Jörg Haiderin isä oli vuonna 1914 syntynyt vähävarainen suutari Robert Haider ja hänen äitinsä Dorothea Rupp oli Linzin sairaalan tunnetun lääkärin ja gynekologisen osaston johtajan Karl Ruppin tytär. Dorothean äiti oli varakkaan liikemiehen tytär. Näin ollen Jörgin vanhemmat edustivat eri yhteiskuntaluokkia.[1]
Robert Haider oli liittynyt Hitler-Jugendiin hädin tuskin viisitoistavuotiaana vuonna 1929. Pian sen jälkeen vuonna 1933, kun kansallissosialistiset järjestöt kiellettiin austrofasistien noustua valtaan Itävallassa, Robert Haider pidätettiin, mutta hänen onnistui paeta Baijeriin, jossa hän liittyi Sturmabteilungin (SA) Itävallan legioonaan. Itävallassa austrofasistit ja kansallissosialistit ottivat jatkuvasti yhteen edeltävien kannattaessa Italiaan suuntautunutta fasistista Itävaltaa ja jälkimmäisten kannattaessa yleissaksalaisuutta sekä liittymistä Saksaan. Robert Haider jäi Müncheniin Saksaan, jossa liittyi Saksan kansallissosialistiseen työväenpuolueeseen (NSDAP) ja palveli kaksi vuotta Wehrmachtissa. Hän palasi Linziin vasta Anschlussin jälkeen ja toimi Deutsche Arbeitsfrontin (DAF) alueellisena nuorisojohtajana. Täällä hän tapasi tulevan vaimonsa Dorothean, joka oli myös natsipuolueen jäsen ja toimi samalla puolueen Bund Deutscher Mädel -tyttöliiton (BDM) johtajana. Toisen maailmansodan sytyttyä Robert Haider taisteli useilla rintamilla haavoittuen monta kertaa. Sodan jälkeen hän oli noussut luutnantiksi ja hänet oli urhoollisuudestaan palkittu rautaristillä. Vuonna 1945 Dorothea ja Robert menivät naimisiin.[1]
Sodan jälkeen Robert Haider joutui Glasenbachin vankileirille ja määrättiin sieltä Mauthausenin keskitysleirille hautaamaan natsien murhaamien pakkotyöläisten ruumiita. Dorothea joutui toimimaan siivoojana pakolaislasten talossa. Seuraavina vuosina Haiderit joutuivat tuomioistuimen eteen puoluejäsenyytensä takia, kuten toimittiin kaikkialla Saksassa ja Itävallassa sodan jälkeen. Haiderit luokiteltiin luokkaan Minderbelastet, joka tarkoittaa osallisuutta natsihallinnon rikoksiin ilman henkilökohtaista syyllistymistä mihinkään tiettyyn konkreettiseen tekoon. Sanktiona Robert määrättiin töihin kenkätehtaaseen, eikä aiemmin opettajana toiminut Dorothea saanut enää harjoittaa tointaan.[1][2]
Nuoruus ja opiskelut
Jörg Haider syntyi 26. tammikuuta 1950 Bad Goisernissa, Ylä-Itävallassa. Hän oli perheen toinen lapsi, isosisko Ulrike oli syntynyt joulukuussa 1945. Nuori Jörg Haider menestyi hyvin koulussa ja pääsi Bad Ischliin lukioon huolimatta vanhempiensa talousvaikeuksista. Haider suoriutui toistuvasti luokkansa parhaimpana oppilaana.[3] Ensimmäisen kosketuksensa hän sai politiikkaan Wienissä aloittaessaan toimintansa kansallismielisessä miekkailevassa Burschenschaft Silvania Wien -opiskelijaveljeskunnassa.
Haider valmistui ylioppilaaksi parhaimmalla mahdollisella arvosanalla vuonna 1968. Hän siirtyi opiskelemaan Wienin yliopiston oikeustieteelliseen tiedekuntaan, jossa sai Doktor der Rechte -tutkintonsa valmiiksi vuonna 1973[4]. Tämän jälkeen hän aloitti asepalveluksensa suorittamisen Itävallan asevoimissa, jossa palveli vapaaehtoisesti vuoden yli tarvittavan yhdeksän kuukauden. Vuonna 1974 armeijasta tultuaan hän aloitti valtiosääntöoikeuden opettamisen Wienin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa.
1. toukokuuta 1975 Haider meni naimisiin Claudia Hofmannin kanssa. Heillä on kaksi tytärtä Ulrike ja Cornelia.
