Liha

Tämä artikkeli käsittelee maaeläinten ja lintujen lihaa. Kalan lihaa käsitellään artikkelissa Kala ruokana.
Raakaa vähärasvaista lihaa. Vasemmalla broileri, joka on maailman suosituin lihalaji. Edustalla leikkelettä, joka on yleensä teollisesti prosessoitua.
Marmoroitunut välikyljys eli entrecôte (engl. rib eye).
Sianliha on usein hyvin vaaleaa, koska se sisältää tavallista vähemmän myoglobiinia.

Liha on ravinnoksi käytettävää lihaskudosta[1][2][3], joka sisältää useimmiten myös rasvakudosta. Lähes kaikki myytävä liha on eläinten luihin liittyviä lihaksia eli luurankolihaksia, mutta lihaksia on myös muun muassa ruokatorvessa ja sisäelimissä.[1]

Liha on suomalaisen ruokavalion tärkein yksittäinen proteiininlähde[4]. Suurin osa suomalaisten kuluttamasta lihasta on lihajalosteita eli niin sanottua ultraprosessoitua lihaa[5].

Kalojen ja äyriäisten lihasta käytetään suomen kielessä yleisesti nimityksiä kala ja äyriäiset.

Historia

Alkuhärkä luolamaalauksessa Lascaux’ssa

Villieläinten liha muodosti ihmiskunnan ruokavalion perustan ennen karjatalouden ja maanviljelyksen keksimistä. Useimmissa kulttuureissa on ollut pakko ruveta koostamaan ruokavalio suureksi osaksi viljelykasveista ja kotieläinten avulla tuotetusta ruoasta viimeistään siinä vaiheessa, kun riistaeläimet ovat käyneet vähiin väestönkasvun aiheuttaman ravinnonpyynnin lisääntymisen vuoksi[6].

Arkeologiset löydöt osoittavat, että liha on aina historian alkuhämäristä kuulunut Homo-suvun edustajien ruokavalioon. Alkuaan ihmisen esi-isät ovat saaneet käyttämänsä lihan todennäköisesti eläimistä, jotka ovat kuolleet tapaturmaisesti tai vanhuuttaan. Myöhemmin ihmissuvun edustajat oppivat tarkoituksellisesti metsästämään eläimiä ravinnoksi ja tykötarpeiksi. Sosiaalisten taitojen kehittyessä myös metsästystavat monimutkaistuivat. Varhaiset löydökset antavat viitteitä siitä, että jo nykyihmisen edeltäjät osasivat hyödyntää maastonmuotoja, kuten rotkoja ja jyrkänteitä, riistanajossa.

Tämän metsästys-keräilykulttuurin edustajia olivat jo neandertalinihminen (Homo neanderthalensis) ja Homo erectus, jolla oli jo melko kehittynyt metsästyskulttuuri, kuten useat arkeologiset löydöt osoittavat. Nykyisiä lihaeläinlajeja, eli nautoja (Bos taurus), sikoja (Sus domesticus) ja lampaita (Ovis aries) ei tosin silloin vielä ollut, vaan saaliseläiminä olivat monen muun lajin lisäksi näiden esi-isät alkuhärkä (Bos primigenius), villilammas (Ovis ammon) ja villisika (Sus scrofa). Metsästyksestä on arkeologisia todisteita jopa ajalta 500 000 eaa.

Kuitenkin vasta nykyihminen (Homo sapiens) keksi ottaa kiinni villieläimiä ja kesyttää niitä omiin tarpeisiinsa. Välivaiheena voidaan pitää paimentolaisuutta (vähintään 7000 eaa.), jossa ihmiset kaitsivat ja seurasivat kesyjä tai puolikesyjä eläimiä aina uusille alueille näiden kulloistenkin ravinnontarpeiden mukaan.[7] Toden teolla eläinten kesyttäminen ja etenkin tietoinen eläinten jalostaminen haluttujen ominaisuuksien aikaansaamiseksi sai alkuunsa vasta pysyvän maanviljelyn kehityttyä, noin 5000 eaa.[7][8]

Kaikki tärkeimmät nykyiset lihantuotantoeläimet – sika, kana, nauta ja lammas – on aikojen kuluessa jalostettu villeistä kantamuodoista. Jalostuksella on pyritty ja pyritään voimistamaan eläinlajissa haluttuja piirteitä. Sika on nykyisistä kotieläimistä puhtaimmin vain lihatuotantoon jalostettu eläin. Naudalla ja lampaalla sen sijaan on erotettavissa vähintään kaksi jalostuslinjaa. Nautaa on jalostettu sekä maitokarjaksi, että lihakarjaksi ja lammasta sekä villantuotantoon, että lihantuotantoon. Tämän jalostustyön seurauksena ovat vähitellen muotoutuneet nykyiset kotieläinrodut.

Lihan kulutus on lisääntynyt lähes kaikkialla maailmassa. Kehitysmaissa kulutettiin vuonna 1973 keskimäärin vain 30 grammaa luullista lihaa päivässä henkeä kohden, kun teollisuusmaissa kulutettiin jo 184 grammaa. Määrä oli kivunnut kehitysmaiden osalta 68 grammaan 1990-luvun loppupuolelle tultaessa.[9] Eurooppalaiset söivät 1960-luvulla keskimäärin 153 grammaa lihaa päivässä[10], mutta Suomessa sitä kulutettiin vain noin 80 grammaa[11].

Naudan- ja sianlihan kulutus oli Suomessa suurin piirtein yhtä suurta 1950- ja 1960-luvuilla, minkä jälkeen sian- ja broilerinlihan kulutus lisääntyivät samalla kun naudanlihan kulutus väheni. Yhdysvalloissakin broileria kulutetaan jatkuvasti enemmän.[12]

Broilerinliha

Broilerikanala.

Broilerin eli syöttökanan jalostus aloitettiin 1800-luvun lopun Yhdysvalloissa, ja laajamittainen lihantuotanto käynnistyi vuonna 1926.[13]

Eurooppaan broilerituotanto tuli toisen maailmansodan jälkeen.[13] Suomessa myydyt broilerit olivat aluksi kokonaisia ja pakastettuja. Tuore ja marinoitu broilerinliha tulivat markkinoille vasta 1980-luvun puolen välin jälkeen.[14] Hunajamarinoitu borilerinliha saapui kauppoihin 1990-luvun alussa[15], mikä aiheutti broilersuikaleiden käytön yleistymisen[16].

Sianliha

Berkshire-maatiaisrotu sopii hyvin ulkotuotantoon, koska tumma väritys suojaa sian ihoa palamiselta.

Kaikki nykyiset sikarodut on jalostettu villisioista, pääasiassa kahdesta alalajista, Euroopassa esiintyvästä villisiasta (Sus scrofa scrofa) ja itäisessä Aasiassa esiintyvästä juovasiasta[17] (Sus scrofa vittatus).[7] Sikojen kesytys kotieläimiksi tapahtui aikaisintaan vasta pysyvän maatalouden kehityttyä neoliittisella kaudella. Todisteita sian pitämisestä kotieläimenä löytyy tosin vasta noin 2500 eaa. nykyisen Unkarin ja Turkin alueilta. Kreikkalais-roomalaiselle kulttuurille sika oli jo tärkeä lihantuotantoeläin, jonka lihaa suolattiin ja savustettiin sekä käytettiin makkaran valmistukseen.[18]

Naudanliha

Nykyiset kesynaudat voidaan jakaa kahteen ryhmään, eurooppalaistyyppiseen nautaan (Bos taurus) sekä Afrikassa ja Aasiassa yleiseen kyttyräselkäiseen nautaan (Bos indicus). Nämä molemmat polveutuvat alkuhärästä (Bos primigenius), joka kesytettiin noin 5000 eaa. Kesytetystä kyttyräselkäisestä naudasta löytyy todisteita Mesopotamiasta ajalta noin 4500 eaa. ja eurooppalaistyyppisestä naudasta Egyptistä noin 4000 eaa.

