Muhammed saa ilmoituksen arkkienkeli Gabrielilta. Miniatyyri 1300-luvulta
Islaminuskon mukaan Koraani on koottu Muhammedin vuosina 610–632 Arabian niemimaalla saamista ilmestyksistä. Koraani on islamin oppien peruslähde, mutta sitä täydentää Muhammedia koskeva perimätieto.[1] Islaminuskon mukaan Koraanin sisältö liittyy läheisesti profeetta Muhammedin elämään ja sitä on tulkittava hänen elämäkerrastaan käsin.
Orientalistit ovat katsoneet, että islamilainen selitys kulkee loogisessa kehässä. Muhammedin elämäkerta ei ole riippumaton Koraanista, vaan se on ensin rakennettu Koraanin avulla. Sen jälkeen sitä käytetään selittämään samoja Koraanin kohtia (esim. quraish).[2][3] Ilman tekstin islamilaista tulkintaa Muhammedia on lähes mahdoton löytää Koraanista. Sana ”muhammed” esiintyy kirjassa vain kolme tai neljä kertaa ja voi tarkoittaa muutakin kuin erisnimeä. Muut profeetat mainitaan useammin: Jeesus 23 kertaa, Adam 25, Nooa 33, Abraham 79 ja Mooses 136 kertaa.[4] Ilmaisu "Jumalan lähettiläs" tosin esiintyy eri muunnelmina 332 kertaa[5], ja islamissa tulkitaan, että tällöin aina tarkoitetaan Muhammedia. Kuitenkin myös monet muut, kuten Mooses, Abraham ja Jeesus ovat islamissa "Jumalan lähettiläitä" (rasul Allah).[4] Muhammedin ohella Koraanista puuttuvat myös melkein kokonaan paikannimet.[6]
Islamilainen käsitys on, että Koraanin suurat jakautuvat Muhammedin Mekassa vuosina 610–622 saamiin ilmestyksiin ja Medinassa vuosina 622–632 saamiin ilmestyksiin.[7] Islamilaisen tulkinnan mukaan Koraani on yhtenäinen teos ja edustaa kokonaisuudessaan islamia. Kirjan ristiriidat selittyvät sillä, että uudet ilmestykset ovat kumonneet aikaisempia.
Lähdekriittinen tutkimus katsoo osoittaneensa, että Koraanin tekstit ovat eri vuosisadoilta. Vanhimmat voivat olla jo 500-luvulta ja nuorimmat vasta 700-luvun lopulta. Ne edustaisivat siten myös arabiuskonnon erilaisia kehitysvaiheita. Karl-Heinz Ohlig on ehdottanut suurien jakamista kolmeen, osittain päällekkäiseen ryhmään.[8]
Vanhin ryhmä edustaisi syyrialais-arabialaista kristillisyyttä. Siinä tärkeimpänä hahmona on nimetön profeetta, joka on Mooses tai Jeesus. Seuraavassa ryhmässä tekstit ovat edelleen kristillisiä, mutta keskushahmona on nimetön arabiprofeetta. Viimeisessä vaiheessa tämä profeetta välittää jo aivan uusia, Raamatun sanasta poikkeavia ilmestyksiä. Samalla Koraani nähdään lopullisena totuutena eikä enää vahvistuksena aikaisemmille kirjoituksille. Tässä vaiheessa kyse on jo uudesta uskonnosta, islamista. Ohlig analysoi tämän kaavion pohjalta Muhammed-sanan neljää esiintymiskertaa Koraanissa.[8]
Muhammed = "ylistetty"
Jerusalemin Kalliomoskeija vuonna 2010.
