Ruusut ovat piikkisiä pensaita[1] tai köynnöksiä. Ruusujen lehdet ovat yleensä 5–15 cm pitkät ja niissä on yleisimmin 5–9 lehdykkää. Lehtien koko ja värisävyt vaihtelevat, samoin piikkien määrä ja koko.
Kukat ovat yksittäin tai kukinto on harvakukkainen huiskilo[1]. Villiruusun kukassa on viisi terälehteä, jalostetuissa muodoissa niitä on kuitenkin usein paljon enemmän. Luonnonmuotojen värit vaihtelevat valkoisesta vaaleanpunaiseen, myös keltaisia on.
Kukkimisen jälkeen kukkapohjus kehittyy marjamaiseksi epähedelmäksi, kiulukaksi, jota sanotaan myös ruusunmarjaksi ja jonka sisällä kehittyvät pähkylät.[1]. Ruusunmarja sisältää runsaasti C-vitamiinia.
Ruusuilla on monia merkityksiä ja käyttötapoja. Ensimmäiset merkit ihmisen ja ruusun yhteisestä historiasta ajoitetaan noin 2300 eaa. Eufratin ja Tigrisin alueelle. Myöhemmin on löydetty ruusuvedestä esittäviä savitauluja, ja lisäksi faaraoiden haudoissa on ollut merkkejä ruusuista.
Ruusut ovat kulkeutuneet Pohjolaan munkkien kautta, ja 1800–luvulla ruusuinnostus kasvoi huimasti. Useat suomalaisten puutarhojen ruusulajit ja lajikkeet ovat peräisin Pietarista, mutta yhden vanhimman ruusun, juhannusruusun, alkuperää ei ole saatu selville.
Ruusut symboloivat onnea, kestävää rakkautta sekä jälleensyntymistä, lisäksi sen katsotaan olevan vaikenemisen merkki. Ruusun heraldistinen symboli esiintyy vahvasti tyyliteltynä. Myös väreillä on omat merkityksensä. Orastavasta rakkaudesta kertoo vaaleanpunainen ruusu, surua ja kuolemaa symboloi puolestaan valkoinen ruusu, joka ilmentää myös toisaalta puhtautta ja viattomuutta.
Bengt Schalin on toiminut Suomessa merkittävänä ruusuvaikuttajana vuosina 1946–1957. Schalin toimi Helsingin kaupunginpuutarhurina, ja rikastutti kaupunkia istuttamalla monia pensasruusuja.
Hyötykäyttö
Ruusuja arvostetaan niiden ulkonäön ja tuoksun takia, mutta niillä on myös hyötykäyttöä. Ruusujen kiulukoissa on paljon C-vitamiinia sekä jonkin verran A-vitamiinia. Kiulukoista voi keittää soseita, mehua jne. Kiulukoiden lisäksi myös ruusujen lehdistä voi valmistaa teetä, ja ruusujen terälehdet ovat kauniita ja syötäviä koristeita [2]. Syötäväksi sopivat puhtaissa olosuhteissa kasvaneet myrkyttämättömät kukat, kukkakauppojen varsiruusujen terälehtiä ei kannata syödä.
Kulttuurissa
Ruusu on ollut vuosisatojen ajan suosittu koristekasvi, lahjaesine ja symboli, ja ruusu on eräs merkittävimmistä kauppakukista. Se on myös yleinen kuva-aihe heraldiikassa.
Ruusu viittaa usein niin taivaalliseen kuin maalliseenkin rakkauteen.[3]
Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Merkinnän syy: Ruusujen kasvitaudit puuttuvat
Marjorie Blamey, Christopher Grey-Wilson, Otavan kasvitieto, Kustannusosakeyhtiö Otava, Toinen painos 2005, 544 sivua, ISBN 951-1-12904-X
Tarinoiden ruusu (Kotimaa, 14.7.2006, s. 18)
Leena Hämet-Ahti, Annikki Palmén, Pentti Alanko, Peter M.A. Tigerstedt, Suomen puu- ja pensaskasvio, Dendrologian Seura - Dendrologiska Sällskapet r.y., 2. uudistettu painos, 1992