Lampaanliha

Merino-lampaita

Kotieläinlampaat kuuluvat lajiin Ovis aries, jonka arvellaan olevan kotoisin läntisestä Aasiasta. Lammas on vanhimpia ihmisen kesyttämiä lihaeläinlajeja. Vanhimmat maatalouteen liittyvät merkit lampaiden pidosta ovat arkeologisissa kaivauksissa Jerikon neoliittisista kerrostumista löydetyt lampaanluut, jotka on ajoitettu kaudelle noin 8000–7000 eaa. Mesopotamialaisissa ja egyptiläisissä friiseissä ajalta 3500–3000 eaa. on nähtävissä että jo tuolloin oli kehittynyt useita lammasrotuja.[18]

Lihan lähteet

Broileri eli syöttökana on nykyisin länsimaiden suosituin lihalaji[19]. Sianlihaa kulutetaan Suomessa enemmän kuin naudanlihaa[12].

Lampaanlihan käyttö on muuttunut teollisuusmaissa yhä harvinaisemmaksi.

Joissakin Euroopan maissa ja muuallakin käytetään säännöllisesti myös hevosenlihaa, vuohenlihaa ja peuranlihaa. Myös muita nisäkäslajeja käytetään ravinnoksi eri puolilla maailmaa riippuen niiden saatavuudesta ja paikallisista tavoista. Esimerkiksi hylje ja jääkarhu ovat tärkeitä inuitien ruokavaliossa; kirahvi, sarvikuono, virtahepo ja norsu joidenkin Keski-Afrikan heimojen ruokavaliossa; Australian aboriginaalit käyttävät kengurunlihaa; Kaakkois-Aasiassa koira ja kissa kuuluvat ruokavalioon; aavikkoalueilla yleinen kameli tarjoaa paikallisille tärkeän ravinnonlähteen ja valaat ovat kuuluneet japanilaisten ja norjalaisten ruokavalioon.[18]

Lihaa saadaan myös riistaeläimistä, kuten hirvestä, kanista, metsäkauriista, metsäjäniksestä, ja kalasta. Suomessa pyydetään lisäksi kanalintuja kuten teertä, metsoa, pyytä ja riekkoa[20]. Ihmisravinnoksi käytetään paikoin myös matelijoiden, kuten alligaattorin ja käärmeen lihaa.[1][2][21]

Broilerin ja kalkkunan liha on väriltään hailakan vaaleanpunaista. koska se sisältää perinteisen kanan ja villikalkkunan lihaa vähemmän myoglobiinia.[22][23] Myoglobiinin pieni määrä johtuu siitä, että broilerit ja kalkkunat liikkuvat tilanahtauden vuoksi äärimmäisen vähän. Myös ankan ja hanhen liha luokitellaan "valkoiseksi". Niiden liha on kuitenkin broilerin ja kalkkunan lihaa tummempaa, sillä ne tarvitsevat enemmän happea lihasten liikutteluun. Vapaudessa elävien riistalintujen liha on usein kauttaaltaan punaista.[24]

Myös jalostettujen sikarotujen liha luokitellaan joissakin maissa valkoiseksi eikä punaiseksi lihaksi.[1] Porojen ja villisikojen sekä muun riistan liha on puolestaan hyvin tummanpunaista, koska ne liikkuvat enemmän kuin laiduntavat kotieläimet.

Lihan punainen väri korreloi sen rautapitoisuuden kanssa. Esimerkiksi poronlihassa on kokonaiset 6,7 milligrammaa rautaa[25] ja munituskanassa 2,8 milligrammaa[22], mutta broilerin lihassa vain 0,7 milligrammaa[26] mikä on samaa suuruusluokkaa kuin keskimääräisessä sian ja kalan lihassa[27]. Naudan- ja sianlihan osittaisen korvautumisen broilerilla arvellaankin liittyvän raudanpuutteen yleistymiseen[28].

Lihan väri näyttäisi korreloivan myös sen sinkkipitoisuuden kanssa, sillä poron- ja naudanlihassa on lähes kolme kertaa enemmän sinkkiä ja sianlihassa 15 prosenttia enemmän sinkkiä kuin kalan lihassa. Broilerin lihassa on kuitenkin 40 prosenttia vähemmän sinkkiä kuin kalassa, vaikka se on tummempaa.[29]

Lihan myoglobiini hapettuu ruskeaksi metmyoglobiiniksi altistuessaan valolle esimerkiksi kaupan lihatiskillä[30].

Eläinten soluista voidaan kasvattaa laboratorioissa niin sanottua keinolihaa eli laboratoriolihaa.

Tuotanto

Suurin osa nykyään ihmisravintona käytetystä lihasta saadaan karjatalouden tuotteina eläimistä, jotka on jalostettu tuottamaan lihaa. Lihakarjasta saadaan lihan lisäksi myös sisäelimiä, laardia, verta, nahkaa ja luuta.

Lihantuotantoon käytettävän eläimen teurastaminen tapahtuu mahdollisimman hygieenisesti ja aiheuttamatta eläimelle stressiä, jotta lihan laatu ei kärsisi. Eläin tainnutetaan ja siitä lasketaan veret, jolloin se kuolee. Teurastuksen jälkeen eläin nyljetään tai kynitään sekä yleensä paloitellaan.[31]

Länsimaissa liha yleensä pakataan ennen myyntiä, usein suojakaasuun. Pakattava liha voidaan myös esimerkiksi kuutioida, viipaloida suikaloida tai marinoida.[32] Liha myytiin ennen lähes yksinomaan sellaisenaan, ilman että siihen olisi lisätty mausteita tai lisaäaineita, mutta nykyisin myytäväksi tarkoitettuun lihaan lisätään yhä useammin myös suolaa, mausteita, lisäaineita ja vettä. Jos lihaan on lisätty suolaa tai muita säilyvyyttä parantavia aineita tai sitä on savustettu, sitä kutsutaan teollisesti prosessoiduksi[5]. Lihajalosteisiin, kuten makkaraan ja kinkkuun, voidaan käyttää muitakin aineita[33], kuten esimerkiksi turvottavasti vaikuttavaa fosfaattia. Suurin osa Suomessa myydystä lihasta on nykyisin lihajalosteita ja muuta teollisesti prosessoitua lihaa[5].

Kulutus

Vuonna 2020 maailmassa kulutettiin 328 miljoonaa tonnia lihaa[34], josta 40 % oli broileria, 33 % sianlihaa, 22 % naudanlihaa ja 5 % lampaanlihaa[35].

Maailmassa syötiin ruhopainon mukaan laskettua lihaa keskimäärin 63 grammaa päivässä vuonna 2013, Afrikassa luku oli 52, Aasiassa 90 ja Euroopassa 212 grammaa. Hongkongissa lihaa syötiin 375 grammaa vuonna 2017, Yhdysvalloissa 340, Australiassa 288, Brasiliassa 274, Ranskassa 237, Englannissa 225, Venäjällä 215, Suomessa ja Saksassa noin 210, Kiinassa 166, Bulgariassa 160 ja Intiassa 10 grammaa.[36]

Euroopassa kulutettiin eniten lihaa Kyproksella, Espanjassa, Tanskassa ja Portugalissa. Päivittäinen lihan ja lihatuotteiden kulutus Kyproksella oli 330 grammaa.[37]

Keskivertosuomalainen kuluttaa lihaa ja makkaran sekä valmismarinoidun broilerin kaltaisia lihajalosteita luuttomaksi lihaksi muunnettuna noin 160 grammaa päivässä[38]. Makkaran ja kinkun osuus tästä on reilut 50 grammaa[39]. Yli 90 prosentissa suomalaisista kotitalouksista syötiin lihaa vuonna 2016, mikä oli kolme prosenttia vähemmän kuin vuonna 2012. Lihattomuus on ollut perinteisesti yleisintä pienituloisten keskuudessa.[40]

Suurin osa Suomessa myydystä lihasta on nykyisin lihajalosteita eli teollisia lihavalmisteita[5], joiden säilyvyyttä on parannettu yleensä lisäämällä niihin säilyvyyttä parantavia aineita kuten lisäaineita esimerkiksi marinadin muodossa tai savustamalla niitä[41]. Suurin osa broilerinlihasta myydään marinoituna[42] ja noin kolmannes Suomessa kulutetusta lihasta käytetään makkaran, kinkun ja lihahyytelöiden valmistukseen[39].