Sanan "Muhammed" ensimmäiset esiintymiskerrat eivät löydy Koraanin käsikirjoituksista. Niistä se löytyy vasta 800-luvulle ajoitetuista tekstiversioista. Muhammad ilmestyy aluksi kolikoihin, joita lyödään Abd al-Malikin kapina-armeijan vanavedessä. Ensimmäisen kerran se esiintyy Iranin alueella lyödyissä arabialaisissa rahoissa vuonna 659 ja myöhemmin vuonna 672. Kolikoissa sana esiintyy muodossa MHMT.[9][10]
Kalifiksi noussut al-Malik rakennutti Jerusalemiin Kalliomoskeijan vuonna 691. Sen mosaiikkifriisissä esiintyi myös aivan uusi ilmaisu: muhammad rasul Allah. Lause esiintyy kerran sisäkehässä ja viidesti ulkokehässä. Myöhemmin fraasista tulee islamin uskontunnustuksen jälkimmäinen osa, joka luetaan: ”Muhammed on Jumalan lähettiläs”. Muhammed, joka tullaan myöhemmin tuntemaan islamin profeettana ja keskushenkilönä, astuu näin kalifi al-Malikin myötä historian näyttämölle.
Christoph Luxenberg katsoo, että sana muhammad ei vielä al-Malikilla ollut erisnimi, vaan arabiankielisen ylistää -verbin gerundiivimuoto ”ylistetty”. Gerundiivitulkinnan mukaisesti sanan Muhammed sisältävä virke tulisi lukea: ”Ylistetty (on) Jumalan palvelija, hänen lähettiläänsä”. Luxenbergin mukaan Kalliomoskeijan tekstiyhteys osoittaa, että lause ”Muhammad rasul Allah” tarkoittaa Jeesusta. ”Ylistetty” on Jeesukselle annettu kunnianimi. Se olisi näin tullut täydentämään kalifi Muawijan aiemmin käyttöön ottamaa nimitystä Abd Allah eli Jumalan palvelija, joka myöhemmin muuttui muotoon Abdullah ja alettiin tällöin tulkita Muhammedin isännimeksi.[11]
Ohligin mukaan sana Muhammed voisi Koraanissa viitata myös Jeesukseen, joten hän tutkii sanan esiintymisen tekstiyhteyksiä. Koraanissa "Jumalan lähettiläs" tarkoittaa profeettaa, jolla on kirja. Lähettiläitä ovat muun muassa Mooses, Jeesus ja Daavid (psalmeineen). Sanat "Jumalan lähettiläs" tai "profeetta" eivät siten itsestään selvästi viittaa juuri Muhammediin.
Sanan "Muhammed" esiintymiskerrat
Muhammed esiintyy neljässä eri suurassa, joiden teologinen sisältö ei ole sama.
Imranin perheen suura (3:144)
Tässä pitkässä suurassa on paljon viittauksia Raamattuun ja Jeesukseen. Jae 144 ilmoittaa:
”Muhammed on vain lähettiläs, lähettiläitä on kuollut ennen häntä”.
Koraanin jakeessa 5:75 sama asia todetaan Jeesuksesta: ”Messias, Marian poika, oli vain lähettiläs, lähettiläitä on kuollut ennen häntä.” Muhammed tarkoittaa tästä päätellen Jeesusta. "Lähettiläs" on Hans Jansenin mukaan peräisin psalmista 118 "Siunattu hän, joka tulee Herran nimeen". Se, joka tulee jonkun nimeen, on tämän lähettiläs. [12]
Jakeessa 145 puhutaan myös lähettilään kuolemasta, joka tapahtuu ”kirjoitusten” mukaan: ei kukaan kuole ilman Jumalan lupaa, vaan jokainen kuolee kirjoitetun määräajan mukaan”. Tämä vastaa Jeesuksen sanoja Matteuksen evankeliumissa: ”Ihmisen poika lähtee pois juuri niin kuin kirjoituksissa hänestä sanotaan” (Matt. 26:24). Jakeessa 147 ilmaistaan edelleen kristillinen pyyntö syntien anteeksi antamisesta osittain Herran rukouksen sanoin: ”Herramme, anna meille meidän syntimme ja liiallinen intomme anteeksi”.
