Primera Divisiónin kausi 2008–2009 oli Espanjanjalkapallon pääsarjan Primera Divisiónin 78. kausi. Kausi alkoi 30. elokuuta 2008 ja päättyi 31. toukokuuta 2009. Sponsorisopimuksen myötä sarjan uudeksi viralliseksi nimeksi tuli Liga BBVA. Tätä ennen Segunda División tunnettiin kyseisellä nimellä, joka nimettiin muutoksen myötä Liga Adelanteksi.[1] Hallitsevana mestarina kaudelle lähti Real Madrid. Edellisellä kaudella pudonneiden Zaragozan, Murcian ja Levanten tilalle nousivat Numancia, Málaga ja Sporting.
Real Madrid ei kyennet voittamaan kolmatta kertaa peräkkäin pääsarjamestaruutta, vaan 15. toukokuuta sen Villarrealille kärsimä 3–2-tappio sinetöi Barcelonan mestaruuden, joka oli määrältään seuran 19. Kausi oli katalonialaisille historiallinen, sillä se voitti niin sanotun triplan eli Primera Divisiónin lisäksi myös Copa del Reyn ja Mestarien liigan.[2] Putoamistaistelu säilyi tiukkana aina viimeiselle kierrokselle saakka kolmannen putoajan osalta. Numancia ja Recreativo olivat varmistuneet putoajiksi jo ennen viimeistä kierrosta. Viimeisellä kierroksella yhteensä viisi joukkuetta Betis, Getafe, Osasuna, Sporting ja Valladolid olivat putoamisuhan alla. Lopulta kolmanneksi putoajaksi varmistui Betis, jääden Getafen kanssa tasapisteisiin, mutta maalieron turvin Getafe säilyi pääsarjassa.[3]
Ensimmäinen ottelukierros pelattiin elokuun viimeisenä viikonloppuna 30. ja 31. päivä. Viimeinen ottelukierros pelattiin toukokuun viimeisenä viikonloppuna 30. ja 31. päivä. Ensimmäisellä ottelukierroksella hallitseva mestarijoukkue Real Madrid vieraili Deportivon vieraana Riazorilla, jolla se ei ole onnistunut voittamaan kotijoukkuetta sitten vuoden 1991. Tälläkään kaudella Real Madrid ei onnistunut murtamaan Riazorin kirousta, vaan se hävisi ottelun numeroin 2–1. Barcelona matkasi sarjanousija Numancian vieraaksi Soriaan, jossa sattuikin ensimmäisen kierroksen suurin yllätys, kun sarjanousijat onnistuivat kukistamaan Pep Guardiolan miehistön numeroin 1–0.
Real Madrid ja Barcelona kohtasivat ensimmäisen kerran El Clásicossa 15. ottelukierroksella Camp Noulla13. joulukuuta. Ensimmäisen klassikon vei nimiinsä Barcelona numeroin 2–0. Toinen kohtaaminen 34. sarjakierroksella Santiago Bernabéulla2. toukokuuta näiden joukkueiden välillä päättyi myös Barcelonan selvään 6–2-voittoon. Madridin derbit, joissa kohtaavat Real Madrid ja Atlético Madrid, pelattiin sarjakierroksilla 7. ja 26., lokakuussa ja maaliskuussa. Ensimmäinen Sevillan derbi Real Betisin ja Sevillan välillä pelattiin 3. sarjakierroksella Manuel Luiz de Loperalla. Toinen kohtaaminen tapahtui 22. sarjakierroksella 8. helmikuuta Ramon Sánchez Pizjuánilla. Valencian ja Villarrealin välillä käytävän Valencian derbin ensimmäinen osa pelattiin 18. sarjakierroksella Mestallalla ja toinen osa pelattiin toiseksi viimeisellä sarjakierroksella El Madrigalilla.
Tuomarit
Kaudelle 2008–2009 nimettiin yhteensä 23 erotuomaria, yksi vähemmän kuin edellisellä kaudella. Heidän joukossaan oli yksi ensikertalainen, kun Antonio Miguel Mateu Lahoz nousi ensi kertaa tuomitsemaan pääsarjatasolle. Tätä ennen hän oli tuominnut neljä kautta Segunda Divisiónissa, sekä aikaisemmin alemmilla sarjatasoilla. Kauden jälkeen urheilulehti Marca myöntää parhaiten suoriutuneelle erotuomarille Guruceta-palkinnon.
O = ottelut, V = voitot, T = tasapelit, H = häviöt, TM = tehdyt maalit, PM = päästetyt maalit, ME = maaliero, P = pisteet Järjestyksen sarjataulukossa ratkaisee: 1. pisteet; 2. keskenäisten otteluiden pisteet; 3. keskenäisten otteluiden maaliero; 4. keskenäisten otteluiden tehdyt maalit; 5. maaliero; 6. tehdyt maalit
Barcelonan ollessa sekä eniten maaleja tehnyt että vähiten maaleja päästänyt joukkue, näin ollen Víctor Valdés voitti Zamora-palkinnon toisen kerran urallaan.
Ensimmäisellä Primera División-kaudellaan valmentajana, Guardiola valmensi Barcelonan mestaruuteen ja täten hänelle myönnettiin ennätyspistein parhaan valmentajan palkinto.
Barcelona-hyökkääjä Lionel Messi valittiin Primera Divisiónin parhaaksi pelaajaksi. Parasta pelaaja voi äänestää internetissä läpi kauden ja sen päätyttyä lehti valitsee lopullisen voittajan. Palkinto jaettiin vasta toisen kerran, edelliskauden ja ensimmäisen Di Stéfano -palkinnon voittaja oli Raúl.[4]