Elisabet Pyhä eli Elisabet Thüringeniläinen (lat.Sancta Elisabeth Regina, saks.Heilige Elisabeth von Thüringen, unk.Árpád-házi Szent Erzsébet; 7. heinäkuuta1207 – 17. marraskuuta1231)[1] oli unkarilainen prinsessa, Unkarin kuningas Andreas II:n tytär ja Thüringenin maakreivi Ludvig IV:n puoliso, josta on tullut katolisen kirkon suuresti kunnioittama pyhimys.[2][3] Elisabet solmi avioliiton 14-vuotiaana ja jäi leskeksi 20-vuotiaana. Aviomiehensä kuoleman jälkeen hän luovutti lapsensa toisten huostaan ja saatuaan myötäjäisensä takaisin hän käytti rahat rakennuttaen sairaalan, jossa hän itse hoiti sairaita. Hänestä tuli kristillisen lähimmäisenrakkauden symboli, ja hänen kuoltuaan 24-vuotiaana hänet kanonisoitiin lyhyen ajan kuluttua pyhimykseksi.lähde?
Elisabet oli Unkarin kuningas Andreas II:n ja Gertrud Meranialaisen tytär. Hänen äitinsä sisar oli Pyhä Hedvig Sleesialainen, Sleesian herttuan Henrik I:n puoliso.[1] Hänen esivanhempiinsa kuului monia huomattavia eurooppalaisia hallitsijoita, kuten Kiovan Rusin hallitsija Vladimir Suuri. Perimätiedon mukaan Elisabet syntyi Sárospatakin linnassa Unkarissa 7. heinäkuuta 1207.[4][5][6] Toisten tietojen mukaan hän olisi syntynyt Pozsonyssä, nykyisessä Bratislavassa, jossa hän asui Posoniumin linnassa nelivuotiaaksi saakka.lähde?
Unkarissa kirkollisessa virassa toimineen fransiskaanimunkki Osvaldus de Lasson vuonna 1497 painattama vala on varhaisin tunnettu lähde, jossa Sárospatak mainitaan Elisabetin syntymäpaikkana, mahdollisesti paikallisen perimätiedon nojalla. Tiedon luotettavuutta voidaan kuitenkin epäillä, sillä Osvaldus sijoitti myös jäljempänä mainitun ruusujen ihmeen Elisabetin lapsuuteen Saróspatakiin, ja hänen mukaansa Elisabet olisi muuttanut pois Unkarista jo viisivuotiaana.[7]
Elisabet vietiin Thüringenin hallitsijan hoviin Keski-Saksaan, jossa hänet kihlattiin Ludvigille, maakreivin pojalle, joka myöhemmin loi poliittisia siteitä hallitsijasukujen välille. Thüringenin hovissa Elisabet tutustui paikalliseen kieleen ja kulttuuriin.lähde?
Pyhä Elisabet pesee sairasta, osa Košicen Pyhän Elisabetin katedraalin alttaritaulua 1400-luvulta.
Vuonna 1221 Elisabet solmi 14-vuotiaana avioliiton prinssi Ludvigin kanssa, joka samana vuonna kruunattiin maakreiviksi nimellä Ludvig IV, ja avioliitto oli ilmeisesti onnellinen. Avioliiton aikanakin hän teki laupeudentöitä muun muassa kehräämällä villaa köyhien vaatettamiseksi. Vuonna 1223 hoviin saapuivat fransiskaanimunkit, ja tällöin teini-ikäinen Elisabet ei ainoastaan tutustunut Franciscus Assisilaisen ihanteisiin, vaan alkoi myös elää niiden mukaan.[8] Ludvig ei pahastunut vaimonsa laupeudenharjoituksista, sillä hän uskoi, että hänen varallisuutensa jakaminen köyhille tuottaisi iankaikkisen palkinnon. Thúringenissä Ludvigiakin kunnioitetaan pyhimyksenä, vaikka kirkko ei ole häntä koskaan kanonisoinut.lähde?
Samoihin aikoihin katolinen pappi, myöhemmin inkvisiittoriKonrad Marburgilainen tuli Elisabetin rippi-isäksi ja sai tähän huomattavan vaikutusvallan. Keväällä 1226, kun Thüringeniä koettelivat tulvat, nälänhätä ja kulkutaudit, Ludvig keisari Fredrik II:n järkkymättömänä kannattajana edusti keisaria keisarikunnan valtiopäivilläCremonassa. Sillä aikaa Elisabet johti maakreivikunnan hallintoa ja jakoi almuja kaikkialla sen alueella, ja tällöin hän luovutti jopa hoviasunsa ja korunsa. Hän rakennutti 28 vuodetta sisältäneen sairaalan Wartburgin linnan läheisyyteen ja vieraili siellä päivittäin hoitamassa potilaita.lähde?