Tekstiyhteyden kristilliset viittaukset ovat selviä, joten Ohlig päättelee, että tekstissä puhutaan Kristuksen kuolemasta. Saarnassa perustellaan sureville, miksi myös Jumalan lähettiläs voi mennä pois. Suuran jakeesta 55 löytyy myös Jeesuksen kuolemaan liittyvä kristillinen ylentämisoppi: ”Jumala sanoi: ’Jeesus, Minä otan sinut ja korotan sinut luokseni”.
Muhammedin suura (47:2)
Suura 47 sisältää väljästi toisiinsa liittyvän kokoelman sodankäyntiä koskevia katkelmia. Kolme ensimmäistä jaetta muodostavat yhtenäisen ajatusketjun, joka päättyy, kun uusi teema alkaa jakeessa 4. Sana Muhammed esiintyy jakeessa 2:
”Mutta jotka tekevät hyvää ja uskovat sen, mitä Muhammedille on ilmoitettu, joka on heidän Herraltaan saatu totuus, heidän pahat tekonsa Hän pyyhkii pois ja parantaa heidän asemansa.”[13]
Pahojen tekojen pyyhkiminen pois on kristillinen ajatus syntien anteeksi saamisesta. Islamissa pahoja tekoja ei pyyhitä pois vaan ne tasapainotetaan hyvillä teoilla. Viimeisellä tuomiolla teot punnitaan, ja vaaka näyttää kunkin tuomitun kohtalon. Koska jae heijastaa kristillistä ajatusmaailmaa, Ohlig uskoo, että se on peräisin varhaiselta kaudelta, jolloin Muhammedia islamin profeettana ei vielä ollut. Tällä perusteella sana ”Muhammed” on Ohligin mielestä Jeesukseen viittaava gerundiivi "ylistetty".[14]
Voiton suura (48:29)
Suura 48 kuuluu Koraanin uusimpaan kerrostumaan. Siinä käytetty ilmaisu, jonka mukaan lähettilään seuraajat ovat ”ankaria uskottomille mutta armeliaita toisilleen”, yleistyy al-Walidin hallintokaudella 700-luvun alussa.[15] Teksti sisältää Koraanin ainoat viittaukset Mekkaan sekä arabeihin (al-’a’arab). Suomennoksissa jälkimmäiset kääntyvät beduiineiksi tai erämaan asukkaiksi. Jakeessa 29 esiintyy sana Muhammed, joka voisi olla profeetan nimi:
”Muhammed on Jumalan lähettiläs, ja ne, jotka ovat hänen kanssaan, ovat kovia uskottomille, mutta laupiaita toisiaan kohtaan.”
Suura muodostuu Bellin kuvailemista katkelmista, jotka päättyvät johtopäätöslauseisiin, kuten ”Hän on Kaikkivaltias”, ”Jumala on Kaikkitietävä”, ”Jumala on riittävä todistaja”. [16] Saman aiheiset katkelmat on pantu peräkkäin siten, että kokonaisuudesta tulisi mahdollisimman sidosteinen. Jae 29 muodostaa erillisen kokonaisuuden, minkä takia Ohlig pitää sitä myöhempänä lisäyksenä. Sen sävy on kristillinen; siinä mainitaan Toora ja evankeliumi ja esitetään Matteuksen evankeliumin kylväjävertaus.[17]
Ohlig katsoo, että sana Muhammed on myös tässä verbin partisiippimuoto (ylistetty, siunattu tai valittu), ja tarkoittaa Jeesusta. Nevo ja Koren arvelevat, että sana voisi myös olla erisnimi Muhammed, koska suura vaikuttaa ajallisesti myöhäiseltä.[18] Ilmaisu "Muhammed on Jumalan lähettiläs" voidaan lukea käännöksenä psalmin 118 säkeestä "Siunattu (=Muhammed) hän, joka tulee Herran nimeen (eli on Jumalan lähettiläs)".[19]
Ryhmien suura (33:40)
Suurassa puhutaan profeetasta, jolle Jumala myöntää sellaisia seksuaalisia erioikeuksia, jotka ovat vieraita kristinuskolle. Profeetta ihastuu ottopoikansa Zaidin vaimoon Zainab bint Jahshiin. Hän saa Jumalalta poikkeusluvan mennä naimisiin tämän kanssa, kun parille ensin järjestetään avioero. Hän saa myös naida haluamansa määrän uskovia naisia ja ottaa orjattaria mistä ryhmästä tahansa. Jotkut suuran ilmaisut viittaavat siihen, että puhutaan jo kuolleesta henkilöstä.[20]
Jakeessa 40 esitetään profeetta Muhammediin liitettyjä ominaisuuksia. Siinä todetaan:
”Muhammed ei ole kenenkään miehenne isä, vaan Jumalan lähettiläs ja profeettojen sinetti.”