Taulukossa lihan kulutus Suomessa kg/henkilö vuonna 2012 (muunnettu luuttomaksi painokertoimella 0,8) :[43]

Liha kg/hlö/vuosi
Sianliha 29,0
Naudanliha 15
Broileri 13,5
Kalkkuna 1,4
Lampaanliha 0,55
Hevosenliha 0,4
Yhteensä 60

Lihankulutus kasvoi Yhdysvalloissa vain hiukan vuosina 1970-2020. Jakson alussa kulutettiin henkeä kohti yhteensä noin 173 grammaa punaista lihaa (naudan ja porsaanlihaa) päivässä ja noin 60 grammaa siipikarjan lihaa[44]. Määrät olivat vuonna 2020 136 grammaa punaista ja 123 grammaa siipikarjan lihaa.[45]

Kiina ohitti Euroopan sianlihan kulutuksessa vuonna 2013 nousten maailman suurimmaksi sianlihan kuluttajaksi.[46]

Koostumus ja ravintoarvot

Koostumus

Lihan koostumus riippuu paljon muun muassa eläinlajista, rodusta, ruhonosasta, eläimen ruokinnasta ja usein myös iästä. Kuluttajat arvostavat mureaa ja marmoroitunutta lihaa eli lihassyiden väliin kertynyttä rasvaa. Suuri sidekudoksen määrä aiheuttaa lihaan sitkeyttä. Vanhassa eläimessä on enemmän sidekudosta kuin nuoressa.[47] Siinä on toisaalta myös enemmän marmoroitunutta lihaa[48].

Liha ja etenkin naudanliha sisältävät runsaasti ihmiselle välttämätöntä koliinia[49][50]. Liha sisältää myös hyvin imeytyviä eläinproteiineja[51], rasvaa, vitamiineja ja kivennäisaineita, kollageenia ja aminohappoja kuten tryptofaania, tauriinia sekä antioksidanttina toimivaa karnosiinia ja sen esiastetta alaniinia[52][53].

Punainen liha on myös tärkeä omega 3 rasvahappoihin kuuluvan klupadonihapon (DPA) lähde[54].

Tehotuotetun lihan kemiallinen koostumus[55]
raaka-aine vaihteluväli keskimääräinen osuus
vesi 64–80 % noin 70 %
proteiinit 13–21 % noin 18 %
rasvat ja muut lipidit 2–25 % noin 15 %
hiilihydraatti 0,5–1,8 % noin 1 %
kivennäisaineet noin 1 %

Vitamiinit

Lihassa on runsaasti B3-vitamiinia eli niasiinia sekä B1-vitamiinia eli tiamiinia. Tonnikalan-, naudan- ja sianliha sisältävät erityisen runsaasti elossa pysymiselle välttämätöntä B12-vitamiinia eli kobalamiinia[56][57].

Maksassa on erityisen paljon A-vitamiinia, B-ryhmän vitamiineja ja C-vitamiinia[58].

Laiduntaneiden nautojen liha sisältää enemmän A-vitamiinia kuin viljalla ruokittujen nautojen liha[59].

Lihojen vitamiinipitoisuuksia[60][61]
Vitamiini (saantisuositus keskimäärin) Syöttökanan eli broilerin maksa Broileri (11 % rasvaa) Sika (13 % rasvaa) Nauta (13 % rasvaa)
A-vitamiini eli retinoli (800 µg/vrk[62], HUOM. päivittäisen käytön yläraja 3000 µg[63] ja 1500 µg vanhoilla naisilla[64]) 9747 µg 44,1 µg 10,1 µg 23,8 µg
B1-vitamiini eli tiamiini (1,2 mg/vrk) [65] 0,2 mg 0,08 mg 1,8 mg 0,07 mg
B2-vitamiini eli riboflaviini (1,2 - 1,6 mg/vrk) [65] ? 0,15 mg 0,25 mg 0,15 mg
B3-vitamiini eli niasiini (16 mg/vrk[66]) 12 mg 6,5 mg 9,8 mg 4,9 mg
B9-vitamiini eli foolihappo (350 µg/vrk) 1167 µg 9,4 µg 1,6 µg 5 µg
B12-vitamiini eli kobalamiini (2 µg/vrk[67]) 21 µg 0,3 µg 1,2 µg 1,4 µg
C-vitamiini eli askorbiinihappo (75 mg/vrk) 20 mg ? ? 2,5 mg
K2-vitamiini eli menakinoni[68] ? 10,1 µg 2,2 µg 3,5 µg

Kivennäis- ja hivenaineet

Liha ja kala ovat ainoita ruoka-aineita, jotka sisältävät hyvin imeytyvää hemirautaa[69]. Hemirauta imeytyy noin 2,5-5 kertaa nonhemirautaa paremmin[70] ja parantaa myös samalla aterialla nautitun nonhemiraudan imeytymistä[71]. Erityisesti veriletut, poronliha, mustamakkara, sisäelimet ja naudan- sekä lampaanliha sisältävät runsaasti hemi-rautaa[72]. Broilerin rautapitoisuus on nykyisin enää tasoa 0,4 mg/100 g[73] ja kalkkunan 0,8 mg/100g[74].

Muu liha paitsi broileri sisältää myös runsaasti sinkkiä[75]. Liha on lisäksi tärkeimpiä seleenin lähteitä[76] ja lihan sisältämä seleeni on myös hyvin imeytyvää[77].

Lihassa on lisäksi kollageenia[78] ja tauriinia[79].

Paljon sidekudosta sisältävässä lihassa on muuta lihaa enemmän hiven- ja kivennäisaineita kuten rautaa, magnesiumia, kalsiumia ja kaliumia. Myös koneellisesti leikatussa lihassa on enemmän kivennäis- ja hivenaineita kuin käsin leikatussa.

Rasvahapot

Eläinrasvan rasvahappokoostumus vaihtelee lajeittain ja rasva antaa kunkin eläimen lihalle sille ominaisen maun.[80] Suurin osa lihan sisältämistä rasvahapoista kuuluu keskipitkiin tai pitkäketjuisiin rasvahappoihin, mutta lampaanlihassa on myös jonkin verran lyhytketjuisia rasvahappoja.[81]

Keskimääräisessä lampaan rasvassa on suurin piirtein yhtä paljon tyydyttyneitä ja tyydyttymättömiä rasvahappoja[82]. Lähes puolet suomalaisen naudan rasvasta koostuu tyydyttyneistä rasvahapoista[83], sianlihan rasvasta 40 prosenttia[84] ja broilerin noin 32 prosenttia[85]. Naudanliha sisältää näistä ylivoimaisesti eniten klupadonihappoa (DPA) ja muita omega 3 -rasvahappoja[86]. Naudanaivot on eniten omega 3 -rasvahappoja sisältävä ruoka-aine[54].

Rypsiöljyllä ruokitun niin sanotun rypsiporsaan liha sisältää korkeintaan 30 prosenttia tyydyttynyttä rasvaa[87]. Rypsiporsaiden liha on tavallista marmoroituneempaa eli rasvoittuneempaa[88].

Suomalainen nauta on vähärasvaisimpia Euroopassa[83].

