Katyn on puolalaisen Andrzej Wajdan vuonna 2007 valmistunut draamaelokuva noin 20 000 puolalaisen upseerin joukkomurhasta Katynin metsässä alkuvuonna 1940. Wajdan isä murhattiin Katynissa, ja hän on omistanut elokuvan vanhemmilleen[1]. Elokuvan keskeisiä hahmoja ovat muun muassa ylpeä kenraalinleski (Stenka) ja lentäjäveljensä muistoa uhmakkaasti vaaliva Agnieszka (Cielecka). Tarina kerrotaan epäkronologisesti ja se kuvaa Puolan poliittista todellisuutta sodan aikana ja sen jälkeen.
Elokuvan ensi-ilta oli 17. syyskuuta 2007, jolloin oli kulunut 68 vuotta neuvostojoukkojen hyökkäyksestä Puolaan.
Katyn oli parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkintoehdokkaana helmikuussa 2008, mutta palkinnon sai Stefan Ruzowitzkyn itävaltalainen elokuva Väärentäjä.
Arviot ja vastaanotto
Katyn liittyy aiheeltaan Wajdan toisesta maailmansodasta kertoviin töihin kuten Sukupolvi (1954), Kanal – kirottujen tie (1957), Tuhkaa ja timanttia (1958) ja Lotna – uhrimielen sankaruus (1959). Katyn sulkee yhden ympyrän ohjaajan uralla samalla kun se on voitu tuottaa täysin uudenlaisissa olosuhteissa, länsimielisessä nyky-Puolassa. Tulos on väkevä elokuva ilman haparointia ja kompromisseja. Helsingin Sanomiin kirjoittaneen Petri Immosen mukaan ”Katynia kannattelee moraalinen tarve repiä kitkerät valheet rikki”.[1]
Lähteet
- ↑ a b Petri Immonen: Mestariohjaajan uralla Katyn on tärkeä päätepiste. Helsingin Sanomat, 2009, nro 29.9, s. D 7.
Aiheesta muualla
|
---|
Kansainväliset | |
---|
Kansalliset | |
---|