Islamiin kuuluu ajatus, että Muhammed on viimeinen profeetta, mihin viitataan käsitteellä ”profeettojen sinetti”. Lainatussa virkkeessä asiaa vielä vahvistaa maininta siitä, ettei profeetta ole ”kenenkään miehenne isä”. Jos profeetalla olisi poika, hänenkin kuuluisi olla profeetta. Koska sellaista ei ole, Muhammed on viimeinen. On esitetty arvelu, että Zaidin asema Muhammedin ottopoikana haluttiin tästä syystä mitätöidä, ja juuri sitä varten piti kehittää tarina Muhammedin avioitumisesta Zaidin vaimon kanssa.[21][22] Se onkin ainoa tarina, joka Muhammedista Koraanissa kerrotaan.
Israelilainen tutkija G. Stroumsa on osoittanut, että islam sai oppinsa viimeisestä profeetasta manikealaisuudesta. 200-luvulla elänyt Mani piti itseään Aatamista alkaneen vanhatestamentillisten profeettojen sarjan jatkajana. Manikealaiset käyttivät hänestä kunnianimeä ”profeettojen sinetti”. Sillä ei kuitenkaan tarkoitettu, että Mani olisi ollut viimeinen profeetta, vaan että hän vahvisti eli sinetöi oikeaksi aikaisempien profeettojen sanoman. Islamilaisissa lähteissä kielikuva tulkittiin niin, että Mani olisi pitänyt itseään lopullisen tiedon ilmoittajana. Tämä Maniin liitetty käsitys siirrettiin koskemaan myös Muhammedia.[23]
Suuran 33 sisältö on ei-kristillinen, joten siinä mainittu ”Muhammed” ei voi enää olla Jeesus. Suura 33 onkin ainoa, jossa varmuudella puhutaan profeetta Muhammedista.[24]
Raymond Dequin väittää, että Zaydista kertova osuus Koraanissa (33:37) olisi peräisin vasta 800-luvun alusta kalifi Mamunin (813–833) ajalta, koska Ibn Ishaq ei kerro siitä ja Ibn Hisham viittaa siihen vain lyhyesti.[25] Näin ollen myös ainoa varma maininta Muhammedista Koraanin sivuilla olisi yhtä myöhäinen.
Muut mahdolliset kohdat
Tekstiyhteyksien perusteella K-H.Ohlig katsoo, että neljästä kohdasta kahdessa tai kolmessa Koraanin maininta Muhammedista viittaa Jeesukseen. Neljännessä tapauksessa kyse on Muhammed-nimisestä arabiprofeetasta. Konkreettisin hänestä kerrottu henkilötieto on profeetan ottopoika Zaidiin liittyvä tarina, joka esiintyy lyhyenä viittauksena myös Ibn Hishamin elämäkerrassa.[26] Nimeltä mainitsematon profeetta, joka saattaisi olla Muhammed, esiintyy lisäksi parissa muussa paikassa.
Koreuden suura 43
Koreuden suurassa (43:20–31) todetaan, että Koraani on annettu "lähettiläälle" ja ihmetellään, miksei sitä mieluummin lähetetty jollekin mahtimiehelle. Tässä kyse näyttää olevan arabiprofeetasta, jolle ei kuitenkaan anneta nimeä.