Elisabetin elämä muuttui peruuttamattomasti 11. syyskuuta 1227, kun Ludvig kuoli kuumeeseen Otrantossa, Italiassa, lähdettyään kuudennelle ristiretkelle. Kuultuaan uutisen aviomiehensä kuolemasta Elisabetin kerrotaan sanoneen: ”Hän on kuollut. Hän on kuollut. Se on minulle ikään kuin koko maailma olisi kuollut tänään.”[9] Ludvigin ruumis tuotiin Elisabetille vuonna 1228 ja haudattiin Reinhardsbrunnin luostarikirkkoon.lähde?
Leskeys
St. Elizabeth spinning wool for the poor (Pyhä Elisabet kehrää villaa köyhille) by Marianne Stokesin maalaus vuodelta 1895.
Ludvigin kuoleman jälkeen valtaan nousi hänen veljensä Henrik Raspe, sillä Elisabetin vanhinkin lapsi, Hermann II (1222–1241), oli alaikäinen. Käytyään myötäjäisistään katkeraa kiistaa, jossa paavi Gregorius IX nimitti Konradin ajamaan hänen asiaansa, Elisabet jätti Wartburgin hovin ja muutti Marburgiin Hesseniin.lähde?
Erään Elisabetin palvelijan kanonisoinnin yhteydessä antaman lausunnon perusteella luultiin vuoteen 1888 saakka, että Elisabetin lanko, Henrik Raspe, olisi karkottanut Elisabetin Wartburgista. Vuonna 1888 muutamat tutkijat kuten Börner, Mielke, Wenck ja E. Michael kuitenkin osoittivat, että Elisabet poistui sieltä vapaaehtoisesti. Linnassa hän ei voinut noudattaa Konradin käskyä syödä vain kunniallisin keinoin hankittua ruokaa.[1]
Aviomiehensä kuoleman jälkeen Elisabet teki Konradille juhlallisia valoja, jotka muistuttivat nunnalupausta. Näihin valoihin sisältyi selibaattilupaus sekä sitoumus täydellisesti totella Konradia rippi-isänä ja hengellisenä johtajana. Konradin vaikutuksesta Elisabet harjoitti mitä tuskallisinta askeesia[2], ja Konrad kohteli Elisabetia erittäin julmasti. Hänen määräyksestään Elisabetia on kerrottu rangaistun muun muassa pieksemisellä, ja hänen käskystään Elisabet myös karkotti kolme lastaan. Selibaattilupaus osoittautui myös esteeksi Elisabetin perheen poliittisille hankkeille. Elisabetia pidettiin käytännössä panttivankinaPottensteinissä, Baijerissa, hänen enonsa piispa Ekbertin linnassa, jotta hänet olisi saatu avioitumaan uudestaan. Elisabet kuitenkin piti kiinni valastaan ja uhkasi jopa leikata nenänsä irti, jotta kukaan mies ei pitäisi häntä tarpeeksi viehättävänä naidakseen hänet.[9]
Elisabet rakennutti myötäjäisrahoillaan Marburgiin köyhille ja sairaille hoitolaitoksen, jossa hän läheisineen piti heistä huolta. Hänen kanonisointiprosessinsa yhteydessä kirjoitettu virallinen elämäkerta kuvaa sitä, kuinka hän hoiti sairaita ja jakoi edelleen rahaa köyhille. Vuonna 1231 hän kuoli Marburgissa 24 vuoden iässä.lähde?
Elisabetin kuoleman jälkeen hänen on yleisesti uskottu kuuluneen fransiskaanien kolmanteen sääntökuntaan, joskaan ei ole varmaa, kuuluiko hän todella siihen.[10] On kuitenkin huomattava, että kolmas sääntökunta oli silloin uusi tulokas fransiskaaniliikkeessä, eikä mitään virallista rituaalia ollut vielä vahvistettu. Elisabet oli kuitenkin käynyt läpi vihkimisseremonian, jossa hän sai fransiskaanien nunna-asun uuden elämäntapansa merkiksi.lähde?
Jälkimaine
Elisabetin kirkon pohjapiirros.Elisabetin kirkko Marburgissa.Elisabetin kirkko Gravessa, Alankomaissa.
