Sōman kaupunki perustettiin vuonna 1954 liittämällä yhteen Nakamuran (中村) maaseutukaupunki ja seitsemän ympäristön kyläkuntaa. Nakamura kehittyi Edo-kaudella 1600–1800-luvuilla Sōma-klaanin hallinnassa linnanaluskaupunkina ja Nakamuran daimiokunnan keskuksena. Tärkeitä elinkeinoja ovat maa- ja metsätalous, Matsukawauran lahdella harjoitettava vesiviljely ja kalastus. Kaupunkiin on sijoittunut myös teollisuutta ja sen satamaa on kunnostettu. Tōhokun maanjäristys ja tsunami maaliskuussa 2011 koettelivat kaupunkia pahoin: 465 ihmistä sai surmansa ja 1 004 asuinrakennusta tuhoutui kokonaan.[4][5]
Sōman rakennettuun kulttuuriperintöön kuuluu muun muassa Sōma Nakamura-jinjan šintolainen pyhäkkö, joka sijaitsee Nakamuran linnan raunioilla. Kaupunki tunnetaan kesäisin järjestettävästä Sōma Nomaoi -hevosfestivaalista. Se on valittu Japanin merkittävän aineettoman kansanperinnön luetteloon. Sōmaa palvelee JR Higashi-NihoninJōban-linja.[4][5]