Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Kullajoki vuonna 2008. Joen takana on Kullankylän itäpuolen paikka.
Perimätiedon mukaan kylän nimi juontuu siitä, että aikoinaan kaksi äveriästä asukasta väitteli, kumpi heistä on rikkaampi ja päättivät kylvää kultarahoja, toinen joen oikealle, toinen sen vasemmalle puolelle.[1]
Vuonna 1920 solmitun Tarton rauhan seurauksena kylä jakaantui kahtia, koska Kullajoesta tuli Viron ja Neuvosto-Venäjän rajajoki. Vuonna 1926 kylässä oli 29 taloa ja 94 asukasta, joista 82 oli inkeriläisiä.[2] Venäjän puoleinen osa kylästä kuihtui, koska asukkaita siirrettiin kauemmaksi rajasta. Näin syntyivät 1920-luvulla kaksi kylää Risukylä ja Muntinruhka Rosonajoen varteen. Vähitellen itäinen osa katosi kokonaan 1930-luvulla, kun kuusi perhettä lähetettiin Siperiaan. Loput asukkaista siirrettiin Suureen Narvusiin, jonne myös paremmat asuinrakennukset purkamalla siirrettiin.[3]
Viron puoleinen osa kylästä kuului Viron Inkeriin. Läheiseen Kallivieriin rakennettiin kirkko vuonna 1920, ja Kullankylä kuului tähän seurakuntaan. Vuonna 1930 kylässä sijaitsi koulu ja 32 asuinrakennusta. Kylästä tuli eräänlainen Neuvostoliiton inkeriläisvainojen muistomerkki, ja piikkilangalla kahtia jaettu kylä tuli tunnetuksi muun muassa Saima Harmajan runoteoksessa Inkerinmaan rajalla. Toisen maailmansodan aikana väestö evakuoitui Suomeen ja osa Ruotsiin. Viron puoleinen osa Kullankylää poltettiin saksalaisten joukkojen vetäytymisen yhteydessä[4], eivätkä asukkaat palanneet sinne takaisin sodan päätyttyä. Paikka on nykyisin autio.
