Linnateatteri on vuonna 2003 perustettu turkulainen ammattiteatteri.
Linnateatteri kotinäyttämö on Turussa osoitteessa Humalistonkatu 7. Linnateatteri toimi vuoteen 2019 asti Vanhassa Kivipainossa Linnakadulla.
Linnateatterin kesänäyttämö on Ruissalon Telakalla osoitteessa Hevoskarintie 23.
Aiemmin Linnateatterin kesänäyttämöinä toimi Aboa Vetus & Ars Nova -museon, sekä Vanhan Kivipainon piha.
Teatterin taiteellisena johtajaksi tuli vuonna 2012 Kari-Pekka Toivonen[3] ja 2014 Petteri Summanen. Elokuussa 2016 taiteellisena johtajana ja teatterinjohtajana aloitti Kalle Lamberg[4]. Keväällä 2019 teatterin johtoon nousevat toimitusjohtajaksi Mikko Granström ja taiteelliseksi johtajaksi kapellimestari-säveltäjä Jussi Vahvaselkä.[2] Syksyllä 2021 Linnateataterin uutena toimitusjohtajana aloitti Markko Heinonen. Vuoden 2023 alusta lähtien Linnateatteri hallituksen puheenjohtajana on ollut Satu Alanen.