Poliittinen ura
Itävallan vapauspuolue FPÖ oli perustettu vuonna 1955 yhdistämään eri poliittisia suuntauksia, jotka vastustivat vallassa olleita konservatiivista Kansanpuoluetta ja sosialistista Sosiaalidemokraattista puoluetta. Sen juuret olivat yleissaksalaisessa liikkeessä ja sen politiikka pohjautui liberalismiin ja kansallismielisyyteen.
Vuonna 1970 Haiderista tuli puolueen nuorisojärjestön puheenjohtaja ja tässä tehtävässä hän toimi vuoteen 1974 asti. Jo vuoteen 1972 mennessä Haider oli voimakas hahmo puolueessa ja vuonna 1976 Kärntenin FPÖ:n talousjohtaja. Vuonna 1979 hänet valittiin nuorimpana ehdokkaana Itävallan parlamenttiin. Tuolloin hän oli vain 29-vuotias. Vuonna 1983 hän nousi Kärntenin FPÖ:n johtoon ja alkoi arvostella ankarasti puolueen silloista johtoa. Vapauspuolue sai tuolloin valtakunnallisissa vaaleissa vain 5–6 prosenttia äänistä.
Vuonna 1986 tapahtui Haiderin poliittisen uran käännekohta, kun hänen onnistui saksalaisnationalistisen siiven avulla syrjäyttämään vallassa olleen puoluejohtajan Norbert Stegerin Innsbrückin puoluekokouksessa. Moni puoluekokouksen osallistujista pelkäsi, että Stegerin poliittinen liberalismi ja yhteistyö sosiaalidemokraattien uhkasi puolueen olemassaoloa. Puolueen suuntauksena oli kansallisliberalismi (Nationalliberalismus), joka tarkoittaa kansallismielisyyden ja talousliberalismin yhdistelmää. Puolue oli jakautunut kansallismielisiin ja liberaaleihin, joista edeltävät halusivat painottaa kansallisliberalismissa kansallismielisyyttä, kun taas jälkimmäiset halusivat muuttaa puoluetta enemmän klassisen liberalismin suuntaan. Haiderin voitto tarkoitti Stegerin valtakaudella vahvassa asemassa olleen liberaalisiiven asemien menetystä. Aina 1990-luvun alkuun asti Haider kuitenkin onnistui olemaan hyvissä väleissä kummankin siiven kanssa.
Vuoden 1991 kuvernööripaikan menettäminen näytti Haiderin vastustajien silmissä katkaisseen hänen nousukiitonsa. Seuraavan vuonna 1992 Haider kuitenkin tuli valituksi Itävallan parlamenttiin. Samana vuonna Haider oli Vapauspuolueen presidenttiehdokkaana. Vuoden 1993 Haiderin välit puolueen liberaalisiiven kanssa kärjistyivät, kun Vapauspuolue järjesti 25. tammikuuta – 1. helmikuuta 1993 Haiderin johdolla ”Itävalta ensin” -nimisen kansanäänestyksen puolueen 12 kohtaisesta ohjelmasta, jossa vaadittiin tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa ja saksalaisia suosivampaa politiikkaa. Erityisesti ohjelmassa vaadittiin tiukkaa laittomaan maahanmuuttoon puuttumista. Erityisesti mediassa kansanäänestystä arvosteltiin kovasti. Osallistumisprosentti jäi 7,35 prosenttiin eli hyvin pieneksi, kuten muissakin Itävallan 32 kansanäänestyksessä. Kansanäänestys kuitenkin johti puolueen hajoamiseen, kun liberaalisiipi Heide Schmidtin johdolla erosi puolueesta 4. helmikuuta 1993 perustaen Liberaali foorumiin. Schmidtin lisäksi uuteen eduskuntaryhmään kuuluivat Klara Motter, Friedhelm Frischenschlager, Hans Helmut Moser ja Thomas Barmüller. Schmidt oli vain vuotta aiemmin tukenut presidenttiehdokas Haideria. Saman tien Vapauspuolue jätti paikkansa Liberal Internationalissa paikan siirtyessä Liberaali foorumille, joka sai kuudella prosentilla äänistä 11 paikkaa vuoden 1994 parlamenttivaaleissa ja 5.51 % ääniosuudellä kymmenen paikkaa vuoden 1995 vaaleissa. Vuoden 1999 vaaleissa puolue jäi paikatta ja nykyään sillä on enää muutamia kunnallistason edustajia.
Poliittinen kamppailu Kärntenissä
Vuoteen 1989 asti sosiaalidemokraatit olivat hallinneet Kärnteniä suvereenisti absoluuttisella enemmistöllä. Tuona vuonna sosiaalidemokraatit kuitenkin saivat alle 50 prosenttia äänistä, joten Vapauspuolue ja konservatiivinen Kansanpuolue onnistuivat muodostamaan hallituksen, joka valitsi uudeksi osavaltion kuvernööriksi (Landeshauptmann) 39-vuotiaan Jörg Haiderin.
