Aleksanteri Suuri esiintyy Koraanissa suuran 18 (Al-Kahf eli "Luolan suura") jakeissa 83-102. Koraanista löytyvä kertomus kaksisarvisesta perustuu tuntemattoman mesopotamialaisen tekijän tekstiin Aleksanterin legenda 630-luvulta. Se on muunnelma aikaisemmasta syyrialaisesta Aleksanteri-romaanista, jonka päähenkilö Aleksanteri Suuri oli. Legendassa Aleksanterilla tarkoitettiin kuitenkin Bysantin keisari Herakleiosta.[1][2]
Legendassa Aleksanteri matkustaa Egyptiin, jossa saa kuninkaalta 7 000 seppää mukaansa. Meri estää Aleksanteria matkustamasta paikkaan, jossa taivas loppuu, joten hän jatkaa matkaansa paikkaan, josta aurinko nousee. Aleksanteri siirtyy siksi Mesopotamiaan ja Persiaan. Siellä hän rakentaa seppien avulla muurin estämään hunnien hyökkäystä. Aikojen lopussa Jumala särkee muurin ja päästä hunnit vapaaksi. Seuraa taistelu, jonka Bysantti voittaa ja perustaa kristillisen suurvallan maan päälle.[1][3]
Koraanissa tarina esiintyy vaurioituneessa muodossa. Aleksanteri on muuttunut ”kaksisarviseksi” (Dhul-Qarnain), mahdollisesti häntä esittävän kolikkokuvan takia, missä Aleksanterilla on päässään egyptiläisen jumalan Amon-Ran sarvet.[4] Hän vaeltaa ensi länteen ja paikkaan, jonne aurinko laskee, mikä osoittautuu sameaksi lähteeksi. Sieltä hän kääntyy itään tullakseen paikkaan, mistä aurinko nousee. Täällä kansa pyytää häneltä apua muurin rakentamisessa kahden kalliomuurin väliin suojaksi Gogia ja Magogia vastaan. Kaksisarvinen rakentaa sen raudasta ilman seppiä, jotka ovat Koraanin tarinasta kadonneet. Sitten Kaksisarvinen ilmoittaa, että kun hetki koittaa, Herra antaa muurin sortua. Bysantin kristillisen suurvallan perustamisen tilalle on näin tullut maailmanloppu. Kertomus päättyy tähän, mutta jatkuu myöhemmin lyhyesti kohdassa 21:96–97.
Gog ja Magog ovat Hesekielin kirjassa kansoja, jotka hyökkäävät lopun aikoina Israelia vastaan (Hesekiel 38–39).[5] Koraanissa oleva tarina saa siten täydennystä Raamatusta poimitulla aiheella.[1][6]
Koraanin jakeissa 18:83-102 tarina kerrotaan seuraavasti Ahsen-Bören suomennoksena:[7]
Koraanin tarinassa kerrotaan, että aurinko laski lämpimään tai mutaiseen lähteeseen (18:86). [8] Ahsen-Bören suomennoksessa kohta kuuluu: Hän eteni yhtä suuntaa, kunnes saapui sinne, missä aurinko laskee, ja näki sen laskevan kuumaan lähteeseen, ja hän tapasi lähistöllä ihmisiä.[7] Tarina lännessä sijaitsevasta lähteestä sopii Aleksanteri Suuren valloitusretkeen siten, että Egyptissä hänen kerrotaan matkanneen lännen suuntaan aina Siwan keitaalle saakka, missä hänen kerrotaan julistautuneen jumalan pojaksi.[9]
Auringon laskeminen lähteeseen on vastoin luonnontieteellistä tietoa, joten jae on herättänyt myös muslimien keskuudessa kysymyksiä siitä, voiko Koraanissa olla virheitä.[10] Islamin uskonoppineet ovat vastanneet, että kohta ei tarkoita sitä, että aurinko laskisi lähteeseen. Islamilaisen fatwan antama selitys on seuraava:
Abu Dawudin muistiinmerkitsemä hadith antaa kuitenkin erilaisen selityksen. Sen mukaan aurinko todella laskee lämpimään lähteeseen:
Luotettavuudeltaan hadith on arvioitu välittäjäketjunsa osalta korkeimpaan luokkaan (sahih).[11] Abu Dawudin hadith-valikoima on islamin arvostetuimpia ja kuuluu niin sanottuun kutub al-sittah -kokoelmaan eli "kuuteen kirjaan".
Jotkut keskiaikaiset islamilaiset Koraanin tutkijat, kuten al-Tabari ja al-Biruni ovat pitäneet Koraanin hahmoa Dhul-Qarnain samana kuin Aleksanteri Suuri, mutta tämä käsitys on nykyään torjuttu, sillä olisi ristiriitaista hyväksyä monijumalainen Aleksanteri Koraanin kunnioittamaksi eskatologiseksi hahmoksi.[12] Islamilaisen fatwan mukaan kyse on eri henkilöistä.[13] Toisen fatwan mukaan Dhul-Qarnain oli hurskas ja hyvin uskonnollinen kuningas, joka joidenkin historioitsijoiden mukaan eli Mooseksen jälkeen, toisten mielestä Jeesuksen ja kolmansien mielestä hän oli Abrahamin ja Ismaelin aikalainen.[14] Kolmannen fatwan mukaan väite on "puhdasta tietämättömyyttä", sillä Dhul-Qarnain eli paljon ennen Aleksanteri Suurta ja oli monoteistinen muslimi.[15]