Tämä artikkeli kertoo marjan yleiskielisestä merkityksestä. Marja (kasvitiede) kertoo marjasta kasvitieteellisessä mielessä. Muita merkityksiä on täsmennyssivulla.
Monet marjat ovat syötäviä, ja marjoja onkin aina kerätty ja nautittu ravintona eri tavoin. Jotkin marjat, kuten sudenmarjan ja kielon marjat ovat myrkyllisiä.
Pohjoismaissa kasvaa nykyisin noin 50 luonnonmarjaa, joista 37 on syötäviä ja 20 yleisesti kerättyjä. Pohjolan tärkeimmät luonnonvaraiset marjat ovat puolukka, mustikka, lakka, tyrni, isokarpalo ja mesimarja.[3]Eteläisessä Euroopassa tärkeitä luonnonmarjoja ovat karhunvatukka ja herukat.[4]
Useimmat Pohjois-Euroopassa kasvavat marjalajit esiintyvät laajalti myös Pohjois-Amerikassa ja Pohjois-Aasiassa. Golfvirran ansiosta Pohjolan luonnossa on marjoille suotuisat kasvuolosuhteet, sillä kesä on valoisa ja lämpötila sopiva. Tämä lisää marjojen aromiyhdisteiden, sokereiden ja antioksidanttien pitoisuuksia.[7]
Marjojen kasvupaikkatyypit jaetaan Suomen olosuhteiden perusteella kuuteen kategoriaan: karukkomaat, kuivat kankaat, kuivahkot kankaat, tuoreet kankaat, lehtomaiset kankaat ja lehdot. Useimmat Suomen luonnonmarjoista viihtyvät useammassa eri kasvupaikassa ja metsätyypissä. Useimmat syötävät marjat kasvavat kuivilla, kuivahkoilla tai tuoreilla kankailla ja karuilla rämeillämäntyjen ja kuustenseuralaislajeina; näitä ovat esimerkiksi puolukka ja mustikka. Koivuvaltaisissa sekametsissä ja lehtimetsissä viihtyvät vadelma ja ahomansikka. Soilla kasvavat lakka ja isokarpalo, tuntureilla juolukat ja riekonmarjat, ja meren rannoilla ja saarilla tyrni.[7]
Rakenne
Marjassa on usein vahapeitteinen kuori, joka suojaa siemeniä ympäröivää mehevää keskikerrosta, maltoa. Useimpien marjojen sisällä on useita siemeniä, joidenkin sisällä vain yksi. Mansikan siemenet ovat mansikan pinnalla näkyvien pähkylöiden sisällä.[1]
Kypsyminen
Luonnonmarjat kypsyvät lajista riippuen keskikesästä myöhäiseen syksyyn. Keskikesällä kypsyviä marjoja ovat ahomansikka, mesimarja, mustikka, lakka ja vadelma. Loppukesällä ja syksyllä kypsyvät puolukka, mustikka, vadelma, isokarpalo, variksenmarja, kataja ja pihlaja. Avoimilla paikoilla kasvavat marjat kypsyvät nopeammin kuin varjoisilla paikoilla kasvavat.[8]
Lisääntyminen
Useimmat Pohjolan luonnonmarjat ovat yksikotisia, jolloin emi- ja hedekukat sijaitsevat samassa kasviyksilössä. Kaksikotisia ovat esimerkiksi tyrni ja lakka, jolloin hedelmöitykseen ja marjankehitykseen tarvitaan sekä emi- että hedekukinnollisia kasveja kasvamassa lähekkäin. Marjakasvit suosivat yleensä ristipölytystä. Itsepölytyskin voi onnistua, mutta se johtaa usein pieniin marjoihin, joissa on vähemmän itämiskykyisiä siemeniä. Useimmat marjat ovat hyönteispölytteisiä. Monet Suomen luonnonmarjat lisääntyvät kuitenkin pääasiassa kasvullisesti rönsyjen ja maavarsien avulla.[9]
Joissain marjalajeissa on erilaisia populaatioita, joiden marjat ovat erivärisiä. Läheistä sukua olevat marjat voivat risteytyä luonnossa. Suomessa tällaisia ovat mesimarja ja lillukka. Myös mustikka ja puolukka voivat risteytyä.[10]
Ihmiset ovat poimineet marjoja ruoakseen esihistorialliselta ajalta asti. Viljelyn ja kasvattamisen kausi alkoi antiikin ajalla.[11] Marjanpoiminnan oikeus vaihtelee Euroopassa ja Pohjolassa. Suomessa jokaisenoikeudet sallivat luonnonmarjojen poiminnan toisten mailta. Viljeltyjä marjoja voi kerätä itse itsepoimintatiloilta.[12]
Monet linnut ja villieläimet syövät marjoja ja toimivat samalla niiden siementen levittäjinä. Karhulle marjat ovat loppukesällä ja alkusyksyllä sen tärkeintä ravintoa. Myyrät tuhoavat joskus marjasatoja.[15]
Kulutus
Suomalaiset syövät nykyisin noin 13–14 kiloa marjoja vuodessa henkeä kohti. Marjojen kulutus alkoi kasvaa vasta 1970-luvulla, kun pakastimet yleistyivät ja tieto marjojen terveysvaikutuksista levisi.[16]
Ennen pakastimen keksimistä marjoja syötiin Suomessa lähinnä syksyisin puolukkasurvoksen muodossa[16], sillä puolukan säilömiseen ei tarvitse hankkia säilyvyyttä parantavia aineita[17]. 1940-luvun jälkeen alkanut sokerin laajamittainen käyttö[18] mahdollisti sen, että muitakin marjoja kuin puolukkaa saatettiin nauttia myös satokauden ulkopuolella, koska marjoja kyettiin keittämään hilloiksi ja mehuiksi[16].
Marjat sisältävät vain vähän energiaa, joten niillä on korkea ravintoainetiheys. Kuidun lähteenä marjat ovat hieman parempia kuin hedelmät ja tomaatit. Marjojen kuitu on pääasiassa veteen liukenematonta kuitua.[19]
Kaikissa marjoissa ei kuitenkaan ole samoja ominaisuuksia ja sen takia ihmisen kannattaa syödä monipuolisesti erilaisia marjalajeja: puolukkaa, mustikkaa, vadelmaa, mansikkaa, herukoita, karviaisia, aroniaa ja pihlajanmarjoja.[20]
Tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että marjojen syömisellä olisi useita myönteisiä terveysvaikutuksia. Dosentti Riitta Törrösen tekemän tutkimuskatsauksen mukaan marjojen syönti saattaa parantaa aivotoimintaa, torjua sydän- ja verisuonitauteja parantamalla veren kolesteroliarvoja ja verisuonten toimintaa, parantaa näköä, hillitä elimistön tulehdustilaa sekä tasoittaa verensokerin ja insuliinin vahingollista heittelyä aterian yhteydessä.[21] Ravitsemusterapeutti Leena Putkosen mukaan marjojen antioksidantit lisäksi hankaloittavat taudinaiheuttajabakteerien toimintaa.[20]