Joonan suura 10
Joonan suurassa (10:16) on tunnistamaton profeetta, joka lukee ja kertoo saamaansa sanomaa. Myöhemmin samassa suurassa todetaan, että kyse on Koraanista (lukemistosta), joka on ”vahvistus sille, mitä oli ennen sitä ja selvitys Kirjalle, jota ei voi epäillä” (10:37). Koraaniin viitataan siis kirjana, joka on alisteisessa suhteessa toiseen kirjaan. Tuo toinen kirja on Toora, ja Koraani on vain sen vahvistusta. Koraania lukeva profeetta ei siten voi olla Mooses eikä Jeesus, vaan jälleen nimetön arabiprofeetta.
Keskipäivän suura 93
Keskipäivän suurassa (93) esiintyy orpo, harhaileva ja köyhä henkilö, jonka Herra ottaa suojiinsa ja tekee hänestä rikkaan. Kyseessä voisi olla Muhammed, jonka isän ja äidin kerrotaan kuolleen varhain. Luultavammin henkilö on kuitenkin Mooses, joka löydettiin orpona kaislaveneestä ja otettiin faaraon hoviin löytölapseksi. [27]
Arviointia
Muhammedin poissaolo Koraanista tuntuu vaativan selityksiä. Koraanista puuttuvat monet muutkin islamin keskeiset sisällöt, kuten islamin viisi peruspilaria, joista esitellään vain osa ja nekin viitteellisesti. Islamilaisen selityksen mukaan suullinen perimätieto täydentää kaikki puuttuvat kohdat. Historiallis-kriittinen islamin tutkimuksen koulukunta on selittänyt puutteita sillä, että Koraanin tekstit ja niihin kohdistunut kunnioitus olisivat pääosin vanhempaa perua kuin Muhammediin kohdistunut kultti. Profeetta Muhammed olisi ilmestynyt arabiuskontoon vasta vuoden 750 abbasidivallankumouksen jälkeen. Tässä vaiheessa Muhammedin elämä olisi liitetty Koraanin kirjoituksiin puhtaasti kaunokirjallisin keinoin.[28] Näin myös arabit olisivat saaneet oman profeetan, jolla on kirja aivan kuten juutalaisilla oli Mooses, joka oli saanut Jumalalta Tooran. Ehdotus selittäisi myös sen, miksi Koraanista puuttuvat Arabian niemimaan oloja koskevat kuvaukset, ja niiden tilalla on käsitteistöä, joka viittaa muualle. Kriitikot uskovat Koraanin tekstien syntyneet Syyriassa, Irakissa tai Persiassa eli Arabian niemimaan ulkopuolella.
Koraanissa on myös kirjallisia piirteitä, jotka eivät tunnu sopivan Muhammedin elämäkertaan. Yksi sellainen on sanan "profeetta" esiintyminen. Theodor Nöldeke on jakanut Koraanin suurat varhaisempiin (Mekan kauden) ja myöhempiin (Medinan kauden) suuriin. Tavanomaisen käsityksen mukaan Muhammed oli Mekassa ennen kaikkea profeetta, kunnes hänestä Medinassa tuli myös valtiomies. Varhaisissa Mekan suurissa ei kuitenkaan juuri lainkaan esiinny sanaa "profeetta", joka alkaa löytyä vasta Medinan kauden suurissa.[29]
Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan tiedämme yllättävän vähän islamin kaikkein varhaisimmasta historiasta, [30] minkä takia tutkijat joutuvat pohjimmiltaan tekemään hyvin subjektiivisen valinnan siitä, haluavatko he uskoa islamilaiseen kuvaan vai ei.[31]
Bobzin Hartmut: “The ‘Seal of The Prophets’. Towards an understanding of Muhammad’s Prophethood”. Teoksessa: Angelica Neuwirth, Nicolai. Sinai & Michael Marx (toim.) The Qur’ān in Context: Historical and Literary Investigations into the Qur’ānic Milieu (s. 565-584). Leiden – Boston: Brill, 2011. Academia.edu (viitattu 18.5.2022).