Lihojen rasvahappoprofiileja
Lähteet: Elintarvikkeiden koostumustietopankki Fineli, Long‐chain omega‐3 fatty acids in red meat[86], Rasvahappokoostumus, mangalitzan liha[89], Strategies for Optimising the Fatty Acid Composition of Beef[90], Espanjalainen Iberico-porsaanliha - ainutlaatuinen maku ja tumma intensiivisyys[91], The Goose Fat Information Service: Nutrition and Health[92].
Lihalaji Tyydyttyneet rasvahapot Kertatyydyttymättömät rasvahapot Monityydyttymättömät rasvahapot (josta omega3-klupadonihappoa (DPA)/100 g lihaa)
Poro 54 % 36 % 10 %
Lammas 53 % 43 % 5 % (83 mg)
Nauta 51 % 34 % 4 % (71 mg)
Heinällä ruokittu IIberiansika ? 55 % ?
Heinällä ruokittu villasika 38 % 50 % 12 %
Tehotuotantoon jalostetut sikarodut 37 % 47 % 14 % (28 mg)
Ankka 36 % 50 % 14 %
Hanhi 33 % 55 % 11 %
Syöttökana eli broileri 32 % 49 % 20 % (18 mg)

Kanadassa vuonna 2016 julkaistun tutkimuksen mukaan hirven, karhun ja hanhen lihat sisältävät eniten kertatyydyttymätöntä rasvaa, kun taas peltopyyn, majavan ja karibun lihat sisältävät eniten monityydyttymätöntä rasvaa. Kaikista lihoista löytyi seuraavaksi eniten tyydyttynyttä rasvaa. Karhun lihasta löytyi myös pieniä määriä omega 3 -rasvahappoihin lukeutuvaa dokosapentaeenihappoa.[93]

Yhdysvalloissa tuotetun lihan suurin yksittäinen rasvahappo on kertatyydyttymätön oleiinihappo, jota on yli 30 prosenttia kaikista lihan sisältämistä rasvahapoista[94]. Eläimen rasvahappoprofiili riippuu osaksi myös siitä, millaista ravintoa se on syönyt. Esimerkiksi kasvatuslohen omega 3 -pitoisuus on romahtanut puoleen sen jälkeen kun rasvaisen kalojen osuus rehussa väheni 80 prosentista 20 prosenttiin.[95] Loppuvaiheessa laiduntaneen naudan liha sisältää yhtä paljon tyydyttynyttä rasvaa kuin koko ajan viljalla ruokitun naudan liha, mutta steariinihappon osuus on tavallista suurempi ja palmitiinihapon pienempi. Laiduntaneiden nautojen liha sisältää vähemmän rasvaa, mutta sen omega 3 -rasvahappojen suhteellinen määrä omega 6 -rasvahappoihin verrattuna on suurempi,[96] koska siinä on huomattavasti enemmän sydänterveyttä edistävää[97] klupanodoni- eli dokosapentaeenihappoa[98].

Yhdysvalloissa ryhdyttiin tuottamaan vähärasvaisempaa naudan- ja sianlihaa 1960-luvulta alkaen[99]. Rasvan kokonaismäärän osuus sianruhosta oli noin 40 prosenttia Yhdysvalloissa vuonna 1990[100].

Suomessa myydyn naudanlihan rasvapitoisuus väheni 1980- ja 1990-luvuilla lähes puoleen samalla kun sianlihan keskimääräinen rasvaprosentti väheni vuosina 1982–2020 29 prosentista 13 prosenttiin[83][101].

Naudan ulkopaisti ja etuselkä sisälsivät vuonna 1982 5 ja 12 prosenttia rasvaa, kun sitä oli vuonna 1999 enää 2,7 ja 7 prosenttia. Suomalainen nauta sijoittui vuosituhannen vaihteessa EU-maiden kolmen vähärasvaisimman joukkoon.[102]

Suomalainen siankylki sisältää nykyisin enää 31 prosenttia rasvaa[103] rasvan osuuden ollessa 53 prosenttia esimerkiksi Australiassa[104]. Sianlihan rasvapitoisuus väheni myös Yhdysvalloissa 16 prosenttia vuoden 1991 tasosta ja tyydyttyneen rasvan osuus 27 prosenttia[105].

Lihan rasvapitoisuuden vähentäminen johtui siitä, että kuluttajat alkoivat suosia vähärasvaista lihaa. Ruhot alettiin leikata 1980-luvun Suomessa siten, että rasva jätettiin käytännössä kokonaan pois kuluttajille myytävistä lihapaloista. Myös eläinten ruokintaa muutettiin sittemmin niin, että niille kertyy aiempaa vähemmän rasvakudosta.[83] Nautakarjan osalta on siirrytty lihaksikkaisiin ja suurikokoisiin rotuihin, joiden nuoret yksilöt käyttävät nauttimansa energian lihasmassan ja luuston nopeaan kasvuun[106]. Tämä edellyttää myös väkirehun runsasta käyttöä. Tuottajille maksetaan vähemmän ruhoista, joissa on paksu ihonalainen rasvakudos, minkä vuoksi naudoista on tullut myös 2000-luvulla yhä lihaksikkaampia ja niille on kertynyt yhä vähemmän rasvakudosta. Myös eläimen teurastaminen nuorempana vähentää ihonalaisen rasvan määrää.[107]

Ihonalainen rasvakudos muodosti vuonna 2015 enää 9 prosenttia sian elopainosta ja 10 prosenttia naudanruhon painosta[108].

Proteiini ja aminohapot

Liha on hyvä proteiininlähde, koska sen valkuaisainepitoisuus valmiissa ruoassa on erittäin suuri.[109] Lihan proteiini sisältää lisäksi kaikkia välttämättömiä aminohappoja[110]. Jo keskimäärin 175 grammaa raakana punnittua lampaanlihaa riittää turvaamaan päivittäisten välttämättömien aminohappojen saannin[111].

Liha on myös parhaita tyrosiinin lähteitä[112].

Välttämättömiä aminohappoja on lihaeläimestä riippuen 38–40 % lihan kokonaisproteiineista.[18] Lihas rakentuu ensisijaisesti rakenneproteiineista; aktiinista ja myosiinista, joiden aminohappokoostumus ei vaihtele merkittävästi eri eläinlajien välillä. Sen sijaan muiden proteiinien kohdalla koostumuksessa esiintyy eroja, joilla voidaan katsoa olevan vähäistä ravitsemuksellista merkitystä.[18]

Välttämättömistä aminohapoista naudanliha sisältää hieman enemmän leusiinia, lysiiniä ja valiinia sekä vähemmän treoniinia kuin porsaan- tai lampaanliha. Eläinlajien välisiä eroavaisuuksia merkittävämpiä eroja löytyy kuitenkin ruhon eri osissa sijaitsevista lihaksista. Myös rodulla ja iällä on merkitystä. Arginiinin, valiinin, metioniinin, isoleusiinin ja fenyylialaniinin määrä suhteessa muihin aminohappoihin lisääntyy eläimen vanhetessa.

Myös lihan prosessointi vaikuttaa aminohappokoostumukseen, mutta mikäli se ei ole erityisen rajua tai pitkäkestoista, ovat vaikutukset yleensä vähäisiä. Oleellisempaa on mahdollisuus, että tietyt aminohapot voivat muuttua ravitsemuksellisesti hyödyntämättömiksi.

