Miia Lindström

Miia Lindström
Henkilötiedot
Koko nimi Miia Aino Kaarina Lindström
Syntynyt19. huhtikuuta 1972 (ikä 52)
Pori
Ammatti Näyttelijä
Näyttelijä
Taiteilijanimet Mia Lindström
Aktiivisena 1996
Merkittävät roolit Teresa Sundin / Linnea Vihulainen
(Vares – Huhtikuun tytöt)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Miia Aino Kaarina Lindström (s. 19. huhtikuuta 1972 Pori) on suomalainen näyttelijä.

Lindström kirjoitti ylioppilaaksi Riihikedon lukiosta vuonna 1991, jonka jälkeen hän kävi Lahden kansanopiston näyttämötaiteen linjan. Sen jälkeen hän opiskeli Teatterikorkeakoulussa vuosina 19941998, josta valmistui teatteritaiteen maisteriksi vuonna 1998.

Hän on tehnyt monia roolitöitä etenkin teattereissa. Vuosina 1998–2000 hän oli kiinnitettynä Lahden kaupunginteatterissa. Häntä on nähty myös Koko-teatterissa, Linnateatterissa sekä Porin Teatterissa. Hänen "kotiteatterinsa" on kuitenkin Rakastajat-teatteri, jossa häntä on nähty jo vuodesta 1996.

Teatterirooliensa lisäksi hän on tehnyt töitä myös elokuvissa, televisiossa ja kuunnelmissa. Hän työskenteli vuosina 2017–2018 juontajana Yleisradion toimituksessa Porissa.

Filmografia

Elokuvat

Vuosi Elokuva / TV-elokuva / Lyhytelokuva Rooli
1997 Juhannustarinoita nainen radiostudiossa
2000 Apinajuttu Sirje
2001 Klassikko Peran äiti
2002 Sekundasisko
2004 Skene Mari
2008 Perintö
2009 Älä ruoki lamaa
2010 Vähän kunnioitusta Pike
2011 Vares – Huhtikuun tytöt Teresa Sundin / Linnea Vihulainen

Televisiosarjat

Vuosi Tv-sarja Rooli
1998 Nitrokabinetti Irina

Kuunnelmat

Vuosi Kuunnelma Rooli
2003 Arjenkantamia

Lähteet

Aiheesta muualla

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.

Strategi Solo vs Squad di Free Fire: Cara Menang Mudah!