Kanal – kirottujen tie (puol. Kanał) on Andrzej Wajdan ohjaama elokuva vuodelta 1957. Se on toinen osa sotatrilogiasta, jonka ensimmäinen osa on Sukupolvi (1954) ja kolmas osa Tuhkaa ja timanttia (1958). Elokuvan aiheena on toisen maailmansodan aika, syyskuu 1944 ja vastikään puhjennut Varsovan kansannousu.[1]
Näyttelijät
Tuotanto
Puolan kotiarmeija eli Armia Krajowa käynnisti Varsovan kansannousun Neuvostoliiton joukkojen lähestyessä Saksan miehittämää kaupunkia elokuussa 1944. Ideana oli vapauttaa Puolan pääkaupunki ennen neuvostojoukkojen saapumista. Puna-armeija pysäytti kuitenkin tarkoituksellisesti etenemisensä ja saksalaisten onnistui kukistaa kapina. Kapinan aikana sai surmansa tuhansia puolalaisia taistelijoita ja satojatuhansia siviilejä. Jerzy Stefan Stawiński oli ollut Puolan kotiarmeijan komppanian komentaja. Sodan jälkeen hän julkaisi omiin kokemuksiinsa perustuvan tarinan Kanal kirjallisuusjulkaisussa Twórczość, ja kehitti edelleen siihen pohjautuvan elokuvakäsikirjoituksen.[2]
Käsikirjoitus oli Neuvostoliiton johtamassa Itä-Euroopassa arkaluontoinen, mutta yhteiskunta alkoi vapautua Neuvostoliiton johtaja Josif Stalinin kuoltua vuonna 1954. Hänen seuraajansa Nikita Hruštšovin kaudella tiukka sensuuri löyheni. Ideaan elokuvasta suhtauduttiin nyt kommunistien hallitsemassa Puolassa kuitenkin nihkeästi. Valtio hyväksyi sen tuotannon lopulta paljolti koska hiljattain perustetun tuotantoyhtiö Kadrin edustaja Tadeusz Konwicki lobbasi sen puolesta. Elokuvan ohjaajaksi valikoitui Andrzej Wajda.[2]
Elokuvan kuvaukset alkoivat Varsovassa vuonna 1956. Monet kuvauksista tehtiin paikallisella studiolla P. P. Film Polski. Ulkoilmakohtauksia tehtiin myös Varsovan vanhankaupungin raunioilla, joista kaikkea ei vielä oltu jälleenrakennettu maailmansodan jälkeen. Viemäreihin kohdistuviin kohtauksiin rakennettiin yksityiskohtaiset lavasteet kuvaaja Jerzy Lipmanin johdolla.[2]
Vastaanotto
Elokuva sai ensi-iltansa Varsovassa 20. toukokuuta 1957. Elokuva sai aluksi jonkin verran kritiikkiä kotimaassaan, koska sen tarinaa pidettiin epäsankarillisena ja liian synkkänä.[2]
Elokuva esitettiin Ranskassa Cannesin elokuvajuhlilla toukokuussa 1957. Se sai jaetun tuomariston erikoispalkinnon yhdessä Ingmar Bergmanin elokuva Seitsemäs sinetti kanssa. Vastaanotto kriitikkojen taholta Ranskassa oli hyvä, mikä vaikutti myös kriitikkojen myöhempiin mielipiteisiin elokuvan kotimaassa. Elokuva sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa vuonna 1961, jossa sitä esitettiin muutamassa taide-elokuvateatterissa.[2]
Lähteet
- ↑ Pajukallio, Arto: Elokuvat. Helsingin Sanomat 22.6.2011, s. D 7.
- ↑ a b c d e Robert Niemi: 100 great war movies : the real history behind the films, s. 187-190. ABC-CLIO, 2018. ISBN 978-1-4408-3386-1 (englanniksi)
Aiheesta muualla