Lihan aminohappokoostumus prosentteina raakaproteiinista
aminohappo välttämättömyys naudanliha sianliha lampaanliha
isoleusiini välttämätön 5,1 4,9 4,8
leusiini 8,4 7,5 7,4
lysiini 8,4 7,8 7,6
metioniini 2,3 2,5 2,3
kysteiini 1,4 1,3 1,3
fenyylialaniini 4,0 4,1 3,9
treoniini 4,0 5,1 4,9
tryptofaani 1,1 1,4 1,3
valiini 5,7 5,0 5,0
arginiini välttämätön lapsille 6,6 6,4 6,9
histidiini 2,9 3,2 2,7
alaniini ei välttämätön 6,4 6,3 6,3
asparagiinihappo 8,8 8,9 8,5
glutamiinihappo 14,4 14,5 14,4
glysiini 7,1 6,1 6,7
proliini 5,4 4,6 4,8
seriini 3,8 4,0 3,9
tyrosiini 3,2 3,0 3,2

Säilytys

Liha on herkästi pilaantuva elintarvike. Terveen elävän eläimen lihassa ei ole bakteereja, tai niitä on hyvin vähän, eli liha on käytännössä steriiliä. Sitä vastoin eläimen nahassa, karvoissa ja suolistossa on suuria määriä tiettyjen lajien bakteereja sekä hiivoja ja homeita. Esimerkiksi lampaan turkissa elää erityisen paljon salmonellabakteereja.[113]

Kun eläin teurastetaan sen liha alkaa pilaantua. Liha kuuluu useimpien muiden eläinperäisten tuotteiden sekä hedelmien ja vihannesten kanssa niin sanottuihin helposti pilaantuviin elintarvikkeisiin. Liha pilaantuu nopeasti, ellei sitä muokata ja varastoida asianmukaisella tavalla.[113]

Kylmäketju

Nykyisin lihan tuoreus pyritään takaamaan katkeamattomalla kylmäketjulla, joka alkaa teurastamolta ja päättyy kuluttajan jääkaappiin. Kylmäketjussa lihan lämpötila ei saa lain mukaan nousta missään vaiheesa yli 6–7 °C.[114] Tässä lämpötilassa esimerkiksi jauhelihan sisältämä mikrobimäärä kaksinkertaistuu noin kuudessa tunnissa.[113] Lihateollisuudessa suositellaankin selvästi alempia säilytyslämpötiloja kylmäketjun rungon ja myymälöiden osalta (2–4 °C).[115]

Pilaantuminen

Lihan pilaantuminen katsotaan muutoksiksi sen ulkonäössä ja koostumuksessa siten, että se ei ole enää kuluttajille kelpaavaa. Kaikki pilaantunut tai pilaantumaan alkanut ruoka ei ole ravinnoksi kelpaamatonta, mutta ymmärrettävistä syistä kuluttajat eivät halua ostaa tällaista ruokaa. Tutkijoilla ei ole yksimielisyyttä siitä, milloin voidaan sanoa, että liha on pilaantunut. Raja-arvoksi on karkeasti arvioitu noin 10 miljoonaa bakteeripesäkettä neliösenttimetriä kohden (10⁷ CFU/cm²).[113][116][117] Tällöin tulevat ensimmäiset havaittavat pilaantumisen merkit (haju) esiin. Paha haju johtuu bakteerien erittämistä aineenvaihduntatuotteista kuten estereistä, alkoholeista ja ketoneista.[113]

Alkuvaiheen pilaantumisessa bakteerit käyttävät ravintonaan lihan glukoosia. Kun glukoosi on loppu, bakteerit alkavat hajottaa lihan aminohappoja eli proteiineja. Tässä vaiheessa liha myös vettyy, sillä mikrobit erittävät lihan kollageeneja hajottaessaan kollagenaasia, joka hydrolysoi lihasäikeitä ympäröivää sidekudosta.[113]

Myöhemmässä pilaantumisen vaiheessa lihan pH nousee eli emäksöityy mm. ammoniumin ja amiinien vaikutuksesta. Kun mikrobien määrä nousee lähelle 100 miljoonaa neliösenttimetrillä (10⁸ CFU/cm²), alkaa lihan pinnalle hiljalleen muodostua limakerros. Tahmea kerros johtuu niin ikään bakteerien kasvusta ja polysakkaridien synteesistä.[113]

Pilaantuneen lihan syönnistä voi saada ruokamyrkytyksen. Pilaantuneet elintarvikkeet aiheuttavat myös mittavia taloudellisia menetyksiä sekä kuluttajille että tuottajille.

Kypsentäminen

Raaka liha yleensä kypsennetään ennen syömistä. Erilaisille lihoille sopivat erilaiset kypsennystavat.[118] Kypsennyksessä lihan proteiinien rakenteet rikkoutuvat eli liha denaturoituu. Proteiinien muuttuminen alkaa lihan lämpötilan noustessa +50 asteeseen, jolloin lihaa mureuttavat entsyymit ovat aktiivisimmillaan. +60 asteessa liha saavuttaa medium-kypsyyden. Lihasta tulee täysin kypsää +80 asteessa, kun viimeisetkin lihaproteiinit denaturoituvat ja soluseinämät hajoavat. Tällöin liha on jo melko kuivaa, sillä sen vedensidontakyky on heikentynyt.[119]

Raakakypsyminen alkaa heti eläimen teurastamisen jälkeen. Siinä lihan omat entsyymit löyhentävät proteiinien sidoksia, jolloin liha mureutuu ja syntyy makua parantavia aromiyhdisteitä. Raakakypsentäminen suoritetaan 0–+2 asteessa yhdestä kuuden viikon ajan. Raakakypsytystä kaipaavat naudan, lampaan, hirven, porojen ja riistalintujen lihat.[120] Marinointi tehdään ennen kypsennystä: lihaa pidetään maustetussa liemessä, jota imeytyy lihan sisään. Marinoiminen maustaa ja mureuttaa lihaa.[121]

Paistaminen kypsyttää lihan ja antaa sille kauniin paistopinnan ja aromeja. Paistinpannulla paistetaan pihvejä ja muuta lihaa nopeasti voissa tai voi-öljyssä. Uunissa paistettaessa käytetään usein lihan sisälämpömittaria, jonka avulla lihan kypsyysastetta voidaan säätää halutuksi.[122] Uppopaistamisessa liha upotetaan noin +175–190-asteiseen öljyyn tai rasvaan. Liha usein leivitetään ennen uppopaistamista, jotta siihen saadaan rapea kuori.[123] Grillauksessa liha kuumennetaan nopeasti ritilällä korkeassa lämpötilassa.[123] Savustamalla lihoja voidaan paitsi kypsentää, myös maustaa ja säilöä.[124] Keittäminen tapahtuu +100-asteisessa vedessä ja hauduttaminen +80–90-asteisessa. Keittäminen sopii lihan esikypsentämiseen ja keittojen valmistamiseen ja sillä voidaan pehmentää sidekudosta sisältäviä sitkeimpiä ruhonosia.[125] Lihaa voi kypsentää myös mikroaaltouunissa, joskaan ruskistaminen ei siinä onnistu.[126] Tyhjiökypsennyksessä ruoka kypsennetään tyhjiöön pakattuna matalalla lämpötilalla vesihauteessa.[127]

Terveysvaikutukset

Pääartikkeli: Lihan terveysvaikutukset

Vuoden 2024 suomalaisissa ravitsemussuosituksissa suositellaan terveyssyistä käytettävän lihaa enintään 350 g viikossa (50 g päivässä). Lisäksi prosessoitua lihaa (leikkeleet, makkarat, nakit jne.) tulisi käyttää mahdollisimman vähän, jos lainkaan.[128]

Vuoden 2023 pohjoismaisissa ravitsemussuoituksissa punaista lihaa suositellaan käytettäväksi enintään 350 grammaa viikossa, josta prosessoitua lihaa tulisi olla mahdollisimman vähän.[129]

Kansainvälinen tutkijaryhmä julkaisi vuonna 2019 yhteenvedon siihen mennessä julkaistuista tieteellisistä tutkimuksista, jonka mukaan teollisesti prosessoimattoman punaisen lihan kulutus ei nosta kokonaiskuolleisuutta.[130]

Vuonna 2019 julkaistu tieteellinen arviointi päätyi siihen, että lihan ja lihajalosteiden kulutuksen ja sairauksien välillä havaittu yhteys on niin heikko, että se selittyy todennäköisesti muulla tavalla kuin lihan aiheuttamalla syy-seuraussuhteella.[131] Ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholmin mukaan tutkijaryhmä on saanut tutkimuksissaan samat tulokset kuin sairauksien ja lihasyönnin yhteydestä on tähän mennessäkin saatu ja ero piilee tulosten tulkinnassa. ”Havaintojen mukaan ne, jotka syövät ruokavaliossaan vähemmän lihaa, sairastuvat harvemmin kuin ne, jotka syövät enemmän lihaa. Johdonmukaisesti näin on lähes kaikissa tutkituissa sairauksissa. Tulokset ovat samat, mutta tulkinta eri.”[132]

