmikuun ja 14. heinäkuun välisenä aikana, ja hän parani täysin mutta vain lyhyeksi aikaa. Huhtikuussa 2008 Kyle ilmoitti, että hänen syöpänsä palasi. 5. maaliskuuta 2009, 52-vuotiaana, hän menehtyi munasarjasyöpään.[18]
Murder by Pride ja The Covering
26. helmikuuta Blabbermouth.net uutisoi, että Stryperin uuden albumin nimeksi on varmistunut Murder by Pride, ja se julkaistiin heinäkuussa 2009 Big3 Recordsin kautta. Yhtye oli järjestänyt kilpailun, jossa ihailijat ympäri maailmaa saattoivat suunnitella oman kansikuvan albumille. Voittajatyö julkistettiin samaisessa uutisessa.[19] Elokuussa albumi meni Billboard 200 -listalla sijalle 73 ja sijoittui hyvin muillakin listoilla kuten Rock albums (32), Christian albums (2), Independent albums (13) ja Hard Rock albums (11).[20] Musiikillisesti albumi palasi huomattavasti lähemmäksi yhtyeen vanhaa soundia, vaikka sisältää yhä vaikutteita Sweetin soolotuotannosta. Allmusic antoi albumille kolme pistettä viidestä ja kirjoitti, että albumi paitsi tekee kunniaa 1980-luvun tukkaheville myös "Laulaja Michael Sweetin ääni ei ole menettänyt juuri lainkaan teräänsä vuosien varrella, ja hänen sanoituksensa - joskin välillä hyvinkin korneja - eivät saarnaa ylettömästi - ominaisuus, joka on aina tehnyt Stryperista yhden helposti lähestyttävimmistä ja aidosti hauskimmista yhtyeistä pahamaineisen steriilissä gospel-genressä."[21] Yhtyeen historiasta julkaistiin loppuvuodesta 2009 kirja Stryper: By His Strypes.[22] Stryper teki Murder by Priden julkaisun kunniaksi vuoden vaihteessa 25-vuotiskiertueen Yhdysvalloissa ja Euroopassa.
13. heinäkuuta 2010 ilmoitettiin, että yhtye julkaisee albumin nimeltä The Covering 13. lokakuuta 2010 Big3 Recordsilla, Sonylla. Albumi sisältää kaksitoista coveria kappaleista, jotka innoittivat Stryperia ja auttoivat muodostamaan yhtyeen soundin ja identiteetin. Covereihin lukeutuvat listamenestyskappaleet yhtyeiltä Judas Priest, Iron Maiden, Led Zeppelin ja Kansas muiden muassa. The Covering sisältää myös Stryperin uuden kappaleen "God". 14. syyskuuta 2010 ilmoitettiin, että cover Black Sabbathin kappaleesta Heaven and Hell on saatavissa iTunesista.
Second Coming, No More Hell to Pay ja Fallen
Vuosina 2013-2015 yhtye julkaisi peräti neljä levyä. Bändi teki levytyssopimuksen Frontiers Recordsin kanssa ja julkaisi Second Coming -levyn maaliskuun 23. päivä 2013. Albumi sisältää neljätoista uudelleen äänitettyä kappaletta bändin kolmelta ensimmäiseltä albumilta sekä kaksi uutta kappaletta.
Stryper alkoi työstämään uutta studioalbumia tammikuussa 2013. No More Hell to Pay ilmestyi 5. marraskuuta 2013. Cover-albumin ja uudelleenänitysten johdattamana Stryper palasi yhä enemmän kasarihevitaustoihinsa ja levy kansikuvaa myöden levy muistutti bändin To Hell with the Devil -ajoista.
Livelevy Live at the Whisky CD/DVD nauhoitettiin legendaarisella Whisky a Go Go -klubilla länsi-Hollywoodissa. Se julkaistiin syyskuussa 2014.
