Maria Amaliaa kaavailtiin aluksi Piemonten prinssin Viktor Amadeuksen (1699–1715), Sisilian kuningaskunnan ja Savoijin herttuakunnan perillisen morsiameksi siinä toivossa, että liitto loisi paremmat suhteet Savoijin ja Itävallan välille. Prinssin isä, kuningas Viktor Amadeus II ei kuitenkaan suostunut suunnitelmaan, ja sulhasehdokas kuoli isorokkoon vuonna 1715.
Vuonna 1717 Maria Amalia tapasi tulevan puolisonsa, Baijerin kruununprinssi Karl Albrektin, kun tämä vieraili Wienissä osallistuakseen Belgradin piiritykseen. Karl Albrekt käytti aikaa kaupungissa tutustuakseen keisarilliseen perheeseen, koska halusi avioitua Habsburg-sukuun dynastisista ja taloudellisista syistä. He tapasivat toisen kerran vuonna 1718. Karl Albert pyysi alun perin vanhemman sisaren Maria Josefinan kättä, mutta tämä oli jo kihloissa.
Baijerin vaaliruhtinatar Maria Amalia metsästysasussa, vierellään Beaucenpaimenkoira (berger de Beauce) eli beauceron, Franz Joseph Winder
Avioliitto, Baijerin vaaliruhtinatar
Tunnustettuaan vuoden 1713 laaditun pragmaattisen sanktion ja luovuttuaan oikeudestaan Itävallan valtaistuimeen, Maria Amalia avioitui Karl Albrektin kanssa 5. lokakuuta 1722 Wienissä. Hän sai suuret myötäjäiset, kuten koruja 986 500 guldenin arvosta. Häissä esitettiin Tomaso Albinonin ooppera I veri amici, "Tosiystävät",[2] mutta Wienissä häitä ei vietetty yhtä suurellisesti kuin Münchenissä, jossa hääjuhlat kestivät 17. lokakuuta lähtien aina 4. marraskuuta saakka.
Pariskunta asui Nymphenburgin linnassa Münchenissä ja heille syntyi avioliiton aikana seitsemän lasta, joista neljä eli aikuisiksi. Toukokuussa 1727, kun miespuolinen perillinen Maksimilian Joosef oli syntynyt, Maria Amalialle lahjoitettiin Fürstenriedin linna omaksi asuinpaikaksi. Vuonna 1734 Karl Albrekt nimesi Nymphenburgin palatsipuistossa sijaitsevan Amalienburgin metsästyslinnan vaimonsa mukaan.[1] Heidän suhdettaan kuvattiin kohtalaisen onnelliseksi aviomiehen uskottomuudesta ja aviottomista lapsista huolimatta, koska heillä oli samankaltaisia persoonallisuuksia ja kiinnostuksen kohteita.
Molemmat nauttivat hovielämästä, loistosta ja juhlista, ja he tekivät yhdessä Baijerin hovista kulttuurikeskuksen. Maria Amalia piti oopperasta ja hänen asuntojaan pidetään merkittävänä esimerkkinä rokokoon sisustussuunnittelusta. Münchenin residenssin uudet huoneet ovat eurooppalaista rokokootyyliä tyypillisimmillään.[1] Maria Amalia oli kiinnostunut politiikasta, hänellä oli intohimo metsästykseen ja hän piti matkustamisesta väittämällä, että pyhiinvaellukset auttaisivat häntä saamaan poikia. Hän tuki kirkkoja ja luostareita, ja hänellä oli läheinen suhde kälyynsä Maria Anna Karolinaan, joka oli klarissalaisten luostarijärjestön nunna.
