Massimo De Vita (s. 29. toukokuuta1941Milano) on italialainen Disney-sarjakuvapiirtäjä, Pier Lorenzo De Vitan poika.[1] Tunnetuinta De Vitan tuotantoa ovat olleet hänen Taikaviitta-tarinansa ja Indiana Hopo -sarjat. Hän aloitti ensin isänsä sarjojen tussaajana, mutta pääsi pari vuotta myöhemmin Topolino-lehteen töihin. Aluksi hän suunnitteli ulkomaisten sarjojen taittoa, mutta sai pian piirrettäväksi ensimmäisen tarinansa.[2]
Ura piirtäjänä
Massimo aloitti Disney-uransa 1960-luvun alussa, tussaamalla isänsä sarjoja. Hänen ensimmäinen tarinansa oli Paperon de Paperoni contro Mandracchio vuodelta 1962. Hän on tunnettu sarjasta Olipa kerran... Amerikka, jossa Mikki Hiiri seikkaili Yhdysvaltain historian käännekohdissa.[2] Näyte De Vitan varhaisimmasta tyylistä on tarina Roope setä näkee kaiken (vuodelta 1963) taskukirjassa Rohkea rokan syö. Ensimmäinen Suomessa julkaistu De Vitan tarina on Voitto kotiin (Aku Ankan naurupommi).
1970-luvulle tultaessa De Vita omaksui tyylin, joka oli hyvin lähellä Romano Scarpaa. 1970-luvun Scarpaa ja De Vitaa voi olla vaikea erottaa. Tärkeimmät erot ovat, että De Vitan viiva on paksumpi ja pehmeämpi ja hahmot hieman pyöreämpiä ja staattisempia kuin Scarpalla. Tällä tyylillä on piirretty suurin osa De Vitan klassisista Taikaviitoista.[2]
1980-luvulla De Vita omaksui tyylin, joka oli lähempänä Giorgio Cavazzanoa. Indiana Hopo -tarinat edustavat tätä tyyliä. De Vita on luonut muun muassa Professori Zapotekin ja Marlinin. 1990-luvulla on julkaistu paljon hänen klassisia taikaviitta tarinoita ja hän on muutenkin ollut melkein alusta saakka Aku Ankan Taskukirjan kantava voima.[2] Yksi De Vitan arvostetuimpia tarinoita on ollut hänen itse käsikirjoittama ja piirtämä Taikamiekka-fantasiasaaga.[3]
2000-luvulla on julkaistu paljon hänen Mikki Hiiri ja Mik de Hiir tarinoita. De Vita piirsi mielellään enemmän Mikki Hiiri -tarinoita ja viimeisen ankkatarinansa "Aikapoliisit" hän piirsi vuonna 1996.[2]
Aikoinaan internetissä oli myös adressi, jossa vaadittiin, että De Vitan pitäisi alkaa taas piirtämään ankka-sarjoja. Tämä ei enää koskaan toteutunut ja Massimo De Vita jäi eläkkeelle vuonna 2020. De Vitan piirtämään tuotantoon kuuluu 459 tarinaa, joista Suomessa julkaisemattomia on jäljellä yli 120 tarinaa.[1]
↑ abcdeHyyppä, Aki & Kastari, Anna & Ahonen, Kirsi: Olipa kerran Massimo De Vita. Roope-setä platina, huhtikuu 2017, nro 448, s. 3-4. Sanoma Media Finland Oy.