Vuonna 2021 julkaistussa tieteellisten tutkimusten yhteenvedossa todettiin, että eniten maaeläinten lihaa syövillä esiintyi 9–26 prosenttia enemmän eri syöpiä verrattuna vähiten maaeläinten lihaa nauttiviin.[133]

Ympäristövaikutukset

Pääartikkeli: Lihantuotannon ympäristövaikutukset

Yhdistyneiden Kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) julkaisemassa vuoden 2006 raportissa Livestock's Long Shadow todetaan, että "karjankasvatus on merkittävä tekijä monille ekosysteemeille ja koko planeetalle. Maailmanlaajuisesti se on yksi suurimmista kasvihuonekaasujen lähteistä ja yksi suurimmista tekijöistä biologisen monimuotoisuuden häviämisessä. Kehittyneissä ja kehittyvissä maissa se on ehkä suurin veden saastumisen lähde."[134]

Yhdysvaltain ympäristönsuojeluviraston mukaan noin kolme prosenttia Yhdysvaltojen ihmisperäisistä kasvihuonekaasupäästöistä johtuu eläinperäisistä maataloustuotteista. Määrä sisältää lihan lisäksi myös maitotuotteet, kananmunat ja kalan.[135]

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ a b c d Mitä liha on? Lihatiedotus. Arkistoitu 4.7.2013. Viitattu 17.6.2013.
  2. ↑ a b Remes 2013, s. 157.
  3. ↑ liha. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.
  4. ↑ Ravitsemus Suomessa –FinRavinto 2017 -tutkimus. Liitetaulukko 9.1. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/137433/Raportti_12_2018_netti%20uusi%202.4.pdf?sequence=1&isAllowed=y
  5. ↑ a b c d Patarumpu: Marinoituna, pintamaustettuna vai naturell? Lihassa on mistä valita Patarumpu. 6.11.2014. Arkistoitu 18.2.2020. Viitattu 18.2.2020.
  6. ↑ Harris Marvin: Kulttuurien synty. Kirjayhtymä, 1982
  7. ↑ a b c Zeuner, Frederick E.: A history of domesticated animals. London: Harper & Row Publishers, 1963.
  8. ↑ Leakey, R.: The Making of Mankind. London: Michael Joseph Limited, 1981. ISBN 0-7181-1931-2
  9. ↑ Rising Consumption of Meat and Milk in Developing Countries Has Created a New Food Revolution. Taulukko 1. https://academic.oup.com/jn/article/133/11/3907S/4818041
  10. ↑ Tuomas Milonoff, Riku Rantala: Mad Cook - Kulinaristinen seikkailukirja, s. 368. WSOY/Johnny Kniga, 2010. ISBN 9789510428276
  11. ↑ Ruoankulutus 1950-2007[vanhentunut linkki]. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
  12. ↑ a b Ruoka | ”He kuluttavat ällistyttävän määrän pekonia”, kirjailija kummasteli amerikkalaisten ruokatapoja – Nyt pöydässä on uusi suosikki Helsingin Sanomat. 27.12.2022. Viitattu 27.12.2022.
  13. ↑ a b Toivio, Hilja: Kun broilerit muuttivat navettaan, teoksessa Laari 2009, Suomen maatalousmuseon vuosikirja, s. 79–93. Suomen maatalousmuseo Sarka, 2011. ISSN 1796-3990
  14. ↑ Hunajamarinadi rynnäköi suomalaisten lautasille vuonna -92 – nyt sitä myydään 5 miljoonaa pakettia vuodessa Ilta-Sanomat. 16.2.2017. Viitattu 4.9.2021.
  15. ↑ Tehdaspakattu marinadikaan ei miellytä kaikkia yle.fi. Viitattu 18.2.2020.
  16. ↑ 90-luvun makumuistot: hunajamarinoidut broilerisuikaleet ja oliiviöljy Ilta-Sanomat. 7.3.2015. Viitattu 4.9.2021.
  17. ↑ Nurminen, Matti (toim.): Maailman eläimet: Nisäkkäät 2. Helsinki: Tammi, 1987. ISBN 951-30-6531-6
  18. ↑ a b c d e Lawrie, R. A. & Ledward, D. A.: Lawrie's Meat Science. Cambridge: Woodhead Publishing Limited, 2006. ISBN 1-84569-159-8
  19. ↑ How chicken became the rich world’s most popular meat - despite the dirty business of factory farming Inews. 18.1.2019. Viitattu 22.9.2021. (englanniksi)
  20. ↑ Riistalinnut – Riistainfo riistainfo.fi. Viitattu 12.2.2024.
  21. ↑ Liha Kielitoimiston sanakirja. Viitattu 23.12.2014.
  22. ↑ a b Osmo Turpeinen: Ruoka-ainetaulukko. Otava 1993. sivu 26.
  23. ↑ Turkeys of a different feather: wild vs. domestic pennlive. 22.11.2016. Viitattu 18.10.2022. (englanniksi)
  24. ↑ Are duck and goose "red" or "white" meat? US department of Agriculture.
  25. ↑ Fineli
  26. ↑ Fineli
  27. ↑ Elintarvike - Fineli fineli.fi. Viitattu 14.3.2020.
  28. ↑ Decreased Iron Intake Parallels Rising Iron Deficiency Anemia and Related Mortality Rates in the US Population academic.oup.com. Viitattu 18.9.2022.
  29. ↑ Fineli ravintotietopankki. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 12.3.2020
  30. ↑ Jonna Neffling: Led- ja loisteputkivalon vaikutus pakastettujen elintarvikkeiden laatuun. Helsingin yliopisto, Elintarviketeknologian laitos EKT-sarja 1457. Sivu 32.
  31. ↑ Remes 2013, s. 168–190.
  32. ↑ Remes 2013, s. 191–195.
  33. ↑ Remes 2013, s. 204.
  34. ↑ Meat production worldwide, 2016-2020 Statista. Viitattu 16.9.2021. (englanniksi)
  35. ↑ Production of meat worldwide by meat type, 2021 Statista. Viitattu 16.9.2021. (englanniksi)
  36. ↑ Meat supply per person Our World in Data. Viitattu 21.9.2021.
  37. ↑ Eero Puolanne ja Riitta Stirkkinen: https://www.hs.fi/mielipide/art-2000004821693.html Punaisen lihan sijaan kalaa ja vaaleaa lihaa]. Helsingin Sanomat, Mielipidekirjoitus. 5.8.2011.
  38. ↑ Lihan kulutus Suomessa[vanhentunut linkki] Lihatiedotus
    Lihan ulutus Euroopassa (Arkistoitu – Internet Archive), Lihatiedostus
  39. ↑ a b Elintarvikkeiden kulutus Suomessa. 2018. Sivu 9.
  40. ↑ Kasvissyönti toimittajien kuplan juttu – vai onko sittenkään? https://www.verkkouutiset.fi/kasvissyonti-helsingin-toimittajien-kuplan-juttu-vai-onko-sittenkaan/#58d95981
  41. ↑ Tuuli Lindgren: Syötkö liikaa terveydelle vaarallisia lihajalosteita? Nämä kaikki lihat lasketaan prosessoiduiksi mtvuutiset.fi. 27.10.2015. Viitattu 18.2.2020.
  42. ↑ Alijoki, Ville & Aunila, Seija: Kana nimeltä Ross 508 Yle Uutiset. Viitattu 15.4.2014.
  43. ↑ Broilerin kulutus kasvoi ennätyslukemiin vuonna 2012 5.3.2013. Lihatiedotus. Arkistoitu 22.6.2015. Viitattu 22.3.2013.
  44. ↑ Agricultural Economic Insights | Pass the Meat: U.S. Meat Consumption Turns Higher Agricultural Economic Insights. 31.10.2016. Viitattu 1.5.2021.