Fallen jatkoi samoilla linjoilla No More Hell to Pay:n kanssa ja sitä on tituleerattu jopa Stryperin raskaimmaksi albumiksi. Levy ilmestyi 16. lokakuuta 2015. Edeltäjänsä tapaan kriitikot ottivat levyn hyvin vastaan.
Syksyllä 2016 Stryper toteutti mittavan kiertueen To Hell with the Devil -albumin 30-vuotisjuhlan kunniaksi, soittaen suosituimman albuminsa kokonaisuudessaan samankaltaisissa asuissa kuin alkuperäisen albumin kansissa esiintyivät[23].
Timothy Gainesin erottaminen, uusi basisti ja albumi
Vuoden 2016 lopussa alkoi liikkumaan huhuja, että Stryperin ja basisti Tim Gainesin tiet ovat eroamassa. Lopulta bändi julkaisi tiedotteen Gainesin erottamisesta syyskuussa 2017. Syynä oli Gainesin avioeron ja uudelleenavioitumisen aikana syntyneet kiistat, jotka olivat myrkkyä jäsenten väleille[24].
Lokakuun lopussa Stryper paljasti uuden basistinsa, FireHouse-yhtyeestä tutun Perry Richardsonin[25]. Richardsonin kanssa on tarkoitus työstää uutta albumia, joka on tarkoitus julkaista keväällä 2018.
Imago ja musiikki – taistelu hevin ja kirkon välissä
Stryper edusti 80-luvulla niin sanottua glam metalia, johon kuului näyttävä soittaminen, kitarasoolot, Michael Sweetin korkeat kirkaisut sekä valtavat hiukset. Styperistä vitsailtiinkin, että mitä korkeammalla sen jäsenten hiukset olivat, sitä lähempänä he olivat Jumalaa. Yhtyeen näyttävään soittamiseen kuului keskeisesti se, että rumpali Robert Sweet asetti valtavan rumpusettinsä poikittain yleisöön nähden, jotta yleisö pysyi näkemään, kun hän soitti. Tämän vuoksi Robertia kutsuttiinkin visual time keeperiksi useammin kuin rumpaliksi.[26] Yhtyeen erikoisuus oli, että sen kaikki esiintymisasut, lavasteet ja soittimet olivat räikeän mustakeltaraidallisia. Raitojen määrä lisääntyi aina In God We Trust -levylle asti, jolloin rumpali Robert Sweetillä oli rumpujen kalvotkin maalattu mustakeltaisiksi ”maalitauluiksi”. Raidat kuvasivat Kristuksen selkäänsä saamia ruoskanjälkiä, jotka ennustetaan Jesajan kirjan 53 luvun jakeessa 5. Englanninkielisen Kuningas Jaakon raamatunkäännöksen mukaan kohta kuuluu: ”...and by his stripes are we healed”. Näistä ”raidoista” kertoo myös Stryperin nimi.[27]
Stryperillä oli ulkoasun lisäksi myös muita tavaramerkkejä. Siinä missä monet aikakauden metalliyhtyeet heittivät yleisöön verta ja raakaa lihaa, Stryper heitti yleisöön Raamattuja. Protestiksi heavy metaliin omaksuttuja 666-pedon lukuja vastaan Robert Sweet ideoi yhtyeelle 777-tavaramerkin, joka on myöhemmin omaksuttu yleisesti kristillisten hevareiden käyttöön, vaikkei luvulla ole suoraan Raamatullisia perusteita. Yhtyeen lavasteisiin kuuluivat myös viivan päällensä saaneet Devil- ja 666-kieltomerkit. Los Angeles Times -lehti uutisoi vuonna 1985, että Stryperin konserteissa "yhtye sai nyreät Twisted Sister -ihailijat hurraamaan ja takomaan taivasta kohti 'yhden tien' [etu]sormea — käänteistä versiota kahden sormen 'pirunsarvi-käsimerkistä', jota monet metalliyhtyeet suosivat."[28] Etusormi-elettä käytetään edelleen kristillisen metallimusiikin konserteissa.[29]
Kirjoittaja Ian Christe on kirjassaan Pedon meteli kuvaillut Stryperin ilmestymistä metallipiireihin repäisevästi:
»Jopa Jumala ilmestyi sceneen. Slayerin ja Poisonin kanssa samalla levymerkillä aikoinaan vaikuttanut Orange Countyn valkoisen metallin lähettiläs Stryper myi platinaa voimaballadeilla ja hämärällä kristillisyydellä. Stryper vetosi häikäilemättä teinien vanhempiin pro-Jumala-sanomallaan luopumatta metalliuhostaan. Yhtye nakkeli tarroillaan koristeltuja Raamattuja konserttiyleisölle ja selitti esiintymisasujensa raitojen viittaavan Jeesuksen Pontius Pilatuksen ruoskasta saamiin juomuihin. "Luulisin, että aluksi yleisö joka kävi keikoilla ja osti levyjä oli lähinnä kristityistä koostuvaa", muistelee vokalisti Michael Sweet, "mutta se muuttui Soldiers Under Command- ja erityisesti To Hell with the Devil -albumien myötä. Kun kävelit saliin, se oli kuin millä tahansa rock-keikalla. Jengi oli kännissä, saatoit haistaa pilven, kaikki perusmeininki oli siellä. Jossain vaiheessa jengille sitten valkeni, mistä meissä oli kysymys. Saatoit nähdä ihmisten kasvoilla, yleensä hyvällä tavalla yllättyneen ilmeen, 'Hei! Jäbät', nämähän on kristittyjä!"» ([30])
Jo uran alkuvaiheista asti Stryper joutui taistelemaan kahden tulen välissä, kun metallipiireissä sitä ei hyväksytty kristillisen sanomansa takia, ja kirkossa Stryperia halveksittiin metallin soittamisen ja yhtyeen ulkoasun takia. Konserttiporttien vieressä saattoi olla kristittyjä, jotka kehottivat megafoneilla nuoria kristittyjä olemaan menemättä konserttiin, koska hevin arveltiin olevan lähtöisin paholaisesta. Stryper perusteli vievänsä sanomaa niille ihmisille, jotka eivät koskaan tulisi kirkkoon.[31] Aiemmin kristilliset rock- ja metalliyhtyeet eivät olleet menestyneet yrityksissään tavoittaa yleisiä musiikkipiirejä. Christianity Today -lehdessä vuonna 1985 Michael Sweet sanoi, että yksi uskonnollisten rockmuusikoiden ongelmista oli, että heidän teologiansa oli vahvempi kuin heidän musiikkinsa. "Kun on yleisissä musiikkipiireissä ilman uskoa Kristukseen, kukaan ei mene katsomaan yhtyettä vain siksi, että se laulaa Kristuksesta," Sweet selitti. "Yhtyettä mennään katsomaan koska se on hyvä ja sillä on hyvä lavaesitys. Stryper aikoo varoa, ettei tule tunnetuksi kristillisenä yhtyeenä. Haluamme tulla tunnetuksi metalliyhtyeenä, joka on Kristuksen puolesta."[28] Toisaalta metallipiireissä yhtyeen kristillistä sanomaa ei aina otettu iloisesti vastaan, ja Stryper sai tottua festivaaleilla aggressiiviseenkin yleisöön. Vastakkainasettelu on seurannut yhtyettä koko uran ajan, ja vielä vuonna 2006, kun yhtyeen oli tarkoitus esiintyä Meksikossa yhdessä Slayerin kanssa otsikon Heaven and Hell United alla, yhtyeelle povattiin aggressiivista vastaanottoa festivaaleilla. Loppujen lopuksi Slayer perui esiintymisensä, koska Stryper oli nostettu toiseksi pääesiintyjäksi.[32][33]
Perintö
Stryperia pidetään ensimmäisenä avoimesti kristillisenä metalliyhtyeenä, joka sai tunnustusta valtavirran musiikkialalta.[1] Yhtyeen menestysvoimaballadi "Honestly" sijoitetaan usein yhdeksi 1980-luvun parhaimmista balladeista. Yhtyeen sanoma pelastuksesta ja uskonnosta on tehnyt yhtyeen suosituksi tietyissä viestimissä.