Pian Elisabetin kuoleman jälkeen hänen haudallaan sairaalan kirkossa kerrottiin tapahtuneen ihmeitä, varsinkin ihmeparantumisia. Konradin aloitteesta ja paavin käskystä alettiin tutkia niitä, jotka olivat parantuneet elokuun 1232 ja tammikuun 1235 välisenä aikana. Tutkimusten tuloksen liitteeksi laadittiin lyhyt Elisabetin elämäkerta, ja yhdessä hänen palvelijattariensa ja ystäviensä lausuntojen kanssa (jotka koottiin kirjaseksi nimeltä Libellus de dictis quatuor ancillarum s. Elizabeth confectus) ne riittivät siihen, että Elisabet julistettiin pyhimykseksi jo 27. toukokuuta 1235 Perugiassa. Asiaan epäilemättä vaikutti myös hänen perheensä vaikutusvalta. Varsin pian hänen kuolemansa jälkeen kaikkialla Saksassa ilmestyi hagiografisia tekstejä, joista kuuluisin on Dietrich von Apoldan vuosien 1289 ja 1297 välillä kirjoittama Vita S. Elisabeth.lähde?
Elisabetin kanonisoi paavi Gregorius IX. Paavillinen bulla, jossa hänet julistettiin pyhimykseksi, on näytteillä Wienin Deutschordenskirchen aarrekammiossa. Hänen ruumiinsa asetettiin kultaiseen pyhäinjäännöslippaaseen, joka on yhä nähtävillä Marburgin Elisabetin kirkossa. Uskonpuhdistusaikana hänen jälkeläisensä, maakreivi Filip I kuitenkin poisti ruumiin lippaasta. Marburgin Elisabetin kirkko on nykyisin protestanttinen kirkko, mutta jotkin osat siitä on erotettu katolista palvontaa varten. Marburgista tuli Saksalaisen ritarikunnan keskus, ja se omaksui Pyhän Elisabetin toissijaiseksi suojeluspyhimyksekseen. Ritarikunta pysyi Marburgissa, kunnes Napoleon I hajotti sen vuonna 1803.lähde?
Se seikka, että Elisabetin on otaksuttu kuuluneen Fransiskaanien kolmanteen sääntökuntaan, on osaltaan levittänyt hänen kulttiaan. Myös Franciscus Assisilainen sai tietää, että hän oli avustanut Thüringeniin lähetettyjä fransiskaanimunkkeja, ja vähän ennen kuolemaansa vuonna 1226 Franciscus lähettikin Elisabetille henkilökohtaisen siunausviestin. Kanonisoinnin yhteydessä Elisabetista tuli kolmannen sääntökunnan suojeluspyhimys yhdessä Ranskan kuningas Ludvig IX Pyhän kanssa.lähde?
Pyhän Elisabetin pyhäinjäännöslippaasta tuli 1300-luvulla ja 1400-luvun alussa yksi Saksan tärkeimmistä pyhiinvaelluspaikoista. Hänen kulttinsa suosio kuitenkin alkoi 1400-luvulla hiipua, joskin hän edelleen aateliston suuressa suosiossaan, koska monet Saksan johtavat aatelissuvut polveutuivat hänen tyttärestään Sofiasta. Mutta 300 vuotta Elisabetin kuoleman jälkeen yksi hänen monista jälkeläisistään, Hessenin maakreivi Filip I, joka kuului protestanttisen uskonpuhdistuksen johtajiin ja oli yksi Martti Lutherin huomattavimmista kannattajista, ryösti Marburgin kirkon ja vaati Saksalaista ritarikuntaa luovuttamaan Elisabetin luut, jotta hän voisi hajottaa pyhäinjäännökset ja siten tehdä lopun jo muutoinkin vähenemässä olleista pyhiinvaelluksista Marburgiin. Filip poisti myös kruunatun agaateilla koristellun maljan, jossa Pyhän Elisabetin pää oli, mutta palautti sen joutuaan keisari Kaarle V:n vangitsemaksi. Myöhemmin kolmikymmenvuotisessa sodassaRuotsin sotajoukot ryöstivät maljan, ja se on nykyisin näytteillä Ruotsin historiallisessa museossaTukholmassa. Pyhän Elisabetin kallo ja jotkin hänen luunsa ovat näkyvillä Pyhän Elisabetin konventissa Wienissä; joitakin pyhäinjäännöksiä on edelleen pyhäinjäännöslippaassa Marburgissa.lähde?
Elisabet taiteessa
Pyhä Elisabet on usein kuvattu kantamassa leipäkoria tai jotakin muuta ruokaa tai juomaa, minkä kuvaa hänen omistautumistaan köyhien ja nälkäisten auttamiseksi.[11]
Ruusujen ihme
Ruusujen ihmettä ruusutarhassa esittävä veistos Elisabetille omistetun uusgoottilaisen kirkon edessä olevassa ruusutarhassa Budapestissa Ruusujen aukiolla (Rózsák tere).
