Sarjan ensimmäinen kausi pelattiin vuonna 1929, samaan aikaan pääsarja Primera Divisiónin kanssa. Sarjaan ottaa nykyisin osaa 22 joukkuetta, joista kauden päätteeksi kolme parasta nousee Primera Divisióniin ja neljä heikointa putoaa Segunda División B:hen. Segunda Divisiónin joukkueet pelaavat myös cup-kilpailu Copa del Reyssä.
Vuosien mittaan joukkueiden määrä sarjassa on vaihdellut, aivan kuten sarjajärjestelmäkin. Kaudella 1934–1935 sarjataso jaettiin lohkoihin ja tämä sarjasysteemi säilyi useita vuosia. Kaudella 1968–1969 palattiin takaisin vanhaan yksilohkoiseen järjestelmään ja tämä on myös nykyinen systeemi.
Vuonna 1977 sarjan viralliseksi nimeksi tuli Segunda División A, Segunda División B:n perustamisen vuoksi. Vuodesta 1984 lähtien sarja on kuulunut Liga de Fútbol Profesionalin alaisuuteen. Vuonna 2006 sitä alettiin kutsua nimellä Liga BBVA Banco Bilbao Vizcaya Argentaria -pankin kanssa tehdyn sponsorisopimuksen vuoksi. Kaudeksi 2008–2009 nimeksi vaihtui Liga Adelante, johtuen uusitusta sponsorisopimuksesta, minkä myötä Liga BBVA siirtyi korkeimman sarjatason nimeksi.[3][4] Sponsorisopimuksen päätyttyä sarjan viralliseksi nimeksi tuli LaLiga2 kaudesta 2016–2017 alkaen.[1]
Real Murcia on pelannut sarjassa eniten kausia (51). Sarjavoittoja sillä on kahdeksan kappaletta.
Sarjajärjestelmä
Sarjajärjestelmä on samantapainen kuin Primera Divisiónissa. Sarja pelataan joka vuosi, alkaen elokuun lopussa tai syyskuun alussa ja päättyen seuraavan vuoden toukokuussa tai kesäkuussa.
Sarjassa olevat 22 joukkuetta kohtaavat toisensa kaksi kertaa, kerran jokaisella kentällä kauden aikana. Sarjaohjelma arvotaan ennen sarjakauden alkua. Ottelun voittaja saa kolme pistettä ja häviäjä saa 0 pistettä. Ottelun päättyessä tasan molemmat joukkueet saavat yhden pisteen. Kauden päättyessä 42:n ottelun jälkeen eniten pisteitä saanut on sarjan voittaja ja nousee sarjatasoa ylemmäksi Primera Divisióniin seuraavaksi kaudeksi yhdessä sarjassa toiseksi tulleen kanssa. Kolmas nousijajoukkue ratkaistaan sijoille 3-6 tulleiden joukkueiden välillä playoff menetelmällä. Ensin kolmanneksi ja kuudenneksi, sekä neljänneksi ja viidenneksi tulleet joukkuet pelaavat vastakkain kaksiosaisen ottelusarjan. Näiden voittajat kohtaavat sitten toisensa jälleen kaksi osaisessa ottelusarjassa ja tämän voittanut joukkue on kolmas nousija Primera Divisióniin ja sieltä putoaa kolme viimeistä joukkuetta Segunda Divisióniin.
Segunda Divisiónin neljä viimeistä joukkuetta putoavat sarjaporrasta alemmaksi Segunda División B:hen, josta nousee tilalle sarjan neljä parasta joukkuetta.
Jokaisella Primera Divisiónin joukkueella voi olla reservijoukkue Segunda Divisiónissa, mutta reservijoukkue ei voi nousta sarjaporrasta ylemmäksi. Jos joku reservijoukkue on kolmen parhaan joukossa, nousee sarjassa neljänneksi sijoittunut. Jos Primera Divisiónista putoaa joukkue, jolla on reservijoukkue Segunda Divisiónissa, putoaa sen reservijoukkue automaattisesti Segunda División B:hen, vaikka joukkueen sijoitus ei olisi sitä edellyttänytkään.