Amalienburgin metsästyslinna, François Cuvilliés vanhempi, 1734–1739
Böömin kuningatar ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarinna
Avioliitolla Kaarle VII:n kanssa oli poliittiset tarkoitusperät. Maria Amalian setä, keisari Kaarle VI oli säätänyt pragmaattisen sanktion taatakseen tyttärensä Maria Teresian kruununperimyksen. Kaarle VII kuitenkin vaati Habsburgien maita itselleen Kaarle VI:n kuoltua ja aloitti näin Itävallan kruununperimyssodan. Hänet kruunattiin helmikuussa 1742 Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisariksi vaaliruhtinaiden äänestyksen jälkeen. Poikkeuksellisesti myös Maria Amalia kruunattiin juhlallisessa seremoniassa. Tällä Kaarle ilmeisesti yritti vahvistaa asemaansa Itävallassa. Sota Maria Teresiaa vastaan kuitenkin jatkui.[1]
Huolimatta siitä, että Maria Amalia oli avioliitossaan luopunut vaatimuksistaan Habsburgien monarkiaa kohtaan, aviomies Karl Albrekt vaati niitä hänen nimissään Itävallan perimyssodan aikana, Kaarle VI:n kuoleman jälkeen. Tehtyään sopimuksen Puolan kuningas August III:n kanssa, joka oli Maria Amalian vanhemman sisaren Maria Josefinan aviomies (jolla olisi vahvempi vaatimus Itävallan kruunuun), Maria Amalian aviomies Karl Albrekt hyökkäsi Böömiin. Maria Amalia kruunattiin Böömin kuningattareksi Prahassa 7. joulukuuta 1741. Hänestä tuli 12. helmikuuta 1742 Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarinna miehensä tultua kruunatuksi keisariksi Frankfurtissa. Itävalta miehitti Baijerin 14. helmikuuta 1742.[3]
Viimeiset vuodet
Maria Amalian aviomies Kaarle VII kuoli 20. tammikuuta 1745 ja hänet haudattiin Münchenin Theatine-kirkkoon. Hän suostutteli poikaansa, uuden vaaliruhtinas Maksimilianin, tekemään rauhan serkkunsa Maria Teresian kanssa. Leskeytensä aikana hän asui pääasiassa Fürstenriedin linnassa. Vuonna 1754 hän perusti kaupungin ensimmäisen nykyaikaisen sairaalan, jota johtivat Pyhän Elisabetin luostarijärjestön nunnat, jotka hän oli kutsunut perustamaan luostaria.
Leskiruhtinatar Maria Amalia kuoli Münchenissä Nymphenburgin linnassa 11. joulukuuta 1756 55-vuotiaana.
Lapset
Maksimiliana Maria (12. huhtikuuta 1723 – 12. huhtikuuta 1723), kuoli vuorokauden ikäisenä
Maria Antonia Walburgis Symphorosa (1724–1780), Saksin vaaliruhtinatar ja säveltäjä, avioitui vuonna 1747 serkkunsa Fredrik Kristianin kanssa. Heille syntyi yhdeksän lasta.
Teresa Benedicta Maria (1725–1743), kuoli 17-vuotiaana joko isorokkoon tai vesirokkoon
Josef Ludwig Leopold (25. elokuuta 1728 – 2. joulukuuta 1733), kuoli viisivuotiaana
Maria Anna Josefina (1734–1776), avioitui vuonna 1755 Ludwig Georgin, Baden-Badenin maakreivin (1702–1761) kanssa, joka oli häntä yli 30 vuotta vanhempi, heillä ei oilut jälkeläisiä
Maria Josefina Antonia Walburga Felizitas Regula (1739–1767), avioitui vuonna 1765 pikkuserkkunsa Itävallan keisari Joosef II:n kanssa, avioliitto epäonnistui eikä heillä ollut jälkeläisiä. Maria Josefina kuoli 28-vuotiaana isorokkoon.
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Lähteet
↑ abcdSchmid, Alois: ”Maria Amalia”, Neue Deutsche Biographie, s. 175-176. Määritä julkaisija!Teoksen verkkoversio (viitattu 15.4.2023).
↑Selfridge-Field, Eleanor: A new chronology of Venetian opera and related genres, 1660-1760, s. 367
_im_Tanzkleid_mit_einer_Maske_in_der_Hand_-_GG_2768_-_Kunsthistorisches_Museum.jpg)
