Butler syntyi Intiassa 9. joulukuuta 1902. Hänen isänsä oli virkamies sir Montagu Butler, joka toimi Intiassa myös keskiprovinssien kuvernöörinä. Hänet lähetettiin opiskelemaan Englantiin, missä hän opiskeli Pembroke CollegessaCambridgessä. Hän suoritti tutkinnon kahdessa pääaineessa, jotka olivat historia ja ranskan kieli.[1]
Poliittinen ura
Butler valittiin vuonna 1929 konservatiivien edustajaksi Saffron Waldenista. Hän toimi Stanley Baldwinin pääministerikaudella ensin sir Samuel Hoaren sihteerinä ja myöhemmin alivaltiosihteerinä. Hän osallistui myös India Act of 1935 -lain laatimiseen ja sen hyväksyttämiseen alahuoneessa. Myöhemmin hän siirtyi ulkoministeriön palvelukseen, missä toimi lordi Halifaxin alivaltiosihteerinä.[1]
Natsi-Saksan uhan voimistuessa Butler kannatti myönnytyspolitiikkaa, ja myöhemmin hän kannatti lordi Halifaxia pääministeriksi Winston Churchillin sijasta.[2] Pääministerinä Churchill oli kuitenkin valmis sivuuttamaan hänen ja Butlerin väliset mielipide-erot, ja Butlerista tuli Churchillin hallituksen opetusministeri.[1][3] Vuoden 1944 Education Act -laki oli pitkälti hänen aikaansaannoksensa.[1]
Butler oli eräs harvoista konservatiivipuolueen merkittävistä jäsenistä, jotka osasivat ennakoida puolueen tappion vuoden 1945 parlamenttivaaleissa.[3] Hänellä oli muun muassa Conservative Research Department (CRD) -osion johtajana merkittävä rooli konservatiivipuolueen arvopohjan muutosprosessissa vuosina 1945–1951.[1][3][4]
1950-luvulla Butler toimi Churchillin ja Anthony Edenin hallituksissa valtiovarainministerinä ja Lord Privy Sealina sekä alahuoneen johtajana.[1] Valtiovarainministerinä hänellä oli merkittävä rooli konservatiivipuolueen vuoden 1955 parlamenttivaaleissa saavuttamassa vaalivoitossa[2], mikä tosin saavutettiin osittain hätäisesti koostetulla valtiollisella budjetilla. Työväenpuolue kritisoi vuoden 1955 budjetin olevan konservatiivien "lahjus" äänestäjille.[5]
Eden erosi terveyssyistä pääministerin tehtävästä vuonna 1957, ja Butler pyrki tuolloin hänen seuraajakseen. Samaan asemaan pyrki myös Harold Macmillan, ja vaikka Butleria pidettiin ennakkosuosikkina, Macmillan nousi pääministeriksi. Syynä on pidetty Butlerin asemaa Suezin kriisin jälkeisen vetäytymisprosessin "kasvoina" Edenin ollessa poissa julkisuudesta, sekä hänen assosioimistaan vuoden 1955 budjetin tapaukseen ja myönnytyspolitiikkaan 1930-luvulla.[2][6]
Pääministeri Macmillan siirsi ensi töikseen Butlerin sisäministerin tehtävään.[7] Butler toimi myös Macmillanin varapääministerinä[1] ja lokakuuhun 1961 konservatiivipuolueen sihteerinä.[8]
1960-luvulle siirryttäessä Macmillanin hallitus joutui useisiin kriiseihin, joihin lukeutuivat Alec Douglas-Homen nimitys ulkoministeriksi, Ranskan estämä liittyminen Euroopan talousyhteisöön ja puolustusministeri John Profumon seksiskandaali. Macmillan suostui lopulta eroamaan pääministerin tehtävästä lokakuussa 1963.[9] Butler oli jälleen eräs ehdokkaista seuraavaksi pääministeriksi, mutta hän oli puolueen oikeistolaisen siiven syvän epäluottamuksen kohteena Suezin kriisin tapahtumien ja Rhodesian ja Njassamaan liittovaltion hajoamisen vuoksi[10] – Butler oli ollut jälkimmäistä käsitelleen Victoria Fallsin konferenssin puheenjohtaja kesällä 1963.[1] Ulkoministeri Alec Douglas-Home nousi lopulta Macmillanin seuraajaksi.[10]
Douglas-Homen alaisuudessa Butlerista tuli ulkoministeri – kyseessä oli viimeinen merkittävä ministeriö, jonka johdossa hän ei ollut vielä ollut.[11]
Poliittisen uran jälkeen
Butler nimitettiin vuonna 1965 Trinity Collegen rehtoriksi, minkä lisäksi hän sai arvonimen Baron of Saffron Walden.[1][12] Butler säilytti paikkansa Saffron Waldenin edustajana alahuoneessa vuoteen 1967 asti, minkä jälkeen hän vetäytyi eläkkeelle.[1] Hän toimi vielä neuvonantajana Walesin prinssi Charlesille tämän opiskellessa Cambridgen yliopistossa vuosina 1967–1970.[12]
Butler sai ensimmäisen vaimonsa Sydneyn kanssa kolme poikaa ja yhden tyttären. Sydney kuoli vuonna 1954, ja Butler meni uusiin naimisiin Mollie Courtauldin kanssa vuonna 1959.[12]
Henkilökuva
Butleria on usein luonnehdittu "parhaaksi pääministeriksi, jota Britannialla ei koskaan ollut".[12]
Konservatiivipuolueen pääministeri Edward Heathin mukaan Butler oli hänen sukupolvelleen modernin konservatiivipuolueen luoja. Alec Douglas-Home puolestaan piti häntä konservatiivipuolueen "filosofina".[12]
Lähteet
Olson, James Stuart; Shadle, Robert: Historical Dictionary of the British Empire. Greenwood Publishing Group, 1996. ISBN 978-0313279171Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
Jefferys, Kevin: Retreat from New Jerusalem: British Politics, 1951-64. Macmillan International Higher Education, 1997. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
Bale, Tim: The Conservatives Since 1945: The Drivers of Party Change. OUP Oxford, 2012. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
Charmley, John: History of Conservative Politics since 1830, First Edition. Macmillan International Higher Education, 2017. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