Elisabet tunnetaan ehkä parhaiten "ruusujen ihmeestä". Viedessään salaa köyhille leipää hänen kerrotaan kohdanneen aviomiehensä Ludvigin metsästysseurassa. Jotta säätyläiset eivät epäilisi hänen varastaneen linnan aarteita, Ludvig pyysi puolisoaan näyttämään, mitä hän oli piilottanut takkinsa alle. Samalla hetkellä takki avautui ja näkyviin tuli valkoisia ja punaisia ruusuja, jotka saivat Ludvigin vakuuttuneeksi siitä, että Jumalan suojeleva käsi oli toiminnassa.[12] Elisabetin elämäkerran (vitae) mukaan Ludvigia eivät hänen puolisonsa laupeudentyöt koskaan häirinneet ja hän kannatti niitä aina. Tarinan joissakin versioissa Ludvigin veli Henrik Raspe epäili häntä varkaaksi. Ruusut on tavallisimmin kuvattu pyhimystä esittävässä kirkollisessa taiteessa.lähde?
Ristiinnaulittu vuoteessa
Toinen tunnettu tarina Pyhästä Elisabetista, joka sekin esiintyy Dietrich of Apoldan Vita-teoksessa, kertoo, kuinka hän salli spitaalisen Helias von Eisenachin levätä vuoteessa, joka oli hänen ja hänen aviomiehensä yhteinen. Hänen anoppinsa kauhistui ja kertoi asiasta Ludvigille heti tämän palattua kotiin. Kun Ludvig raivoissaan poisti vuodevaatteet, samalla hetkellä "Kaikkivaltias Jumala avasi hänen sielunsa silmät, ja spitaalisen sijasta hän näki Kristuksen hahmon ristiinnaulittuna levittäytyneenä vuoteen ylle.[12] Tämä tarina esiintyy Franz Lisztin oratoriossa Elisabetista.[13]
Marburgissa vuosi 2007 julistettiin "Elisabetin vuodeksi". Koko vuoden ajan järjestettiin tapahtumia Elisabetin elämän ja tekojen muistoksi, ja ne huipentuivat koko kaupungin laajuisiin juhliin hänen syntymänsä 800-vuotispäivänä 7. heinäkuuta 2007. Pyhiinvaeltajia saapui paikalle kaikkialta maailmasta, ja illalla Elisabetin kirkossa pidettiin erityinen jumalanpalvelus hänen muistokseen.lähde?
Vuonna 2007 sävellettiin Elisabetin elämään perustuva musikaaliElisabeth – die Legende einer Heiligen ("Elisabet – pyhimyksen legenda"). Siinä Sabrina Veckerlin esitti Elisabetia, Armin Kahn Ludvigia ja Chris Murray Konradia, ja se sai kantaesityksensä Eisenachissa vuonna 2007. Sitä esitettiin Eisenachissa ja Marburgissa kahden vuoden ajan, viimeisen kerran Eisenachissa heinäkuussa 2009.[16]
↑Thorsten Albrecht, Rainer Atzbach: Elisabeth von Thüringen: Leben und Wirkung in Kunst und Kulturgeschichte. Petersberg, 2007. (saksaksi)
↑Norbert Ohler: Elisabeth von Thüringen: Fürstin im Dienst der Niedrigsten, s. 15. Gleichen: Muster-Schmidt Verlag, 2006. (saksaksi)
↑Christian Zippert, Gerhard Jost: Hingabe und Heiterkeit: Vom Leben und Wirken der heiligen Elisabeth, s. 9. Kassel: Verlag Evangelischer Medienverband, 2007. (saksaksi)
↑Ortrud Reber: Elizabeth von Thúringen, Landgräfin und Heilige, s. 33–34. Regensburg: Pustet, 2006. (saksaksi)
↑ abRainer Koessling: Leben und Legende der heiligen Elisabeth nach Dietrich von Apolda. Frankfurt am Main: Insel Verlag, 1997.
↑Kaspar Elm: Die Stellung der Frau in Ordenswesen, Semireligiosentum und Häresie zur Zeit der heiligen Elisabeth (Sankt Elisabeth: Fürstin, Dienerin, Heilige), s. 7–8. Sigmaringen, 1981.
↑Birmingham Museum of Art : guide to the collection. Birmingham, Ala: Birmingham Museum of Art, 2010.
↑ abCharles Forbes René de Montalembert: Pyhän Elisabetin hagiografia, 1839
↑Elizabeth of Hungary:For Everything there is a Season. The Cord, marraskuu 1985, nro 35, s. 297–302. Virhe: Virheellinen ISSN-tunnisteArtikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
↑Pentti Lempiäinen: Suuri etunimikirja, s. 78. WSOY, 1998. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
↑Pierre Pierrard: Dictionnaire des Prénoms et des Saints, s. 7–8, 70. Parisi: Larousse, 1974. ISBN 2-03-075-472-2(ranskaksi)
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista. Alkuperäinen artikkeli: en:Saint Elizabeth of Hungary
Strategi Solo vs Squad di Free Fire: Cara Menang Mudah!