Stryper ei ole kuitenkaan säästynyt kiistoilta. Monet vanhoilliset uskonnolliset ryhmät arvostelevat yhtyettä siitä että ovat osa metallimusiikkialaa, jonka osa ryhmistä näkee saatanallisena musiikkina.[15] Toiset näkevät yhtyeen epävanhoillisen pukeutumisen olevan vastoin uskoa, jota Stryper väittää edustavansa.[34] Televisioevankelista Jimmy Swaggart, joka oli käännyttänyt Sweetin veljekset kristinuskoon, julisti yhtyeen musiikin saatanalliseksi, koska se oli heavy metalia, ja johti vastarintaa yhtyettä kohtaan, koska hänen mielestään yhtyeen tapa jaella Uutta testamenttia konserteissaan vastaa "helmien heittämistä sioille".[3] Vuonna 1990 Rolling Stone Magazine uutisoi, että Stryper oli katkeroitunut kristillisestä musiikista.[3] Tämä sekä yhtyeen sanoitustyylin muutos aiheuttivat sen, että Against the Lawin myynti kiellettiin kristillisissä kirjakaupoissa. Stryperin pääasiallinen yhteys kristillisiin markkinoihin oli The Benson Company, ja se jätti yhtyeen jakelustaan pois.[10] Swaggartin paheksunta ei ollut välttämättä yllätys, koska Stryperia tuki kilpaileva virantoimittaja, Jim Bakker ministries, jota yhtye kiittää monella albumillaan.
Monet yhtyeen virkaveljistä metallimusiikkialalla ovat tunnistaneet Stryperin taitavana musikaalisena yhtyeenä. Pedon meteli: Heavy metallin vanha ja uusi testamentti -kirjassa Ian Christe laskee To Hell With the Devilin 13. tärkeimmän glam metal -albumin joukkoon.[2] Kuitenkin jotkut ovat sitä mieltä, että yhtyeen sanoma ei sovi metallimusiikkiin. Tätä mielipidettä käytetään usein populaarikulttuurissa, kun Stryperin musiikkiin viitataan. Stryper on myynyt yli 10 miljoonaa julkaisua maailmanlaajuisesti,[10] ja levyjen ostajista arviolta 2 kolmasosaa ovat olleet ei-uskovia.[3] Marvelin sarjakuvasarja Runawayssa viitataan Stryperiin kristillisenä glam metal -yhtyeenä osassa 4 nimeltä True Believers.
Entinen Iced Earth rumpali Richard Christy (nykyisin töissä Howard Stern Show’ssa) kertoi, että Stryper oli ennen hänen suosikkiyhtyeensä (nykyisin hän suosii Coheed and Cambriaa). Vuoden 2005 Pitchfork-lehdessä Menomena-rumpali ja Lackthereof-yhtyeen sooloartisti Danny Seim on sanonut Stryperin vaikuttaneen häneen suuresti perustaessaan omia yhtyeitään: "In God We Trust ei ollut ensimmäinen Stryper-kasetti, mutta se oli ensimmäinen Stryper-kasetti, jonka minä omistin, ja ennen kaikkea ensimmäinen kasetti, josta pidin (vuotta aiemmin olin ostanut U2:n The Joshua Treen). Stryper oli ensimmäinen yhtye, josta pidin tarpeeksi hankkiakseni sen koko tuotannon." Seim antaa ymmärtää haastatteluissa, että hän kunnioittaa Stryperia suuresti. WWE-kuuluisuus Chris Jericho kertoo yhtyeestä muistelmissaan, joissa hän sanoo Stryperin vaikuttaneen suuresti uraansa.
