Leander Reijo joutui pakenemaan Venäjän puolella Rosonajoen itärannalla sijainneesta kotitalostaan yhdessä isänsä kanssa Viron puolelle, jossa he sitten asuivat pienessä mökissä aivan rajan tuntumassa. Mökistä oli näköyhteys entiseen kotitaloon. Hänen äitinsä ja sisaruksensa jäivät asumaan Venäjän puolelle jääneeseen kotitaloon. [1]
Reijo opiskeli vuosina 1923–1924 Akateemisen Karjala-Seuran kustantamana Suomessa Kanneljärvenkansanopistossa. Hän perusti Viron Inkeriin Inkeri-Seuran vuonna 1924 ja toimi seuran lehden "Sananseppä" päätoimittajana vuoteen 1931 asti. Konekirjoitettu lehti monistettiin monistuskoneella. Leander Reijo perusti pakolaismökkiinsä lainakirjaston ja lukutuvan sekä herätti henkiin laulukuorotoiminnan. Reijon tuvassa oli Kullankylän ainoa radio ja puhelin.[1][3][4]
Leander Reijo teki salaa useita retkiä rajan toiselle puolelle ja oli mukana muun muassa äitinsä hautajaisissa siellä. Hänen kerrotiin olleen myös vakoilutehtävissä ja palvelleen rahaa vastaan useita isäntiä. Venäläiset lupasivat hänen kiinnisaamisestaan palkkion. 1. joulukuuta 1931 vastaisena yönä Reijo siepattiin rajalta Kullankylän pohjoispuolella. Venäjän puolelta oli tullut edellisenä iltana kaksi miestä Kullankylään ja he olivat lähteneet yöllä kolmisen Reijon kanssa rajalle. Sieppaus tapahtui Viron puolella rajaa ja aamulla tapahtumasta todistivat vain rajan piikkilankaesteen taakse johtaneet veriset jäljet ja piikkilankaaidan luokse jäänyt Reijon browningpistooli (toisen lehtitiedon mukaan kyseessä oli Nagan-revolveri). Reijo vietiin todennäköisesti vaikeasti haavoittuneena tai jo kuolleena Venäjän puolelle.[1][2][5][6][7] Erään tiedon mukaan hänet ammuttiin 19. kesäkuuta näytösprosessin jälkeenlähde?.
Inkeriläinen kirjailija Arnold Aru kirjoitti Leander Reijosta nelinäytöksisen näytelmän Inkerin kuningas (WSOY 1934).[8]
Lähteet
↑ abcdAarne Valle : Leander Reijo, AKS:n tie : Akateemisen Karjala-seuran vuosikirja, 01.01.1937, nro 1, s. 101, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
