Kultaryntäys eli kultakuume on lyhytaikainen kullankaivajien virta alueelle, josta on löydetty merkittäviä määriä kultaa. Kanadan ja Yhdysvaltojen historiassa niitä nähtiin pitkin 1800-lukua. Myös Australiassa ja Etelä-Afrikassa havaittiin kultakuumetta samaan aikaan,[1] samoin pienimuotoisempana SuomenLapissa.
Kerrotaan, että kultakuumeista rikastuivat enemmän tarvikkeiden tuottajat kuin itse kaivajat. Hyvä esimerkki siitä on Levi Strauss, joka teki työhousuja.
Ensimmäinen tieto Suomessa esiintyvästä kullasta on Olaus Magnuksen kartassa vuodelta 1539. Tiettävästi ensimmäinen löytö tehtiin kuitenkin vasta vuonna 1836, jolloin nimismies Boucht löysi kultahiukkasen dolomiitista Kemijoen suulta. Silloinen valtiovalta käynnisti etsinnät Etelä-Lapissa ja Kuusamossa, mutta tulokset eivät riittäneet kaivostoiminnan aloittamiseksi.
Lapissa löytyi lupaavasti kultaa Ivalojoelta syyskesällä 1868.[2] Koko kesän jatkuneen etsintäretken päätteeksi löysi Suomen Rahapajan johtaja Johan Konrad Lihr Ivalojoen Nulkkamukasta hyvän esiintymän, ja sen perusteella syntyi Suomen ensimmäinen kultaryntäys. Senaatti antoi asetuksen kullanhuuhdonnasta, ja kaivajat ryntäsivät etenkin Ivalojoen varteen, jossa keskuspaikkana toimi Porttikosken törmällä sijaitseva Ivalojoen Kultala. Kullankaivajia saapui kaikkialta Suomesta ja jopa maan rajojen ulkopuolelta. Suurimmillaan kaivajien määrä oli vuonna 1871, noin 500 miestä. Vähitellen huuhtojat siirtyivät Laanilaan. Kultaa saatiin aluksi 55 kg vuodessa, myöhemmin noin 20 kg vuodessa. Oy Ivalojoki Ab ja Lapin Kulta Oy yrittivät aloittaa koneellista kullanhuuhdontatoimintaa, mutta tulokset jäivät lopulta laihoiksi ja yhtiöt tekivät nopeasti konkursseja.
Lemmenjoen kultakuume koettiin vasta toisen maailmansodan jälkeen, kun sodasta palanneet nuoret miehet lähtivät kokeilemaan onneaan Lapin kultamaille. Monet näistä uhkarohkeistakin seikkailijoista jäivät Lappiin koko iäkseen ja heistä syntyivät kuuluisimmat kultalegendat. Näitä Lapin elinkautisia olivat mm. Yrjö "Karhu" Korhonen, Niilo "Nipa" Raumala, Heikki "Kultasilmä" Kokko, Kullervo "Kone" Korhonen, Jalmari Hepo-oja, Jukka Pellinen ja Jaakko Isola.
Kullankaivaja Eevert Kiviniemi on löytänyt Suomen suurimman kultahipun vuonna 1935 kertomansa mukaan Luttojoelta. Hipun paino on 392,9 grammaa. Aleks Kiviniemen vuonna 1910 Hangasojalta löytämä hippu lienee kuitenkin Eevert-hippua suurempi. Aleksi-hipun todellinen paino on jäänyt kuitenkin virallisesti todistamatta, sillä siitä ehdittiin irrottaa sormuksen verran kultaa ennen virallista punnitusta. Punnittaessa Aleksi painoi 385,36 grammaa. Geologian tutkimuskeskus ylläpitää listaa Suomesta löydetyistä kultahipuista.[3]
Kullanhuuhdontaa mittakaavassa suurempi tapa jalostaa malmia kullaksi on pienkaivostoiminta, jossa rikastamoprosessit räätälöidään verrattain pieniäkin malmioita varten siten, että myös vähemmän tuottoisat sivumalmit voidaan hyödyntää.
Suomessa on ollut samanaikaisesti toiminnassa 1–2 kultakaivosta johtuen kullan vaihtelevasta hintakehityksestä. Yhden kultakilon jalostamiseksi saatetaan louhia 100–150 miljoonaa kiloa kiveä.
Huomattavia kultakuumeita
Klondiken kultaryntäyksen kullankaivajia Alaskassa noin vuonna 1900.