Haider piti kovalla otteella kasassa hajanaisen puolueen, mutta johti samalla puolueen voitosta voittoon. Vuoden 1990 Itävallan parlamenttivaaleissa puolue sai 16,5 prosenttia äänistä, kun vielä vuonna 1986 kannatus oli ollut vain 5 prosenttia. Heinäkuussa 1991 osavaltioparlamentissa opposition edustaja arvosteli Haiderin suunnitelmaa pienentää työttömyystukia ja väitti sitä Kolmannen Valtakunnan politiikan mukaiseksi työhön pakottamiseksi. Kiukuissaan Haider vastasi, että ”Tämä ei ole Kolmas valtakunta, koska Kolmas valtakunta onnistui kehittämään kunnollisen työllisyyspolitiikan, jota sinun hallituksesi Wienissä ei ole koskaan onnistunut tekemään.” Haider joutui lausuntonsa takia ankaran painostuksen alle ja joutui jättämään kuvernöörin paikkansa siirtyen varakuvernööriksi. Samoin konservatiivien ja Vapauspuolueen koalitio vaihtui konservatiivien ja sosiaalidemokraattien muodostamaksi. Haider pyysi anteeksi lausuntoaan, mutta perusteli sanomisiaan: ”Se, mitä minä sanoin, oli tosiasia: Kolmannessa valtakunnassa luotiin suuri määrä työpaikkoja tehokkaalla työllisyyspolitiikalla ja täten työttömyys poistettiin.”
Kuolema
Jörg Haider kuoli 58-vuotiaana auto-onnettomuudessaKärntenin osavaltiossa lähellä Klagenfurtin kaupunkia aamuyöllä 11. lokakuuta 2008 ollessaan tulossa yökerhosta.[5][6][7][8] Haider ajoi yksin virka-autoaan, Volkswagen Phaetonia huomattavaa ylinopeutta: 142 kilometriä tunnissa 70 kilometrin tuntinopeusrajoitusalueella, ja menetti sen hallinnan ohituksen jälkeen.[7][6] Auto osui betonipylvääseen ja kieppui ympäri.[6] Haider sai vammoja pään ja rinnan alueille.[6] Haiderin ohittama autoilija soitti apua ja vaikka Haider saatiin nopeasti avun pariin, hän oli kuollut jo sairaalaan tuotaessa.[6] Tiedottajansa mukaan Haider oli ollut tapahtumahetkellä 1,8 promillen humalassa.[9]
Haiderin jälkeen BZÖ:n puoluejohtajaksi nousi hänen oppipoikansa Stefan Petzner. 22. lokakuuta hän kertoi, että hänen suhteensa Haideriin ”meni paljon ystävyyttä pitemmälle”. Haiderin biseksuaalisuus on ollut Itävallan tiedotusvälineiden arvailujen kohteena, mutta tyyliin ei ole kuulunut julkistaa yksityisasioita.[10] Ilmoitus aiheutti julkisuudessa arveluja, että Petzner saattaa menettää paikkansa puoluejohtajana julkitulonsa johdosta.[11][12] Näin myös tapahtui.[13]
Sittemmin Itävallassa ja Saksassa on tiedotusvälineitä uhattu rangaistuksella, mikäli nämä ”loukkaavat Haiderin yksityisyyden suojaa” ja julkaisevat väitteitä, että Haider olisi ollut homoseksuaali[14].
Taloudelliset epäselvyydet ja lahjontaepäily
Kesällä 2010 kerrottiin lehdissä, että Haider oli tallettanut miljoonia liechtensteinilaisiin pankkeihin. Rahojen alkuperä ja käyttötarkoitus ovat arvoitus. Haiderin myös epäillään ottaneen vastaan lahjuksia saksalaiselta BayernLB:lta tämän ostaessa itävaltalaisen HGAA-pankin, joka toimi samassa osavaltiossa, jonka kuvernööri Haider oli.[15]
Loppukesästä 2010 Profil-viikkolehti kertoi Haiderin tallettaneen 45 miljoonaa euroa salaiselle tilille Liechesteiniin. Myöhemmin wieniläinen Falter-viikkolehti julkaisi otteita Haiderin entisen puoluetoverin Walter Meischbergerin päiväkirjasta. Päiväkirjan mukaan Haider olisi saanut muoviin käärittyinä setelinä 45 miljoonaa Libyan johtajalta Muammar Gaddafilta. Falterin tietojen mukaan raha piti käyttää itävaltalaisten toimittajien ja pankkiirien lahjontaan.[16]
