Maanviljely tarkoittaa tekniikoita ja käytäntöjä, joilla ruokaa ja muita hyödykkeitä tuotetaan kasvattamalla kasveja järjestelmällisesti. Ruoantuotannon käytössä on 87 prosenttia maapallon viljelymaasta ja loput 13 prosenttia käytetään biopolttoaineiden, tekstiilikuitujen sekä villan ja nahan tuotantoon[1].
Maanviljelyn vaiheet ajoittuvat kasvukauteen: kylvö, kasvu ja sadonkorjuu. Kylvövaiheessa maa muokataan ensin kylvölle sopivaksi. Tämä tapahtuu kyntämällä ja äestämällä maaperä. Kyntö kääntää maan halutulta syvyydeltä. Näin maan ravinteet sekoittuvat, edellisen sadon kasvinjätteet hautautuvat maahan sekä saadaan rikkakasvit kuolemaan. Siemen kylvetään käsin tai koneella. Siemen kylvetään useimmiten maan sisään tyypillisesti muutaman sentin syvyyteen. Suotuisissa olosuhteissa (tarpeeksi lämpöä, tarpeeksi kosteutta) siemen itää. Maan päälle tullutta itänyttä kasvia sanotaan oraaksi (vilja), versoksi tai taimeksi.
Suomessa on yleisesti käytössä ns. kylvölannoitusmenetelmä, jolloin kylvökoneessa on erillinen säiliö lannoitteille ja lannoite levitetään peltoon samalla kertaa kylvön yhteydessä. Tästä menetelmästä on se etu että lannoitteista saadaan irti parempi hyötysuhde verrattuna pintalevitykseen. Suorakylvö on menetelmä jossa maata ei muokata mekaanisesti lainkaan ja rikkakasvien torjunta tehdään kemiallisesti. Suorakylvö sopii erityisen hyvin viljojen, nurmien ja öljykasvien peltoviljelyyn.
Kasvukauden aikana maaperää kastellaan ja lannoitetaan tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan. Kasvukauden aikana rikkakasvit kilpailevat auringonvalosta ja muista kasvun edellytyksistä tukahduttaen varsinaisen viljelykasvin kasvuolosuhteet. Kasvua estävät ja satoa vähentävät myös tuholaiseläimet sekä kasvitaudit. Rikkakasvien vaikutusta vähennetään kitkemisellä, haraamisella, liekityksellä tai kemiallisilla kasvinsuojeluaineilla. Kasvinsuojeluaineita eli torjunta-aineita on sekä synteettisesti valmistettuja että biologisesti valmistettuja. Luonnonmukaisessa tuotannossa eli luomussa on sallittua käyttää ainoastaan biologisia kasvinsuojeluaineita. Tuhoeläimiä torjutaan karkottamalla, levittämällä peltoon tuhoeläimien torjuntaeliöitä esimerkiksi petoja tai loispistiäisiä sekä käyttämällä kemiallisia tuhoeläinten torjunta-aineita.
Viljelykierrolla tarkoitetaan menetelmää, jossa samaa kasvia ei viljellä samalla peltolohkolla useampana vuotena peräkkäin. Poikkeuksena monivuotinen nurmi, jota viljellään 3–5 vuotta samalla lohkolla. Monokulttuurissa yhdellä lohkolla kasvaa vain yhtä viljelykasvia, ja jos viljelykasvi on sama useampana vuotena peräkkäin, monet tuhoeläimet, kasvitaudit ja rikkakasvit runsastuvat pienentäen viljelykasvin satoa.
Kun viljelykasvi on tullut kypsäksi eli tuleentunut, on sadonkorjuun aika. Sadonkorjuussa syntynyt kasvin haluttu osa (useimmiten hedelmä) korjataan talteen sopivalla menetelmällä. Juureskasvit kaivetaan maasta ylös, kasvi voidaan leikata ja hedelmä tai siemen erotella, yms. Esim. viljan sadonkorjuussa uudet siemenet ovat tavoiteltu viljelyn tulos. Siemenet erotellaan leikkuupuimurilla ja niitä käytetään esimerkiksi jauhojen, rehujen, suurimoiden, tärkkelyksen ja maltaiden raaka-aineeksi.
Maanviljelijä kyntää perinteiseen tapaan kyntämiskilpailussa Saksassa.