  45. ↑ Projected meat consumption in U.S. by type, 2030 Statista. Viitattu 1.5.2021. (englanniksi)
  46. ↑ Yhdysvallat syötiin tilaston kärjestä – 90,04 kiloa ei enää riittänyt tekniikkatalous.fi. Viitattu 22.3.2019.
  47. ↑ Naudan- ja lampaan lihanlaatu. 10.01.2014 Maiju Pesonen, MTT. https://core.ac.uk/download/pdf/52250269.pdf
  48. ↑ Helsingin pihviravintolasta tuli niin suosittu, ettei toimitusjohtajakaan saanut sieltä pöytää iltalehti.fi. Viitattu 20.7.2024.
  49. ↑ Taylor C. Wallace, Jan Krzysztof Blusztajn, Marie A. Caudill, Kevin C. Klatt, Elana Natker, Steven H. Zeisel: Choline. Nutrition Today, 2018, 53. vsk, nro 6, s. 240–253. PubMed:30853718 doi:10.1097/NT.0000000000000302 ISSN 0029-666X Artikkelin verkkoversio.
  50. ↑ USDA Database for the Choline. Content of Common Foods. Release Two. https://www.ars.usda.gov/ARSUserFiles/80400525/data/choline/choln02.pdf
  51. ↑ Eläinproteiininlähteidenkorvaaminen kasviproteiinin lähteillä -vaikutusenergiaravintoaineiden saantiin 12 viikon interventioasetelmassa. Sivut 15-16. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/303008/Kuusisalo_Hanna_Pro_gradu_2019.pdf?sequence=2&isAllowed=y
  52. ↑ Foods highest in Alanine based on calorie count http://www.nutritiondata.com/foods-000091000000000000000.html
  53. ↑ Foods highest in Alanine based on calorie count http://www.nutritiondata.com/foods-000091000000000000000.html
  54. ↑ a b Peter Howe, Jon Buckley, Barbara Meyer: Long-chain omega-3 fatty acids in red meat. Nutrition & Dietetics, 2007-09, 64. vsk, nro s4 The Role of, s. S135–S139. doi:10.1111/j.1747-0080.2007.00201.x ISSN 1446-6368 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  55. ↑ Eero Puolanne, Lihateknologia 1, Helsingin yliopisto - Elintarviketeknologian laitos, 2006, Helsinki
  56. ↑ Kosonen, Anna-Liisa: Tiukka kasvisruokavalio altistaa puutostaudeille (koumni) Yle, Uutiset, tiede. 19.9.2013. Viitattu 2.9.2018.
  57. ↑ Top 10 Foods Highest in Vitamin B12 (Cobalamin) myfooddata. Viitattu 3.1.2023. (englanti)
  58. ↑ Elintarvikkeet (haku) - Fineli fineli.fi. Viitattu 5.2.2023.
  59. ↑ "DPA Nutrient List." National Nutrient Database for Standard Reference Release 27. (Arkistoitu – Internet Archive)
  60. ↑ https://fineli.fi/fineli/fi/elintarvikkeet
  61. ↑ Antioxidant status and odour profile in fresh beef from pasture or grain-fed cattle. https://www.academia.edu/1159545/Antioxidant_status_and_odour_profile_in_fresh_beef_from_pasture_or_grain_fed_cattle
  62. ↑ Suomalaiset ravitsemussuositukset 2014, s. 49, 51. (5. painos) Valtion ravitsemusneuvottelukunta, 2018. ISBN 9789524538015 Teoksen verkkoversio.
  63. ↑ Overview on Tolerable Upper Intake Levels as derived by the Scientific Committee on Food (SCF) and the EFSA Panel on Dietetic Products, Nutrition and Allergies (NDA) (pdf) EFSA. 2018. Viitattu 6.3.2019.
  64. ↑ Vitamin warning for liver lovers news.bbc.co.uk. 12.1.2005. Viitattu 2.11.2022. (englanti)
  65. ↑ a b Suomalaiset ravitsemussuositukset 2014, s. 49, 51. (5. painos) Valtion ravitsemusneuvottelukunta, 2018. ISBN 9789524538015 Teoksen verkkoversio.
  66. ↑ Suomalaiset ravitsemussuositukset 2014, s. 49, 51. (5. painos) Valtion ravitsemusneuvottelukunta, 2018. ISBN 9789524538015 Teoksen verkkoversio.
  67. ↑ Suomalaiset ravitsemussuositukset 2014, s. 49, 51. (5. painos) Valtion ravitsemusneuvottelukunta, 2018. ISBN 9789524538015 Teoksen verkkoversio.
  68. ↑ LJ Schurgers, C Vermeer: Determination of phylloquinone and menaquinones in food. Effect of food matrix on circulating vitamin K concentrations. Haemostasis, 2000, 30. vsk, nro 6, s. 298–307. PubMed:11356998 doi:10.1159/000054147 ISSN 0301-0147 Artikkelin verkkoversio.
  69. ↑ Heme Iron vs Non-Heme Iron in Foods | Hemochromatosis Help hemochromatosishelp.com. 30.8.2016. Viitattu 20.11.2022. (englanti)
  70. ↑ Phytate: impact on environment and human nutrition. A challenge for molecular breeding*. J Zhejiang Univ Sci B. 2008 Mar; 9(3): 165–191https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2266880/
  71. ↑ Saatko tarpeeksi rautaa? terve.fi. 8.1.2012. Viitattu 9.3.2022.
  72. ↑ Fineli
  73. ↑ Elintarvike - Fineli fineli.fi. Viitattu 11.12.2023.
  74. ↑ Elintarvike - Fineli fineli.fi. Viitattu 11.12.2023.
  75. ↑ Elintarvikkeet (haku) - Fineli fineli.fi. Viitattu 17.2.2021.
  76. ↑ Paturi, M Tapanainen H, Reinivuo H, Pietinen P (toim.): Finravinto 2007 -tutkimus 2008. Kansanterveyslaitos. Arkistoitu 7.6.2011. Viitattu 10.10.2008.
  77. ↑ Liha, kala ja kananmuna. Ruokatieto.
  78. ↑ Hiilihydraattien pelko uhkaa terveyttä (digilehden tilaajille) Helsingin Sanomat. 2.1.2019. Viitattu 6.3.2020.
  79. ↑ Top Foods High in Taurine WebMD. Viitattu 21.5.2021. (englanniksi)
  80. ↑ Rasva tuo lihaan makua ja mehevyyttä Aromi. Viitattu 11.12.2020.
  81. ↑ Fatty Acids in Meat and Meat Products 2007.
  82. ↑ Lampaanliha rasvainen Fineli. Viitattu 7.1.2021.
  83. ↑ a b c d Lihan rasva pudonnut reilusti - ravintotaulukot vanhentuneet 1999.
  84. ↑ Sianliha keskiarvo Fineli. Arkistoitu 21.7.2013. Viitattu 5.2.2013.
  85. ↑ Broileri, kokonainen, nahkoineen, raaka Fineli. Viitattu 7.1.2021.
  86. ↑ a b Long‐chain omega‐3 fatty acids in red meat Nutrition & Dietetics, Volume 64, Issue s4 p. S135-S139.
  87. ↑ Taloussanomat: TS: HK:n "parempi rypsiporsas" luovutti Ilta-Sanomat. 3.8.2011. Viitattu 27.4.2023.
  88. ↑ Rasva tuo lihaan makua ja mehevyyttä Aromi. Viitattu 27.4.2023.
  89. ↑ http://kohonenfarm.fi/rasvahappokoostumus/ (Arkistoitu – Internet Archive)
  90. ↑ https://www.aber.ac.uk/en/media/departmental/ibers/pdf/innovations/03/03ch7.pdf
  91. ↑ Espanjalainen Iberico-porsaanliha - ainutlaatuinen maku ja tumma intensiivisyys
  92. ↑ The Goose Fat Information Service: Nutrition and Health