Stryper Suomessa
Stryper esiintyi ensimmäistä kertaa historiansa aikana Suomessa Maata näkyvissä -festareilla 17. marraskuuta 2007. Yhtye oli tapahtuman pääesiintyjä, ja loppuunmyydyssä konsertissa oli paikalla 11 500[35] Tunnin esityksen aikana Stryper soitti kappaleita lähinnä ensimmäiseltä ep:ltä sekä albumeilta Soldiers Under Command ja To Hell with the Devil,[36]
Stryperin esiintyi toisen kerran Suomessa Nosturi-klubilla 30. tammikuuta 2010.[22] Yhtyeen konsertti myytiin loppuun viime hetkellä. Inferno-lehden arvio konsertista oli myönteinen. Kirjoittajan mukaan yhtyeen jäseniä kiertueella vaivanneet kuume ja Michael Sweetin keuhkoputkentulehdus eivät vaikuttaneet esitykseen, ja kitarankielien jatkuvaa katkeilua lukuun ottamatta Ylitalo toteaa: "Yhtye on taitava, ja viisikymppisten miesten soitto on vimmaista. 1980-luvun amerikkalaisyhtyeistä ainoastaan Tesla on livenä tätä virkeämpi."[37] Kolmannen kerran yhtye esiintyi Tavastialla 13. kesäkuuta 2011.[38]
Christe, Ian: Pedon meteli: Heavy metallin vanha ja uusi testamentti. Helsinki: Johnny Kniga Publishing, 2006. ISBN 951-0-31126-X
Viitteet
↑ abcdHale, Mark: ”2869”, Headbangers, s. 336. Ann Arbor, Michigan: Popular Culture, Ink., 1993. ISBN 1-56075-029-4(englanniksi)
↑ abChriste, Ian: ”10: Hollywoodin glambangerit”, Pedon meteli: Heavy metallin vanha ja uusi testamentti, s. 193. (Yhtyeen albumi on mainittu 13 muun merkittävän glam metal -albumin joukossa) Helsinki: Johnny Kniga Publishing, 2006. ISBN 951-0-31126-X
↑ abcdefghijklmPowell, Mark Allan: Encyclopedia of Contemporary Christian Music. Peabody, Massachusetts: Hendrickson Publishers, 2002. ISBN 1-56563-679-1(englanniksi)
↑George-Warren, Holly, Ed. Muut toimittajat: Jon Pareles, Patricia Romanowski Bashe: ”Stryper”, The New Rolling Stone Encyclopedia of Rock & Roll, s. 962–963. New York City: Fireside, 1995. ISBN 0-684-81044-1(englanniksi)
↑ abcdLarkin, Colin, ed. [1992, 1995] (1998). "Stryper", The Encyclopedia of Popular Music, Third edition, New York City: Muze, 5203. ISBN 0-333-74134-X.
↑ abPowell, Mark Allan (2002). Encyclopedia of Contemporary Christian Music, First printing, Peabody, Massachusetts: Hendrickson Publishers, 891–895. ISBN 1-56563-679-1.
↑George-Warren, Holly, ed; Jon Pareles, Patricia Romanowski Bashe (1995). "Stryper", The New Rolling Stone Encyclopedia of Rock & Roll, Second Edition, New York City: Fireside, 962–963. ISBN 0-684-81044-1.
↑ abErickson, Sturdevant (2006). Stryper: Loud n' Clear, unabridged audio, Maryland: Classic CD Books. ISBN 0976480549.
↑Jackson, Zik: A Voice In The Wilderness: An Interview with Robert Sweet (Robert Sweetin haastattelu. "Being the “visual timekeeper” on the drums for nine years with Stryper has affected Sweet’s life in a profound way.") Phantom Tollbooth. Yhdysvallat. Arkistoitu 17.11.2007. Viitattu 29.10.2007. (englanniksi)
↑Kyle, Richard (2006). "If You Can't Beat 'em Join 'em", Evangelicalism : an Americanized Christianity. New Brunswick, New Jersey: Transaction Publishers, 285. ISBN 0-7658-0324-0.