Maanviljelyn historia
Maanviljelyn ensimmäiset merkit, kuten viljelyyn jalostettujen kasvien jäänteet, ovat 9000-luvulta eaa. Lähi-idästä neoliittisen kauden alusta, hedelmällisen puolikuun alueelta ja Niilin ympäristöstä. Vanhin tunnettu viljelykasvi on viikuna, jota kasvatettiin Jordanian laaksossa noin 9400 eaa.[3] Vieläkin vanhempia (ennen 10000 eaa.) rukiin jyviä on löydetty Hureyraista Syyriasta, mutta kyseessä lienee pikemminkin villirukiin käyttö kuin varsinainen maanviljely. 8500-luvulla eaa. ns. esikeraamiselta kaudelta lähtien Lähi-idässä tavataan ensimmäiset merkit kotieläimiin ja viljelyyn perustuvasta talousmuodosta. Tältä ajalta on löydetty kahdeksan ns. perustavaa viljelykasvia. Vuosien 8500–7500 eaa. väliin on ajoitettu useita asutuskeskuksia, jonka väestö sai ravintonsa pääosin näistä kasveista. Hedelmällisen puolikuun alueelta maanviljely levittäytyi itään Keski-Aasiaan ja länteen Kyprokselle, Anatoliaan ja 7000 eaa. mennessä Kreikkaan. Pääosin emmer- ja einkorn-vehnään perustuva viljely levisi pohjoisempaan Eurooppaan etelästä ja idästä saavuttaen Keski-Euroopan noin 4800 eaa.
Maanviljely alkoi näytellä noin 5000 vuotta sitten metsästäjä-keräilyä suurempaa roolia ihmiskunnan ravinnonhankinnassa[4]. Metsästys-keräily-taloudesta maatalouteen siirtyminen oli todennäköisesti pitkä ja asteittainen prosessi. Lähi-idässä tapahtunut ilmastonmuutos on suosituin selitys maanviljelyn synnylle. Se, että maanviljely on syntynyt useita kertoja eri puolilla planeettaamme ja toisistaan riippumattomasti, viittaa kuitenkin siihen että myös yhteisöllisillä syillä on saattanut olla merkitystä.
Nykytiedon mukaan maanviljely kehitettiin Lähi-idän lisäksi riippumattomasti Pohjois-Kiinassa (7000 eaa., kasveina muun muassa hirssi ja soijapapu), Etelä-Kiinassa (7000 eaa., muun muassa riisi), Keski-Meksikossa (4000 eaa., kesäkurpitsa, maissi, papu), Saharan eteläpuolisessa Afrikassa (3000 eaa., muun muassa durra, hirssi), Etelä-Amerikan ylängöillä (3000 eaa., muun muassa peruna, kvinoa), Etelä-Amerikan alangoilla (3000 eaa., muun muassa maniokki, bataatti), Pohjois-Amerikassa (1000 eaa.,mm. kesäkurpitsa, auringonkukka, iiva) ja Kaakkois-Aasiassa (ajankohta epävarma, muun muassa riisi, kookospähkinä, sitrushedelmät).[5]
Täysin riippuvaisiksi viljelykasveista ja eläimistä tultiin vasta pronssikaudella. Sumerit aloittivat aiempaa järjestelmällisemmän maanviljelyn noin 5500 eaa. Järjestelmällinen maanviljely mahdollisti suuremman väestömäärän kuin metsästys ja keräily, sekä elintarvikkeiden ylijäämän, joka voitiin säilyttää talven varalle, ja jolla voitiin käydä kauppaalähde?. Maatalousyhteiskunnan kyky elättää ihmisiä, jotka eivät itse tuottaneet ruokaa, oli edellytys vakinaisten sotajoukkojen synnyllelähde?. Niinpä sumerit kykenivät ennennäkemättömään alueiden valloittamiseen luoden historian ensimmäisen imperiumin. Myöhemmin egyptiläiset rakensivat Niilin ympäristön maanviljelyn avulla vielä laajemman valtakunnan.
Maanviljelykseen siirtyminen johti väestön lisääntymiseen[6].
Kolmivuoroviljelyn keksiminen keskiajalla lisäsi maanviljelyn tehoa huomattavasti. Vuoden 1492 jälkeen maanviljely monipuolistui kun Eurooppaan tuotiin muiden mantereiden viljelykasveja ja toisin päin. 1800-luvun alkupuolella maanviljelytekniikka oli etenkin kasvien jalostamisen myötä parantunut niin, että sama maa-ala kykeni tuottamaan moninkertaisesti keskiaikaiseen verrattuna. 1900-luvun koneellistumisen, etenkin traktorin keksimisen myötä kylvön, korjuun ja puinnin kaltaiset vaativat työt pystyttiin tekemään ennenkuulumattomalla tehokkuudella. Urbanisoituneessa yhteiskunnassa maanviljely elinkeinona on vähentynyt. Maanviljelyä harjoitetaan kotipuutarhan tai siirtolapuutarhan muodossa jopa kaupungeissa. Pienessä mittakaavassa jopa kerrostalon parvekkeella voi kasvattaa viljelykasveja.
Maanviljelyn historia Suomessa
Suomen ensimmäiset viljellyt kasvit ovat tattari 5300 eaa., hamppu 4800 eaa. ja ohra 4300 eaa. Viljely alkoi siis samaan aikaan kuin Keski-Euroopassa. Tattarin ja hampun viljely on levinnyt Suomeen todennäköisesti Kiinasta. Maanviljely on ollut ensin pienimuotoista toimintaa metsästäjä-keräilijäkulttuurin rinnalla.[7]Kaskiviljely oli pitkään vallitseva tapa viljellä maata Suomessa, mutta peltoviljely syrjäytti sen vähitellen.[8]