Ernst, Carl, W.: How to Read the Quran. A New Guide, with Select Translations. Edinburgh University Press, 2011. ISBN 978-0-7486-5070-5
Hämeen-Anttila, Jaakko: Koraanin selitysteos. Helsinki: Basam Books, 1997, 3. p. 2008. ISBN 952-9842-15-5
Jansen, Hans: Mohammed. Eine Biografie. Mûnchen: Velag C.H. Beck, 2008. ISBN 978-3-406-56858-9(saksaksi)
Koraani - opastus ja johdatus pahan hylkäämiseen ja hyvän valitsemiseen. Z.I. Ahsen Böre, 1942. Teoksen verkkoversio.
Nevo, Y. E. & Koren, J: Crossroads to Islam. The origins of the Arab religion and the Arab state. Amherst, NY: Prometheus Books, 2003). ISBN 1-59102-083-2
Ohlig, Karl-Heinz & Puin, Gerd-R. (toim.): The Hidden Origins of Islam. Amherst, New York: Prometheus Books, 2010. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
Luxenberg, Christoph: A new interpretation of the arabic inscription in Jerusalems’s Dome of the Rock.Teoksessa: K-H. Ohlig & G. Puin (toim.) The hidden origins of Islam. New research into its early history, s. 125–151. Prometheus Books., 2010. ISBN 978-1-59102-634-1Teoksen verkkoversio.
Ohlig, Karl-Heinz: From Muhammad Jesus to prophet of the Arabs. Teoksessa: K-H. Ohlig (toim.) Early islam. A critical reconstruction based on contemporary sources, s. 251–307. Prometheus Books, 2013. ISBN 978-1-61614-825-6Teoksen verkkoversio.
Popp, Volker: The early history of islam, following inscriptional and numismatic testimony. Teoksessa: Karl-Heinz. Ohlig & Gerd-R. Puin (toim.) The Hidden Origin of Islam. New Research into its Early History, s. 17–124. Prometheus Books, 2010. ISBN 978-1-59102-634-1Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
Powers, David S.: Muhammad Is Not the Father of Any of Your Men: The Making of the Last Prophet. University of Pennsylvania Press, 2009. ISBN 978-0-8122-4178-5
Townsend, Peter: The Mecca Mystery. Probing the Black Hole at the Heart of Muslim History. Peter Townsend, 2018. ISBN 978-0-6483132-0-5
↑Luxenberg, Christoph: A new interpretation of the arabic inscription in Jerusalems’s Dome of the Rock, Teoksessa: K-H. Ohlig & G. Puin (toim.) The hidden origins of Islam. New research into its early history, s. 125–151. Prometheus, 2010.
↑Jansen, Hans: Mohammed. Eine Biographie, s. 445. Verlag C. H. Beck, 2008.
↑Nevo, Y. E. & Koren, J.: (2003). Crossroads to Islam. The origins of the Arab religion and the Arab state, s. 267. Prometheus Books, 2003.
↑Bell, Richard: From Introduction to the Koran.Teoksessa: What the Koran really says. Language, Texts and Commentary.(toim. Ibn Warraq), s. 529. Prometheus Books, 2002.
↑Dequin, Raymond: Zayd, der Adoptivsohn des arabischen Propheten - der Koran als Werkzeug d Herrschaft des arabischen Reichs". Teoksessa: Markus Gross & Karl-Heinz Ohlig (toim.) Die Entstehung einer Weltreligion V. Der Koran als Werkzeug der Herrschaft, s. 52–145. Schiler & Mucke, 2020.
↑Ibn Ishaq: The Life of Muhammad. A translation of Ishaq’s sirat rasul Allah with introduction and notes by A. Guillaume, s. 753. Oxford University Press, 1955.
↑Ohlig, K-H.: From Muhammad Jesus to prophet of the Arabs. Teoksessa: K-H. Ohlig (toim.) Early islam. A critical reconstruction based on contemporary sources (s. 251–307), s. 277. Prometheus Books, 2013.