  93. ↑ Francoise Proust, Louise Johnson-Down, Line Berthiaume, Karine Greffard, Pierre Julien, Elizabeth Robinson: Fatty acid composition of birds and game hunted by the Eastern James Bay Cree people of Québec. International Journal of Circumpolar Health, 4.8.2016, nro 75. PubMed:27495903 doi:10.3402/ijch.v75.30583 ISSN 1239-9736 Artikkelin verkkoversio.
  94. ↑ Fatty Acids in Meat and Meat Products 2007
  95. ↑ Brittitutkimus: Omega-3:n määrä romahti viljelylohessa Yle Uutiset. Viitattu 8.4.2020.
  96. ↑ Cynthia A Daley, Amber Abbott, Patrick S Doyle, Glenn A Nader, Stephanie Larson: A review of fatty acid profiles and antioxidant content in grass-fed and grain-fed beef. Nutrition Journal, 10.3.2010, nro 9, s. 10. PubMed:20219103 doi:10.1186/1475-2891-9-10 ISSN 1475-2891 Artikkelin verkkoversio.
  97. ↑ Rajiv Chowdhury ym.: Association of Dietary, Circulating, and Supplement Fatty Acids With Coronary Risk. Annals of Internal Medicine, 18.3.2014, nro 6. doi:10.7326/m13-1788 ISSN 0003-4819 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  98. ↑ Stephan van Vliet, Frederick D. Provenza, Scott L. Kronberg: Health-Promoting Phytonutrients Are Higher in Grass-Fed Meat and Milk. Frontiers in Sustainable Food Systems, 2021, nro 4. doi:10.3389/fsufs.2020.555426 ISSN 2571-581X Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  99. ↑ National Research Council (US) Board on Agriculture and Renewable Resources: The Consumer's Desire for Animal Products. National Academies Press (US), 1976. Teoksen verkkoversio (viitattu 26.11.2023). (englanti)
  100. ↑ L. P. Johnson, M. F. Miller, K. D. Haydon, J. O. Reagan: The prediction of percentage of fat in pork carcasses. Journal of Animal Science, 1990-12, 68. vsk, nro 12, s. 4185–4192. PubMed:2286560 doi:10.2527/1990.68124185x ISSN 0021-8812 Artikkelin verkkoversio.
  101. ↑ Fineli
  102. ↑ NEW w3.verkkouutiset.fi. Viitattu 16.7.2023.
  103. ↑ Elintarvike - Fineli fineli.fi. Viitattu 11.6.2021.
  104. ↑ Calories in Pork Belly, fresh, raw | CalorieKing (Australia) calorieking.com. Viitattu 11.6.2021.
  105. ↑ Fat In Pork Pork Checkoff. Viitattu 1.1.2021. (englanti)
  106. ↑ Eri kudoslajien kasvurytmi naudoilla
  107. ↑ Reino Henttala: LIHAROTUISTEN SONNIEN TEURASOMINAISUUKSIEN YHDYSVAIKUTUKSET
  108. ↑ Jani Kaikkonen & Janne Keskevaari: Teurastamon sivutuotteiden hyötykäyttö suomalaisessa ruokajärjestelmässä Opinnäytetyö, Ruokatuotannon johtamisen koulutusohjelma 2018.
  109. ↑ [ http://www.fineli.fi/foodlist.php?lang=fi Fineli-elintarviketietokanta.]
  110. ↑ Liha, kala ja kananmuna. Ruokatieto. Ruokatieto
  111. ↑ Total Amino Acids in Lamb New Zealand Imported Ground Lamb Raw myfooddata. Viitattu 5.3.2023. (englanti)
  112. ↑ Foods Highest in Tyrosine My Food Data. Viitattu 21.3.2024. (englanti)
  113. ↑ a b c d e f g Mikro 400 -seminaari: Lihan kontaminoituminen ja siinä toimivat mikrobit (Arkistoitu – Internet Archive), Santra Jolkkonen, 2003
  114. ↑ Kylmäketju (Arkistoitu – Internet Archive) Lihatiedotus
  115. ↑ Pakatun tuoreen lihan ja raakalihavalmisteiden lainsäädännön mukaiset lämpötilat ja suosituslämpötilat (Arkistoitu – Internet Archive). Lihatiedotus. Tarkistettu 17.8.2009.
  116. ↑ Effect of low temperature preservation on microbial and sensory quality of buffalo meat, G Kandeepan and S Biswas, 1.11.2005.
  117. ↑ Bacerial contamination of meat pour plate assay (Arkistoitu – Internet Archive), David B. Fankhauser, University of Cincinnati Clermont College, 3.8.2001. Ohje CFU-menetelmän mukaiseen laskuun.
  118. ↑ Remes 2013, s. 266–267.
  119. ↑ Remes 2013, s. 248–250.
  120. ↑ Remes 2013, s. 250.
  121. ↑ Remes 2013, s. 250–251.
  122. ↑ Remes 2013, s. 252–255.
  123. ↑ a b Remes 2013, s. 256.
  124. ↑ Remes 2013, s. 258–259.
  125. ↑ Remes 2013, s. 261.
  126. ↑ Remes 2013, s. 261–262.
  127. ↑ Remes 2013, s. 262.
  128. ↑ Malline:Https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/150005/URN ISBN 978-952-408-405-5.pdf?sequence=1&isAllowed=y
  129. ↑ Red meat NORDIC NUTRITION RECOMMENDATIONS 2023. Nordic Council of Ministers. Viitattu 28.7.2024.
  130. ↑ Dena Zeraatkar, Mi Ah Han, Gordon H. Guyatt, Robin W. M. Vernooij, Regina El Dib, Kevin Cheung: Red and Processed Meat Consumption and Risk for All-Cause Mortality and Cardiometabolic Outcomes: A Systematic Review and Meta-analysis of Cohort Studies. Annals of Internal Medicine, 19.11.2019, nro 171, s. 703–710. PubMed:31569213 doi:10.7326/M19-0655 ISSN 1539-3704 Artikkelin verkkoversio.
  131. ↑ Bradley C. Johnston, Dena Zeraatkar, Mi Ah Han, Robin W.M. Vernooij, Claudia Valli, Regina El Dib: Unprocessed Red Meat and Processed Meat Consumption: Dietary Guideline Recommendations From the Nutritional Recommendations (NutriRECS) Consortium. Annals of Internal Medicine, 1.10.2019, nro 171, s. 756–764. doi:10.7326/M19-1621 ISSN 0003-4819 Artikkelin verkkoversio.
  132. ↑ Uusi tutkimus väittää, että punainen liha onkin terveellisempää kuin on luultu - suomalainen professori tyrmää: Tuloksia tulkittu väärin Iltalehti. Viitattu 28.7.2024.
  133. ↑ Maryam S. Farvid, Elkhansa Sidahmed, Nicholas D. Spence, Kingsly Mante Angua, Bernard A. Rosner, Junaidah B. Barnett: Consumption of red meat and processed meat and cancer incidence: a systematic review and meta-analysis of prospective studies. European Journal of Epidemiology, 2021-09, 36. vsk, nro 9, s. 937–951. PubMed:34455534 doi:10.1007/s10654-021-00741-9 ISSN 1573-7284 Artikkelin verkkoversio.
  134. ↑ Julie Wolf, Ghassem R. Asrar, Tristram O. West: Revised methane emissions factors and spatially distributed annual carbon fluxes for global livestock. Carbon Balance and Management, 29.9.2017, nro 1, s. 16. PubMed:28959823 doi:10.1186/s13021-017-0084-y ISSN 1750-0680 Artikkelin verkkoversio.
  135. ↑ US EPA. 2009. Inventory of U.S. greenhouse gas emissions and sinks: 1990-2007. United States Environmental Protection Agency. 410

Aiheesta muualla

 

Strategi Solo vs Squad di Free Fire: Cara Menang Mudah!