Helmikuun 28. päivän verilöyly (kiin.二二八事件, Èr èrbā shìjiàn) tai yksinkertaisesti 228 alkoi nimensä mukaisesti 28. helmikuuta vuonna 1947, jolloin verisesti hajotettu mielenosoitus johti yleiseen kansannousuun Taiwania hallinnutta Kuomintangia vastaan. Tapahtumissa sai surmansa tuhansia paikallisia ja siitä puhuminen oli pitkään kielletty. Presidentti Lee Teng-hui pyysi tapahtumia anteeksi vuonna 1995.
Mielenosoittajien joukko valokuvassa 28. helmikuuta.
Kiina sai Taiwanin saaren takaisin sitä miehittäneeltä Japaniltatoisen maailmansodan jälkeen vuonna 1945. Vallanvaihdos ei sujunut ongelmitta. Alueelle mantereelta tuodut kiinalaisjoukot olivat huonosti koulutettuja ja valmistautumattomia Japanin hallinnon loppumista seuranneeseen jälleenrakennukseen. Taiwanilaisia pidettiin myös yleisesti entisen vihollisen kanssa veljeilleinä pettureina. Kiinan kansallismielisten johtaja Tšiang Kai-šek asetti saaren kenraalikuvernööriksi Chen Yin, jonka hallinto tuli nopeasti tunnetuksi korruptiosta ja väkivallasta. Chen otti haltuunsa entiset japanilaiset tehtaat ja muut yritykset, mutta myös paikallisten taiwanilaisten omaisuutta. Paikallinen väestö selviytyi vallanvaihdoksen alkuvuosina pitkälti mustan pörssin kaupan avulla.[1]
27. helmikuuta 1947 suuri mielenosoittajien joukko kerääntyi poliisiaseman eteen Taipeissa. Mielenosoitus oli alkanut kun poliisi ja armeija olivat väitteiden mukaan pahoinpidelleet savukkeita mustan pörssin kautta myyneen vanhan naisen. Poliisi ampui varoituslaukaukseksi tarkoitetun laukauksen, joka kuitenkin osui paikalla olijaan. Väkijoukko raivostui hajaantumisen sijaan ja poliisi vetäytyi lähellä olleelle metroasemalle, jonka mielenosoittajat piirittivät. Sana poliisin surmaamasta mielenosoittajasta levisi ja mielenosoittajien joukko kasvoi entisestään.[1]
Verilöyly ja kansannousu
Tapahtumien uhri.
28. helmikuuta mielenosoittajat kerääntyivät Chen Yin toimiston eteen vaatien surmaan osallistuneiden poliisien rankaisua. Chen kutsui paikalle armeijan joukot, jotka alkoivat tulittaa väkijoukkoa sen hajottamiseksi. Mielenosoittajat hajaantuivatkin, mutta verilöyly käynnisti yleisen kansannousun Kuomintangin hallintoa vastaan. 4, maaliskuuta mennessä kapinalliset olivat ottaneet haltuunsa taipeilaiset radioasemat, sekä useita pienempiä kaupunkeja Taipein ulkopuolella. Chen Yi julisti ulkonaliikkumiskiellon, jonka rikkojat armeija ohjeistettiin ampumaan.[1]
Kapinallisilla ei ollut yhtenäisiä tavoitteita. Osa heistä halusi neuvotteluja Chen Yin kanssa osan halutessa puolestaan ottaa haltuunsa saaren koko hallinnon. Kapinallisten joukossa oli myös pieni joukko kommunistien kannattajia. Kuomintangin armeijan joukot kukistivat kuitenkin kapinallisten tukikohdat 8. maaliskuuta mennessä, jonka jälkeen alkoi valkoisena terrorina tunnetuksi tullut kapinallisiksi epäiltyjen vainoaminen. Pidätetyiksi joutui monia kokonaan syyttömiä ja monet kapinan varsinaisista johtajista pääsivät pakenemaan Hongkongiin.[1]
Seuraukset
Muistolaatta paikalla, jolla ammuttiin tapahtumien ensimmäiset laukaukset.
Tšiang Kai-šek määräsi lopulta Chen Yille kuolemantuomion tapahtumien seurauksena ja hänet teloitettiin 18. kesäkuuta 1950. Tapahtumia pyrittiin muuten peittelemään ja kaikki maininnat siitä olivat pitkään kielletty. Tšiang Kai-šekin pojan Tšiang Tšing-kuon kuoleman jälkeen vuonna 1988 kansalaisjärjestöt alkoivat vaatia verilöylyn tunnustamista. Vuonna 1992 hallinnon tekemän selvityksen mukaan verilöylyssä ja sitä seuranneessa kansannousussa sai surmansa 18 000–28 000 henkilöä. Helmikuussa 1995 silloinen presidentti Lee Teng-hui pyysi julkisesti anteeksi hallinnon puolesta ja uhrien omaisille päätettiin maksaa korvauksia.[1] Tapahtumien muistoksi vietetään nykyisin vuosittain muistopäivää 28. helmikuuta[2].
Lähteet
↑ abcdeCheng, Linsun ja Brown, Kerry: Berkshire Encyclopedia of China, s. 801–802. Berkshire Publishing Group, 2009. ISBN 0-9770159-4-7(englanniksi)
