Mrs. Doubtfire – Isä sisäkkönä (engl. Mrs. Doubtfire) on vuonna 1993 ensi-iltansa saanut Chris Columbuksen ohjaama komediaelokuva. Elokuvan Suomen ensi-ilta oli 18. helmikuuta 1994.
Elokuva kertoo näyttelijä Daniel Hillardista, joka pääsee tapaamaan lapsiaan vain kerran viikossa avioeron takia. Hillardin mielestä tämä on liian harvoin. Hänen kuullessaan, että hänen ex-vaimonsa hakee lapsille kodinhoitajaa ja sisäkköä, Daniel päättää ryhtyä hommaan. Hillardin veli ja tämän apuri maskeeraavat Danielin vanhaksi herttaiseksi Mrs. Doubtfireksi, joka valloittaa niin lasten kuin ex-vaimonkin sydämen. Mutta kaikki ei kuitenkaan suju ihan suunnitelmien mukaan.
Elokuva sai Oscar-palkinnon parhaasta maskeerauksesta. Elokuva palkittiin myös parhaan musikaali- tai komediaelokuvan Golden Globe -palkinnolla, ja Williams palkittiin parhaana komedianäyttelijänä.
Näyttelijä Bonnie Hunt aloitti Mrs. Doubtfire 2 -elokuvan käsikirjoituksen tekemisen vuonna 2001, ja elokuvan oli tarkoitus ilmestyä loppuvuodesta 2007. Robin Williams ei kuitenkaan ollut tyytyväinen käsikirjoitukseen, joten jatko-osaa ei koskaan tehty useista uudelleenkirjoituksista huolimatta.[2]
Huhtikuussa 2014 jatko-osan suunnittelu aloitettiin uudelleen. Käsikirjoittajaksi valittiin David Berenbaum. Pääosan näyttelijäksi valittiin jälleen Robin Williams ja ohjaajaksi Chris Columbus.[3] Hanke kuitenkin kaatui jo sen alkuvaiheissa, kun Robin Williams kuoli saman vuoden elokuussa[4].